http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015100420465727_uu.shtml
SS: Ministeri Mäntylä haluaa leikata pakolaisten tukia
Sunnuntai 4.10.2015 klo 09.01
Hanna Mäntylän (ps) mukaan valmisteilla on vastikkeellinen tukimalli oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille, uutisoi Savon Sanomat.
-Meillä on jo nykyisin toimeentulotuki, jota voidaan leikata nuorilta tietyillä perusteilla jopa 40 prosenttia määräaikaisesti, Hanna Mäntylä sanoo Savon Sanomille.
-Meillä on jo nykyisin toimeentulotuki, jota voidaan leikata nuorilta tietyillä perusteilla jopa 40 prosenttia määräaikaisesti, Hanna Mäntylä sanoo Savon Sanomille. (JARNO JUUTI)
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) haluaa laskea Suomesta oleskeluluvan saavien turvapaikanhakijoiden tukia merkittävästi nykyisestä, kertoo Savon Sanomat.
Mäntylän mukaan tukijärjestelmä ei saa olla liian kannustava.
- Meillä on jo nykyisin toimeentulotuki, jota voidaan leikata nuorilta tietyillä perusteilla jopa 40 prosenttia määräaikaisesti, ministeri sanoo Savon Sanomille.
Mäntylä kertoo haluavansa sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteilla olevaan uuteen tukimalliin vastikkeellisuutta, velvoitteita ja valvontaa.
- Joko niin, että perustasoon on mahdollista saada bonusta, jos täyttää edellytykset, tai sitten velvoitteet, jotka pitää täyttää, jotta saa perustason.
Nykyisessä mallissa oleskeluluvan saaneille maksetaan työmarkkinatukea ja toimeentulotukea.
Savon Sanomat
MIKKO VIRTA
[email protected]

Vastaukset 5
Vanhimmat
Sopisiko näin: jokaista maahantulijaa kohden lähetetään kukkissuvakki/vihervajakki Syyriaan ja Irakiin.
tanska pääsi eroon eläteistä kun puolitti sos tukien määrää.
Sos.tuet pitää vähintään puolittaa kaikilta, myös kotimaisilta loiseläteiltä.
Hyvä että joku edes yrittää padota elintasomamuvirtaa.
Hyvä PS ja Hanna Mäntylä , onneksi on persut !!!!!!