Otteita Kekkosen 1930-luvulla julkaistuista kirjeistä. Näin hän kirjoitti juutalaisista:
"Jäisin mielelläni kotiin ja tulisin illaksi, mutta siellä on siivoaminen, joka kestää kauan. Sen ajan olen joskus istunut Frl. R:n huoneessa, mutta se on niin vastenmielistä. Taidan muuttaa pois, likaista ja vastenmielistä on. Ja juutalainen! Eihän kristitty voi asua juutalaisen luona!"
Berlin 6/2 -32
Kekkonen, Urho (1932-02-06)
" (Taas tuntuu tuolla eteisessä täällä asuva inhottava juutalainen Kaplan riitelevän toisen heimolaisensa, Rosenbaumin kanssa. Se ei tapahdu harvoin. Kaplan on niin inhottava tyyppi, että jos olisin joskuskaan "juovusten käsissä" tullut asuntooni, olisin käynyt kyllä vetämässä häntä pari kertaa "hönöön". Jussi täällä olla pitäisi, niin se oppisi juutalaisia vihaamaan)."
Berlin 27/2 -32
Kekkonen, Urho (1932-02-27)
" Asun nyt uudessa paikassa. Aluksi tietysti outoa, mutta siisti paikka, juutalaiset poissa ja ystävällinen Wirtin, jotta luulen täällä viihtyväni."
Berlin 2/3 -32.
Kekkonen, Urho (1932-03-02)
"Kunhan ei se Rosebannin jutijoukko vain ei olisi pimittänyt postiasi! - sain nykyisen osoitteesi vasta 2/3 (keskiviikkona). Ei silti, etteivät ne täälläkin voisi pidättää, sillä erinomainen lapualaishenki täällä on vallalla - vaikka kapina epäonnistuikin. Kosola tämän päivän lehdissä selittää ettei se ollutkaan mikään kapina. –"
Helsinki 8.3.1932
Kekkonen, Sylvi (1932-03-08)
http://www.kansalliskirjasto.fi/kokoelmatjapalvelut/merkkihenkilot/kekkonen.html
Ja näin Kekkonen kirjoitti mustalaisista 10 vuotta myöhemmin:
"Karjalaan on päästetty palaamaan vain työkuntoinen väestö. Niiden joukossa lienee tuskin yhtäkään mustalaista. Ja kun kohta enemmät puolet siirtoväestä on palannut Karjalaan, näyttäytyy tänne jäänyt mustalaisaines ikäänkuin kaksinkertaisena. Kun mustalaiset luonteensa ja tottumuksensa mukaan edelleenkin kuljeskelevat suurissa laumoissa, miehet roimasaappaissa ja lierilakissa, kirjava huivi kaulassa, naiset liehuvissa hameissa ja epälukuinen, likainen lapsikatras sylissä ja helmoissa, niin erottautuu mustalaisaines sitäkin selvemmin. Silloin kun maan nuorempi miesväki on siellä jossakin ja muu väki tiukasti töissä, muodostaa toimettomana kiertelevä mustalaisjoukko räikeän epäsoinnun siinä työn ja ponnistuksen soitossa, jota maa on nyt tulvillaan. "
ja jatkaa:
"Tähän voidaan sanoa, että ei muutama tuhat mustalaista, vaikka heille pantaisiinkin kuokka käteen, voi ratkaista meidän työpulmaamme. Heistä ei ole tähänastisten elämäntapojensa takia hyödylliseen työhön..."
"Ajankohta mustalaisvaivan lopettamiseksi ei koskaan ole sopivampi kuin nyt. Ja loppujen lopuksi: tästä toimenpiteestä aiheutuu eniten hyötyä sittenkin mustalaisille itselleen, sillä mitä pidemmälle heidän kuljeskelevan elämänsä lopettaminen lykkäytyy, sen vaikeampi tuo leikkaus heille on. Voidaan näet pitää selvänä, että mikään kurinalainen yhteiskunta ei ajan mittaan voi sallia keskuudessaan ainesta, joka muodostaa parhaimmassakin tapauksessa yhteiskunnalle hyödyttömän ihmisryhmän. Tällöin on muistettava, että mustalaiset eivät itsessään manifestoi mitään aatetta. "

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tosiasioiden tunnustamisesta alkaa kehitys parempaan suuntaan. Niin se vain on.
Mutta jostain kumman syystä tosiasioita on joidenkin niin vaikea tunnustaa, saati sanoa ääneen nykyään.
Kekkosen mielestä myös Saksan armeijan kyky tuhota maksimaalisesti Neuvostoliiton elävää sotilasvoimaa oli tervehdittävä tyytyväisyydellä.
"Ja niin on sanottava siitäkin, kun ryssä nyt epätoivon vimmalla panee kampoihin Etelä-Venäjällä, että ei meillä ole syytä suruun, ryssäähän siellä tapetaan. Kuta tehokkaampi on ryssää koskeva hävitys ja tuho, sitä turvallisemmin tuntein voimme ottaa tulevaisuutemme vastaan. Jos jatkuva taistelu vielä aiheuttaa sanokaamme 10 miljoonan venäläisen liian aikaisen poismenon, saattaa se suorastaan merkitä meille vuosikymmenien rauhaa. "
Sääli että Saksalta jäi hieno sotaponnistus kesken. Pari sataa miljoonaa olisi pitänyt pysytyä vielä listimään niin maailmanrauha olisi saavutettu.
Ai kamala mitä Kekkosen suuhun on pantu "valheita" vai onko ne totta. Kekkonenhan oli enkeli ja kansa mies ja kaikkien kaveri. Nyt Haavisto ja Niinistö edustavat samoja aatteita. Tuleeko heistä koskaan edes vanhemmiten katuvia niin kuin Kekkosesta joka käänsi kelkkansa ajoissa.
Kekkonen vihasi rysssiä sydämensä pohjasta ja halusi joukkotuhontaa heidät. Taisipa itsekin puukottaa pari pahinta vakoojaa hengiltä. Hyvä Urkki isänmaallisesta toiminnasta.
Kyllä Kekkonen johti kahta eri teloistustapahtumaa Haminassa 1918. Toinen on tässä kuvattu Jauhiaisen nappaama ryhmä siviilejä, kun niiden teki niin mieli ampua. Toinen on toukokuun lopussa 30. päivä tai 29. kun Kekkonen vei "joitakin punaisiksi väitettyjä valleille" (tämän hän on kertonut Esko Riekille ja veljelleen jo ennen sotia) Tästä hän väittää vain ampuneensa päähän ulisevia punikkeja hiljaiseksi. "Omaiset saivat hakea ruumiit pois haisemasta" leuhkii Kekkonen.
Voi vain kuvitella millainen peto on vihan sokaisema 17 -vuotias pyssymies.