Entinen pääministeri ja keskustavaikuttaja Esko Aho on nykyisen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) yksi merkittävimmistä neuvonantajista, kertoo verkkojulkaisu Long Play. Julkaisun lähteiden mukaan eräät keskeiset osat Sipilän politiikasta ovat peräisin Aholta.
Esko Aho pelasti Suomen mailmanlaajuiselta lamalta
Työrefomi
33518
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ei ole maailmassa sellaista valtiota jossa ei tiiviisti seurata Suomen ratkaisuja joka asiassa.
Suomi on maailman napa.
Eskö Aho on huonoin pääministeri Suomen historiassa Kiviniemen ja Sipilän jälkeen.
Kyllä Lipponen oli ylivoimaisesti huonoin..
Järjestys lienee
1. Sipilä (Surkein)
2. Lipponen
3. Aho
4. Kivimäki
Esko Aho halittusaikanaan tosiaankin nosti Suomen taantumasta, johon Holkerin hallitus ja sen edeltäjä olivat meidät saaneet.
Keskustan työreformi jäi silloin kesken ja jälki näkyy mihin on jouduttu.
Työreformi joudutaan kuitenkin toteuttamaan, ainoastaan kalliimman ja velkaantumisen kautta.
Sipilä vakaasti vaan Ahon linjalla, sillä pelastui aikoinaan Englantikin Tatcherin toimin ja Ruotsikin Rainfeldin tehdessä kipeät ratkaisut.
ytimessä, taantuma johtui kyllä maailmanlaajuisesta lamasta..
Höpö, höpö. Esko Aho kokemattomuudellaan sysäsi Suomen suohon ja syvälle. Sen jälkeinen halitus nosti Suomen suosta. Mutta Esko Ahon porvarihallitus jätti Suomen talouteen syvän arven, mikä ei ole vieläkään täysin parantunut.
Kirjoituksestasi "AjatteleeErkki" kaikuu uskollisen kepulaisen syvä rintaääni, joka kääntää keskustan päättäjien typerimmätkin temput ja teot positiivisiksi, vaikka kepun touhuissa ei olisi mitään hyvää.
>>Keskustan työreformi jäi silloin kesken ja jälki näkyy mihin on jouduttu.<<
Työreformia ei ollut vielä keksittykään Ahon hallituksen aikana. Keskusta valmisti sen vasta kevään 1999 eduskuntavaaleja varten. Lipponen toteutti siitä osan toisella pääministerikaudellaan ja myöhemmin muut pääministerit ja hallitukset sekä työnantajat ja työntekijät paikallisesti sopien.
http://www.keskusta.fi/loader.aspx?id=9e271e33-96fb-46a2-bcdb-140dfb755741
Mitä pahaa tässä muuten on?
"...Nyt vähemmän osaavat kansalaiset syrjäytyvät pitkäaikaistyöttömiksi, eläkeputkiin ja kurssikierteeseen. Heille Keskusta haluaa tarjota mahdollisuuden työn tekoon ja osallisuuteen. Tämä helpottaa myös muiden verorasitusta ja työuupumusta.
Keskustan työreformi ei esitä ratkaisuksi vähimmäispalkkojen alentamista vaan työnantajan maksamien kustannusten ja työntekijän käteen jäävän rahasumman välisen kuilun eli verokiilan kaventamista. Työn antamisen kustannuksia ovat palkan ohella työnantajamaksut sekä arvonlisävero. Työn tekemisen kannattavuuteen työntekijän kannalta vaikuttavat palkasta perittävät verot, yhteensovitukset sosiaaliturvan kanssa, tämän sovituksen sujuvuus, työmatka yms. kulut sekä päivähoitomaksut.
Keskustan työreformi ehdottaa uudistuksia työn antajan näkökulmasta työnantajamaksujen porrastamiseen sekä arvonlisäveroon. Työn tekijän ja työttömän näkökulmasta esitämme uudistuksia pienten tulojen verotukseen, sosiaaliturvaan sekä pienten tulojen ja sosiaaliturvan yhteensovitukseen sekä hoitomaksuihin. Näiden tavoite on se, että työn tekeminen ja työn antaminen kannattaa. Silloin työn antaja ja työtön kohtaavat työmarkkinoilla ja itsensä työllistäminen yrittäjänä kannattaa paremmin. Vähemmän tuottavien kansalaisten työpanosta ei hinnoitella ulos tietoyhteiskunnan työmarkkinoilta.
Keskustan sosiaaliturvan uudistusehdotukset kannustavat lisäksi opiskeluun ja koulutukseen. Ne suosivat työn käsitteen laajentamista. Veroehdotukset suosivat myös työn jakamista... "
Ahon hallitus on yhtä kuin suomen loputon velkaantumisen tie. On maailman yksinkertaisin tapa kuitata asiat velalla, jota myös muut hallitukset sen jälkeen ovat käyttäneet: Niinistö valtionvarain ministerinä teki toki poikkeuksen. Mitä tulee sipilään ja hänen kärkihankkeisiin ne eivät korjaa perusongelmaa ne ovat asioita joita olisi pitänyt tehdä jo 20 vuotta sitten. Fakta on se että suomi velkaantuu nyt ja 2020, ellei luotottajat sitä lopeta.
Kyllä hyvin muistan Ahon Iippo Vineton sekä heidän juustohöylän. Surkein hallitus kautta aikojen. Mutta ei enää. Nykyinen on jo nyt lyönyt Ahon hallituksen. Ja taas kansa maksaa.
"Ahon hallitus sai edelliseltä Harri Holkerin hallitukselta haaskan tai raadon ja sen Viinanen ja Aho hoitivat. Viinanen otti tehtävän niin tosissaan, että se vaikutti jopa hänen terveyteensä."
Saaren mukaan Aho ja Viinanen voidaan julistaa jossain määrin jopa sankareiksi, kun Suomen tilannetta tarkastellaan päivä päivältä vuosina 1991-1995. Kummallakin miehellä oli omassa puolueessaan kaatoremmi, joka kampituksillaan raivostutti erityisesti Viinasen. "Omat koirat purivat, minkä jaksoivat, luuhun saakka."
Väärin muistat. Tai katsot asioita kepu-laseilla, jotka vääristävät totuuden. Aho ja Viinanenko sankareita? Ei todellakaan. Konkurssiin yrittivät Suomen väärillä toimenpiteillään keikauttaa. Melkein siinä onnistuivatkin. Viinanen halusi silloin ja haluaa tänäänkin kurjistaa tavallisen suomalaisen olot. Aholle on tärkeää kuten monelle muullekin kepulaiselle päättäjälle vain oma etu.
Totuushan on se, että Aho pelasti Suomen, kun Holkeri ja Liikanen olivat törkeästi paisuttaneet budjettia, vaikka talouskasvu oli jo miinuksen puolella. Suomi oli elänyt yli varojen koko Holkerin hallituskauden. Tämän tietää kaikki, mutta tyypillisesti halutaan AINA vääristellä asioita.
Vahva Markka- Mauni.
Kukas ne korot kiskoi taivaisiin.
no niinpä, muistan hyvin uutislähetyksen jossa Aho ja Kullberg, silloinen Suomen pankin pääjohtaja ilmoittivat kiskovansa korot taivaisiin ja Suomi pysähtyi totaalisesti, tuli 500 000 työtöntä, tuhansia itsemurhia ja elinikäisiä velkavankeuksia.
pakko nostaa ettei raha paennut maasta, Koivistohan oli vapauttanut rahamarkkinat..
Täydellistä roskaa, holkerin hallitus ei vielä olleet velan tiellä, toki muistan kun Holkeri huokaili että suomi ei ole ottanut velkaa samalla tavoin kuin muut läntiset maat. ajatus näytti jo olevan. Aho sen sijaan otti ja kunnolla
Sosialisti selän takana, Presidentti Koiviston roolia ei Saaren mukaan voi vähätellä. Koivisto tuki hallitusta ja ajoi vakaan markan politiikkaa. "Koivisto tuki Ahoa ja piti Holkeria siiman päässä."
Ahon hallituksen "ainoan oikean ratkaisun" hallitus oli kyllä tuhoisa Suomelle.
Esko Ahon hallituksen jäljiltä Suomessa oli yli 500 000 työtöntä, valtion velka oli yli 500 miljardia markkaa, kymmeniä tuhansia yrityksiä nurin, itsemurhia, velkaantuneita ihmisiä vuosikymmeniksi jne. Tuhansia yrittäjiä ajettiin pankkien toimesta, hyvä veli verkostoa käyttäen, nopeasti konkurssiin. Hinnalla ei ollut väliä, sillä valtio maksoi pankeille erotuksen.
Mainittakoon eduskunnassa suurimman puolueen olleen SDP siihen maailman aikaan. Presidentti Koivisto, joka rahamarkkinoiden vapauttamiseen johtaneet lait vahvisti allekirjoituksellaan, oli sosiaalidemokraatti myös. Kun tuli maailmanlaajuinen lama, niin se kouraisi suomalaisia tosi pahasti, kun heille oli annettu lainaa niin kotimaasta kuin ulkomailta. Etenkin ulkomaisten lainojen hinta nousi pilviin. Konkurssiaalto oli valtava. Pankit joutuivat lähelle selvitystilaa ja osa pankeista lakkasi olemasta olemassa sellaisenaan, vaan ne jaettiin paremmin menestyneiden pankkien kesken.
muistat väärin, kyllä se kuules oli 90% kotikutoinen lama mitä neuvostoliiton hajoaminen vauhditti. Kun muualla ei ollut lamaa nimeksikään, niin Suomikin toipui kohtuullisen nopeasti, tosin velat jäivät ja terveitäkin yrityksiä pistettiin lihoiksi. Ahon hallitus pysäytti Suomen talouden korkopolitiikallaan ja seurauksista maksamme vieläkin. Toki Koivisto oli samanlainen syyllinen, vaikka vastuu oli tietenkin hallituksella.
muistat, valehdella ei silti pitäisi, lama oli maailmanlaajuinen jota Venäjän toimet pahensi Suomen osalta..
Tappio Haloselle vuoden 2000 presidentin vaaleissa. Eroja oli vain muutamia prosentteja, taisi olla ennakko äänissä johdossa. Hänestä olisi tullut suomen tasavallan presidentti reilusti alle viisikymppisenä, mutta työväestö äänesti unelman murskaksi.
Se mursi Esko Ahon ja siitä alkaen hän on tehnyt kaikkensa murskatakseen ay-liikkeen.
Aho oli mies paikallaan. Lipponen jos olisi ollut Ahon paikalla, Suomi niminen valtio olisi vieläkin "holhouksessa".
Esko Aho muistetaan parhaiten hiihtoliiton johtajana kun kaikkien suomalaisten hiihtäjien piti doupata, että Esko Aho saisi klooriaa menestyksestään hiihtoliiton johdossa. Kun käry kävi tämä ketku pakeni USA:han muka opiskelemaan.
Esko Aho nuppi laho pitää paikkansa vielä tänäkin päivänä. Tämä höyry vei meidät Eu;hun ja siitä hyvästä saamme maksaa Kreikan velkoja ja ottaa vastaan elintasopakolaisia.
ei ole kaunista, Aholla ollut mitään tekemistä kotikutoisen dopinskandaalin kansa, jonka oikeus myöhemmin vahvisti. EU:hun liittymisen takana oli Koivisto ja suomen kansa..
Ahon hallitus oli Suomen tasavallan 65. hallitus ja samalla porvarihallitus, jonka muodostivat Keskusta, Kokoomus, RKP ja SKL. 1991 eduskuntavaalien tuloksen perusteella muodostettu hallitus toimi koko vaalikauden 26. huhtikuuta 1991 – 13. huhtikuuta 1995. Ahon hallituksen aikana Suomi liitettiin EU:hun eli Euroopan unioniin.
Aholle olemme velkaa tämän EU:hun liittymisen. Ahoa ja nykyistä pääministeriä yhdistää kepulainen puolue ja samanlainen kykenemättömyys ja päättämättömyys asioiden oikeassa hoidossa. Kyllä nämä kepun kasvatit menestyy parhaiten oppositiossa huutelemassa mutta ei vaikuttamassa. Toivottavasti Suomi pelastuu tulevaisuudessa hallitusvastuussa olevilta kepulaisilta.
päinkään, EU liityttiin kun Koivisto määräsi ja kansa hyväksyi. Aho toimi leijonan lailla kun rahahanat oli sulkeutua, JOS OLISIVAT SULKEUTUNEET NIIN ESIM ELÄKKEET OLISI JÄÄNYT MAKSAMATTA JA VALTION TYÖNTEKIJÖIDEN PALKAT..
ei voi kuin ihmetellä, hokeminen "pula ahosta" mennyt ihmeen hyvin perille, vaikka asia on aivan päinvastoin..
Sama vanha virsi jatuu vuodesta toiseen oli hallituksessa mikä puolue tahansa jo 70 luvulla sammat ongelmat 90 luvulla samaten ja nyt homma vaan jatkuu ongelmat ei muutu jos ministerit ei osaa tehdä oikeita ratkaisuja vanhojen ex ministerien mielipiteet mitä ne voi auttaa kun eivät Ahon ym hallitus aikanakaan saaneet maan asioita kuntoon.
ettei hallitus ole ongelmia aiheuttanut, hallitus yrittää selvittää niitä..