Olen seurannut maaliskuusta alkaen Suomi24-Ikaalinen-palstaa. Huomasin varsin äkkiä, että palstalla on jankattu samoja hämmentäviä tapauksia ja asioita jo vuositolkulla. Kaikki tämä on lähinnä yhden ja saman henkilön aikaansaannosta. Hän on toistuvasti provosoinut muita ikaalislaisia, minkä johdosta suurin osa palstan kirjoituksista käsittelee hänen elämäänsä ja tekojaan. Erityisesti hän on saanut mainetta lukuisilla tapauksilla, joissa hän on syystä tai toisesta ulostanut jonkun autoon.
Minusta tämä henkilö, jota tuttavallisesti nimitetään Jampeksi, ansaitsisi jonkinlaisen kunnianosoituksen tästä huomattavasta panostuksesta Suomi24:n ihmeelliseen maailmaan. Tiedän, että monet ikaalislaiset seuraavat palstaa juuri hänen takiaan, ovat seuranneet jo vuosia. Hän on todellinen menestystarina, Ikaalisten oma poika.
Etkö vakuuttunut? Siinä tapauksessa kehotan sinua ottamaan itse selvää Ikaalisten palstan meiningistä. Em.henkilö esiintyy suoraan tai epäsuoraan luultavasti jokaisessa keskusteluketjussa, joten kuva hänestä muodostunee äkkiä.
http://keskustelu.suomi24.fi/paikkakunnat/pirkanmaa/ikaalinen
Ikaalisten palstalla sisua riittää.
4
186
Vastaukset 4
- markansaari
Mitä snää tänne kirjoitat?. Ekkös sää muuttanu Kotkaan jo ajat sitte. Pysy siä.
En ole eläissäni asunut Kotkassa! Olen aiemmin asunut Kauhajoella ja nykyään Ikaalisissa.
- ikaalilainen
Toivottavasi muutat pian pois
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051780
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS471392Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä441257Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231010Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita173866Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13800- 48742
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201723Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?16723Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40646
