Ihmissuhteet

minä kirjoitti:

"En koe toisen erilaisuutta uhkana, vaan rikkautena, Toisen ihmisen erilaisuus, ei köyhdytä minua, vaan tekee elämäni vielä rikkaammaksi. Näen elämän monimuotoisuuden, niin luonnon erilaissa muodoissa ja väreissä, kuin ihmisten erilaisuudessa, ja arvostan ja rakastan erilaisuutta juuri sen ainutlaatuisuuden tähden."

Kysymys on syvästä empatiasta, eli kyvystä asettua toisen asemaan ja nähdä hänen ilonsa ja surunsa, ajatuksensa ja tunteensa kuin ominaan, kuitenkaan kadottamatta itseään. Se on kykyä "siirtyä itsestään ulos", kuitenkaan hukkaamatta itseään. Empatia on toisen ihmisen sisäistä (sanatonta) tietämistä, näkemistä ja kuulemista, tuntemista, ja tunnustamista, sekä hyväksymistä ja arvostamista. Silloin emme näe sitä mitä luulemme näkevämme, tai mitä toivoisimme näkevämme, vaan sen mitä toinen ihminen todellisuudessa on, ja arvostamme häntä juuri hänen ainutlaatuisuutensa tähden.

Jokainen ihminen tarvitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi, hyväksytyksi sellaisena kuin on, omana itsenään. Jos emme siihen täysin ehdottomasti ja varauksettomasti kykene, on parempi ettemme teeskentelekkään sitä.

Jos ihmiseltä kielletään tämä oikeus ehdottomaan ja varauksettomaan hyväksyntään, (Joka on kuitenkin jokaisen ihmisen riistämätön peruoikeus), hän kokee että hän on jollain tavalla viallinen, ja että hänen pitäisi muuttua joksikin toiseksi ollakseen hyväksyttävä. Silloin hän kokee että häntä ei rakasteta omana itsenään, vaan häntä rakastetaan vain sillä ehdolla että hän muuttuu, kunhan hän vain ensin muuttuu.

Tämän ihminen kokee hyvin ahdistavana ja lähes vammauttavana, sillä hänestä tuntuu että häneltä vaaditaan mahdotonta. Eihän kukaan ihminen voi muuttua toiseksi ihmiseksi kuin mikä hän on. Ihminen on joko hyväksyttävä sellaisenaan, täysin varauksettomasti ja ilman ehtoja, tai sitten ei ollenkaan. Kaikki muu on kaupankäyntiä, lahjontaa, teeskentelyä, tai peräti uhkailua, kiristystä- ja väkivaltaa.

Ongelmamme ydin on ehdollisessa hyväksynnässä jonka saamme vain sillä ehdolla että ensin ansaitsemme sen. Samoin emme anna hyväksyntäämme, ellemme ole täysin vakuuttuneita siitä että kohteemme on ensin ansainnut sen, tai on sen arvoinen. Tämä on kuitenkin todellisuudessa kaupankäyntiä eikä rakkautta, ja todellista hyväksyntää. Voiko rakkautta ansaita? Voiko lahjaa ansaita? Suuruutemme, tai pienuutemme punnitaan siinä miten kohtelemme ihmistä jota meidän on vaikea sietää. Empatia on myös samaistumista, ja samankaltaisuuksien näkemistä. Olemme kaikki persoonallisia yksilöitä, ja juuri empatiakyky auttaa tunnistamaan yksilöllisen samankaltaisuuden muissa ihmisissä, ja arvostamaan sitä.

Mitä empatia ja hyväksyminen ei ole?
Sääli on sairautta…
Aina löytyy jostain kivenkolosta vielä itseäänkin säälittävämpi otus. Sääli on negatiivisesti varautunutta. Sen synonyymi ei ole empatia. Tämä sääli on raa’ahkoa halveksunnansävyistä ivaa. Näennäisen hierarkkisessa järjestyksessä säälitään omahyväisinä toisia, jokainen kuvitellulla ylemmällä tasanteellaan. Ulkopuolelta katsoen sääli kiertää kehää, koska aina löytyy joku säälittävä, jonka elämästä löytyy säälittäviä tahroja. Niitä häpeäpilkkuja, mihin itse ei koskaan lankeaisi, never. Vai onko niin, että kaikki mitä itse ei syystänsä tai toisestakaan tee tai ole koskaan tehnyt, olisi säälittävää? Ettei olisikaan niin, että haluaa vain itsensä itsekkäästi asetella säälittävien yläpuolelle ei ihan niin säälittäviksi?

Sääli on sairasta. Empatia on tervettä. Ilman empatiakykyä ihmisten olisi, jos ei nyt aivan mahdoton, mutta ainakin hyvin vaikea tulla toimeen keskenään. Myötäelämisen kyky on vahvan ja terveen itsetunnon, ja henkisen kypsyyden eräs tärkeimpiä merkkejä.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä