Turussa puuhataan rasismin vastaista liikettä

Turussa puuhataan kokoon kansalaisliikettä vastustamaan rasismia ja äärioikeistoa. Somessa ja yhdistysten sekä järjestöjen kautta leviävässä kansanliikkeessä on kysymys tuhansien ihmisten kyllästymisestä äärioikeiston väkivaltaan sekä rasistiseen ilmapiiriin Turun tietyillä alueilla. Yhdessä tuhannet kansalaiset kykenevät näyttämään uusnatseille ja rasisteille, että heitä heitä ei hyväksytä eikä suvaita vaan rasistit torjutaan liikuttavan yksimielisesti. Aloittava kansanliike yhdistää vasemmistopuolueita, auttamimisjärjestöjä ja kansalaisia yhteisen asian taakse. Taustalla on Suomen Punaisen Ristin ei rasismille!-ohjelman tuki ja osaaminen.


http://www.eirasismille.fi/
63<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Miten aiotte ottaa kantaa ulkomaalaisten kantaväestöön kohdistamaan väkivaltaan? Viikonloppuna useita tapauksia.

Äänestä
  • Ei väkivaltaa pidä suvaita keneltäkään, ei sen enempää suomalaiselta kuin maahanmuuttajaltakaan. Väkivalta on ehdottoman tuomittavaa aina.

    Äänestä

  • ei-väkivallalle kirjoitti:

    Ei väkivaltaa pidä suvaita keneltäkään, ei sen enempää suomalaiselta kuin maahanmuuttajaltakaan. Väkivalta on ehdottoman tuomittavaa aina.

    Maahanmuuttaja-turhapaikanhakija tuo mukanaan väkivaltaa. Ei se riitä, että todetaan vaan, että väkivaltaa ei pidä suvaita keneltäkään. Eihän se väkivalta lässyttämällä lopu tai katoa. Jotakin pitää myös TEHDÄ asiaintilan oikaisemiseksi. Esimerkiksi sulkea rajat.

    Äänestä

"Heitä ei suvaita eikä hyväksytä", niin mutta muita laillisia keinojahan vihervasemmistollahan ja muilla hyysäreillähän ei olekaan kuin sanat, että yrittäkäähän pitää se mielessä, kun tekee mieli tulla fyysiseen kontaktiin.

Äänestä
  • Mihin ihmeen fyysiseen kontaktiin? Kansalaisliike ei tarkoita väkivallan käyttöä vaan aktiivista toimintaa rasismia vastaan sekä rasistisen ilmapiirin torjuntaa mm. kertomalla faktat esim. somessa ja nettipalstoilla sekä hiljentämällä rasistiset keskustelut pois. Rasisteilta otetaan tikkari pois puuttumalla aktiivisesti rasistien väärinkäyttämään sananvapauteen sekä suojelemalla pakolaisia väkivallalta pakolaiskeskusten lähellä.

    Äänestä

  • mikäkontakti kirjoitti:

    Mihin ihmeen fyysiseen kontaktiin? Kansalaisliike ei tarkoita väkivallan käyttöä vaan aktiivista toimintaa rasismia vastaan sekä rasistisen ilmapiirin torjuntaa mm. kertomalla faktat esim. somessa ja nettipalstoilla sekä hiljentämällä rasistiset keskustelut pois. Rasisteilta otetaan tikkari pois puuttumalla aktiivisesti rasistien väärinkäyttämään sananvapauteen sekä suojelemalla pakolaisia väkivallalta pakolaiskeskusten lähellä.

    Tämä olikin hauska...toisinajattelevilta otetaan sananvalta pois...voi luoja, suomeen tulee oikeasti kohta sisällissota! Ja nämä kaikki tähän liikkeeseen sitoutuvat maksamaan näiden tulijoiden elämisen, muistakaa se...voi, kumpa teidän nimenne merkittäisiin listaan, jossa kustannukset sitten jaettaisiin teidän kesken.

    Äänestä

  • mikäkontakti kirjoitti:

    Mihin ihmeen fyysiseen kontaktiin? Kansalaisliike ei tarkoita väkivallan käyttöä vaan aktiivista toimintaa rasismia vastaan sekä rasistisen ilmapiirin torjuntaa mm. kertomalla faktat esim. somessa ja nettipalstoilla sekä hiljentämällä rasistiset keskustelut pois. Rasisteilta otetaan tikkari pois puuttumalla aktiivisesti rasistien väärinkäyttämään sananvapauteen sekä suojelemalla pakolaisia väkivallalta pakolaiskeskusten lähellä.

    Kaikkein eniten väki- ja ilkivaltaa käyttävät mielenosoituksissaan nämä "rasisminvastaiset kansanliikkeet". Niihinhän kuuluvat myös ääriryhmät kaikista yhteiskuntavastaisista porukoista. Kuten turkisvastustajat, arhinmäkeläiset, lesbofeministit, anarkistit ja elintapakelalaiset. Taas menee poliisiautoja lunastuskuntoon ja näyteikkunoita rikki. Niin ja onkohan tähän mölinään muistettu hakea edes lupaa?

    Äänestä

  • Suurin osa suomalaisista ei osallistu mihinkään mölinöihin. Silti tällä suurimmalla osalla on selkeä kuva maatamme riivaavasta järjettömästä mamutuksesta. Ei kansa hyväksy nuorten muslimimiesten täysin perusteetonta hyysäystä. Ensi vaaleihin mennessä katastrofi on saavuttanut jo sellaisen mittakaavan, että kaikkein mamutusvastaisin puolue tulee vetämään hirmuisen voiton. Kolmessa vuodessa kansa on niin vittuuntunut irakilaisiin ja muihin arabi- ja muslimiraiskaajiin ja rikollisiin, että pitää olla todella umpitollo halutakseen niitä vielä lisää.

    Äänestä

Turku näyttää kulttuurien kohtaamispaikkana perinteisenä kauppasatamakaupunkina jälleen kerran sivistyksestä esimerkin koko muulle Suomelle. Rasismin vastainen työ alkaa Turusta ja leviää muualle maahan. Isänmaallisilta otetaan tikkari pois ja heille näytetään kaapin paikka. Turku on avoin, sivistynyt, monikulttuurinen ja fiksu kaupunki. Turustahan se levisi koulutus ja kirjoitettu Suomen kielikin Suomeen. Turku on sivistyksen kehto Suomessa.

Äänestä
  • Älä nyt tukehdu pullaasi provo.

    Äänestä

  • Ei se ole provo vaan fakta. Korkeakulttuuri Suomessa alkoi Turussa. Tuomiokirkon sijainti Turussa teki Turusta oppineisuuden ja sivistyksen kehdon Suomessa. Kaikki sivistys levisi Turusta muualle Suomeen. Helsinkin on Venäjän tsaarin vallan ajalla perustettu kaupunki ja jälkisivistynyt. Aito sivistys alkoi Turussa.

    Äänestä

  • Turkuonparas kirjoitti:

    Ei se ole provo vaan fakta. Korkeakulttuuri Suomessa alkoi Turussa. Tuomiokirkon sijainti Turussa teki Turusta oppineisuuden ja sivistyksen kehdon Suomessa. Kaikki sivistys levisi Turusta muualle Suomeen. Helsinkin on Venäjän tsaarin vallan ajalla perustettu kaupunki ja jälkisivistynyt. Aito sivistys alkoi Turussa.

    Provo olet.

    Äänestä

Aikoinaan saatoin SPR_lle jonkun kolikon heittää, mutta nyt on varmaa, että ei enää koskaan...

Äänestä
  • SPR ei ole syyllinen pakolaistilanteeseen vaan maan hallitus joka ei tunnu saavan rajoja kontrolliin. SPR on tehnyt työnsä auttamalla pakolaisia jotka ovat jo jokatapauksessa maassamme. Tässä SPR on toteuttanut maahanmuuttoviraston määräykset sekä toteuttanut kansainväliset sopimukset ja lait täsmälleen kuten ne kuuluukin toteuttaa.

    Äänestä

  • Samat sanat. Jos olisi päätettävissäni, lopettaisin koko puljun ..

    Äänestä

  • spr_syytön kirjoitti:

    SPR ei ole syyllinen pakolaistilanteeseen vaan maan hallitus joka ei tunnu saavan rajoja kontrolliin. SPR on tehnyt työnsä auttamalla pakolaisia jotka ovat jo jokatapauksessa maassamme. Tässä SPR on toteuttanut maahanmuuttoviraston määräykset sekä toteuttanut kansainväliset sopimukset ja lait täsmälleen kuten ne kuuluukin toteuttaa.

    SPR on uhonnut maahantunkeutujien pakkosijoituksella vastahakoisiin kuntiin ja se riittää meikäläiselle. Sellaista puljua ei tarvita Suomessa.

    Äänestä

  • Ei SPR sillä ole uhonnut vaan sen uhoamisen kylläkin aloitti maahanmuuttovirasto joka antoi SPR:lle rajattomat valtuudet tehdä pakolaiskeskusten kanssa kaikki tarpeellinen.

    Äänestä

  • spr_syytön kirjoitti:

    SPR ei ole syyllinen pakolaistilanteeseen vaan maan hallitus joka ei tunnu saavan rajoja kontrolliin. SPR on tehnyt työnsä auttamalla pakolaisia jotka ovat jo jokatapauksessa maassamme. Tässä SPR on toteuttanut maahanmuuttoviraston määräykset sekä toteuttanut kansainväliset sopimukset ja lait täsmälleen kuten ne kuuluukin toteuttaa.

    SPR (ja Terveystalo!) oli edellisen hallituksen laatimassa mietinnössä vastaava toimija, kun Suomeen olisi ollut tulossa 80000 turvapaikanhakijaa. Nyt SPR häärii kukkona tunkiolla kun skenaario "yllättäen" toteutui. Sattumaako? No arvatkaa!

    Äänestä

  • SPR tekee täsmälleen sen mitä maahanmuuttovirasto toimivaltaisena viranomaistahona määrää ja minkä kansainväliset ulkomailla säädetyt lait ja sopimukset velvoittavat. Suomi on maanakin sitoutunut nippuun ihmisoikeussopimuksia, pakolaissopimuksia ja kansainvälisiä lakeja. Punainen Risti tekee työnsä kansalaisilta mitään kysymättä koska kyse on viranomaismääräysten toteuttamisesta.

    Äänestä

  • spr_syytön kirjoitti:

    SPR ei ole syyllinen pakolaistilanteeseen vaan maan hallitus joka ei tunnu saavan rajoja kontrolliin. SPR on tehnyt työnsä auttamalla pakolaisia jotka ovat jo jokatapauksessa maassamme. Tässä SPR on toteuttanut maahanmuuttoviraston määräykset sekä toteuttanut kansainväliset sopimukset ja lait täsmälleen kuten ne kuuluukin toteuttaa.

    Spr hyysärit saatava edesvastuuseen, rikollisia kaikki.

    Äänestä

  • Et tule saamaan ja SPR on toiminut kansainvälisten lakien mukaan jolloin Suomen laki väistää. SPR:n ei tarvitse pakolaisia auttaessaan noudattaa Suomessa säädettyjä lakeja ollenkaan vaan toiminta perustuu ulkomailla säädettyihin kansainvälisiin lakeihin. Eli SPR toimii laillisesti Suomen lain ulkopuolella.

    Äänestä

  • spr_oikeassa kirjoitti:

    Et tule saamaan ja SPR on toiminut kansainvälisten lakien mukaan jolloin Suomen laki väistää. SPR:n ei tarvitse pakolaisia auttaessaan noudattaa Suomessa säädettyjä lakeja ollenkaan vaan toiminta perustuu ulkomailla säädettyihin kansainvälisiin lakeihin. Eli SPR toimii laillisesti Suomen lain ulkopuolella.

    Siis, suomenkansalaisilla ei ole minkäänlaista oikeusturvaa näihin pakolaisiin nähden? kotimaassaan? ja, että SPR:n ei tarvitse noudattaa suomen lakeja ollenkaan...no huh, huh...olipa järkyttävä tieto...en ikinä enää osallistu SPR:n tukemiseen, loppuin juuri nyt!!!!!

    Äänestä

  • korjataan_faktat kirjoitti:

    Ei SPR sillä ole uhonnut vaan sen uhoamisen kylläkin aloitti maahanmuuttovirasto joka antoi SPR:lle rajattomat valtuudet tehdä pakolaiskeskusten kanssa kaikki tarpeellinen.

    Ja SPR ilmoitti julkisesti, että pakkosijoitusmahdollisuus on olemassa ja sitä käytetään tarvittaessa. Eikö se ole uhoamista?

    Äänestä

  • maijammä kirjoitti:

    Siis, suomenkansalaisilla ei ole minkäänlaista oikeusturvaa näihin pakolaisiin nähden? kotimaassaan? ja, että SPR:n ei tarvitse noudattaa suomen lakeja ollenkaan...no huh, huh...olipa järkyttävä tieto...en ikinä enää osallistu SPR:n tukemiseen, loppuin juuri nyt!!!!!

    Kansainvälinen laki kävelee avustustyössä Suomen lain yli koska kyse on nimenomaan kansainvälisestä humanitäärisestä laista. Suomen laki väistää aina kun tullaan lain alueelle jolla kansainvälinen laki ottaa vallan yli Suomen lakien. Kansainvälinen järjestelmä toimii näin.

    Äänestä

  • spr_tekee_työnsä kirjoitti:

    SPR tekee täsmälleen sen mitä maahanmuuttovirasto toimivaltaisena viranomaistahona määrää ja minkä kansainväliset ulkomailla säädetyt lait ja sopimukset velvoittavat. Suomi on maanakin sitoutunut nippuun ihmisoikeussopimuksia, pakolaissopimuksia ja kansainvälisiä lakeja. Punainen Risti tekee työnsä kansalaisilta mitään kysymättä koska kyse on viranomaismääräysten toteuttamisesta.

    Ehkä SPR tässä tapauksessa julkisivuna toimiessaan saa pahimmat loat niskaansa. Mahdollisesti. Mutta kovinpa tuntuvat olevan myönteisiä asioiden hoitotavoille.
    Mutta vastaava tilanne on tavallisella kansalaisellakin maahantunkeutujan kohdalla. Tavalliset ihmiset, joilla ei ole osaa eikä arpaa mamujen tuloon, ovat niitä, jotka mamujen rikoksista kärsivät. Eivät ne päättäjät ja viranomaiset, jotka ovat mamutuksen takana, koskaan joudu henkilökohtaisesti mamun uhriksi.
    Joten Suomi on sijaiskärsijöiden maa. Minkäs teet!

    Äänestä

  • Edelleenkääneitarvita kirjoitti:

    Ja SPR ilmoitti julkisesti, että pakkosijoitusmahdollisuus on olemassa ja sitä käytetään tarvittaessa. Eikö se ole uhoamista?

    Ei se ei ole uhoamista, vaan painostamista. SPR käyttää sille annettua valtaa pakkokeinojen toteuttamiseen ensin painostamalla kunnat taipumaan pakolaiskeskusten perustamiseen vapaaehtoisena ratkaisuna ja jos se ei auta niin sitten käytetään sitä pakkoa ja perustetaan pakolaiskeskuksia kuntalaisilta ja kunnan hallinnolta mitään kysymättä. SPR joutuu valitettavasti toteuttamaan sen minkä maahanmuuttovirasto käskee tehdä.

    Äänestä

turku vain vahvistaa oloaan suomen perssilmänä.
Tämä maa on suomi ja sen tulee huomaamaan joka perkeleen hyysäri ja suomeen tunkeutunut apinapakolainen, sen takaan.

Äänestä
  • Ei tule, sensijana rasisti vaijennetaan. Jopa poliisi ja puolustusvoimat ovat pakolaisten turvana ja suojelemassa SPR:ää työssään. Koko Suomi vastustaa isänmaallisia yltiörasisteja.

    Äänestä

  • etmahdamitään kirjoitti:

    Ei tule, sensijana rasisti vaijennetaan. Jopa poliisi ja puolustusvoimat ovat pakolaisten turvana ja suojelemassa SPR:ää työssään. Koko Suomi vastustaa isänmaallisia yltiörasisteja.

    70 -80 % suomalaisista on maahanmuuttovastaisia tällä hetkellä. Tämä johtuu maahanmuuttajien mukanaan tuomasta väkivallasta, rikoksista ja veronmaksajille lankeavista lisäkustannuksista maassa, jonka talous on menossa maantien ojaan. Jos pakolaisetkin olisivat oikeasti hädänalaisia, mutta kun ovat pelkkiä parempaa elämää etsiviä onnenonkijoita, jotka käyttävät meitä hyväkseen ja tunkevat Suomeen suomalaisten elätettäviksi. Lisäksi eliittipakolaiset sitovat viranomaisten resursseja niin, että esimerkiksi poliisin voimavarat eivät enää riitä normaalien tehtävien hoitamiseen.
    Toivottavasti tätä rasisminvastaista kampanjaa ei sotketa maahanmuuttovastaisuuteen, koska perusteltu maahanmuuttovastaisuus ei ole rasismia missään muualla kuin ymmärtämättömien mielissä.
    Maahanmuuttovastaisuus on ja pysyy Suomessa ja sen ovat saaneet aikaan maahanmuuttajat itse ja niitä perusteettomasti tukevat suvaitsevaiset. Ihmiset, joiden ei tarvitse itse kärsiä maahanmuuton aiheuttamista negatiivisista ilmiöistä ovat Suomessa aina ylimpinä tukemassa maahanmuuttoa. Mitä hurskastelua ja tekopyhyyttä!

    Äänestä

Miten rasismi ilmenee suomessa? Pakolais invaasion vastustaminen on kaukana rasismista. Mutta juuri pakolaisten takia näitä ei rasismille tilaisuuksia pidetään. Outoa.

Äänestä
  • Rasismi ilmenee vihamielisinä puheina ja tekoina, mm. väkivaltaisina hyökkäyksinä SPR:n työntekijöitä ja pakolaisia vastaan sekä vihapuheena netissä sekä somessa. Nyt tähän puututaan kun Turun kansalaisliike aloittaa toimintansa isänmaallisten vaijentamiseksi sekä sananvapauden palauttamiseksi siihen käyttöön mihin se kuuluukin: sivistyneeseen keskusteluun josta rasistit suljetaan ulkopuolelle.

    Äänestä

  • rasisminäkyy kirjoitti:

    Rasismi ilmenee vihamielisinä puheina ja tekoina, mm. väkivaltaisina hyökkäyksinä SPR:n työntekijöitä ja pakolaisia vastaan sekä vihapuheena netissä sekä somessa. Nyt tähän puututaan kun Turun kansalaisliike aloittaa toimintansa isänmaallisten vaijentamiseksi sekä sananvapauden palauttamiseksi siihen käyttöön mihin se kuuluukin: sivistyneeseen keskusteluun josta rasistit suljetaan ulkopuolelle.

    Vaikutat psykoottiselta.

    Äänestä

  • Sinä baikutat typerältä eikä sinulla ole pätevyyttä vetää kenenkään mielenterveydestä mitään johtopäätöksiä Syytöksesi on muuten rikos nimikkeellä kunnianloukkaus.

    Äänestä

  • lgjhgfds kirjoitti:

    Vaikutat psykoottiselta.

    Mitä tarkoittaa baikutat?

    Äänestä

  • Vaikutat, kosketusnäppäimistöllä on helppoa jäädä vahingossa virheitä tekstiin etenkin kun androidin näppäimistö ei ole paras mahdollinen käyttää.

    Äänestä

  • rasisminäkyy kirjoitti:

    Rasismi ilmenee vihamielisinä puheina ja tekoina, mm. väkivaltaisina hyökkäyksinä SPR:n työntekijöitä ja pakolaisia vastaan sekä vihapuheena netissä sekä somessa. Nyt tähän puututaan kun Turun kansalaisliike aloittaa toimintansa isänmaallisten vaijentamiseksi sekä sananvapauden palauttamiseksi siihen käyttöön mihin se kuuluukin: sivistyneeseen keskusteluun josta rasistit suljetaan ulkopuolelle.

    Voisitko vielä määritellä, missä kohtaa menee vihapuheen ja sananvapauden raja. En ole huomannut, että tässäkään keskustelussa kukaan olisi kehottanut ketään toista rikolliseen toimintaan toisia ihmisiä kohtaan.
    Onko se vihapuhetta, jos sanon, että turvapaikanhakijat ovat elitasopakolaisia ja käyttävät suomalaisia surutta hyväkseen. Entä kun sanon, että suvaitsevainen eliitti Suomessa on täynnä todellisuudesta erillään eläviä ihmisiä?

    Äänestä

  • olet_rikollinen kirjoitti:

    Sinä baikutat typerältä eikä sinulla ole pätevyyttä vetää kenenkään mielenterveydestä mitään johtopäätöksiä Syytöksesi on muuten rikos nimikkeellä kunnianloukkaus.

    Ihan vaan, että totuus ei unohtuisi: kunnianloukkausta ei voi syntyä ilman, että loukattavan henkilöys julkaistaan.

    Äänestä

  • rasisminäkyy kirjoitti:

    Rasismi ilmenee vihamielisinä puheina ja tekoina, mm. väkivaltaisina hyökkäyksinä SPR:n työntekijöitä ja pakolaisia vastaan sekä vihapuheena netissä sekä somessa. Nyt tähän puututaan kun Turun kansalaisliike aloittaa toimintansa isänmaallisten vaijentamiseksi sekä sananvapauden palauttamiseksi siihen käyttöön mihin se kuuluukin: sivistyneeseen keskusteluun josta rasistit suljetaan ulkopuolelle.

    Työntäkää Suomi perceeceen. Onko tuttu ilmaisu. Tällaista ilmaisua käyttivät mielenilmaisijat , muka ei rasistit, narikkatorilla. Mitä se kertoo heistä?
    Onko Suomi myytävänä ja paskat muusta, kuhan pakolaisia virtaa ovista ja ikkunoista. Kyllä niitä ei rasistejakin alkaa itkettämää, jos täällä vallitsee arabialainen kulttuuri ja myös kun pakolaisten menot alkaa virrata heidän omasta pussistaan. Siinähän ajatte Suomen alas. Lapsille jää hieno tulevaisuus maassa, joka ei ole enää Suomi. On monikultturinen Suomi, mikä käsittää vain sen arabialaisen kulttuurin. Kaikkien pitää kumartaa Islamia.

    Äänestä

Poliisin turvaa näyttää tarvitsevan kantasuomalaiset viime aikaisten tapahtumien perusteella.

Äänestä

Vastahan jonkun tutkimuksen mukaan Suomessa esiintyy varsinaista rasismia koko maailman mittapuulla vähän. Mihin siis tarvitaan tällaista liikettä, vai onko kyseessä vaan joku vasemmistolaisten ajanviete?

Äänestä
  • Kantasuomalaiset asunnottomat ovat jääneet maahanmuuttajien jalkoihin. Puuttuuko rasisminvastainen liike myös näiden syrjäytettyjen ongelmiin? Vai kuuluuko veronmaksajien rahat ainoastaan ulkomaalaisille lyksuselintasoa etsiville pakolaisille?
    Onko kantasuomalaisille köyhille jaettu jo kännykät ja tabletit, jotta he pystyisivä pitämään yhteyttä lähiomaisiinsa?

    Äänestä

  • Kansanliikettä tarvitaan torjumaan isänmaalliset juntit, sekä patoamaan rasistiset keskustelut, asenteet ja teot ja pitämään uusnatsit pois katukuvasta. Suomen nykytilanne korjataan torjumalla rasismi ja muuttamalla maa aidosti avoimeksi ja monikulttuuriseksi maaksi, modernin valtion tavoin. Sinivalkoisen Suomen aika on ohi.

    Äänestä

  • tähäntarvitaan kirjoitti:

    Kansanliikettä tarvitaan torjumaan isänmaalliset juntit, sekä patoamaan rasistiset keskustelut, asenteet ja teot ja pitämään uusnatsit pois katukuvasta. Suomen nykytilanne korjataan torjumalla rasismi ja muuttamalla maa aidosti avoimeksi ja monikulttuuriseksi maaksi, modernin valtion tavoin. Sinivalkoisen Suomen aika on ohi.

    Käyt ylikierroksilla.

    Äänestä

  • tähäntarvitaan kirjoitti:

    Kansanliikettä tarvitaan torjumaan isänmaalliset juntit, sekä patoamaan rasistiset keskustelut, asenteet ja teot ja pitämään uusnatsit pois katukuvasta. Suomen nykytilanne korjataan torjumalla rasismi ja muuttamalla maa aidosti avoimeksi ja monikulttuuriseksi maaksi, modernin valtion tavoin. Sinivalkoisen Suomen aika on ohi.

    Kuullostaa ihan psykopaatin kirjoitukselta....hae apua ja ota lääkkeesi....kyllä ne harhat siitä....

    Äänestä

Eikös se väkivalta tule vihavasemmistosta? Ainakin Tampereella ne kävi rauhallisten mielenosoittajien päälle porukalla hakkasivat ja ryöstivät matkapuhelimen.

Äänestä

Harva suomessa on rasisti,(mahtaako suvakit edes enää tietää mitä se on) Suurin osa ei vaan halua Suomeen hallitsematonta maahan muuttoa ja se vielä maksaa miljardeja kun samaan aikaa kantaväestöltä leikataan palkkoja, koulutuksesta yms niin tuo aiheuttaa sen eripuran ja ihmiset vastustaa sitä eikä se tee kenestäkään rasistia. Monesti tuntuu että ne ulkomaalaiset ovat niitä rasisteja eivät hyväksy kuin sen oman elämän tavan, kulttuurin ja uskonnon kaikki muu on paskaa

Äänestä
  • Olet oikeassa.

    Äänestä

Aloitus on palstan kokkareTROLLIn PROVO.

Äänestä
  • Aloitus on fakta Turusta. Turussa tosiaan puuhataan kasaan kansanliikettä isänmaallisuutta ja rasismia vastaan.

    Äänestä

  • aloitusfaktaa kirjoitti:

    Aloitus on fakta Turusta. Turussa tosiaan puuhataan kasaan kansanliikettä isänmaallisuutta ja rasismia vastaan.

    Spärrähörhön levitointia.

    Äänestä

Tampereella puuhataan maahanmuutto kriittistä liikettä.

Äänestä
  • Tiedotelkaa palstalla, kun puuhailu etenee. Olisin kiinnostunut liikkeen toiminnasta.

    Äänestä

Aloitus on kokkareTROLLIn aivopieru. Ei kannata noteerata.

Äänestä

Tätähän Suomi tarvitsee: Tärähtäneitä kommareita ja muita laitapuolen katurähisijöitä edistämään kadulle taloudellista ja yhteiskunnallista romahtamista.

Äänestä

kyllä se rasismin vastustaminen loppuu kun taikaseinästä loppuu raha ja leipäjonosta leipä takaan sen?

Äänestä

Muka ei rasismille. Pettyneitä demareita ja heidän hännysteleviä pienpuolueiden urpoja siellä laahustaa.
Voisin itsekin lähteä oikealle rasismin vastus marssille mutta en lähde koska näissä lähinnä politikoidaan ja tapellaan.

Äänestä

Spr on rikollinen järjestö, roudaa raiskareita ja irakin armeijan sotilaskarkurit suomeen.

Äänestä
  • SPR ei tuo maahan ketään vaan auttaa täällä jokatapauksessa jo olevia pakolaisia. Rajan yli tulevat ihan omatoimisesti SPR:n vaikuttamatta tilanteeseen millään tavalla.

    Äänestä

Mitähän hyötyä tuosta liikeestä on, kun se ei kohdistu kuin ehkä 2 %:iin elintasosurffareiden vastustajista.

Olen ehdottomasti Rajat kiinni -ihminen, ihan tavallinen perheenäiti, en ole rasisti, natsi, fasisti tms. Olen vain täysin eri mieltä pakolaispolitiikasta, enkä usko että tulijat ovat hädänalaisia. Näin ajattelee 99 % laajasta tuttavapiiristäni, eikä heistä kukaan ole äärioikeistolainen tai rasisti. Olen tyytyväinen mielipiteeseeni, enkä aio vaihtaa sitä, teidän liikkeenne tai muunkaan seikan vuoksi.

Äänestä

Turussa ei ole tarpeeksi rikkaita tuohon hommaa..Eikä
valitettavasti tarpeeksi nistejäkään. Hampun polttajista ei
oikeastaan koskaan ole ollut mihinkään, hyvä jos osaavat TT-tukea
hakea oikein..Ei aina sitäkään. Töihin menoa näin sosiaalitätinä
suosittelen se tekisi hyvää teille liimanhaistelijoille.

Äänestä

Tunnen monia kaltaisiani vasemmistolaisesti ajattelevia. Yksikään ei hyväksy nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa, eikä vahingossakaan äänestä Suomea tuhoavan politiikan harrastelijoita. Vasemmistoliiton älyvapaa mamutus on ollut valtava tuho kansakunnalle, mutta iso apu etenkin perussuomalaisille. Oma ja tuntemieni muidenkin vasemmistolaisten ääni on jo kaksissa eduskuntavaleissa mennyt jokaiselta perussuomalaisille.

Suuresti v--tuttaa, että joskus aikoinaan tavallisen kansan asioita ajanut Vasemmistoliitto ryhtyi tuohoamaan oman kansan hyvinvointia haalimalla tänne maailman pakoLOISIA ilman mitään rajaa. Ja ilman mitään varmuutta, moniko on massamurhaaja ja moniko jotain muuta.

Vasemmitoliitto on suurin pettymys ja sen mamutuspolitiikka suurin takinkääntö, mitä oman kansan vähäosaisten oikeuksia aiemmin ajanut puolue voi tehdä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei_rasismille kirjoitti:

Turussa puuhataan kokoon kansalaisliikettä vastustamaan rasismia ja äärioikeistoa. Somessa ja yhdistysten sekä järjestöjen kautta leviävässä kansanliikkeessä on kysymys tuhansien ihmisten kyllästymisestä äärioikeiston väkivaltaan sekä rasistiseen ilmapiiriin Turun tietyillä alueilla. Yhdessä tuhannet kansalaiset kykenevät näyttämään uusnatseille ja rasisteille, että heitä heitä ei hyväksytä eikä suvaita vaan rasistit torjutaan liikuttavan yksimielisesti. Aloittava kansanliike yhdistää vasemmistopuolueita, auttamimisjärjestöjä ja kansalaisia yhteisen asian taakse. Taustalla on Suomen Punaisen Ristin ei rasismille!-ohjelman tuki ja osaaminen.


http://www.eirasismille.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu