on huhujen mukaan miespuolinen kirjoittaja.
Kuka nikin takana piileskelee?
*nauraa poskihampaat maitohapoil*
elisakettu
10
71
Vastaukset
- huhurunoilija
Jokaista huhua ei tarvitse uskoa.
Vai niin huhutaan? :-D
Se on totta, että jokuhan siellä ketun turkin alla piileskelee.
Ei ole montaa asiaa, mitä olisin jättänyt kertomatta itsestäni. Joillekin ei vain mikään riitä. Lueskelin noita muita ketjuja ja jossain syytettiin elisakettua fiktiiviseksi hahmoksi. Fiktiivinen olen vain nimimerkissä ja kuvassa. YB sanoikin osuvasti että olen todellisempi kuin moni tajuaa. Mutta olen oppinut huomaamaan, että ne jotka eivät ole kiinnostuneet minusta henkilönä, he myös epäilevät eniten - ja keksivät omia satujaan minusta.
En aio laittaa nimeäni ja kuvaani palstalle edelleenkään, syyn olen sanonut aiemmin miksi sitä en tee. Mutta jos uteliaisuus vie voiton, niin eikun sähköpostiin viestiä vaan. YB:ltä kin voi kysyä - luotan häneen näkemykseen mitä tietoa antaa ja kenelle.
Muuta kysyttävää?Sie oot ihan kamala :-D
Mittanauhaa en ala kaivelemaan. Nykyisellään olen aikalailla pieni, pyöreä ja pörheä. Paras puoleni on timakat pohkeet. Muu onkin muistoja vaan.Kuhan vaan kysäsin tossa ohimennessäni ja pistin merkille että tuolla ylempänä oli sun juttu jostain saduista. sekä lisäys "Muuta kysyttävää?" Oi niitä aikoja kun sovitin S koon paitoja....vai miten se meni.
Elisalle morot pitkästä aikaa. :)
Kato, kato, itse vanha kunnon lohikäärme on ottanut uuden rekin!
Vanhaan tapaan mun pitäisi varmaankin laatia sulle joku ennustus. Okei, tästä lähtee:
"Tuleva vuotesi on erikoinen. Erikoinen siinäkin mielessä, että se on ajoittain suorastaan kummallinen. Uudet ihmiset ympäröivät sinua. Tämä aiheuttaa hämmennystä mutta hieman ristiriitojakin. Keskellä kylmintä aikaa joudut tekemään näppejä polttelevan valinnan. Kesän saapuessa saat erään hankkeen valmiiksi. Kesä vaikuttaa alkuun mielenkiinnottamalle, mutta säpinää alkaa syntyä sen edetessä edellistalvenkin edestä. Vuoden päästä olet mietteliäällä kannalla."- halt_stop
elisakettu kirjoitti:
Kato, kato, itse vanha kunnon lohikäärme on ottanut uuden rekin!
Vanhaan tapaan mun pitäisi varmaankin laatia sulle joku ennustus. Okei, tästä lähtee:
"Tuleva vuotesi on erikoinen. Erikoinen siinäkin mielessä, että se on ajoittain suorastaan kummallinen. Uudet ihmiset ympäröivät sinua. Tämä aiheuttaa hämmennystä mutta hieman ristiriitojakin. Keskellä kylmintä aikaa joudut tekemään näppejä polttelevan valinnan. Kesän saapuessa saat erään hankkeen valmiiksi. Kesä vaikuttaa alkuun mielenkiinnottamalle, mutta säpinää alkaa syntyä sen edetessä edellistalvenkin edestä. Vuoden päästä olet mietteliäällä kannalla.".
"Tuo kuulostaa aivan liian #ÄLYLLISELTÄ# tälle palstalle!111!!!1!!1!!"
har!11
. Eläkä Lehtinen ala siinä nalkuttamaan!
a) älä aliarvioi palstalaisia
b) agnostikkona et edes usko ennustuksiin
c) teen sulle oman horoskoopin huomenna
Öitä :)- apuennustaja
Ennusta lääkelehtiselle, et tulee hankkimaan oman rekan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k353785Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet511714- 731369
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751211Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1741082Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911051- 84945
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua41836Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?49791- 39760