Timo Soinin on lähdettävä heti ministerin pallilta tai itkettävä ja lähdettävä. Perussuomalaisten suuri enemmistö näyttää nyt takaovea Soinille.
Voi olla, että Soinille tulee saman tien lähtö myös perussuomalaisten puheenjohtajan paikalta, mutta siitä ei tule kenellekään suru puseroon. Jos näin käy, niin äänestäjät, jotka erehtyivät valitsemaan eduskuntaan Soinin, kajauttavat yhteen ääneen Maamme laulun.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei pelkillä sutkautuksilla näköjään enää ministerinä pärjätä, pitää löytyä myös sitä kovaa munaa.
Joutuu ottamaan kantaa siihen, ketä olis tulossa Soinin tilalle hallitukseen.Alkaaki tuntua hyvältä, että Soini on hallituksessa. Ville Niinistö ,Antti Rinne ja Paavo Arhinmäki,hehei kuulkaa.Toivon hartaasti että persut pysyvät hallituksessa.
Nuita pakolaisia tulee nyt mahottomia määriä,tätä vaikeutta ei millään muulla hallituksella ei ole ollut. Oppsitiossa on hyvä laulaa kuoron mukana,mutta mitä
tulijoiden kanssa tehään,siihen ei kukaan pysty vastaamaan muuta kun että
"KOTOUTETAAN"