HÖLMÖT SUOMALAISET MAKSAVAT EU LASKUT

HÖLMÖLÄISTENMAA

EU:sta paljastui 168 miljardin euron veroaukko - Kuuliaisimpia veronmaksajia ovat suomalaiset
Talouselämä
Euroopan unionin jäsenmaat keräävät tehottomasti arvonlisäveroa, paljastuu EU:n komission perjantaina julkistamasta raportista.

Komissio arvioi raportissaan, että EU-mailta jäi saamatta vuonna 2013 jopa 168 miljardia euroa arvonlisäveroa muun muassa veronkierron ja suoranaisten petosten vuoksi.

Raportti arvioi, että keskimäärin EU-maissa jää keräämättä 15 prosenttia siitä arvonlisäverosta, joka voitaisiin potentlaalisesti kerätä kulutuksen perusteella. EU-maat keräsivät 968 miljardilla eurolla arvonlisäveroa, mutta todellisuudessa rahaa olisi pitänyt kertyä 1,1 biljoonaa euroa.


Jäsenmaiden välillä on kuitenkin suuria eroja siinä, kuinka kuuliaisesti veronmaksajat arvonlisäveroa maksavat.

Ei ehkä kovin yllättävästi kuuliaisimpia alv-maksajia ovat suomalaiset, missä vain 4 prosenttia potentiaalisesta arvonlisäverosta jää keräämättä. Euroina summa on 812 miljoonaa euroa.
Lähes yhtä hyvin onnistuttiin Hollannissa ja Ruotsissa.

Sitä vastoin suhteellisesti eniten arvonlisäveron maksamisesta ketkuillaan Romaniassa, 41 prosenttia,
Slovakiassa, 35 prosenttia,
ja Kreikassa, 34 prosenttia.

Euromääräisesti suurimmat vahingot kärsii Italia, jolta jää vuosittain keräämättä 47,5 miljardia euroa verrattuna siihen tilanteeseen, jos kaikki maksaisivat asiallisesti veronsa.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eiyllättänyt

      Joo, kuuliainen nettomaksaja Suomi ja suomalainen kärsii tästä EU:sta eniten. Mitään se ei saa, mutta jakaa pitää, vaikka Kreikan tiellä ollaan taloudellisesti.

      Eipä tuolla Espanjassakaan, jossa tälläkin hetkellä on pelkästään kymmeniä tuhansia saksalaisia turisteina lappamassa heille rahaa, ole oppinut verojenmaksukultturia kovin tarkasti.

      Menimme vaatekauppaan siellä ja vaimo osti paidan, joka maksoi jotain 32€. Myyjä oli oikein hymyilevä, kun sinne meni, mutta kun antoi rahan paidasta, hymy hyytyi, eikä vaimo saanut kuittia ostoksestaan.

      Kertoo vaan tapakulttuurista. Miksi Suomi on tuollaisten suurten kansojen kanssa samassa liitossa ?

    • Vallan_vääristymiä

      Käykää youtubessa katsomassa videoita, joidenkin viimeaikaisten teemojen mukaan, joista Merkel on Saksassa pitänyt yleisö- ym. puheita. Varsinkin vähän nuorempana, hän näyttää aika itseriittoiselta, vahingoiloiselta, kun saa kirstää vastoin kansalaisten mölyävää mielipidettä.

      Jenkit sanoivat eilen zerohedgen mamutus/venäjän sota-apu syyrialle jutussa, ettei "presidenttinne" Angela Merkel välitä teistä eurooppalaisista. Aivan samantekevää välittääkö, vaikuttaa siltä, että psykopaatit pitäisi saada pois vallankahvasta. Nyt Spuntinik-uutinen kertoi myös, että Merkel on suostunut Krimin antamiseen Venäjälle, laivastotukikohtaa tai satama syy tai jotain.

      Hyvä selain, opera (=> download Opera), ei kaadu, ZH:ssa on flash-mainoksia, ei voi lukea.
      http://sputniknews.com/politics/20151003/1027980523/merkel-admits-crimea-is-part-of-russia.html

      http://www.zerohedge.com/news/2015-10-05/russia-escalates-syria-proxy-war-threatens-full-naval-blockade-syria?page=1

      En tiedä tarkkaan, mistä on kyse, onko joku taho huumausainekuljetusten salainen takaaja? Joka tapauksessa siitä ei ole kuin vuosi, kun IS:n uutisissa oli montakin juttua, että Naton tai USA:n sotilasjohtajat mukamas arvioivat ISIS:in tuhoamisen vievän monta vuotta. Tuo väite on todella ihmeellinen, mietin jo uutisen lukiessani, että ei voi olla totta, joku alkukantainen leirielämää viettävä kaupunkilais-gerillaryhmä Ranskasta yms. olisi vahva ja nykyaikaisen USA:n armeijalle monen vuoden jobi. Hyvä vitsi, taka-ajatus oli jälleen kerran käyttää kriisiä hyväkseen luodessaan jotain toista infrastruktuuria tai uutta kaaosta, se voisi olla pakolaiskriisi.

      ZH:ssä oli kuva, jota en löydä, siinä on esitetty kaikki gerilla-joukkiot, jotka taistelevat Syyriassa, 8-10 eri ryhmää. Jotain on suojeltu?? Ketä, miksi?? Onko, siionistien etu huumausainekauppa EU:ssa?

      Angela Merkel oli yhden kolmunistin mukaan histroriallisessa mielessä valkopesemässä saksalaisten tekemiä tuhoja pakolaisten päästämisellään Eurooppaan. Juu, todellankin näin on ja YK:n Ban Kii Moon seuraajan paikkaa kyttääilee. Tuli mieleen, että voitte kuvitella, mitä vastuunkantamista otetaan, kun Merkel johtaa YK:tä. Siitä tulee totaalikatastrofi länsimaille ainakin. En tiedä, mikä enää auttaisi. Mielestäni hyvää tekevät suvaitsevaisetkin ovat tuhoajia jollain tavalla, koska he kurittavat keinoja kaihtamatta maksajia omaa valtaa lisätäkseen, jopa siinä tapauksessa, ettei "maksaja-vahingon vastaanottaja" olisi enää järin maksukykyinen ja mahtikunnossa. Romanian Zauseskukin luuli tekevänsä oikein, kun maksoi ulkomaanvelkoja, jakoi valtaa lähipiirilleen ja teetätti massiivisen palatsin köyhä kansa maksajana.

      Merkel kuuluisi johonkin kategorilaan Diktaattoripörssissä, joka käsittelee positiivista syrjintää ja sen aiheuttamaa vahinkoa, lienee joku psykologinen nimikin olemassa? Touhu on psykopaattista tms. vahingoniloisine ilmeineen, kun oikein paljon saa vielä käyttää valtaa ja tehdä saksalaisten mielipiteen vastaisia päätösiä. Netissä on video, jossa journalistien kerrotaan salaavan sitä, että Merkel on määrännyt sensuurin, josta ei myöskään saa kertoa.

      Vahingontekoja tähän mennessä.
      1. Kreikan maksattaminen tai siis pankkien tukeminen
      2. Pakolaisimurointi.

      • SchweinhundMama-Merkel

        "Nyt Spuntinik-uutinen kertoi myös, että Merkel on suostunut Krimin antamiseen Venäjälle, laivastotukikohtaa tai satama syy tai jotain."
        Sehän se nyt tästä viellä puuttuukin, että pakotteet olivat täysin turhia, herranjestas sentään mikä luopioakka, ilmankos se miljonäärilesta siintä tykkääkin...


      • Itä_saksal_suku
        SchweinhundMama-Merkel kirjoitti:

        "Nyt Spuntinik-uutinen kertoi myös, että Merkel on suostunut Krimin antamiseen Venäjälle, laivastotukikohtaa tai satama syy tai jotain."
        Sehän se nyt tästä viellä puuttuukin, että pakotteet olivat täysin turhia, herranjestas sentään mikä luopioakka, ilmankos se miljonäärilesta siintä tykkääkin...

        Merkel saattaa olla itse juutalaissukua.

        Haku, youtuben sisällä: "merkel ist jüdin"

        Löytyy monta, tämän sisällöstä en tiedä.

        https://www.youtube.com/watch?v=fzIizDA0488


      • DDRJUGEND

        Merkel was born Angela Dorothea Kasner in 1954 in Hamburg, West Germany, the daughter of Horst Kasner (1926–2011),[16][17] a native of Berlin, and his wife Herlind, born in 1928 in Danzig (now Gdańsk, Poland) as Herlind Jentzsch, a teacher of English and Latin. Her mother was the daughter of the Danzig politician Willi Jentzsch and maternal granddaughter of the city clerk of Elbing (now Elbląg, Poland) Emil Drange. Herlind Jentzsch was once a member of the Social Democratic Party of Germany and briefly served as a member of the municipal council in Templin following the German reunification.[18] Merkel has Polish ancestry through her paternal grandfather, Ludwig Kasner, a German national[19] of Polish origin from Posen (now Poznań).[20] The family's original name Kaźmierczak was Germanized to Kasner in 1930.[21][22]

        Religion played a key role in Angela Merkel's migration to East Germany. Her father was born a Catholic, but the Kasner family eventually converted to Lutheranism,[20] and he studied Lutheran theology in Heidelberg and afterwards in Hamburg. In 1954, Angela's father received a pastorate at the church in Quitzow (a quarter of Perleberg in Brandenburg), which then was in East Germany, and the family resultingly moved to Templin. Merkel thus grew up in the countryside 80 km (50 mi) north of East Berlin.

        Like most young people in the German Democratic Republic (East Germany), Merkel was a member of the Free German Youth (FDJ), the official youth movement sponsored by the ruling Socialist Unity Party. Membership was nominally voluntary, but those who did not join found it all but impossible to gain admission to higher education. She did not participate in the secular coming of age ceremony Jugendweihe, however, which was common in East Germany. Instead, she was confirmed. Later, at the Academy of Sciences, she became a member of the FDJ district board and secretary for "Agitprop" (Agitation and Propaganda). Merkel claimed that she was secretary for culture. When Merkel's one-time FDJ district chairman contradicted her, she insisted that: "According to my memory, I was secretary for culture. But what do I know? I believe I won't know anything when I'm 80."[23] Merkel's progress in the compulsory Marxism–Leninism course was graded only genügend (sufficient, passing grade) in 1983 and 1986.[24]


        Merkel syntyi Hampurissa, missä hänen isänsä Horst Kasner opiskeli teologiaa. Angelan ollessa muutaman viikon ikäinen perhe muutti Saksan demokraattiseen tasavaltaan. Seuraavan kerran Merkel kävi Saksan liittotasavallassa vasta 32-vuotiaana serkkunsa häissä.

        Hänen isänsä vihittiin luterilaiseksi pastoriksi Brandenburgissa 1954. Angela Kasner kävi koulunsa DDR:ssä ja meni Leipzigin Karl-Marx-yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa ja kemiaa. Yliopistoaikoinaan hän liittyi sosialistiseen Freie Deutsche Jugend -nuorisojärjestöön ja kohosi siinä varsin korkeaan asemaan, FDJ:n piirintoimiston ja tiedeakatemian agitprop-toiminnan johtoon. Myöhemmin Merkel on sanonut olleensa mukana lähinnä "kulttuurityössä."[1] Vuonna 1978 hän voitti matkan Moskovaan venäjän kielen kilpailussa.[1][2]

        Tohtoriksi hän väitteli kvanttikemiasta tiedeakatemian fysiikan laitokselta 1986. Vuonna 1977 hän meni naimisiin opiskelutoverinsa, Ulrich Merkelin, kanssa[3]. Liitto kuitenkin päättyi muutaman vuoden kuluttua eroon vuonna 1982[3].

        Merkel on säilyttänyt entisen miehensä sukunimen vaikka avioituikin uudelleen vuonna 1998 pitkäaikaisen elämänkumppaninsa, kvanttikemian professori Joachim Sauerin kanssa joka toimii Berliinin Humboldt-yliopistossa teoreettisen kemian professorina[3].

        Merkelillä ei ole omia lapsia kummastakaan avioliitosta mutta Sauerilla on kaksi poikaa edellisestä avioliitosta[3]. Merkel puhuu äidinkielensä saksan lisäksi sujuvaa englantia ja venäjää[3].

        Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


    • Umpio_hsut

      Who's the real enemy? 'Merkel lying, Portugal bankrupt'
      https://www.youtube.com/watch?v=CbWxl96RWHA

      Nämä on venäläislähteitä, joten tietty varaus. ZH:ssä paikalliset tunnistivat Pietarin trollit, uusina tyyppeinä, eräs huutelin "anuksen nuolemisesta", joten ajattelin, että täälläkin joku vähän väliä puhuu samasta.

      German Chancellor Merkel says Assad must be involved in Syria talk
      24.9.2015
      https://www.youtube.com/watch?v=_z42rEy4oBQ

      Muutamia esimerkkejä. Tekstitys tulee näkyviin: hiiri kuvan päälle, rattaan klikkaus, siitä teksti, useissa videoissa joku tekstitys.

      https://www.youtube.com/watch?v=lFbxicr03rk

      Nigel Farage on migrants, EU and the Syria crisis (FULL UNCUT) - Newsnight
      https://www.youtube.com/watch?v=bHkFbZWVG3w

      Näistä ei tosiaankaan tiedä, mikä sisältö ja kenen propagandaa.

      The Stream - Russia’s plan for Syria
      https://www.youtube.com/watch?v=R4JoGuXuUUQ

      Toistaiseksi eniten pääsee jyvälle, kun lukee Zerohedgen jutun ja kommentit, katsokaa, missä on paljon kommentteja. Paikalliset kommentoijat ovat aika usein kriittisiä joukossa on myös välillä kaikkia mielipiteitä ja eri maista.

    • multi-menot

      onhan se tiedetty että pelkkä eu jäsen maksu on vain jäävuoden huippu menoissa.

    • LisääVeroja

      Suomi-koirille ihan oikein kuin tuohon saatananliittoon halusivat.

    • huijareita

      Kreikassa 30 % bkt:stä on harmaata taloutta. Ihan yhdessä yössä tuohon ei muutosta saada! Tällainen jäsenmaa on sitten mukana "valvomassa" EU:n ulkorajoja!!!

    • tulvan

      kettu pääsi kaalimaan vartijaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      86
      6338
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3793
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3160
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1716
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      959
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      956
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe