Globaalitaloudessa vaihdetaan tavaroita, ihmisiä. Jotta talous toimisi, tarvitaan jatkuvaa kanssakäymistä, liikennettä.
Länsi ei voi koko ajan ryöstää köyhiä kehittyviä maita, viemällä heiltä raaka aineita eli hyväksikäyttää.
Oikeutta löytyy maailmasta, eikä se ole kenenkään ihmisen omistuksessa. Oikeus on luonnollinen asia, että pahaa saa palkkaansa.
Kehittyneillä länsimailla on velvollisuus ottaa osaa, osallistua toisten maiden kriiseihin ja edesauttaa kehitysmaiden taloudellista hyvinvointia.
Ei voi jatkua loputtomasti, että toiset kasvavat ja toiset köyhtyvät, muuten tuhoutuvat kaikki.
Jakaminen on luonnollista ja oikeutettua, vaikka kuvioiden takana olisikin jokin hätätoimi, esimerkiksi USA:n pommitus tai muu, jolla saadaan ihmiset liikeelle. Syy on kuitenkin samaa, että toinen alisti toista, rikas köyhää esimerkiksi.
Siksi pitää tehdä asioita siltä paikalta mikä tulee vastaan. Kun ihminen kysyy apua, niin pitää antaa.
Suomi pitää nationaalisesta valtiostaan vielä kovasti, mutta kohtapuolin ei ole järkeä enää siinäkään. Kansojen vaellus ja kansainvälisyys on asia, joka lähti liikkeelle jo kauan siitten ja se jatkuu edelleen. Hyvinvointi on sen hinta ja avoimuus, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo on sen periaate. Rasistisella asenteella ei ole sijaa, paitsi siinä, että itse rasisti voi pahoin. Ihminen on vapaa omassa vapaassa tahdossaan ja kun hän valitsee vääriä arvoja, niin syy on hänen oma. Ajatella pitää sydämellä eikä aivoilla. Millä oikeudella rasisti sanoo olevansa parempi ihminen ja saa toiset kärsimään?
Jotta rauhaa saataisiin aikaan - ja nykymaailmaa ei suvaitsee sotaa, koska kun se syttyy, niin kivun määrä tulee olemaan paljon suurempaa kuin jopa rasisti on valmis poteamaan, koska ihmisiä maapallolla on todella paljon. Ihmisten suuriluku, mitä Suomesta vielä puuttuu, ei suvaitsee sotia. Teknologia kehittyy ja sen mukana uusia tapoja kuinka hoitaa päivärutiineja ja politiikkaa eli siis liikennettä. Teknologian pitää auttaa eikä alistaa.
Sen sijaan että olisi pahaa - ja miksi olisi -miksi emme olisi hyviä? Tästä nauttisi itse henkilö ja ympäristö.
Suomi vastaaottaa kulutustavaroita maailmalta niinpä Suomella on velvollisuuksia maailmaa kohtaa. Suomen on myös osattavaa tuottaa kulttuuria maailman markkinoille, mutta mitä tapahtuu nyt!!? Vanhusväestö ja metsäläiset pohjoisessa istuvat yksinäisyydessään, juovat alkoholia ja ovat ilman työtä. Tehkää pohjoiseen polkupyöräteitä läpi kylien, jossa levähdyspaikat, joita pitkin pääsee kattavasti läpi Suomen maan Etelästä Pohjoiseen ja järjestäkää turistiajot luontoon...Ihminen oppii ihmiseksi toisen ihmisen kanssakäymisessä, jopa nyt rasistit kun lukevat viestiä 24:ssä, niin he oppivat tavalla ja toisella. Vaikka korostettaan pahoja juttuja, mutta jäljelle jäävät vain hyvät jutut, koska ihmisen psyyke on rakennettu niin, että hyvyys kannattaa, koska elämä jatkuu vain hyvyydessä. Pahuudella ei elämää tee, se ei ole kannattavaa. Suomen ongelma on se, että se on ollut eristyksessä pitkään ja kestää aikaa, kunnes Maapallo saapuu suolle, vaikka ulkoapäin kaikki ok, mutta sisällä kiehuu paljon, eikä maahanmuutto ole edes periaatteessa vielä alkanut, sillä se on Suomessa modernina versiona aika nuorta about 30 vuotta.
Suomella on velvollisuus maailman markkinoilla
1
154
Vastaukset
- EntinenTrolli
Eli parempi joskus kun ajatella suurvallan puolesta kaikkea ja löytää syiden syitä, niin ottaa loogisesti ja yksinkertaisesti sitä, mitä tulee vastaan, eikä katsoa toisen maan kukkaroon, että paljonko maa säästi. Hyvyys on voimavaraa ja sen sijaan, että maa käytää turhat resurssit vakoiluun ja pakoiluun ja kierouteen, niin pitää kasvattaa HYVYYDEN mahtia, joka on suurempaa kuin sotakalusto. Sodat eivät koskaan lopu, mutta vain hyvyys ja vapaa hyvää tahto voittaa sotia.
Nykymaailman suurin ase on edelleen hyvinvointi. Lisäämällä palveluja maa voittaa enemmän kuin alistamalla toisia. Hyvinvointia pitää viedä ulkomaille - mitä on opittu ja mitä halutaan jakaa muiden kanssa. Jakaminen kannattaa, sillä se on merkki siitä, että maa on elinvoimainen.
Millä oikeudella metsäläiset istuvat toimettomina! Kun samaan aikaan rytisee ja ratisee muualla. Millä oikeudella he ovat rasisteja kun ostavat kaupasta kaiken tarvitsemansa, jota Suomen valtio on hommanut ulkomailta, niistä maista, jossa se on halvempaa ja joiden ihmiset ovat kiinnostuneita Suomesta nyt. Mitä jos toisissa maissa on luonnonkatarstroofi tai sota ja minne nyt kansat menisi...kun koti on tuhottuna...
Kohta kukaan ei voi istua hiljaisesti ja se on hyvää, sillä jokaisen on noustava ja otettavaa vastuuta siitä, että toiset ihmiset maailmalla kärsivät tai että vieläkin joku haluaa sotia. Globaali maailmaa on kaunis paikka, jossa jokainen voi vaikuttaa ja kaiku kuuluu Kosmokseen kun Matti Meikäläinen huuttaa metsän siimeksestä!!!
Nouskaa ja huutakaa, metsäläiset rasistit. Ettekö ole koskaan käyneet Helsingissä? Niin tulkaa ja kokeilkaa onneanne ja ulkomailla. Eikös ole hauskaa, että pääsee nopeasti tutustumaan vieraisiin kulttuureihin, ettei oma masennus kasvaa rasismikseen. Hävetkää!! Nyt nuoret valaistumaan! Eikä lakipykälä estää enää!! Jee jee globalismi ja vanha pierivä väestö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2603259Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201809Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231473- 811314
- 1371018
- 81954
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61768Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86716Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.60648Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50606