Kristityt pakenevat vainoa

boysofbagdad

Kristittyjen turvapaikanhakijoiden mukaan heitä heidän uhkailunsa ei hellitä vastaanottokeskuksessa. He kertovat pelkäävänsä henkensä puolesta ja olevansa halukkaita muuttamaan ihan minne tahansa päästäkseen keskuksesta pois.

Muutama viikko sitten sikolätissä kerrottiin kristityistä, jotka päättivät omatoimisesti häipyä Kalmarin läänissä RUOTSISSA sijaitsevasta vastaanottokeskuksesta, missä he kokivat tulevansa muslimiturvapaikanhakijoiden uhkaamaksi.

Virasto vahvisti jälkeenpäin, että myös muslimiäiti lapsineen oli joutunut muuttamaan pois turvallisuutensa vuoksi.

Maahanmuuttovirastoon otettiin yhteyttä ja virastosta kerrottiin, että tilanteeseen suhtaudutaan hyvin vakavasti ja että virasto järjestää tulijoille informaatiotapaamisen, missä tulijoille kerrotaan maan laeista, siitä miten yhteiskunnassa toimitaan ja myös kuinka vastaanottokeskuksessa käyttäydytään.

Virastosta ylpeiltiin, kun informaatiotilaisuuden jälkeen kyseisestä vastaanottokeskuksesta ei ole kuulunut mitään, ei asukkailta, eikä henkilökunnalta, jotka ovat keskusta pyörittävän ulkopuolisen toimijan työntekijöitä.

No, nyt kuuluu, kun kaksi kristittyä miestä puhuu suunsa puhtaaksi.

Toinen heistä on jo muuttanut pois keskuksesta, mutta toinen asuu vielä siellä. He alleviivaavat sitä, että kyse ei ole kaikista muslimeista, vaan klikistä, mikä tekee kristittyjen elämän ikäväksi keskuksessa.

”Asuin siellä kolme kuukautta. Alkuun kaikki oli ihan normaalia, mutta kun muslimit näkivät ristimme, alkoivat he häiritä meitä. Muistan yhden sattumuksen joulun ajoilta. Vietimme jouluaattoa kirkossa ja myös muslimit tulivat sinne, missä yksi heistä sanoi: ’Nämä ihmiset on tapettava’. Voitko kuvitella mitään tuollaista? Sinä olet kirkossa ja joku sanoo siellä, että ’nämä ihmiset pitää tappaa’, koska olemme uskontomme vuoksi erilaisia heihin verrattuna”.

Kolmen kuukauden keskuksessa notkumisen jälkeen mies päätti vapaaehtoisesti vaihtaa maisemaa useiden uhkailujen ja epämukavien sattumuksien vuoksi.

”Noina kolmena kuukautena en kuullut muuta kuin pelkkää huonoa meistä. Muslimit yrittivät monta kertaa häiritä meitä eri tavoin, emmekä saaneet istua yhdessä heidän kanssaan. Minulla oli polkupyörä pihalla ja öiseen aikaan siitä viilleltiin renkaat puhki kahdesti”.

Mies on mielestään yrittänyt puhua ongelmasta monta kertaa Maahanmuuttovirastolle, mutta tämä ei ole johtanut mihinkään. Hän jopa yritti puhua järkeä vastaanottokeskuksen muslimien päähän.

”Pakenimme Islamilaisen Valtion muslimeja vain löytääksemme heidät täältä. Viranomaisten pitäisi oikeasti kiinnittää huomiota tähän. Olen yrittänyt keskustella heistä yhden kanssa, mutta kommunikointi ei onnistu, koska heillä on niin palava viha kristittyjä kohtaan Heidän uskontonsa on opettanut näin ja kuvittelevat pääsevänsä taivaaseen kristityn tappamalla.

Mies, jonka kanssa toimittelijat keskustelevat, uskoo, että muslimeilla on tavoite – tehdä Ruotsista islamilainen valtio. Hän luulee, että se tulee onnistumaan, ellei Ruotsin feministisosialistinenhallitus tee asialle jotain.

Toinen mies, joka vielä asuu vastaanottokeskuksessa, jonka asiakkaista noin 80% on muslimeja, vahvistaa, että he eivät halua kähinöidä muslimien kanssa ja yrittävät parhaansa mukaan välttää konfliktitilanteita.

Ongelma kuitenkin on, että keskuksessa notkuu Islamilaista Valtiota tukevia ääri-islamisteja. Myös toinen mies on turhaan yrittänyt keskustella muslimien kanssa. Hän väittää, että keskuksen kristityt pelkäävät henkensä puolesta.

”Muutamme ihan mihin tahansa Ruotsissa. Ihan minne vaan, kunhan pääsemme sieltä pois”.

Maahanmuuttoviraston Kalmarin yksikön päällikkö Lars Borgemo ilmoittaa, että asia ei ole kantautunut hänen korviinsa, mutta virasto lähtökohtaisesti selvittää aina tällaiset tapaukset.

”Jos jotain loukataan syystä mistä hyvänsä, pengomme tapauksen pohjia myöten. On tärkeää löytää ongelman ydin ja sitten keksiä oikea toimenpide sen ratkaisemiseksi. Tarkistamme aina tiedot ja meihin yhteyttä ottaneen tiedot tallennetaan siten, että siitä ei koidu hänelle jälkiseuraamuksia”.

Lisäksi Lars Borgemon mukaan aina löytyy monia, jotka haluavat lähteä vastaanottokeskuksista pois.

Lars Borgemo on tietoinen sattumuksista, mitkä johtivat kahden kristityn perheen lähtemisen keskuksesta pois, mutta tieto ongelmien jatkumisesta järjestetyn informaatiotilaisuuden jälkeen tuli hänelle yllätyksenä.

”Tässä nimenomaisessa tapauksessa on minun ensin saatava tarkempia tietoa ja vasta sitten voimme katsoa mitä on tehtävissä”, hän sanoo.

0

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        107
        2227
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        66
        843
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        46
        800
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        766
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        518
        725
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        640
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        64
        625
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        590
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        561
      Aihe