Suomalaisten ärtymys pakolaisia kohtaan lisääntyy päivä päivältä, ja mitä enemmän pakolaisia tulee sitä enemmän se suomalaisia ärsyttää. Niissä kaupungeissa joissa on pakolaiskeskuksia, on puukot ja keittiöveitset jostain syystä myyty loppuun kaupoista.
SUOMALAISET OVAT KYLLÄSTYNEET PAKOLAISIIN
varokaa.suomalaiset
1586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ylen mokuiltamissa tuo puukkoasia ei varmaankaan tullut esiin.
Kovat kustannukset, tutkimusten mukaan noin 1 500 000 000 euroa. 1,5 mrd vuodessa ja kulut nousee mikäli jarkuu tätä trendiä. Lisäksi lisääntynyt rikollisuus. Irakilaiset ja somalialaiset on valitettavasti raiskaus tilastojen kärjessä. Noin 17 kertaa todennäköisemmin raiskaaja kuin kantaväestö. Eli mikäli trendi jatkuu niin yli puolet raiskauksista näillä rikastuttajilla parin vuoden sisään. Johtuu mielestäni siitä, että eivät saa töitä ja turhautuvat ja kulttuuri halventaa naisia. Yksin liikkuvia naisia saa kohdella näissä kulttuureissa huonosti.
Saatiinpa sitten Euroopan rajojen läpi marssineista laittomista turvapaikkanorkoilijamaahantunkeutujista "uusi Kreikka" maksettavaksemme, jipiaa jees!!!
Raiskaukset tullaan lopettamaan omien turvajoukkojen perustamisella. Nykyisin poliisilla ei ole kykyä, eikä halua puuttua nähin. Tutkinnat alkavat aina myöhässä tuntomerkkejä ei uskalleta julkaista ollenkaan, tai ne julkaistaan päivien viiveellä.
Tästä syystä taajamiin on pakko perustaa kansalaisten omia turvajoukkoja, jotka hoitaa nämä raiskaajat välittömästi kun tälläinen tilanne on syntynyt. Pelkkä tieto tälläisten joukkojen olemassaolosta vähentää raiskaukset puoleen, ja loput hoituvat hyvin nopeasti kun tieto siitä, että näistä jää aina kiinni leviää mamujen keskuudessa.
Poliisi ei hyväksy turvajoukkoja. Eli linnaan joudut jos raiskaajan pieksee.
Eli annetaan mokulle siis ihan saatanasti selkään.
Hirvee pelko näillä suvakkivajakeilla siintä, että joku menee ja pieksee kunnolla maahantunkeutujaraiskarin...
Mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu kun ensi kevään maturaiskuubuumi tulee.
Tuttu tai sukulainen, jos maturaiskuun kohteeksi joutuu niin en viitsi edes sanoa mitä silloin tulee tapahtumaan.
Onpsa harvinaisen tökerö avaus, jopa rasistiltakin. Kyllä ne puukonheiluttajat ja haulikolla mesovat ovat suomalaiais masstohousuisiä kaljamahoja, kuten päivän uutiset kertovat.
Kirjoitusvirheiden määrästä päätellen, koulutustasosi on melko alhainen.
Lyöntivirheitä sattuu ja sattuu karvanaamakin kun ei tule lyöntivirhettä
Ugalabugala ugh ugh mina olla ahmed apina ja mina tula irak! mina raiska tappa ja ryosta ja jos sina sano jotai vasta sina olla rasssisti! Ugalabugala!
Kyllähän ne pakolaiset on, mutta mitä sanoo apina kun verrataan pakolaiseen.
Sitä enämpi ärsytys lisääntyy mitä enämpi meitä kriittisesti tähän holtittomaan maahanmuuttoon suhtautuvia kohtaan syyllistetään. Nythän täällä meiltä kaikilta vaaditaan sitä että avosylin on kaikki otettava vastaan, olisi otettava ystäväksi, vietävä tulijoita kotiin jne...jne.....Miksi emme saa itse valita ystäviä. Minua ei ainakaan voida pakottaa juttelemaan ja kotiini kutsumaan tuntematonta henkilöä jonka kanssa ei ole edes yhteistä kieltä. En ole kaikkien suomalaistenkaan kanssa ystävä, MIKSI siis minua pakotetaan olemaan olemaan ystävä muualta tulevien kanssa. Yrittäkää vaan maahanmuuttajien paapojat olla yhtä ystävällisä kaikille kantaväestöön kuuluville henkilöille.
Ei ole oikein että maahanmuuton tuomista ongelmista ei saisi ollenkaan puhua, vaan heti leimataan rasistiksi!!!! Eikö meillä kaikilla olekkaan sananvapaus, vaan ainoastaan heillä jotka eivät näe nenäänsä pidemmälle siinä, että mitä tapahtuu tulevaisuudessa tämän järjettömän pakolaisvirran ansiosta ja millä rahalla nämä tulijat elätetään.
Tavallista suomalaista haukkuu rasistiksi ainoastaan nämä suvakkivajakkiääliöt, mutta nuo hyysärithän onkin yhteiskunnan alinta pohjasakkaa.
Mitä enemmän kansa kyllästyy pakolaisiin, sitä tiukemmin kaikki keskustelu siitä kielletään. Yksi jos toinenkin keskustelupalsta sulkee luukkunsa ja on kieltänyt joko polittisen keskustelun kokonaan tai ainakin maahanmuuttoaiheisen keskustelun.