Millainen henkilö päättää taloyhtiössäsi?

dagsattfundeera

Taloyhtiöissä on kiinnitettävä huomiota yhtiön asioiden hoitoon ja ketkä niitä hoitaa.
Moni osakas ei ilmeisesti edes välitä vaivautua paikalle ? Sitten ihmetellään kun vastikkeet nousee ja vuokralaiset alkaa muuttamaan pois parempikuntoisiin asuntoihin kohtuullisemmalla vuokralla. He kun saattavat pahimmassa tapauksessa joutua maksumiehiksi ilman että se asumisviihtyvyys mitenkään oleellisesti kohenee.

Vuokria ei voi nostaa turhasta, jos esimerkkinä ulko-ovi vaikkapa rikki, ei tapetoitu vuosiin (viiden vuoden välein olisi asiallista vaihdattaa tapetit) , ilmanvaihdolle ei tehty mitään vuosikausiin, asunto kylmä, putket rikki-- silti saatetaan antaa ihan pokkana vuokralaiselle vuokrankorotus päivän varoitusajalla pelkällä puhelinsoitolla koska asumiskulut ja vastikkeet taas nousee.
Viisaat vuokranantajat tajuavat että vuokrankorotuksesta on tehtävä kirjallinen sopimus ja siihen tulee kirjata vuokrankorotuksen peruste, hyvissä ajoin. Se on fiksua ja vuokralaista kunnioittavaa. Viisaat vuokraisännät huolehtivat että vuokrattu asunto on viihtyisä että vuokralainen pysyy pitkäaikaisena eikä asunto jämähdä tyhjäksi ilman asukkaita.

Yhdellekin vuokralaiselle sanottiin kun hän kertoi repsottavasta tapetista asunnossaan jota ei oltu lupauksen mukaisesti korjattu hänen muuttaessaan sisään :"voithan sinä tapetoida ja maalata täällä mielesi mukaan." Siis hetkinen. Ei vuokralainen omalla kustannuksellaan (vuokran ja asumiskulujen päälle) ole missään nimessä velvollinen sijoittamaan rahojaan maaleihin ja tapetteihin kohentaen toisen omaisuutta -- samaan aikaan kun vuokra nousee, koska on hankittu mm. uusi ruusupensas tai joku hölmö betoniporsas oven pieleen, vaikka asukkaiden asunnot kaipaisivat kohennusta. Tapetti repsottaa edelleen mutta vuokralainen alkoi välittömästi etsimään uutta asuntoa, järkevämmällä vuokranantajalla. Takuuvuokria saatetaan peritä usemmaltakin kuukaudelta "varmuudeksi" etukäteen muttei ajatella että myös vuokranantajana olo ihan oikeasti velvoittaa.

Katsokaa myös te vuokralaiset minne muutatte, kyselkää asumisviihtyvyydestä ja huoltoyhtiön toiminnasta. Niissä saattaa olla suuria eroja. Edellisten vuokralaisten lähtösyistä, jne. Esimerkiksi taloyhtiön puheenjohtaja saattaa olla varsinainen juorukello ja inhottava juuri näille vuokra-asukkaille ja sellaisessa on pieni helvetti asua. Osakas sitten ihmettelee sormi suussa miksi vuokralaiset vaihtuu koko ajan siinä sijoitusasunnossa.

Luitteko varoittavan esimerkin erään taloyhtiön isännöitsijästä?
Tärkeistä kavalluksista tuomittu isännöitsijä ehti harjoittaa rikollista toimintaa vuosien ajan kahdeksassa taloyhtiössä ja yhdessä kiinteistöosakeyhtiössä Helsingissä ja Espoossa. Laadittiin tekaistuja kuitteja luvattomista tilisiirroista ja merkittiin siirrot yhtiöiden kirjanpitoon "muiksi saataviksi". Summat nousivat kymmeniin tuhansiin euroihin. Kun yhtiöissä oli alettu ihmetellä rahojen häviämistä, oli isännöitsijä palauttanut osan summasta takaisin yhtiöille.

Edellä mainitusta isännöitsijä-jutusta voi lukea lisää tarkemmin tästä http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015100720482153_uu.shtml

Miettikää siis hetkinen omia toimintatapojanne ja taloyhtiönne toimintatapoja , se todellakin kannattaa.

3

165

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olet-pomo

      isännöitsijä vaikka on renki yrittää ottaa vallan näille kenkää ja järkevät tilalle ei mitään huu haa remontteja joita välistä vetäjät tarjoo

    • Jehb

      Erkki päättää kaikesta täällä meilläpäin.

    • dagsattfundeera

      Uusikaupunkilainen isännöitsijä petti 18 taloyhtiötä ja kuppasi omaan käyttöönsä 700 000 euroa.

      Rikoksissa käytettiin apuna omaa LKV-toimistoaan ja kolmea muuta kiinteistöalan yritystään. Hän väärensi hoidossaan olleiden taloyhtiöiden kirjanpitoa, teki valelaskuja aekä siirsi taloyhtiöiden varoja omaan käyttöönsä eli omille yrityksilleen sekä omille tai perheenjäsentensä pankkitileille.

      "Ennen rikollisen toiminnan paljastumista hän ehti toimia eräissä yhtiöissä isännöitsijänä 15 vuotta."

      Lähde ( Iltalehti Keskiviikko 25.11.2015 klo 07.36 )
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112420720426_uu.shtml

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      50
      969
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      953
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      815
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      120
      764
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      115
      735
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      663
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      646
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      22
      596
    10. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    11. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    12. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      38
      559
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    14. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      506
    16. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      108
      500
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      500
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      495
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      477
    Aihe