Maahanmuuttajat nostavat älykkyysosamäärää

Suomessa. Suomi tarvitsee heitä menestyäkseen. Nykyfennojen älykkyys ei riitä, vaan Suomi vajoaa sikaluokkaan. Tämä on jo nähty.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Aivan kuten Ruotsissakin kävi. Surujen kanssa kilpailevat kyllä pisa-testeissä samalla tasolla.

Äänestä

Åbo akademin tutkimusten mukaan Suomen ruotsalaiset ovat tyhmempiä kuin suomalaiset, joskin iloisempia, johtuen heidän saamistaan etuoikeuksista.

Äänestä
  • Vain fenno pystyy velkauttamaan lähes Euroopan parhaan maan Suomen muutamassa vuodessa Euroopan huonoimpien joukkoon.
    Siinä tarvitaan ainoastaan älyttömyyden lahjoja.

    Äänestä

  • Älytön kirjoitti:

    Vain fenno pystyy velkauttamaan lähes Euroopan parhaan maan Suomen muutamassa vuodessa Euroopan huonoimpien joukkoon.
    Siinä tarvitaan ainoastaan älyttömyyden lahjoja.

    Johtuisikohan maahanmuuttovirrasta, huonoista poliitikoista????

    Ennen maahanmuuttovirtaa Suomi on aina ollut PISA:ssa ensimmäisenä. JOTAIN osviittaa sellaisen pitäisi antaa.

    Äänestä

  • Kouluosaaminen ja käytännön osaaminen ovat eri asioita. Fennolassa ei pystytä elämään sovussa ja sopimaan yhteisestä maan parhaasta. Hyvänä osoituksena nettifennot, jotka vaan valittavat kaikesta eivätkä rakenna sopua mistään asiasta eivätkä hyväksy kuin tietynlaisia kansalaisia.

    Äänestä

  • Sopupelikö kirjoitti:

    Kouluosaaminen ja käytännön osaaminen ovat eri asioita. Fennolassa ei pystytä elämään sovussa ja sopimaan yhteisestä maan parhaasta. Hyvänä osoituksena nettifennot, jotka vaan valittavat kaikesta eivätkä rakenna sopua mistään asiasta eivätkä hyväksy kuin tietynlaisia kansalaisia.

    Suomalaisen ihmisarvo on sama kuin muiden.

    Se jos joku on varmaa!

    Mikään ei siis oikeuta tuota jatkuvaa suomalaisten eli "fennojen" haukkumista!

    Äänestä

  • Sopupelikö kirjoitti:

    Kouluosaaminen ja käytännön osaaminen ovat eri asioita. Fennolassa ei pystytä elämään sovussa ja sopimaan yhteisestä maan parhaasta. Hyvänä osoituksena nettifennot, jotka vaan valittavat kaikesta eivätkä rakenna sopua mistään asiasta eivätkä hyväksy kuin tietynlaisia kansalaisia.

    Missä muussa on vastaavanlainen kielipolitiikka kuin Suomessa

    Mitä voit päätellä silloin suomalaisten kansanluonteesta


    Mistähän kertoo se, että yleensä ne, jotka ovat sen ruotsinsa sitten kiltisti ja tunnollisesti opiskelleet ja oppineet, osaavat vasta kielipolitiikkaamme vastustaa?

    Äänestä

  • Höpö höpö, tällä palstalla ei kirjoitella enää kielipolitiikasta. Nyt politiikassa etsitään käytännön ratkaisuja Suomen nostamiseksi entiseen menoon. Kielipolitiikka ei kiinnosta enää kuin muutamaa änkyränettifennoa.

    Äänestä

  • Hyvä, että Suomen tunkkainen ilmapiiri parantuu pakolaisten avulla. Tervettä kehitystä!

    Äänestä

Ketjun avaus ansaitsee arvoisensa vastineen..

Suomenkieliset eivät sentään tarvitse erikseen pisteytettyjä pääsylinjoja yliopistoon. Jos lähisukulaisten kanssa ei avioiduttaisi niin ahkeraan, niin jälkipolvelle kehittyisi kyky kilpailla yleisessä kiintiössä, eikö?

Äänestä

Niin iPadeillako?

Äänestä
  • Fennon maailma pyörii pelkästään yliopistojen ympärillä. Fenno luulee, että yliopisto on kaiken a ja o. Niin on fenno tässäkin tapauksessa narahtanut kiinni itsensä rakentamaan nurkkaan eikä pääse sieltä ulos koskaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sikaluokka kirjoitti:

Suomessa. Suomi tarvitsee heitä menestyäkseen. Nykyfennojen älykkyys ei riitä, vaan Suomi vajoaa sikaluokkaan. Tämä on jo nähty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu