slunka-pottusalo

on naisella otsaa väittää (ylen aamutv) persujen olevan edelleen ainoa duunarin asiaa ajava puolue ja samalla irvailee ay-liikkeelle. On persut tietysti niitten duunarien puolue jotka haluavat alentaa palkkaansa ja poistaa lomansa jotta ne joilla ennestäänkin on, saavat vielä lisää. Onneksi näitä duunareita on harvassa.
1365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Palkkojen alennukset ja lomien leikkaukset takaavat sen, että nämä duunarit ylipäätään pystyvät säilyttämään työpaikkansa nykyisessä tilanteessa.

Äänestä
  • Ei todellakaan, vaan palkkojen alennukset ja lomien leikkaukset entisestään alentavat kotimaista kysyntää, eivätkä auta vientiteollisuuttamme mitenkään, siis työttömyys vain lisääntyy.
    Kotimaista kysyntää pitäisi lisätä ennen kaikkea rakennusalalla veroporkkanoin, lupabyrokratiaa keventämällä jne, kulutusvaraa on, säästötileillä makaa pyöreät 100 miljardia euroa. Nythän hallitus vie viimeisenkin uskon tulevaisuuteen ja kulutus jatkaa alenemistaan.
    Vientiä pitää auttaa alentamalla lisää valtion itsensä aiheuttamia kuluja, kuten energia ja polttoaineveroja ja muita niihin liittyviä veroluonteisia maksuja.
    Rakennustoiminnan elpyminen tuo itsessään "veroporkkanat" takaisin, logistiikkakulujen (edellä mainitut verot yms) alentaminen vientiteollisuudelle voidaan rahoittaa helposti valtionhallintoa keventämällä, turhista yritystuista luopumisella, samoin kuin lama-aikaan sopimattomien hankkeiden jäädyttämisellä (esim lisämäärärahat armeijalle) jne.
    Tärkeintä on siis saada kotimaista kulutusta elpymään ja vienti vetämään.
    Viennistä vielä: Suomen viennin rakenne on sellainen ettei siellä työvoimakustannukset näyttele kuin noin 10% kaikista kuluista ja kun ne ovat vielä samat 10% alemmat kuin esim Ruotsissa, niin ei niihin ole mitään syytä keskittyä.

    Äänestä

  • demari-1 kirjoitti:

    Ei todellakaan, vaan palkkojen alennukset ja lomien leikkaukset entisestään alentavat kotimaista kysyntää, eivätkä auta vientiteollisuuttamme mitenkään, siis työttömyys vain lisääntyy.
    Kotimaista kysyntää pitäisi lisätä ennen kaikkea rakennusalalla veroporkkanoin, lupabyrokratiaa keventämällä jne, kulutusvaraa on, säästötileillä makaa pyöreät 100 miljardia euroa. Nythän hallitus vie viimeisenkin uskon tulevaisuuteen ja kulutus jatkaa alenemistaan.
    Vientiä pitää auttaa alentamalla lisää valtion itsensä aiheuttamia kuluja, kuten energia ja polttoaineveroja ja muita niihin liittyviä veroluonteisia maksuja.
    Rakennustoiminnan elpyminen tuo itsessään "veroporkkanat" takaisin, logistiikkakulujen (edellä mainitut verot yms) alentaminen vientiteollisuudelle voidaan rahoittaa helposti valtionhallintoa keventämällä, turhista yritystuista luopumisella, samoin kuin lama-aikaan sopimattomien hankkeiden jäädyttämisellä (esim lisämäärärahat armeijalle) jne.
    Tärkeintä on siis saada kotimaista kulutusta elpymään ja vienti vetämään.
    Viennistä vielä: Suomen viennin rakenne on sellainen ettei siellä työvoimakustannukset näyttele kuin noin 10% kaikista kuluista ja kun ne ovat vielä samat 10% alemmat kuin esim Ruotsissa, niin ei niihin ole mitään syytä keskittyä.

    Pankeissa ja rahastoissa ei makaa euroakaan. Joka euro on sijoitettu johonkin. Nordea ja Danske Bank saivat äskettäin kyseenalaista julkisuutta Pohjolan Viikinkeinä, mutta pankit eivät tietenkään myönnä harhauttaneensa hyvässä uskossa sijoittaneita ja toimineita eläkeläisiä.

    Äänestä

  • eitakuullamakaa kirjoitti:

    Pankeissa ja rahastoissa ei makaa euroakaan. Joka euro on sijoitettu johonkin. Nordea ja Danske Bank saivat äskettäin kyseenalaista julkisuutta Pohjolan Viikinkeinä, mutta pankit eivät tietenkään myönnä harhauttaneensa hyvässä uskossa sijoittaneita ja toimineita eläkeläisiä.

    no voi lapsi raukkaa, kyse oli säästötileistä ja niillä todellakin makaa 100 miljardia euroa, ei tietenkään fyysisesti mutta itse kullakin tilinomistajalla käyttövarana. vai etkö tiennyt että säästötilillä olevia rahoja voi käyttää kulutukseen? Kuules ihan pelkällä pankkikortilla kaupan kassalla se käy.

    Äänestä

Entäs kokoomusta äänestävä valkokaulusköyhälistö...?

Äänestä

Slunga-Poutsalo kehui Vihreitä ja haukkui SDP:tä. En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Oman puolueensa toiminnassa ei oikeastaan ollut hänen mielestään mitään vikaa.

Äänestä

  • Kaikki eduskuntapuolueet haluaa ajaa työväestön kerjäläisiksi,
    demarit varsinkin ja vasurit peesaa,
    pakolaisten elämä pitää jollakin kustantaa ja kustannukset otetaan työväestöltä, hyvätuloiset edustajat ei halua antaa pois omia etujaan.

    Mikä tahansa puolue nousisi aljosta vaatimalla eroa EU,sta ja eurosta,
    kelluva valuutta pelastaisi viennin niinkuin Ruotsissa ja muissakin pohjoismaissa,
    mutta siitä ei saa puhua eikä puhuta.

    Jokaisessa puolueessa on ihmisiä jotka eroa haluaa,
    olen kerännyt nimiä "irti EU,sta" aloitteeseen ja siinä se on selvinnyt,
    jopa puolueuskolliset haluaa eron.

    Osallistukaa noihin aloitteisiin, yksi tärkeimmistä on perustuslakituomioistuimen vaatiminen Suomeen,
    jopa EU liitos on perustuslain vastainen.

    http://rayhablogi.blogspot.fi/2015/04/suomi-laittomuuden-tilassa.html

    Lue tämä niin tiedät enemmän.

    Äänestä

Persut on rohkeesti duunarin asialla toreilla, mutta muuhun ei kantti sitten tunnu riittävänkään.

Äänestä
  • Lähiöitten kapakoista ja helluntailaisten isoista teltoista persut ovat kannatuksensa haalineet.

    Äänestä

Tämä lausunto kuuluu samaan kastiin kuin ennen vaaleja annetut lupaukset. Paskaa puhuvat edelleen. Ulos hallituksesta koko sakki, se on Suomen pelastus.

Äänestä
  • Kaipaisi vähän perusteluja. Millälailla pelastaa? Mikä muuttuu?
    On vähän hakusessa mitä noista populisteista äänestäisi tulevissa vaaleissa vaiko aku ankkaa.

    Äänestä

Perussuomalaisia vastaan on käynnistetty ajojahti, koska kansa maksaa entistä vähemmän ay-jäsenmaksuja, mitkä ovat aatesuunnasta riippumatta iso rahavirta hyville veljille. SAK:n johto korotti tonnilla palkkojaan vaalien alla, kun jäsenet saivat 20 €/kk ja työttömät vain pari eukkua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


demari-1 kirjoitti:

on naisella otsaa väittää (ylen aamutv) persujen olevan edelleen ainoa duunarin asiaa ajava puolue ja samalla irvailee ay-liikkeelle. On persut tietysti niitten duunarien puolue jotka haluavat alentaa palkkaansa ja poistaa lomansa jotta ne joilla ennestäänkin on, saavat vielä lisää. Onneksi näitä duunareita on harvassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu