TYÖTTÖMÄT TÖIHIN!

Ramirez

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id4554.html

" Kuntaliiton suunnittelujohtaja Reijo Vuorento ehdottaa alle 25-vuotiaiden ohjaamista pakkotöihin kolme kuukautta kestäneen työttömyyden jälkeen. "

"Jos nuori olisi aputöissä pari tuntia päivässä, hän saisi työttömyysturvaan 15 - 20 prosentin korotuksen. Ylimääräisen korvauksen maksaisi kunta tai yritys, jossa nuori on töissä.

Tampereen seudun työttömien toiminnanjohtaja Seppo Vainio uskoo, että nuorten työttömien maltillinen patistaminen on oikein, mutta hän ei usko, että pakottaminen on oikea keino."

Oma mielipiteeni asiasta on se että idea on erinomainen ja itse olen ollut tuota mieltä jo pitkään ennen kuin kukaan keksi tehdä siitä virallista ehdotusta.

Ehdotuksessa on mielestäni kuitenkin muutamia pahoja puutteita kuten:
1.Nimi PAKKOTYÖ, eihän kyse ole pakkotyöstä vaan siitä että rahaa ei jaettaisi enään niille ketkä eivät tee mitään sen eteen. Eli työtön saisi itse päättää että haluaako sitä työttömyyskorvausta ja tekee sen eteen jotain vaiko ei. Kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta lorvimiseen veronmaksajien rahoilla, mutta kaikilla pitäisi olla oikeus välttämättömään toimeentuloon, jos tekee sen eteen jotain.

2.En ymmärrä miksi ehdotus koskisi vain alle 25 vuotiaita, sehän on ikärasismia. Mielestäni kaikille työttömille iästä riippumatta muutama tunti päivässä töitä 3kk työttömyyden jälkeen tai sitten ei anneta korvauksia.

3. Ehdotuksessa ei puhuttu muista vaihtoehdoista, mutta mielestäni vaihtoehtona pitäisi olla työkkärin kurssit, opiskelu tai alkoholisteille ja nisteille vieroitus(tottakai pitäisi panostaa enemmän rahaa tähän että se olisi kaikille sinne haluaville mahdollista).

Muuta:
Olen kuullut työttömien puheita siitä että ei ole omasta halustaan työttömänä ja monen kohdalla se varmasti pitääkin paikkaansa. Työttömien tulisi kuitenkin ottaa tilapäisesti mikä tahansa työ vaikka olisikin korkeasti koulutettu tai jos ei kertakaikkiaan saa mitään työtä niin valita joku kohdan 3. vaihtoedoista tai työkkärin tarjoama työ työttömyyskorvausta vastaan.

Olen kuullut väitteen että jokaisella pitäisi olla oikeus valita työ, olen samaa mieltä mutta korjataan sen verran että jokaisella pitäisi olla oikeus valita työ niistä työpaikoista joita hänelle on tarjolla. Eli jos ei ole muuta tarjolla niin muutama tunti viikossa jotain aputöiitä työttömyyskorvauksen eteen.

Toivoisin asiallista keskustelua ja perusteltuja mielipiteitä.

Oma mielipiteeni on että VERONMAKSAJIEN RAHOILLA LORVIMISEN ON LOPUTTAVA!

51

1706

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • P. Veli

      Siinä nyt ei voi mitään vikaa olla, että ihmiset pannaan tekemään jotakin rahansa eteen.

      • Ramirez

        se onkin väärin että sitä rahaa saa tekemättä yhtään mitään.

      • Anonyymi
        Ramirez kirjoitti:

        se onkin väärin että sitä rahaa saa tekemättä yhtään mitään.

        Tää särähtää korvaa,että eivöt tee mitään Ei anneta tehdä mitään. On paljon sellasia töitä jotka eivät ole kk palkan mukaista. Vaan pieniä keikka juttuja kuten naapurin nurmikon leikkuu apu. Mutt,ei saa tehdä palkalla Eikä ilman palkkaa .Mutta naapurin lapsi ajaa 100 km että saa ajaa nurmikon ja nulkoilee että siinä se työtön Vaan makaa ja ottaa aurinkoa. ...jossain mättää

    • kertoa

      esimerkin tuosta "tyoton pakosta".
      Eras nimelta mainitsematon ystavani on 20 vuotias.
      Han lopetti kokkikoulun kesken koska kihlattu jatti (olivat olleet 2 vuotta yhdessa). Ei kiinnostanut jatkaa.
      Tuon tapahtuessa han oli 18 vuotias. Mika tarkoittaa sita, etta han on ollut 2 vuotta tekematta yhtaan mitaan. Han asuu rivitalo kaksiossa, omaa kolme lemmikki-elainta, ja elaa sossun tuella.
      Itse raadan niska limassa toita, ja parjaan kohtalaisesti. Suoraan sanottuna vituttaa rankasti kun neidin itsensa ei tarvitse tehda yhtaan mitaan ja han saa kuitenkin rahaa! Paljoa se ei ole, mutta sekin vaha on liikaa. TYokkariin loytyy aina tekosyita miksei voi ottaa tyopaikkaa vastaan. Oikea syy on se, etta ei kiinnosta.
      Sitten han viela kehtaa ruikuttaa ystaviltaan rahaa, kun ei saa sossulta tarpeeksi tukea ja pitaisi kissat rokottaa ja koira kayttaa elainlaakarissa, ostaa ruokaa elukoille ja itsellekin.
      Ja jostain kumman syysta hanella on kuitenkion rahaa olla kannissa hyvinkin usein. Ryyppays kun venyy hyvinkin paljon pidemmalle kuin pelkkaan viikonloppuun. Jos ei saa viinaa, niin sitten hommataan ex-kihlatulta pilvea. Jolle on muuten pakko soittaa joka ikinen kerta kun ollaan kannissa ja aina on pakko itkea.

      Kyrsii niin paljon, kun olen tyhmana lainannut sille levaperaiselle ammalle satoja euroja, ja en varmaankaan tule koskaan saamaan niita takaisin. Pyytaminen ei ikina lopu. Olen viitta vaille valmis menemaan ilmoittamaan sosiaalitoimistolle neidin toimista. Saas nahda kuinka hauskaa sitten on.

      • Ramirez

        tiedän itsekkin samankaltaisia tapauksia... Yksi esim. osti tossa just jouluksi veronmaksajien rahoilla 32" laajakuva digi tv:n ja rahaa tuntuu olevan ryyppäämiseen. Itselläni ei moiseen ole tällä hetkellä varaa ole vaikka teenkin töitä.

      • Ramirez kirjoitti:

        Mitä varten sitten käyt töissä. Kyllä sieltä pois pääsee, jos haluaa. Jäät vaan joku aamu kotiin, kyllä ne kässää.

      • Anonyymi

        Paljonko on peruspäiväraha+ toimeentulotuki yksineläjällä? En kyllä kade!

      • Anonyymi
        Ramirez kirjoitti:

        tiedän itsekkin samankaltaisia tapauksia... Yksi esim. osti tossa just jouluksi veronmaksajien rahoilla 32" laajakuva digi tv:n ja rahaa tuntuu olevan ryyppäämiseen. Itselläni ei moiseen ole tällä hetkellä varaa ole vaikka teenkin töitä.

        Niitä digitelkkuja saa esim. kierrätyskeskuksista melkein ilmaiseksi eikä kotiviinin tekeminen paljoa kustanna. Taidat olla kade koska teet duunia niin paskalla liksalla ettei se riitä edes muutaman kympin käytettyyn telkkariin. Tai kenties olet ulosotossa pistettyäsi ottamasi velkarahat hurjaan elämään.

      • Anonyymi

        Eihän tuossa ole kysymys työttömyyskassan ongelma vaan päihderiippuvuus riippuvuus. Oikea osoite on hoitoon meno.katkasu on ratkaisu. Ilmoita on varmaan joskus tosi onnellinen kun joku välittä ja auttaa. Sillä he eivöt siihen itse kykene. Monta ongelmaa ratkeaa kun saa oikeallaista ruokaa eikä vaan päihteitä. Sillä moni turruttaa nälän viinaan. Veriarvot päin seiniä ja riippuvuus moneen.....

    • hyysätty

      Liisa Hyssälän resepti työttömyyteen on: Lisää aleviinaa kurkusta alas. Luonnollista poistumaa tapahtuu koko ajan; jengi pysyy kännissä ja kuolee pois. Alkoholismi on tappava sairaus!
      Kohta on työvoimapula muuallakin kuin hautausurakoinnissa...

    • työtön 40

      Mullekkin töitä!!kävisin mielelläni tekemäs vaikka mitä.Vaikka kaksikin tuntia päivä jos vaan
      olis paikka.Eli en nyt puhu nuorten puolesta vaan kaikkien työttömien.Matkalippu kiinaan tms.olis jees.Halpatyötäkin voisin ajatella.Menisin vaikka entiseen työhöni ulkomaille..elektronikkaa kasaamaan.Tallinna onkin tuossa tosi lähellä.
      Olen erittäin ahkera(työkokemusta ja koulutustakin on moneen) vuoden alusta alan tehdä vapaa ehtoistyötä kaikessa missä voin.Vanhuksia ulkoilutan ja hoidan heidän asioitaan, perhetyötä..jne.Mitenkähän nuo vastuu kysymykset menisi hoitotyössä nuorten osalta.Heidät pitäisi kouluttaa työhönsä.Ei kenestä tahansa ole hoitotyöhön.Työnantajat ottakaa pariksi tunniksi
      osaava työntekijä pieni palkk.työntekijäksi, voitte sanoa sitten enenemmän ihmisiä pois.Säästyy siten palkkarahanne omaan pussiinne.
      Tietysti valtio voisi maksaa tukijaisia työnantajalle kun palkkaa työtömän.Niin että se kattaa pienet palkkamenot.Miettikää tätä..
      Hyvää joulua!!!

      • Ramirez

        "Mitenkähän nuo vastuu kysymykset menisi hoitotyössä nuorten osalta.Heidät pitäisi kouluttaa työhönsä.Ei kenestä tahansa ole hoitotyöhön."

        Kysymys olikin aputöistä, tuskin se kauheasti koulutusta vaatii.

        Siinä olet oikeessa että kyseinen toimenpide saattaisi vääristää työmarkkinoita, mutta hyvinhän siinä voisi olla sellanen sääntö että yritys joka on irtisanonut ihmisiä ei saisi ottaa tilalle työttömyyskorvausta vastaan töitä tekeviä. Muutenkin olen ehkä hieman epäilevä sen suhteen miten tämä toimisi yksityisellä sektorilla, mutta ainakin kunnan/valtion hommia nämä voisivat tehdä. Eli käytännössä vaikka samoja hommia kun sivarit tekevät, eivät hekään ole kauheasti aiheuttaneet irtisanomisia vakiyöntekijöille eikä heillä välttämättä ole koulutusta.

        ps. on ikävää että Tellabs yms. yritykset siirtävät toimintaansa halvemman tuotannon maihin. Se on globalisaation seurausta ja sille ollaan täällä suomessa melko voimattomia.

      • työtön40

        Mitähän ne työt olisi mihin se nuori voisi osallistua ettei astu hoitajien eikä laitosapulaisten eikä keittiö väen varpaille??
        Vastuu hoidettavasta on.Ja kun jotain sattuu.
        (ensiapu taidot jne).
        Eri asia tehtaassa tai kadunlakaisijana.Kyllä ne
        kesätyöläisetkin *tielle ememmän ja riesaksi tulevat* kuin että niistä olisi hyötyä,totesimme itse aikoinaan.Siinnä käskyttämisesä väsyy.Ja lomalta palatessa kaaos oli.Tähän sopii*laita lapsi asialle mene itse perässä*.
        Kesäsin marja ja syksysin sieni metsään *rahaa keräämään*.Nythän poimijat tulevat ulkomailta.

        Meillä sama homma naapuritalossa on verhot ikkunoissa klo 12 päivällä. Yksikään verho ei aukea. Kaupungin vuokratalo ei tarvii tehdä töitä vuokrat maksetaan pizzataksi tuo ruokaa. Mukavaa elämää minä hullu raadoin 50 vuotta. Ei Suomessa tarvii töitä tehdä

      • Anonyymi
        työtön40 kirjoitti:

        Mitähän ne työt olisi mihin se nuori voisi osallistua ettei astu hoitajien eikä laitosapulaisten eikä keittiö väen varpaille??
        Vastuu hoidettavasta on.Ja kun jotain sattuu.
        (ensiapu taidot jne).
        Eri asia tehtaassa tai kadunlakaisijana.Kyllä ne
        kesätyöläisetkin *tielle ememmän ja riesaksi tulevat* kuin että niistä olisi hyötyä,totesimme itse aikoinaan.Siinnä käskyttämisesä väsyy.Ja lomalta palatessa kaaos oli.Tähän sopii*laita lapsi asialle mene itse perässä*.
        Kesäsin marja ja syksysin sieni metsään *rahaa keräämään*.Nythän poimijat tulevat ulkomailta.

        Hoitotyössä voi olla monella tapaa apuna. Voisi yhdessä omaisten kanssa keskustella mitä he haluavat teettää. On vain niin,että .monessa paikkaa pyörii keskustelukerho jossa kohtaa ideoita miten saadaan vanhuksille ja vammaisille ohjelmaa tylsiä päiviä. Siellä nousi esille,että omaiset ovat niin kaukana ja vaikea järjestää nyt vapaa ehtoiset tekevät ulkoilusta käyvät teatterissa museoissa jopa toripäivä o jollekin mukavaa ajan vietettävä. Mutta tämänkin hallitus nyt kieltää,ett jos olet työtön et voi tätä tehdä vaikka tuttu ystävä kaipaa pääsyä teatteriin mutta ei saa vapaaehtoisena eikä pientä korvaus vastaan tehdä .Muuten varmaan saisi mennä mutta kun tuossa yksikössä tehdään laajasti vapaaehtoisia grilli juhlia ja ohjelmaa laulua ym..runoja keksejä. Vapaa ajan ohjaajat kaipaa apua juuri pyörötuolipotiladen kuljetuksen jne..talvivaatteiden pukemiseen.....Onpa että nuori saanut erään vanhukseen taas maakamaa kun nuori esitti miten sivellin pystyy kädessä .....

    • töitä odottava

      Työttömistä ei syntisäkkiä tehdä. muualla työttömät ilmaisee itseään, mielenosoituksia jne.. suomessa ne on hiljaa ja häpee.Mutta pinnan alla kuohuu.Me vaadimme lisää korvauksia pian..ei noilla rahoilla toimeen tule..asuminen maksaa.Ruoka.Ruoka apua saadaan kohta kiinasta.
      Vika on niin monissa asioissa.Työpaikat viedään*lapsityövoimaa*tekeville..verot..politiikka.En osta mitään mikä tehty halvan tuotannon maissa.Tämä maa rakennettiin työllä.Mutta jos patruuna lähtee ulkomaille..ottaisko työntekijänsäkin mukaan??tiedän paljon ihmisiä jotka v.90 työttöminä.Tehkää te keillä töitä on.
      Älkääkä marisko.Nostakaa vaan kustannuksia ja palkkaanne.Ostaakaa kotimaista ja laatua.
      Älkää ruokkiko kulutus tavoillanne ulkomaisia tahoja, lopettaka turha kuluttaminen.Pakko työ on jees.koska siitä saisi vähän palkkaa, ja patruuna saisi lähettää , irtisanoa sen nojalla..tms..vakituisia työpaikkoja.Tai eläkeputkeen menijän tilalle ei uusia vaan *pakkotyöläinen*.Ei suomalainen laiska ole, vaan raaka raataja.Tekee sen mitä käsketään kun vaan olis mitä tehdä.

      • Ramirez

        "Me vaadimme lisää korvauksia pian..ei noilla rahoilla toimeen tule"

        Miten opiskelijan välttämnätön toimeentulo on n.200e kuussa opintotukea ja n.200e kuussa vuokratukea? Taitaa työttömillä tukien määrä olla aika paljon suurempi ja silti osa opiskelijoista elää vain ja ainoastaan noilla tuilla. Eli aika turha marista lisää tukea kun moni elää vielä huomattavasti pienemmällä rahalla, eihän kaikilla opiskelijoilla ole töitä opiskelujen lisäksi tai vanhempia sponsoroimassa.

        Vikaa tokl on monissa asioissa niin kuin sanoit. Globalisaation suhteen olemme melko voimattomia, eli että työt menevät halvantyövoiman maihin. Erittäin ikävä asia. Toki tähän jonkin verran pystytään varmasti vaikuttamaan.

        Mitä taas tulee verotukseen, niin mielestäni kaikkein pienipalkkaisempien verotusta pitäisi helpottaa (jos on erittäin pieni palkka tulee kannattavammaksi olla työtön).

        "Ei suomalainen laiska ole"
        Kyllä jotkut ovat, et ehkä sinä välttämättä, mutta tiedät varmasti itsekkin työttömiä jolle ei työ kelpaa. Esimerkiksi ainakin pääkaupunkiseudulla on pulaa siivoojista ja lehdenjakajista.

      • mii

        Ei niin.. tiedän olen itsekkin ollut opiskelija.
        Miten olis jos jakaisimme postia ilmatteeksi, se kävis lenkistä.Voisin jakaa noin..5km alueen jalan..kun autoa eikä hevosta ole.Ihan silkasta liikunnan ilosta.Nyt tulee muutenkin liikaa väärää postia tai ei ollenkaan tule oikeisiin osoitteisiin.
        -Sitten siivous töitä,,niitäkin olen hakenut omalta alueelta kaikki kelpaa nääs.
        Jos ihan ilmaseksi ammattitaidolla .Ajattelin pyrkiä laitoshuoltaja koulutukseen.Kysykääpä itse , kysyminen kun ei maksa,ja kirjoitaakaa sitten miten työn haun kävi.Siivous ala on vaativa ja vaatii koulutusta.Siihen sekin kaatuu.
        Kuinka paljon kyseisiä työpaikkoja on haussa?tiedän työttömiä ammattisiistijöitäkin.Ei sielläkään turvassa olla.

      • Anonyymi

        Kyllä minä vain tunnen lähi- ja sukulaispiiristäni montakin kantasuomalaista elämäntapatyötöntä! Olin sellaisen kanssa naimisissakin 15 v. On totisesti väärin, että rehelliset työtätekevät pakotetaan maksamaan näitten loisten joutilas elämä. Tupakkaan ja olueen näkyy vain rahat riittävän näistäkin niillä, jotka sitä haluavat.
        Sitten on vielä lisäksi ne kymmenet tuhannet työtävieroksuvat alikehitysmaalaiset, jotka suurella rahalla on tänne tuotettu ja täällä herroiksi elätetään ikuisesti.

    • ole hyvä

      Työtä on se, josta maksetaan palkkaa vapaaehtoisesti toiselle vapaaehtoiselle
      osapuolelle joka suorittaa työn tai palveluksen.

      Sairautta on kirjoittaa tälläistä paskaa, jota sinä puolestaan rustaat ja yrität asentaa
      paskan pääkoppasi sisällön muiden viaksi.
      Äitisi on ilmeisesti potkinut sinua päähäsi pienestä pitäen etkä enää edes pillua naisilta saa.
      Tee mieluummin sille asialle jotain
      ja yritä muutenkin aikaansaada jotain ryhtiliikettä itsessäsi- ei muissa.

      Lue muilta palstoilta onko ajatuksellesi luontaista kysyntää niiden keskuudessa jonka asian käytännössä suorittavat.

    • ilman

      Onko oikein että eläkeputkeen laitetaan ihmisiä
      ihan kuin liukuhihnalta?.Tiedän erään yrityksen joka on järjestänyt monia yt-neuvotteluita, lisäksi laittaa väkeä pois ja palkkaa niitä jos tarvitsee.Määräaikasille kierre on,potkuja ja pätkiä ja ammattitaito jo kadonnut vanhojen työntekijöiden myötä.He tuntevat itsensä tosi arvottomoksi pelinappuloiksi.Kukaan ei pysty tekemään mitään liittokin on voimaton.Työkkärin kautta palkataan nuoria työntekijöitä, he sopeutuvat jne.

    • simen

      Ei työttömyys laske pakkotyöhön ohjaamalla.Vanhemmasta päästä raskaan ja pitkän työuran tehneitä eläkkeelle ja nuoria työkykyisiä tilalle töihin.Työttömyyttä pidetään tahallaan yllä,ei nuoret ole pinnareita, se on pieni vähemmistö jolla syyllistetään koko työttömien joukko.Jos vanhemmat muutaman vuoden kuluttua eläkeiän saavuttavat saisivat eläkkeen ja nuoret tilalle töihin, työttömyys laskisi ja menot ei paljon lisääntyisi nykyisestä.On suorastaan häpeällistä poliitikkojen puhua eläkeiän nostamisesta ja samalla suuresta nuorisotyöttömyydestä, kun jo osittain työkyvyn menettäneitä pidetään yhä tiukkenevan eläkelinjan myötä työelämässä.Näille ikääntyneille tulee sairauspoissaoloja työstä ja nuoriso alkaa halvan alkoholin myötä sortua alkoholin väärinkäyttäjiksi.On toki niitä vanhemman ikäluokan työntekijöitä jotka haluavat pysyä työelämässä mahdollisimman pitkään, mutta he ovat yleensä korkeapalkkaisia hyvin koulutettuja virkailijoita.Onko kukaan tehnyt laskelmia eläkeiän laskemisen ja nuorten työllistämisen vaikutuksesta sen avulla, kun hallitus ennustaa jo lähivuosina työvoimapulaa ja aikoo helpottaa maahanmuutoa sen ehkäisemiseksi.Mitä nuori tekee jos työtä ei ole ja suurkapitalistit käy päälle kuin yleinen syyttäjä.

      • työtön 40

        Siinnäpä se ottakaapa selvää,kuinka saneerataan
        eläkkeelle ja työtömiksi ihmisiä joissain ent.suurissa hyvin menestyvissä firmoissa.Tiedän yhden joka järjestänyt lähemmäksi 10:net lähtöjuhlat..alkaen 90 luvulta..juuri nytkin menossa ketä laitetaan pois Lähtijät ovat juuri eläke putkeen sopivia olisko alkaen.. 58-vuotiaita.Tilalle ei palkata ketään.
        -Väki vähenee kuulemma ja pidot paranee.Sairaslomilla väkeä jatkuvasti, tilalle ei silloinkaan oteta ketään.Epävarmuus työstä tuo monenlaisia ongelmia ihmisille.
        Lopun enteitä kuulemma.
        -Suuret eläkkeet arveluttaa riittääkö pian rahat ja mistä ne revitään?kuka muu kuin heikkiosaiset sen säästää, ja niiltä ne aivan varmaan revitäänkin.

      • proo

        SDP tosiaan pitää tahallaan työttömyyttä yllä.

        SDP politiikka = työttömyys, taantumus, tuloloukut, epädemokratia, köyhyys, jättibyrokratia yms...

        Asiat paranevat vain äänestämällä SDP pois vallasta.
        Vain oikeisto on kykynevä ratkaisemaan Suomen rakenteelliset ongelmat jotka vasemmisto on ahneuksissaan luonut.

    • simen

      Tiedän tapauksen jossa on laitettu 15 km-n etäisyydelle työhön tyämarkkinatuella ja 8 euron ylläpitokorvauksella.Jos et mene työvoimatoimiston määräämään paikkaan jää karenssiin.Eikös tämä ole PAKKOTYÖTÄ.On myös määrätty sellaiseen työhon johon ei ole edellytyksiä ja karenssi kieltäytymisen johdosta.Ei ole aktiivinen,työvoimatoimikunnan jäsenen vastaus kyselyyn miksi näin.Suomi on diktatuuri.

    • proo

      Työttömät töihin HETI.

      Ken ei töitä tee, hän ei penniäköön saako.
      Se on oikeaa demokratiaa se.

      EI lusmuilulle -EI sosialismille.

      • DIYman

        Jep. SDP ULOS, SOSIALISMI POIS, KAPITALISMI JA "OIKEISTODEMOKRATIA" YLÖS!!!! Yrittäjille enemmän turvaa työntekijöitä vastaan (on nähkääs niin että koko ajan työntekijöillä on enemmän oikeuksia ja vapauksia kuin työnantajilla)!!! Ja yrityksille verohelpotuksia, mm. uuden pakettiautoverotuksen kohdalle joka tuli kun KATEET KOMMARIT SITÄ HALUSIVAT JA KYTTÄSIVÄT!!!

      • Anonyymi

        Pääsin koulusta vuonna-72 sitte suoraan töihin. Vanhemmat totesi että töihin vaan laiskoja ei elateta. Työvoimatoimistossa ei apuja tarjottu oli itse haettava töitä. Ja niitähän oli. Laiskuutta ei siedetty oli itsestään selvää mennä töihin. Ikää oli 15 vuotta. Nykyään ei kukaan halua tehdä töitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        . Nykyään ei kukaan halua tehdä töitä

        Vai olisko niinpäin, että yrittäjillä ei ole halua palkata ketään. Varsinkaan 15 vuotiasta.

        1972 on ollut ihan eritilanne töiden saamisessa kuin tänäpäivänä. Silloin on varmasti saanut helposti töitä nyt ei saa. Eli nykyään töiden saaminen on paljoin vaikeampaa kuin vuonna 1972. Koittapaaka vaikka.

      • Anonyymi
        DIYman kirjoitti:

        Jep. SDP ULOS, SOSIALISMI POIS, KAPITALISMI JA "OIKEISTODEMOKRATIA" YLÖS!!!! Yrittäjille enemmän turvaa työntekijöitä vastaan (on nähkääs niin että koko ajan työntekijöillä on enemmän oikeuksia ja vapauksia kuin työnantajilla)!!! Ja yrityksille verohelpotuksia, mm. uuden pakettiautoverotuksen kohdalle joka tuli kun KATEET KOMMARIT SITÄ HALUSIVAT JA KYTTÄSIVÄT!!!

        Yritysuet pois jos ei kohteke työväkeä asiallisesti ja rehellisesti yritytuki v sen mukaan miten paljon palkkaa työväkeä jotka palkka Eikö irtisanominen ei viimeinen keino pitää firma pystyssä. Miksi siis käyttää yhteiskunnan rahoja yritystukiin joka ei kannata.Asumistuki tuli yhteiskunnan apu yrittäjille ettei tarvinnut maksaa kunnon palkkaa. Mutta vaan oli pää auki yrityksillä lisää lisää Mieti monessa työpaikassa menee terveys työntekijöitä. Mutta missä arvostus. Törkeää puhetta mitä työntekijälle voi sanoa olkaa hiljaa ja kuolkaa ennenaikaisesti että meille riittää riittävästi eläkettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        . Nykyään ei kukaan halua tehdä töitä

        Vai olisko niinpäin, että yrittäjillä ei ole halua palkata ketään. Varsinkaan 15 vuotiasta.

        1972 on ollut ihan eritilanne töiden saamisessa kuin tänäpäivänä. Silloin on varmasti saanut helposti töitä nyt ei saa. Eli nykyään töiden saaminen on paljoin vaikeampaa kuin vuonna 1972. Koittapaaka vaikka.

        Tätä ihmetellään monessa paikassa. Ennen pääsi töihin kun vaan meni kysyy töitä Mutta nyt ei pääse vaikka työttömiä runsaasti. Olisiko työnantajalla peiliin katsomisen paikka. Miksi mäöröyskirjoja kirjoitetaan urakalla.
        Olisi tehtävä seurantaa firmoihin miten lomitukset hoidetaan sillä siitähän tässä on kysymys.Ei saa pitää lomaa jouluna. Juuri silloin olisi opiskelijoita tulossa jne.

    • Työnantaja

      Miten se voisi olla mahdollista kun suomessa ei
      ole työttymyyttä.
      Olen yrittänyt saada miehiä ja naisia töihin
      rakennusalalle.( ei ole )
      Jos on ammatti mies hänellä on töitä liiaksikin.
      Mutta !
      Jos saan jonkun työmiehen kiinni niin ei siitä
      tule mitään kun kaikki pitäisi saada pimeästi
      ja pitäisi vielä olla tuo autoetukin...että
      pääsisin tuonne kassalle hakemaan korvausrahan
      ja ilmaisen aterian kerran kunta tarjoo ja vielä
      pitäisi käydä tuolla leipäjonossa että saan illalla myydä sitä huonoosaisille....

      • vai?

        Jaaha. Taas joku teipoika leikkii yrittäjää. Noh, jonkinlaista harjoitusta kai tämäkin.

        Älä sitten valvo liian myöhään, aamulla pitää lähteä kouluun!!

      • ajankohta

        Yhdyn täysin edelliseen

      • Coiffeur
        ajankohta kirjoitti:

        Yhdyn täysin edelliseen

        Ymmärrän hyvin niitten tyttömien vaikeudet, joil-
        la on juuret suomalaisessa turpeessa, mutta mik-
        si tänne otetaan kirjoitus- ja lukutaidotonta
        porukkaa maahanmuuttajina ja elätellään melko
        kokealla elintasolla. Suomalainen ei sossusta
        paljoakaan kostu, mutta näille tänne tulleille
        maksetaan ns. erityistukea, jolla he elävät pal-
        jon suomalaista työtöntä paremmin. Tämän kaikki
        tietävät, mutta se näyttää olevan taas tabu,
        mistä ei saa puhua.

      • Coiffeur kirjoitti:

        Maahanmuuttaja maksaa enemmän veroa kuin saa avustusta keskimäärin seitsemän vuoden kuluttua.

        Seitsemänvuotiaana syntyperäinen suomalainen on perusloulun ekalla.

      • Anonyymi
        ajankohta kirjoitti:

        Yhdyn täysin edelliseen

        On hyvä kun joku sentään tässäkin maassa yrittää. Laiskaa paska sakkia viina kyllä maistuu mutta ei työ

    • uuspätkätyöläinen

      No mistäs arvelisit niiden velvoitetöiden olevan pois? Jo nyt työnantajat saavat teetettyä liian paljon töitänsä lähes ilmaisella työvöimalla- sittenhän ei enää tarvitsisi palkata vakinaista väkeä ollenkaan kun voisi käyttää pelkkiä työttömiä orjia karkkirahalla. Kiva, kiva. Tätä lisää! Ammattitaitoista ilmaista työvoimaa tarjolla!

    • Anonyymi

      Sehän se idioottimaista on kun eläkeikää nostetaan, kun sitä pitäisi laskea. 60 v olisi ihan sopiva ensimmäinen eläkeikä ja jos jotkut haluavat olla töissä, voisivat olla pidempään.
      Nytkin on niin, että ne jotka jaksavat olla pidempään töissä kuin 64 vuotiaiksi, ovat niitä jotka ovat aina vain lorvineet työpaikallaan. Kun työ on henkisesti ja/ tai fyysisesti raskasta ja kuluttavaa sieltä kyllä haluaa päästä eläkkeelle, kun 1. virallinen eläkkeellepääsy on mahdollista!

    • Anonyymi

      Hallitus hoi lisää viinaa lisää työttömille rahaa vuokrat vaatteet ruoka auto lomat valtio maksaa. Niin se kuuluu olla

    • Anonyymi

      Nuoret suomalaiset ensin töihin, he ovat meidän tulevaisuus!

    • Anonyymi

      Tässä haaveillaan siirtotyömaita? Parakin kulmalla mies patjaa kantaa...

    • Anonyymi

      Taas joku ehdoittaa sellaista joka on jo olemassa.

      Eli kuntouttava työtoiminta ja työkokeilu.

    • Anonyymi

      Missä on palkat ? Missä on työt ?
      -Kun vallitseva tilanne on massa-työttömyys,, edelleen...
      - Ja muutenkin Suomen politiikka on ollut heikkoa.
      Niinpä Ollaan "ajopuu-teoriassa" , taas kerran...
      Meidät on likinäköisellä hurma politiikalla ajettu isojen etupiiri-sodan netto-maksajiksi !!
      - menossa on venäjä - us. etupiiri-sota.
      Olemme täysin nato-median alla ja sota lietsonta käy voimakkaana.
      Nato- us- Lobbarit toimii "asiantuntijoina".
      - propaganda jauhaa niin voimakkaana, ettei kukaan järkevä enää nato-uutisointiin usko...
      Nyt energia ja raaka-aine ja inflaatio keinottelun uhreina olemme, ja työpaikat ja tehtaan häviää vauhdilla. Huono kehitys.

    • Anonyymi

      Ai joku onkin kaivanut esiin jonkun vanhan 2004 vuoden kirjoituksen, mutta siis työttömille on jo kuntouttava työtoiminta ja työkokeilu ollut varmaan jo silloin vuoona 2004 kin kun tämä on kirjoitettu..

      • Anonyymi

        En ymmärrä miksi jotkut vaan vuodesta toiseen jaksaa valittaa, että työttömät pitää saada sinne tänne ja tonne vaikka on jo usieta vuosia ollut kuntouttava työtoiminta ja työkokeilu jopa silloin 2004 kun aloittaja on tämän kirjoittanut.

        Osa työttömistä myös työlistyy ihan palkkatyöhön , mutta hyvin harvoin vakituisesti. Lyödään työsopimus vaan tietylle jota ei jatketa sen päätyttyä ja senjälkeen on taas työtön.

        Samaan aikaan on myös jatkuvasti irtisanomisia. Nytkin monissa eri frimoissa. Eli siis työttömyyttä on aina mailman tappiin asti, että turha valittaa se ei poistu koskaan.

    • Anonyymi

      Totta! Korvauksen vastikkeeksi hätäaputöitä niinkuin 50 -luvullakin. Minun isäni ainakin oli onnesta soikeana, kun pääsi hätäaputöihin siltatyömaalle muotin paalujen päitä teroittelemaan. Siihen aikaan ei joutilaille mitään maksettu ja hätäaputyöt oli korkeassa arvossa ja niihin pääsy vaikeaa.
      Suomi on vieläkin täynnä tekemätöntä työtä ja siten ihannetilaisuus hätäaputöille. Työhaluttomista lorvijoista osa jäisi heti pois tilastoista; tilastot kaunistuisivat, yhteiskunnan rahaa säästyisi ja moni muuten tekemättä jäävä työ tulisi tehtyä.
      Tämä vain ei sovi sisäisten vihollistemme agendaan. Maa pitää ajaa konkurssiin ja kaikin puolin rappiolle. Aivan tietten ja tahallaan! Siitähän näille maksetaan, jos ei kaikkea aivan julkisesti niin pimeästi kuitenkin.

    • Anonyymi

      Miksi tylttömiltö kielletään kaikki vapaa ehtoinentyl. Siellä olisi oiva paikka luoda suhteita ja sitä kautta pääsi töihin kun tutustutaan henkilökohtaisella tasolla
      .Mutta on surullista lukea,että työttömät menettää korvauksen kun tekevät vapaaehtoista työtä josta ei makseta palkkaa outoa
      Samaan aikaan työssäkäyvöt raatavat itsensä ja heitä ei ole riittävästi.

    • Anonyymi

      Kaheli. Työttömyys ei ole rikos .

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe