Halitus sekoilee

Suomen hallitus ei ole saanut mitään konkreettista aikaiseksi muuta kuin kohdistanut leikkauksia köyhiin eläkeläisiin, työttömiin ja pienituloisiin. Nämä toimet ovat niitä jotka syöksevät yhä lisää ihmisiä pysyvään köyhyyteen ja ostovoiman heikentymiseen. Kotimaisen kysynnän heikentyessä työttömyys tulee pahenemaan entisestään. On ilmi selvää mikä on hallituksen marssijärjestys...Keskusta ja kokoomus vie ja PS vikisee. Keskusta ja PS ovat myös kääntäneet takkinsa jo moneen kertaan, eli toisin sanoen ovat huijanneet äänestäjiään. Ymmärrän jos joudutaan tekemään kompromisseja mutta ei kaikessa saa antaa periksi niin kuin PS tekee. On myös selvää että Kokoomus pitää vain ja ainoastaan hyvätuloisten puolta kuin myös Keskusta ja ikävä kyllä PS joutuvat katselemaan vierestä. Myttyyn menneestä yhteiskuntasopimuksesta sen verran...Olen ollut työsuhteissa sellaisissakin paikoissa joissa työantaja on kuunnellut työntekijäpuolta herkällä korvalla mutta yksipuolinen sanelu ja pakko ei ole sopimista. Ja mikä ihmeen yhteiskuntasopimus...sieltä puuttui eläkeläisten, opiskelijoiden ja työttömien edustajat joten ei voi puhua yhteiskuntasopimuksesta. Tämä hallitus tulee jatkamaan köyhien ja vähävaraisten kuritusta vastoin omia vaalilupauksiaan, joten yhden asian opin lisää...äänestämälläkään asioihin ei välttämättä muutosta tule joten miksi äänestää?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


petettyäänestäjä kirjoitti:

Suomen hallitus ei ole saanut mitään konkreettista aikaiseksi muuta kuin kohdistanut leikkauksia köyhiin eläkeläisiin, työttömiin ja pienituloisiin. Nämä toimet ovat niitä jotka syöksevät yhä lisää ihmisiä pysyvään köyhyyteen ja ostovoiman heikentymiseen. Kotimaisen kysynnän heikentyessä työttömyys tulee pahenemaan entisestään. On ilmi selvää mikä on hallituksen marssijärjestys...Keskusta ja kokoomus vie ja PS vikisee. Keskusta ja PS ovat myös kääntäneet takkinsa jo moneen kertaan, eli toisin sanoen ovat huijanneet äänestäjiään. Ymmärrän jos joudutaan tekemään kompromisseja mutta ei kaikessa saa antaa periksi niin kuin PS tekee. On myös selvää että Kokoomus pitää vain ja ainoastaan hyvätuloisten puolta kuin myös Keskusta ja ikävä kyllä PS joutuvat katselemaan vierestä. Myttyyn menneestä yhteiskuntasopimuksesta sen verran...Olen ollut työsuhteissa sellaisissakin paikoissa joissa työantaja on kuunnellut työntekijäpuolta herkällä korvalla mutta yksipuolinen sanelu ja pakko ei ole sopimista. Ja mikä ihmeen yhteiskuntasopimus...sieltä puuttui eläkeläisten, opiskelijoiden ja työttömien edustajat joten ei voi puhua yhteiskuntasopimuksesta. Tämä hallitus tulee jatkamaan köyhien ja vähävaraisten kuritusta vastoin omia vaalilupauksiaan, joten yhden asian opin lisää...äänestämälläkään asioihin ei välttämättä muutosta tule joten miksi äänestää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu