Maanantaina sitten tulee pakulaiset Orivedelle asustelemaan ja tuomaan uutta väriä katukuvaan. Onnea Orivesi .
Vastaukset 9
- jihad.on.kaikkialla
en ole käynyt katsomassa, mutta palstalla on avaus jossa sanotaan että jihadistit ovat jo saapuneet.
- TutustuiUusiinKamuihin
Näin Leenangrillin edestä kulkevan pakolaisen koulullepäin. Yleensä siitä hoipertelee paikalliset alkkikset johonkin katse sumeana.
- LähteköötHelevettiin
Siellähän ne jo parveilee ääsmarketin edustalla ja näkyy kasseissa olevan enemmän ostoksia mitä tällaisella tavan työläisellä edes on varaa ruuaksi ostaa. On se helppoa kun toisia elättää valtio ja toiset taas joutuu elättämään itse itsensä. Ykskin töllisteli kuin aaveen olisi nähnyt kun kävin tokmannilla. Tana jos olis tullu jotain lässyttään niin turpiinsa olis saanu helvetin pummit.
- khfdwå
Kylältä kuultuna, et olis mamut jääny kiinni varkaudesta paikallisessa kenkäkaupassa! Tiedä sitten pitääkö paikkansa?
- 3plus20
Eikä varmaan mainita missään lehtijutussa asiaa. Jos suomalainen tekee saman niin heti tiedotetaan julkisuuteen.
- eivoiollatotta78
Juu ja paikallissanomissa kuva näistä "pakolaisista", KAIKKI kuvassa olevat on nuoria miehiä. Eikö ne ole velvollisia sotimaan maansa puolesta? Varokaa vaan kaikki nuorten tyttöjen äidit ja isät!
- Rehellinenrealisti
Orivedelle tuli vain nuoria miehiä. Sodasta lomalla olevia sotilaita. Heidän tehtävänsä on euroopan islamisaatio.
Tytöt ja naiset saavat todella varoa. Koraani määrää raiskaamaan ja hakkaamaan.
Näistä kahdesta syystä eurooppaan tulee niin vähän naisia ja lapsia. Naiset pelkäävät itsensä ja lastensa joutumista raiskatuiksi. Miksi suomalaiset sitten eivät saisi pelätä..
- Rehellinenrealisti
Olivat Lidlissä ja kärryt oli täynnä ruokaa sekä vaatteita. Tavallinen työläinen voi vain haaveilla sellaisesta shoppailusta, köyhistä puhumattakaan.
- Eikäsortseissatarkene
Ei grokseilla oikein tarkene Suomen talvessa,siksi pitää ostaa talvipopot.KOSKEE MYÖS ÄHLÄMIÄ.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1291246
- 731203
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun97967Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka50895- 78822
- 45781
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la40768- 67653
- 113624
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?39546