ISIS - Maailmanlopun lahko

Lopunajan

Maailmanlopun lahko

Isis fantasioi propagandassaan lopun aikojen tapahtumilla.

Ensimmäisen kerran minua valaistiin islamin viimeisten aikojen opetuksista Jemenissä talvella 2010. Salafikoulun käynyt toimittaja kertoi lopun aikojen suuresta taistelusta, joka käydään Lähi-idässä muslimien ja heidän vihollistensa välillä. Milloin ja miksi, sitä ei kukaan tiedä, mutta vastassa saattavat olla Israel ja sen liittolaiset, hän kertoi.

Tämän jälkeen olen ajautunut Lähi-idän maissa muutamia kertoja keskusteluihin lopun aikojen läheisyydestä. ”Se on väistämätöntä”, sanoi palestiinalaistaustainen insinööri Persianlahden Qatarissa keväällä 2012. ”Kymmenen vuoden sisällä täällä puhkeaa sota, joka vetää kaikki mukaansa.”

Tällaisen henkisen ilmapiirin keskelle nousi ilmiö nimeltä Isis.
Huppupäinen mies puhuu kameralle koppavalla Lontoon-aksentilla. Taustalla näkyy autiona kumpuilevaa niittymaisemaa ja muutama hassu betonirakennus. ”Täällä me olemme, Dabiqissa, hautaamassa ensimmäistä amerikkalaista ristiretkeilijää”, huppumies lausuu terroristijärjestö Isisin propagandavideolla. Hänen jaloissaan lojuu amerikkalaisen avustustyöntekijän Peter Kassigin irtileikattu pää.

Dabiq on pikkuruinen maalaiskylä Pohjois-Syyriassa lähellä Turkin rajaa. Terroristijärjestö Isis valtasi strategisesti merkityksettömän kyläpahasen elokuussa 2014. Dabiq on paikka, jolla on rooli islamin eskatologiassa (oppi viimeisten aikojen tapahtumista). Profeetta Muhammedin suuhun laitetun kiistanalaisen perimätiedon mukaan Dabiqin niityillä käydään lopun aikoina taistelu muslimien ja ”roomalaisten” armeijoiden välillä. Ennustuksen mukaan muslimit lyövät vihollisarmeijat ja valtaavat tämän jälkeen Konstantinopolin eli nykyisen Istanbulin.

Dabiq on myös kesällä 2014 perustetun Isisin englanninkielisen propagandalehden nimi. Lehden numeroissa Isis kirjoittaa toistuvasti ”hetkestä”. Tällä viitataan islamin opetuksiin historian lopusta.

Juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat sukulaisuskontoja. Ei siis ihme, että islamin viimeisten aikojen opilla on paljon yhteistä juutalais-kristillisen eskatologian kanssa. Itse asiassa islamin käsitys historian lopussa tapahtuvasta hyvin ja pahan välisestä taistelusta on toisinto juutalais-kristillisen tradition tuntemasta Harmageddonin taistelusta.

Islamin lopun ajan oppi erityispiirteineen muotoutui enimmäkseen 700–800 -luvuilla, kertoo professori Jaakko Hämeen-Anttila Helsingin yliopistosta.
Islam omaksui kristinuskosta myös opin Jeesuksen toisesta tulemisesta. Islamin mukaan Jeesus auttaa islamin messiasta, Mahdia, voittamaan taistelussa pahan voimat. Mahdi perustaa voittoisan taistelun jälkeen islamilaisen ihanneyhteiskunnan maan päälle.

Eskatologia on korostunut tiettyinä historian aikoina. Esimerkiksi ristiretkien aikaan tuotettiin paljon eskatologista kirjallisuutta varsinkin Syyriassa.
”Eskatologinen retoriikka sopii hyvin aseellisille liikkeille, koska siinä taistelu on keskeisessä osassa”, Hämeen-Anttila sanoo.

Onko Isis islaminen maailmanlopun lahko? Tähän näkemykseen kallistuu kanadalainen toimittaja Graeme Wood, jonka laaja artikkeli What Isis Really Wants julkaistiin amerikkalaisessa The Atlantic - laatulehdessä maaliskuussa.

Maailmanlopun odotus on johtoaihe Isisin propagandassa, Wood kirjoittaa.
Jos Isis on profeetallista käsikirjoitusta orjallisesti seuraava lahko, sen sotilaallinen nujertaminen on helppoa, Wood esittää. Vastataan vain kutsuun ja kohdataan Isis Dabiqin niityillä. Isisin aseellinen voima on mitätön liittoutuneiden asevoimiin verrattuna. Isisin vääjäämätön ja nöyryyttävä tappio Dabiqissa olisi kiistaton osoitus siitä, että Isis ratsastaa väärällä profetialla.

Hämeen-Anttila suhtautuu ajatukseen epäillen. Hänen mielestään Isis ei ensinnäkään ole aito maailmanlopun lahko. Järjestö vain käyttää lopun ajan retoriikkaa vahvistaakseen rivejään ja rakentaakseen pelotevaikutusta.

Mikä Isis sitten on?

Se on äärifundamentalistinen liike, joka on päässyt kukoistamaan väkivaltaisessa kontekstissa, jossa sota on jatkunut viimeiset viisitoista vuotta.”
On traagista, että Lähi-idän uskonnot jakavat yhteisen näyn lopun aikojen taistelusta. Jos maailmanpoliittiset tapahtumat eri puolilla sotketaan uskonnollisiin lopun ajan fantasioihin, soppa saattaa muuttua itseään toteuttavaksi ennusteeksi. Mutta ei välttämättä.

Todisteita epäonnistuneista lopun aikojen liikkeistä on riittämiin islamin, kristinuskon ja juutalaisuuden historiassa. Eskatologisia myrskyjä nousee historian levottomina kausina, ja sinne ne myös unohtuvat. Ennustan, että jossakin vaiheessa tämäkin myrsky on ohi, ja maailma jatkaa kulkuaan.

50

409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Lainaaja2

      • Lainaaja2 kirjoitti:

        Ei, vaan pdf-dokumentista tuo on:
        https://ailakervinen.files.wordpress.com/2015/05/maailmanlopun-lahko.pdf

        Oli miten oli mutta suomi24 sääntöjen muk. kokonaisia artikkeleita ei saa kopioida suomi24:ään.
        Ja mielestäni, ja jopa Suomen valtion mielestä (ref. laki tekijänoikeuksista) on vieläpä moraalitonta kopsata tekstiä paksusti ilmoittamatta mistä se on kopsattu.

      • kkoihhjjjlhkljkljöj
        kekek-kekek kirjoitti:

        Oli miten oli mutta suomi24 sääntöjen muk. kokonaisia artikkeleita ei saa kopioida suomi24:ään.
        Ja mielestäni, ja jopa Suomen valtion mielestä (ref. laki tekijänoikeuksista) on vieläpä moraalitonta kopsata tekstiä paksusti ilmoittamatta mistä se on kopsattu.

        Ei ole koko juttu, sieltä on leikattu oleellinen. Siis lainaus, ei kopiointi.

      • Mutta lähdettä et aloituksessa ilmoittanut.

      • kotomaani.ompi

        suomiherrat kutsi isisin

    • NEWkhazariaIsrae

      ISIS, ISIL, IS on CIAn ja moSSadin perustama terroristijärjestö, jonka tarkoitus on ISISraelin vihollisen Assadin vallastasyöksy, jotta ISISrael voi alkaa laajentumaan myös Syyrian puolelle.

      ISIS terroristit itse todennäköisesti luulevat olevansa vapaustaistelijoita tai uskontaistelijoita, osa on luonnollisesti palkkasotilaita.

      • faitteri73

        Olen aavistellut samaa.

      • 19a

        Totta. Isisrael on vain natomossadien ja muiden juutalaisten organisaatio, johdossa jude Simon Elliot alias al Bagdadi. Yksi tavoitteista Suur-Israelin luominen alueelle.

        Moni muslimi esim. Ranskassa on huomannut, että isikset ovat juutalaisia ja järjestöön on vaikea saada täyspäisiä muslimeja. Ehkä jotkut somalit menevat halpaan ja lähtevät Syyriaan.

        Ranskan false flag- iskun ns. terroristit olivat kaikki joitain pikkuvarkaita/ arabimaiden juutalaisia käännynnäisiä elintavoistaan päätellen.

      • tampiot

        IS on kyseisen terrorijärjestön nimi , se pitempi on jumalataren nimi....

      • dotdashdotdash

        daesh on kakkapartaisten dullahuuru-ukkojen ja lontoolaisarabiteinien koalitio

    • Apocalypse

      Kaikki mitä olet halunnut tietää Isisistä – historia ja uusimmat käänteet
      http://yle.fi/uutiset/kaikki_mita_olet_halunnut_tietaa_isisista__historia_ja_uusimmat_kaanteet/8457195

      "Järjestö otti 2006 nimekseen Irakin islamilainen valtio (ISI). Järjestöllä oli merkittävä asema Irakin sunnialueilla. Kuitenkin väkivaltaiset otteet muslimejakin kohtaan johtivat siihen, että sunnijohtajat eri puolilla maata kääntyivät sitä vastaan, Yhdysvaltain asevoimien tukemina.

      Yhdysvaltain vetäytymisen jälkeen ISI alkoi Irakissa jälleen vahvistua. Isis sekaantui jo varhain Syyrian sisällissotaan. Isis perusti sinne Al-Nusran rintaman vuoden 2012 alussa. Isis kuitenkin riitaantui Nusran rintaman kanssa sen jälkeen kun Isis väitti järjestöjen yhdistyneen. Nusran rintama kiisti tämän.

      Al-Qaidan johtaja Aiman al-Zawahiri asettui kiistassa Nusran tueksi ja katkaisi suhteensa Isikseen. Isis ja Nusran rintama ovat sittemmin myös taistelleet toisiaan vastaan.

      2013 nimi muuttui muotoon Isis (Irakin ja Levantin/Syyrian islamilainen valtio, tunnetaan myös lyhenteellä Isil). Ryhmän lyhenne arabiaksi on Daesh, joka tulee nimestä ad-Dawlat al-Islam fi Iraq wa ash-Sham.

      Kesäkuussa 2014 Isis muutti nimensä IS:ksi eli Islamilaiseksi valtioksi. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun se oli julistanut perustaneensa islamilaisen valtion eli kalifaatin.
      Mikä ihmeen kalifaatti?

      Jihadi-John tuli ulkomailla tunnetuksi Isis-järjestön raaoista nettivideoista. Kuva: Isisin video/EPA
      Termillä kalifaatti viitataan profeetta Muhammedin aikaan ja sitä seuranneeseen ajanjaksoon vuosina 632–661. Tuolloin hallinneiden kalifien aikana islam levisi vaatimattomista lähtökohdista nopeaan tahtiin laajalle nykyisen Iranin kaukaisemmilta alueilta aina nykyisen Libyan rannikolle.

      Isisin tavoitteena on levittää nyt valtaansa kalifaatistaan Syyrian ja Irakin alueelta ensin Libanoniin, palestiinalaisalueille ja Jordaniaan ja lopulta koko islamilaiseen maailmaan.

      Isis on ottanut kalifaatin perustamisen kirjaimellisesti, toisin kuin jotkut muut jihadistit, joille kalifaatti on joko hengellinen idea tai vasta kaukaisen tulevaisuuden tavoite.
      Mihin Isisin oppi nojaa?

      Isis pohjaa ajatusmaailmansa fundamentalistiseen islamiin, salafismiin. Salafismi on haara, joka painottaa Koraanin kirjaimellista luentaa ilman asiayhteyden huomioimista. Sitä on joskus kutsuttu myös wahhabismiksi.

      Ajattelu kehittyi 1700-luvulla nykyisen Saudi-Arabian alueella. Tuolloin uskonoppinut Muhammad ibn Abd al-Wahhab halusi puhdistaa islamin ulkopuolelta tulleista vaikutteista. Valtaosa salafisteista elää yhä Persianlahden maissa.

      Kaikki salafistit eivät kuitenkaan edusta äärimielistä jihadismia. Jihad tarkoittaa kamppailua, joka voi viitata henkiseen kilvoitteluun, mutta sillä voidaan viitata myös aseelliseen taisteluun.

      Jihadistit korostavat muslimien velvollisuutta puolustaa tai levittää islamia vaikka väkivalloin. Jihadistiliikkeitä on useita erilaisia eri puolella maailmaa.

      Isis korostaa ajattelussaan apokalypsia eli "päivien loppua". Siinä "Rooma" (eli länsimaat, ennen kaikkea Yhdysvallat) marssittaa armeijansa islamin armeijaa vastaan Syyrian Dabiqissa. Tuon voiton jälkeen muslimit valloittavat Istanbulin ja lopulta Jerusalemin, jonne profeetta Jeesus saapuu viimeiseen taisteluun".

    • SUsko

      Nämä asiat MOTIVOIVAT muslimi terroristeja!

      Tässäpä tälläinen pieni pintaraapaisu tietopaketti niille, jotka eivät ymmärrä miksi muslimit tekevät veritekoja ympäri maailmaa, heitä motivoi uskonto nimeltä islam, vaikka kaiken maailman ”asiantuntijat” yrittävät kumota sen väittämällä toisin, vaikkakin terroristit itse sanovat toimivansa uskonnollisista motiiveista, islam kun ei ole pelkkä uskonto, se on joka elämän alueelle ulottuva elämäntapa malli joka hallitsee täysin yhteiskunnan ja elämän kaikkia osa alueita.

      Tulee tietysti muistaa että kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta suurin osa terroristeista on taas muslimeita. Suurin osa on rauhallisia, mutta silti on satoja miljoonia, ”äärimuslimeita”, vaikkakin tietyssä mielessä kaikki muslimit ovat äärimuslimeita.

      .

      Ne jotka kuolevat Jihadissa; pyhässä sodassa luvataan palkita erittäin suuresti Allahin toimesta.

      Islamin uskossa ei ole varmuutta pelastumisesta, ihmiset toivovat että pääsevät läpi tuomiopäivän (lopulta ovat hyvät ja pahat teot vaa'assa; kummat painavat enemmän ratkaisevat (muslimi ei voi olla tästä koskaan varma) – MUTTA lopultakin se millä päällä Allah sattuu tuomiopäivänä olemaan ratkaisee lopulta muslimin iankaikkisen kohtalon) – ON KUITENKIN VAIN YKSI varma keino olla varma pelastuksestaan ja se on kuolla marttyyrinä pyhässä sodassa vääräuskoisia vastaan.

      Mitä muslimi marttyyreille luvataan kamppailussa pyhässä sodassa?

      .

      Seitsemää asiaa tarjotaan:

      .

      1) Anteeksianto kaikista synneistä

      (näin muslimi voi vain olla varma että saa kaikki synnit anteeksi)

      .

      2) Varattu paikka paratiisissa; täysin varmasti varattu paikka

      .

      3) Kunnian kruunu; ja kunniaa

      .

      4) 72 kaunista tummasilmäistä neitsyttä

      .

      5) Pelastumista haudan kärsimyksiltä (Punishment of the Grave);

      - ei enää minkäänlaista kipua, tuskaa, kärsimystä kuoleman jälkeen.

      (https://en.wikipedia.org/wiki/Punishment_of_the_Grave)

      .

      6) Pelastus tuomiopäivän kauhuilta:

      - ei joudu seisomaan Allahin edessä tuomiopäivänä.

      .

      7) Mahdollisuus tuoda (valita) 70 sukulaista, jotka muuten joutuisivat helvettiin, mukanaan paratiisiin:

      - marttyyri saa nimetä ketkä pääsevät hänen mukanaan paratiisiin

      - nämä sukulaiset voivat sitten olla varmoja paratiisi paikastaan.

      .

      (Lisäksi koraanin pätkien lukemisella on tarjoiltu palatseja; kartanoita paratiisiin.)

      .

      Kuvittelkaapa mies joka OIKEASTI USKOO kaiken tämän, mihin kaikkeen hän onkaan valmis! Ajattele kun muslimi jihadisti todella uskoo saavansa nämä, minkälainen motivaatio se onkaan. Sellainen ihminen enemmän kuin halukas menettämään elämänsä pyhässä sodassa. MUTTA jos muslimi ei onnistu surmaamaan vääräuskoisia, niin jää neitsyet saamatta ja varma paratiisi paikka myös.

      • Paratiisinporteilla

        Isisin seksiorjien järkyttävät kohtalot – "Hän rukoili aina ennen kuin raiskasi minut"
        http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/isisin-seksiorjien-jarkyttavat-kohtalot-han-rukoili-aina-ennen-kuin-raiskasi-minut/5263420
        "Ennen kuin Isis-taistelija raiskasi 12-vuotiaan tytön, hän selitti tytölle, että hänen tekonsa ei ole syntiä. Tyttö ei ollut islaminuskoinen, joten Koraani ei ainoastaan antanut miehelle oikeutta raiskata tyttöä, vaan se hyväksyi ja kannusti siihen, uutisoi The New York Times http://www.nytimes.com/2015/08/14/world/middleeast/isis-enshrines-a-theology-of-rape.html?_r=0 .

        Mies sitoi tytön kädet ja laittoi hänelle suukapulan. Mies polvistui sängyn viereen ja rukoili. Sitten hän nousi tytön päälle.

        Kun mies oli saanut tarpeekseen, hän polvistui uudestaan rukoilemaan. Näin raiskauksesta tuli miehen mielestä osa hänen uskontonsa harjoittamista ja sille omistautumista.
        Mainos (uutinen jatkuu alla)

        – Sanoin hänelle yhä uudestaan ja uudestaan, että minua sattuu ja pyysin häntä lopettamaan, kertoo The New York Timesille haastattelun antanut uhri.

        The New York Timesin mukaan uhrin lantio oli niin pieni, että aikuinen mies saisi kiedottua kätensä kokonaan sen ympärille.

        – Hän kertoi minulle, että islamin mukaan hänen on sallittua raiskata toisen uskontokunnan edustaja. Hän sanoi, että minun raiskaamiseni vie hänet lähemmäs Jumalaa, tällä hetkellä pakolaisleirillä perheensä kanssa oleva tyttö kertoo.

        Tyttö karkasi 11 kuukauden vankeuden jälkeen.

        Isisillä on vain yksi kielto seksin suhteen

        Vähän aikaa sitten Isis teki selväksi, että seksi kristittyjen ja juutalaisten naisten kanssa on myös sallittua. Oikeastaan ainoa kielto on seksin harrastaminen raskaana olevan orjan kanssa.

        Isisin ohjekirjassa sanotaan, että omistajan täytyy odottaa, että siepatulla on ensimmäiset kuukautiset. Näin hän voi olla varma, ettei naisen kohdussa ole mitään

        Muutoin Isisillä ei näytä olevan minkäänlaisia rajoja sille, millainen seksuaalinen kanssakäyminen on sallittua: esimerkiksi lasten raiskaaminen on hyväksyttyä. Isis-taistelijoita ohjeistetaan näin: "On hyväksyttyä olla yhdynnässä naispuolisen orjan kanssa, vaikka hän ei olisi vielä saavuttanut teini-ikää. Hänen kroppansa täytyy kuitenkin olla sopiva yhdyntään".

        34-vuotias jesidi-nainen, joka myytiin saudisotilaalle, kuvailee, että häntä kohdeltiin paremmin kuin miehen 12-vuotiasta orjaa. Vaikka nainen raiskattiin jatkuvasti, tunsi hän silti itsensä nuorta tyttöä onnekkaammaksi, sillä 12-vuotias tyttö raiskattiin päivittäin – huolimatta siitä, että hänestä vuosi rajusti verta.

        – Mies tuhosi hänen kroppansa. Tyttö sai pahan tartunnan. Isis-taistelija kysyi minulta jatkuvasti, miksi tyttö haisee niin pahalle. Kerroin, että hänellä on infektio sisällään, ja häntä pitäisi hoitaa, nainen kertoo.

        Mies ei kuitenkaan välittänyt infektiosta, vaan jatkoi samaa kuin aiemmin: hän rukoili ensin ja raiskasi tytön sen jälkeen.

        – Sanoin hänelle, että tyttö on todella nuori. Hän vastasi, ettei hän ole tyttö vaan orja, joka tietää täsmälleen, miten seksiä harrastetaan. Loppuun hän lisäsi, että tytön kanssa seksin harrastaminen miellyttää Jumalaa".
        -
        Paratiisissa muslimimarttyyrille varatuilla 72 kauniilla tummasilmäisellä neitsyellä lienee sama kohtalo, ja heidät varmasti vaihdetaan uusiin neitsyisiin raiskausten jälkeen, eiväthän he enää ole neitsyitä tämän jälkeen.

    • Suomalainen media kopioi sen mitä suurimmat uutistoimistot maailmalla ilmoittaa, joka tarkoittaa käytännössä sitä että YLE, Sanoma ja paikallislehdet kertovat periaatteessa sen mitä US hallitus haluaa. Tämän ei pitäisi olla kenenkään vaikea ymmärtää. ISIS on CIA:n (Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun) organisoima järjestö, jonka tehtävänä on ylläpitää epäjärjestystä ja antaa kiihkomielisten uskovaisten tappaa toisensa (ja viattomat siviilit) isoveljen nauraessa matkalla pankkiin.

      • NWO.Agenda.21

        "Milloin ISIS terrorisoi Israelia ???
        Ovatko ISIS terroristit munattomia???
        Kun eivät ole vieläkään hyökänneet suurinta uhkakaansa Israelia vastaan.
        Miksei ISIS tee niitä soluttautumis juttuja kuten muihin maihin teki???
        Onko Israel jotenkin voittamaton kynnys ISIkselle???
        Kysymyksiä riittää,mutta vastauksia ei löydy lehdistä tai TV:tä.
        Onko ISIS jotenkin salaseurojen luomus,jota myös Israel tukee välilisesti???"
        -

        Ei Al-Qaidaa tai ISIS:tä ole NWO-eliitti Israelia vastaan taistelemaan luonut, vaikka se olisi vihollinen nro1 oikealle äärimuslimijärjestölle. ISIS on luotu tuomaan EU:hun pakolaisinvaasio ja vastakkainasettelua kansallismielisten ja ns. hyysärivihervasemmiston välille, ja maahanmuutosta aiheutuvaa epävarmuuttase. ISIS-terrorisminpelko ja iskut taas itsessään massavalvontaoikeudet tietoverkkoihin ja viestintään sekä valvonnan ja turvallisuusjoukkojen lisäämistä. Samaa mitä 911 saatiin 2001 tekemään USA:ssa.

        Kummasti eurokriisin eu-troikan ja banksterien eu-kansalaisten omaisuuden uusjakokin ns. Maailman suurin pyramidihuijaus unohtui ISIS/pakolaisinvaasion vanavedessä. Bilderberg Group tietää että Hajota ja Hallitse toimii sekä huomion kääntäminen manoovereilla. Tämä teatteri on tapa piää massojen huomio kohdistettuna vääriin asioihin niin NWO-eliitti voi hääräillä Agenda 21:n seuraavia siirtoja TTIP ja "Eurooppa myytävänä" ym. http://keskustelu.suomi24.fi/t/13877987/ulkolinja---eurooppa-myytavana

    • LääkeHerätys

      Mitä on captagon, jihadistitaistelijoiden käyttämä ihmelääke?
      http://www.tiedetuubi.fi/sekalaiset/mita-captagon-jihadistitaistelijoiden-kayttama-ihmelaake
      "Viime päivinä taistelu ISIS-järjestöä vastaan on kiihtynyt ja samalla etenkin Syyrian rajan tuntumassa Turkissa on tehty massiivisia ratsioita, joissa on löydetty huimia määriä omituista Captagon-lääkettä. Jihadistitaistelijat käyttävät sitä suorituskykynsä parantamiseen ja pelon tunteen vähentämiseen.

      France24-kanavan siteeraaman AFP-tietotoimiston mukaan tuoreimmassa iskussa löydettiin kaksi tonnia lääkettä, eli noin 11 miljoonaa yksittäistä pilleriä.

      Captagon on kauppanimi fenetylliinille, joka keksittiin vuonna 1961. Siinä on yleensä kofeiinia sekä metamfetamiinia sekä ekstaasi-huumetta. Captagonia on käytetty urheilussa doping-aineena (esim. pyöräilyssä 1960- ja 1970-luvuilla) ja lääkkeenä mm. narkolepsiaan, hyperaktiivisuuteen ja masennukseen.

      Vuodesta 1986 alkaen se on ollut kielletty aine suurimmassa osassa maita, koska se on erittäin voimakkaasti riippuvuutta aiheuttava sekä lisää sydämen lyöntitiheyttä vaarallisen paljon.

      Lääkkeen käyttäjä tuntee olevansa voittamaton, hän hieman lisää voimia, koska lääke terästää lihasten ja hermojen toimintaa, ja ennen kaikkea hän pystyy lääkkeen voimalla olemaan hereillä hyvin pitkiä aikoja. Lisäksi se vähentää kivun tunnetta jopa niin, että kertomusten mukaan lääkkeen käyttäjät vain naureskelevat kun heitä pahoinpidellään".
      -
      "Siinä on yleensä kofeiinia sekä metamfetamiinia sekä ekstaasi-huumetta", jälkimmäiset antavat varmasti myös ylimaallisia viboja, joka sopii ISIS:in lopun ajan fiilikseen pääsyä ja maailmanlopun apokalyptisia kokemuksia.

    • alfa123om222

      Isis oli ennustettu yli tuhat vuotta aiemmin islamin eskatologiassa. Jopa isiksen johtajan nimi mainitaan tuhat vuotta vanhoissa dokumenteissa.

      Paluuta entiseen ei mielestäni ole, vaan tulee yhtä merkittävä muutos kuin mitä Jeesus oli aikoinaan. Suomessa on pitkään aprikoitu rakennemuutoksesta, joka tapahtuu joko hallitusti tai romahduksen kautta. Isot maat ovat järjestelleet Uutta maailmanjärjestystä puolestaan jo 1970-luvulta alkaen. Kouluissa jo tuolloin opettettiin, että UMJ tulee viemään tehtaat kolmanteen maailmaan ja nyt se on toteutunut.

      Elämme yhtä merkittävää aikaa kun oli aika Jeesuksen syntymän tienoilla. Kristityt ovat kiinnittäneet vain huomionsa Lootin päiviin, Nooan päiviin ja maailmanloppuun, mutta on myös muita päiviä kuten esim. Ihmisen Pojan päivä. Ihmisen Poika eli Kuningas Nebukadnessar omasi valtavan valtakunnan, jota koko maailman kaikki muut valtakunnat määrättiin tottelemaan. Ehkä on tulossa Ihmisen Pojan päivä eikä Lootin ja Nooan päivä?

      • täyspaketti

        Kyllä Isiksellä on rooli vanhan maailmanrakenteen hajoittamisessa. Negatiivisuus on otettu "maailmanlopun" hyötykäyttöön ja Isis on siinä hyvä työkalu, kuten on myös uusimaailmanjärjestys-ohjelma. Molemmat ovat pahuuden kyllästämiä.

        Isis ja UMJ ovat tavallisen havaintotavan ulottumattomissa ja ne paljastuvat suurelle yleisölle vasta, kun jokin ilmiö tapahtuu. UMJ on piilossa eliitissä ja Isis on piilossa Islamissa ja maahanmuutossa/invaasiossa. Suuri yleisö - 70% väestöstä - on massapsykoosin vallassa, heidän todellisuudentajunsa on pettänyt.

        Idea on saada selville tietosuudeltaan kehittyneet ihmiset. Ihmiset, jotka ovat säilyttäneet itsemääräämisoikeutensa ja ovat valmiit yksilöinä lopettamaan tämän hyvä/paha-maaplaneettapelin. Jokainen ihminen joutuu tässä loppusilauksessa paljastamaan korttinsa, millä ovat pelissä mukana; mikä on suhtautuminen maahanmuuttoon ja/tai UMJ:n valta toisiin-peliin.

        Ihminen, joka ei näe maahanmuutossa Isistä ja perustelee mamutusta uskonnollisin perustein, on massapsykoosin vallassa ja auttamattomasti pelin häviäjä. Samoin ne, jotka ovat sitouttaneet itsensä UMJ-ohjelmaan, ovat häviäjiä.

        Lopputulemana on ihmiskunnan uudelleen ryhmitys; jako moneen osaan ja asuttaminen uusille asuinsijoille. 70%:lla väestöstä kärsimyspolku jatkuu. Tietoisuudeltaan kehittyneet ihmiset näkevät ja kokevat runsautta.

    • tässätotuus

      Stubb ja Sipilä ovat Isiksen huoria.

    • MahdinAika

      Daesh(ISIS) odottaa Jeesuksen tulevan puolelleen

      Daesh(ISIS) odottaa Jeesuksen(Isa) tulevan auttamaan muslimien islamin messiasta, Mahdia, voittamaan taistelussa pahan voimat. Mahdi perustaa voittoisan taistelun jälkeen islamilaisen ihanneyhteiskunnan maan päälle.

      Dabiq on pikkuruinen maalaiskylä Pohjois-Syyriassa lähellä Turkin rajaa. Terroristijärjestö Isis valtasi strategisesti merkityksettömän kyläpahasen elokuussa 2014. Dabiq on paikka, jolla on rooli islamin eskatologiassa (oppi viimeisten aikojen tapahtumista). Profeetta Muhammedin suuhun laitetun kiistanalaisen perimätiedon mukaan Dabiqin niityillä käydään lopun aikoina taistelu muslimien ja ”roomalaisten” armeijoiden välillä. Ennustuksen mukaan muslimit lyövät vihollisarmeijat ja valtaavat tämän jälkeen Konstantinopolin eli nykyisen Istanbulin.

      Dabiq on myös kesällä 2014 perustetun Isisin englanninkielisen propagandalehden nimi. Lehden numeroissa Isis kirjoittaa toistuvasti ”hetkestä”. Tällä viitataan islamin opetuksiin historian lopusta.

      Juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat sukulaisuskontoja. Ei siis ihme, että islamin viimeisten aikojen opilla on paljon yhteistä juutalais-kristillisen eskatologian kanssa. Itse asiassa islamin käsitys historian lopussa tapahtuvasta hyvin ja pahan välisestä taistelusta on toisinto juutalais-kristillisen tradition tuntemasta Harmageddonin taistelusta.

      • Mahd

        Islamin käsitys antikristuksesta ja lopun ajoista

        Islam kutsuu antikristusta nimellä Dajjal. Dajjal-järjestelmä tulee olemaan Islamin mukaan kaikkein pahin ja korruptoitunein saatanallinen voima historiassa. Tämä järjestelmä tulee suosimaan moraalittomuutta, ateismia, paholaisenpalvontaa, koronkiskontaa, päihtymystä, rikollisuutta, epäoikeudenmukaisuutta, sortoa, pornogragiaa, sotia, nälänhätää, joukkomurhia, raiskauksia ja kärsimystä suunnattomassa mittakaavassa.

        Dajjal tulee nousemaan paikasta Syyrian ja Irakin välissä ja hänen esiintymisensä tullaan tietämään kun hän on Isfahanissa paikassa nimeltä Judea (Yahudea). Hän tulee aiheuttamaan juutalaisille vanhemmilleen paljon huolta ja tuskaa. Juutalaiset hyväksyvät hänet "MESSIAANA" ja heistä tulee hänen pääasiallisia seuraajiaan. Hänellä tulee olemaan myös suuri määrä naisseuraajia. Koko sekulaarinen maailma (juutalaiset / vapaamuurarit, ateistit, kristityt, hindut jne.) tulevat yhdistymään antikristuksen lipun alle Islamia vastaan.

        Islamista tulee ainoa voima, joka on hänen ja hänen totaalisen maailmanhallintansa välissä.

        Huzaifah (RA) sanoo "Dajjal tulee olemaan sokea yhdellä silmällä, hänen sokea silmänsä tulee olemaan turvoksissa kuin greippi. Hänen silmässään tulee olemaan paksu sormi. Kirjaimet 'K, F, R' tulevat olemaan kirjoitettuna hänen otsaansa (tarkoittaen uskotonta). Jokainen muslimi voi lukea nämä kirjaimet osasi hän sitten lukea tai ei. Hän tulee matkustamaan suurilla nopeuksilla jättimäisellä muulin kaltaisella eläimellä" .

        Dajjal tulee olemaan lyhyt ja vääräsäärinen. Hänen hiuksensa tulevat olemaan äärimmäisen kiharat.

        Dajjal tulee lopulta väittämään itseään Jumalaksi ja hänen seuraajansa hyväksyvät hänet sellaiseksi). Hän tulee kykenemään halkaisemaan ihmisen kahtia ja palauttamaan hänet jälleen elävien kirjoihin.

        Dajjalilla tulee olemaan valta aiheuttaa nälänhätää, maanjäristyksiä ja tuhoa suuressa mittakaavassa.

        Monet muslimit tulevat liittymään Dajjalin joukkoihin peläten hänen voimaansa. Vain ne, joilla on hyvin vahva usko, voivat vastustaa.

        Viimeisten aikojen Merkit:

        Vaikka vain Jumala tietää milloin Viimeinen Tunti ennen Ylösnousemuksen päivää tulee, Hän on antanut "johtolankoja" sen lähestymisestä. Merkit voidaan eroitella kahteen kategoriaan, pieniin ja suuriin.

        Pienemmät merkit:

        Viimeisen Profeetan Muhammed ibn Abd-Allahin tuleminen

        Orjasta tulee isäntä

        Paimenet kilpailevat korkeiden rakennusten rakentamisessa

        Islam tietous häviää samaan aikaan kun tietämättömyys kasvaa.

        Juominen ja haureus kasvaa valtavasti

        Miesten osuus väestöstä vähenee ja naisten kasvaa.

        Kolmekymmentä ihmistä väittää olevansa profeettoja Al-Dajjalin seuraajina

        Tappaminen kasvaa

        Kaksi suurta maata taistelee ja tappaa toisiaan, molemmat väittäen samaa asiaa

        Maanjäristykset lisääntyvät määrältään

        Henkilö ohittaa haudan ja toivoo että voisi vaihtaa paikkaa epätoivossaan

        Suuremmat Merkit:

        (karkeasti kronologisessa järjestyksessä)

        Al-Dajjal tulee, väittäen olevansa Jumala.

        Hän on lyhyt, punakasvoinen, sokea oikeasta silmästä. Hän matkustaa ympäri maailmaa, mutta ei pysty menemään Medinaan tai Mekkaan

        Al-Mahdi tulee Al-Dajjalin aikaan. Hän kutsuu todelliseen Islamiin ja on sotilaallinen johtaja. Hänen nimensä tulee olemaan aivan kuten Profeetan (saas); Muhammed ibn Abd-Allah ja hänen isänsä nimi sopii yhteen Profeetan (saas) isän nimen kanssa. Hän polveutuu Fatimasta, Profeetan (saas) tyttärestä.

        Gog ja Magog (kaikki kadonneita heimoja) rikkovat padon, mikä pidättelee heitä ja tuhoavat maata. He juovat kaiken veden ja tappavat ihmisiä kunnes Allah (swt) lähettää heitä vastaan madon, joka tuhoaa heidät

        Isa (Jeesus as), tulee Al-Dajjalin aikaan ja Mahdin myös. Hän ilmestyy Fajr-rukouksen aikaan moskeijaan Damaskoksessa, Syyrian pääkaupungissa. Hän on keskipitkä, punakasvoinen ja hänen hiuksensa ovat kuin hän olisi juuri ottanut suihkun. Hän kutsuu ihmisiä takaisin Islamiin, mutta hän on myös sotilaallinen johtaja. Kirjan ihmiset palaavat islamiin ja omaisuus tulee olemaan superyltäkylläinen. Isa rikkoo ristin, tappaa sian, ja henkilökohtaisesti surmaa Al-Dajjalin Jerusalemin portilla. Hän pysyy maassa pitkän ajan sen jälkeen,

        Joidenkin perinnelähteiden mukaan Jeesus menee naimisiin, perustaa perheen ja kuolee. Hän saa hautapaikan Muhammedin vierestä.

        Savua ilmestyy jokapuolelle maata mikä aiheuttaa uskoville pienen flunssan tapaisen, kun taas uskottomiin se iskee kovemmin. Lopulta kylmä tuuli tulee ja tappaa kaikki uskovat jättäen vain uskottomat maahan, jotka todistavat Viimeisen Tunnin. Enkeli Israfil puhaltaa trumpettiin, ja kaikkien ihmisten ylösnousemus alkaa

        (Tässä vaiheessa ylösnousemus alkaa jolloin taivaat ja maat tuhotaan Allahin (swt) toimesta)

      • Mahd
        Mahd kirjoitti:

        Mahdin tunnuspiirteet

        Sunni- ja šiialähteet

        - Hänen ensimmäinen nimensä on "Muhammed".

        - Joidenkin muslimien mukaan Mahdilla on useampiakin nimiä, koska Muhammed sanoo hadith-kirjoitusten mukaan: "Hänen nimensä on kuin minun nimeni ja hänen isänsä nimi on kuin minun isäni nimi". Tämän takia Mahdi tunnetaan myös nimillä: Mahmud, Ahmed, Abdul Rahman, Abdul Magid ja Abdul Hamid.

        - Hän on pitkä.

        - Hänen ruumiin-ja kasvonpiirteensä muistuttavat Muhammedia.

        Sunnilähteet:

        - Hän on valkoihoinen.

        - Hänellä on leveä otsa ja etevä nenä.

        Mahdin ilmestymisen ennusmerkit:

        Šiialähteet

        6. Šiia-imaami, Jafar al-Sadiq, kirjoitti silloin tapahtuvan:

        "Ennen hänen, joka nousee, ilmestymistä, rauha olkoon hänen kanssaan, ihmisiä rangaistaan heidän tottelemattomuutensa takia tulella, joka ilmestyy taivaasta ja värjää koko taivaan punaiseksi. Tuli nielee niin Bagdadin kuin Kufankin. Ihmisten verta vuodatetaan ja heidän talonsa tuhotaan. Kuolema ilmestyy ihmisten keskelle ja Irakin kansan ylle tulee pelko, josta he eivät tule pääsemään eroon."

        Sufyani, joka on Abu Sufyanin jälkeläinen, aloittaa Jordaniasta ja Palestiinasta vallankumouksen, jossa hän alistaa koko Lähi-idän tyranniansa alle Irakista Egyptiin. Abu Sufyan oli šiiojen mukaan yksi Muhammedin pahimmista vihollisista. Jotkut šiiat pitävät nykyajan Lähi-idän kriisiä tänä luvattuna ennusmerkkinä Mahdin saapumisesta.

        Kova kutsumushuuto kajahtaa taivaasta merkkinä Mahdin saapumisesta.

        Mahdin ilmestyminen

        Sunni-ja šiialähteet

        - Hän ilmestyy maailman viimeisinä päivinä Mekasta.

        - Hän ja Jeesus ovat kaksi erillistä yksilöä.

        - Hän edeltää ennen Jeesuksen toista tulemista.

        - Hän tuo maailmaan rauhan, oikeudenmukaisuuden ja totuuden.

        Sunnilähteet

        - Jeesus lyö väärän messiaan ja antikristuksen, Dajjalin.

        - Kun Dajjal on lyöty, Mahdi ja Jeesus aloittavat normaalin ihmiselon maanpäällä.

        - Mahdi korjaa väärin tehdyt ja vääräuskoiset asiat islamista. Samoin Jeesus korjaa hänen nimissään tapahtuneet vääryydet ja väärät harjoitteet.

        Šiialähteet

        - Ilmestyksen alla nuorten Mahdin seuraajien joukko saavuttaa Mekan keskiyöllä.

        - Jokainen sotilas saa neljänkymmenen miehen voimat.

        - Syntiset vastustajat kutsuvat joukkonsa taisteluun.

        - Suuri joukko vääräuskoisia ja uskonnottomia kääntyy islamiin, kun he ovat nähneet ennustusten käyneen toteen.

      • Mahd
        Mahd kirjoitti:

        Islamin käsitys antikristuksesta ja lopun ajoista

        Islam kutsuu antikristusta nimellä Dajjal. Dajjal-järjestelmä tulee olemaan Islamin mukaan kaikkein pahin ja korruptoitunein saatanallinen voima historiassa. Tämä järjestelmä tulee suosimaan moraalittomuutta, ateismia, paholaisenpalvontaa, koronkiskontaa, päihtymystä, rikollisuutta, epäoikeudenmukaisuutta, sortoa, pornogragiaa, sotia, nälänhätää, joukkomurhia, raiskauksia ja kärsimystä suunnattomassa mittakaavassa.

        Dajjal tulee nousemaan paikasta Syyrian ja Irakin välissä ja hänen esiintymisensä tullaan tietämään kun hän on Isfahanissa paikassa nimeltä Judea (Yahudea). Hän tulee aiheuttamaan juutalaisille vanhemmilleen paljon huolta ja tuskaa. Juutalaiset hyväksyvät hänet "MESSIAANA" ja heistä tulee hänen pääasiallisia seuraajiaan. Hänellä tulee olemaan myös suuri määrä naisseuraajia. Koko sekulaarinen maailma (juutalaiset / vapaamuurarit, ateistit, kristityt, hindut jne.) tulevat yhdistymään antikristuksen lipun alle Islamia vastaan.

        Islamista tulee ainoa voima, joka on hänen ja hänen totaalisen maailmanhallintansa välissä.

        Huzaifah (RA) sanoo "Dajjal tulee olemaan sokea yhdellä silmällä, hänen sokea silmänsä tulee olemaan turvoksissa kuin greippi. Hänen silmässään tulee olemaan paksu sormi. Kirjaimet 'K, F, R' tulevat olemaan kirjoitettuna hänen otsaansa (tarkoittaen uskotonta). Jokainen muslimi voi lukea nämä kirjaimet osasi hän sitten lukea tai ei. Hän tulee matkustamaan suurilla nopeuksilla jättimäisellä muulin kaltaisella eläimellä" .

        Dajjal tulee olemaan lyhyt ja vääräsäärinen. Hänen hiuksensa tulevat olemaan äärimmäisen kiharat.

        Dajjal tulee lopulta väittämään itseään Jumalaksi ja hänen seuraajansa hyväksyvät hänet sellaiseksi). Hän tulee kykenemään halkaisemaan ihmisen kahtia ja palauttamaan hänet jälleen elävien kirjoihin.

        Dajjalilla tulee olemaan valta aiheuttaa nälänhätää, maanjäristyksiä ja tuhoa suuressa mittakaavassa.

        Monet muslimit tulevat liittymään Dajjalin joukkoihin peläten hänen voimaansa. Vain ne, joilla on hyvin vahva usko, voivat vastustaa.

        Viimeisten aikojen Merkit:

        Vaikka vain Jumala tietää milloin Viimeinen Tunti ennen Ylösnousemuksen päivää tulee, Hän on antanut "johtolankoja" sen lähestymisestä. Merkit voidaan eroitella kahteen kategoriaan, pieniin ja suuriin.

        Pienemmät merkit:

        Viimeisen Profeetan Muhammed ibn Abd-Allahin tuleminen

        Orjasta tulee isäntä

        Paimenet kilpailevat korkeiden rakennusten rakentamisessa

        Islam tietous häviää samaan aikaan kun tietämättömyys kasvaa.

        Juominen ja haureus kasvaa valtavasti

        Miesten osuus väestöstä vähenee ja naisten kasvaa.

        Kolmekymmentä ihmistä väittää olevansa profeettoja Al-Dajjalin seuraajina

        Tappaminen kasvaa

        Kaksi suurta maata taistelee ja tappaa toisiaan, molemmat väittäen samaa asiaa

        Maanjäristykset lisääntyvät määrältään

        Henkilö ohittaa haudan ja toivoo että voisi vaihtaa paikkaa epätoivossaan

        Suuremmat Merkit:

        (karkeasti kronologisessa järjestyksessä)

        Al-Dajjal tulee, väittäen olevansa Jumala.

        Hän on lyhyt, punakasvoinen, sokea oikeasta silmästä. Hän matkustaa ympäri maailmaa, mutta ei pysty menemään Medinaan tai Mekkaan

        Al-Mahdi tulee Al-Dajjalin aikaan. Hän kutsuu todelliseen Islamiin ja on sotilaallinen johtaja. Hänen nimensä tulee olemaan aivan kuten Profeetan (saas); Muhammed ibn Abd-Allah ja hänen isänsä nimi sopii yhteen Profeetan (saas) isän nimen kanssa. Hän polveutuu Fatimasta, Profeetan (saas) tyttärestä.

        Gog ja Magog (kaikki kadonneita heimoja) rikkovat padon, mikä pidättelee heitä ja tuhoavat maata. He juovat kaiken veden ja tappavat ihmisiä kunnes Allah (swt) lähettää heitä vastaan madon, joka tuhoaa heidät

        Isa (Jeesus as), tulee Al-Dajjalin aikaan ja Mahdin myös. Hän ilmestyy Fajr-rukouksen aikaan moskeijaan Damaskoksessa, Syyrian pääkaupungissa. Hän on keskipitkä, punakasvoinen ja hänen hiuksensa ovat kuin hän olisi juuri ottanut suihkun. Hän kutsuu ihmisiä takaisin Islamiin, mutta hän on myös sotilaallinen johtaja. Kirjan ihmiset palaavat islamiin ja omaisuus tulee olemaan superyltäkylläinen. Isa rikkoo ristin, tappaa sian, ja henkilökohtaisesti surmaa Al-Dajjalin Jerusalemin portilla. Hän pysyy maassa pitkän ajan sen jälkeen,

        Joidenkin perinnelähteiden mukaan Jeesus menee naimisiin, perustaa perheen ja kuolee. Hän saa hautapaikan Muhammedin vierestä.

        Savua ilmestyy jokapuolelle maata mikä aiheuttaa uskoville pienen flunssan tapaisen, kun taas uskottomiin se iskee kovemmin. Lopulta kylmä tuuli tulee ja tappaa kaikki uskovat jättäen vain uskottomat maahan, jotka todistavat Viimeisen Tunnin. Enkeli Israfil puhaltaa trumpettiin, ja kaikkien ihmisten ylösnousemus alkaa

        (Tässä vaiheessa ylösnousemus alkaa jolloin taivaat ja maat tuhotaan Allahin (swt) toimesta)

        Kirjaimet 'KAFIR' tulevat olemaan kirjoitettuna hänen otsaansa (tarkoittaen uskotonta). Jokainen muslimi voi lukea nämä kirjaimet osasi hän sitten lukea tai ei.

        http://www.politicalfriendster.com/images/1822.jpg

        Hän on lyhyt, punakasvoinen, sokea oikeasta silmästä.

        Dajjal tulee olemaan sokea yhdellä silmällä, hänen sokea silmänsä tulee olemaan turvoksissa kuin greippi.

        11:17 Voi hullua paimenta, joka lampaat hylkää! Käyköön miekka hänen käsivarteensa ja oikeaan silmäänsä. Hänen käsivartensa kuivettukoon, ja hänen oikea silmänsä soetkoon."

        Juutalaiset hyväksyvät hänet "MESSIAANA" ja heistä tulee hänen pääasiallisia seuraajiaan. Hänellä tulee olemaan myös suuri määrä naisseuraajia.

        http://templar.osmthu.org.uk/hillary.jpg

      • Mahd
        Mahd kirjoitti:

        Islamin käsitys antikristuksesta ja lopun ajoista

        Islam kutsuu antikristusta nimellä Dajjal. Dajjal-järjestelmä tulee olemaan Islamin mukaan kaikkein pahin ja korruptoitunein saatanallinen voima historiassa. Tämä järjestelmä tulee suosimaan moraalittomuutta, ateismia, paholaisenpalvontaa, koronkiskontaa, päihtymystä, rikollisuutta, epäoikeudenmukaisuutta, sortoa, pornogragiaa, sotia, nälänhätää, joukkomurhia, raiskauksia ja kärsimystä suunnattomassa mittakaavassa.

        Dajjal tulee nousemaan paikasta Syyrian ja Irakin välissä ja hänen esiintymisensä tullaan tietämään kun hän on Isfahanissa paikassa nimeltä Judea (Yahudea). Hän tulee aiheuttamaan juutalaisille vanhemmilleen paljon huolta ja tuskaa. Juutalaiset hyväksyvät hänet "MESSIAANA" ja heistä tulee hänen pääasiallisia seuraajiaan. Hänellä tulee olemaan myös suuri määrä naisseuraajia. Koko sekulaarinen maailma (juutalaiset / vapaamuurarit, ateistit, kristityt, hindut jne.) tulevat yhdistymään antikristuksen lipun alle Islamia vastaan.

        Islamista tulee ainoa voima, joka on hänen ja hänen totaalisen maailmanhallintansa välissä.

        Huzaifah (RA) sanoo "Dajjal tulee olemaan sokea yhdellä silmällä, hänen sokea silmänsä tulee olemaan turvoksissa kuin greippi. Hänen silmässään tulee olemaan paksu sormi. Kirjaimet 'K, F, R' tulevat olemaan kirjoitettuna hänen otsaansa (tarkoittaen uskotonta). Jokainen muslimi voi lukea nämä kirjaimet osasi hän sitten lukea tai ei. Hän tulee matkustamaan suurilla nopeuksilla jättimäisellä muulin kaltaisella eläimellä" .

        Dajjal tulee olemaan lyhyt ja vääräsäärinen. Hänen hiuksensa tulevat olemaan äärimmäisen kiharat.

        Dajjal tulee lopulta väittämään itseään Jumalaksi ja hänen seuraajansa hyväksyvät hänet sellaiseksi). Hän tulee kykenemään halkaisemaan ihmisen kahtia ja palauttamaan hänet jälleen elävien kirjoihin.

        Dajjalilla tulee olemaan valta aiheuttaa nälänhätää, maanjäristyksiä ja tuhoa suuressa mittakaavassa.

        Monet muslimit tulevat liittymään Dajjalin joukkoihin peläten hänen voimaansa. Vain ne, joilla on hyvin vahva usko, voivat vastustaa.

        Viimeisten aikojen Merkit:

        Vaikka vain Jumala tietää milloin Viimeinen Tunti ennen Ylösnousemuksen päivää tulee, Hän on antanut "johtolankoja" sen lähestymisestä. Merkit voidaan eroitella kahteen kategoriaan, pieniin ja suuriin.

        Pienemmät merkit:

        Viimeisen Profeetan Muhammed ibn Abd-Allahin tuleminen

        Orjasta tulee isäntä

        Paimenet kilpailevat korkeiden rakennusten rakentamisessa

        Islam tietous häviää samaan aikaan kun tietämättömyys kasvaa.

        Juominen ja haureus kasvaa valtavasti

        Miesten osuus väestöstä vähenee ja naisten kasvaa.

        Kolmekymmentä ihmistä väittää olevansa profeettoja Al-Dajjalin seuraajina

        Tappaminen kasvaa

        Kaksi suurta maata taistelee ja tappaa toisiaan, molemmat väittäen samaa asiaa

        Maanjäristykset lisääntyvät määrältään

        Henkilö ohittaa haudan ja toivoo että voisi vaihtaa paikkaa epätoivossaan

        Suuremmat Merkit:

        (karkeasti kronologisessa järjestyksessä)

        Al-Dajjal tulee, väittäen olevansa Jumala.

        Hän on lyhyt, punakasvoinen, sokea oikeasta silmästä. Hän matkustaa ympäri maailmaa, mutta ei pysty menemään Medinaan tai Mekkaan

        Al-Mahdi tulee Al-Dajjalin aikaan. Hän kutsuu todelliseen Islamiin ja on sotilaallinen johtaja. Hänen nimensä tulee olemaan aivan kuten Profeetan (saas); Muhammed ibn Abd-Allah ja hänen isänsä nimi sopii yhteen Profeetan (saas) isän nimen kanssa. Hän polveutuu Fatimasta, Profeetan (saas) tyttärestä.

        Gog ja Magog (kaikki kadonneita heimoja) rikkovat padon, mikä pidättelee heitä ja tuhoavat maata. He juovat kaiken veden ja tappavat ihmisiä kunnes Allah (swt) lähettää heitä vastaan madon, joka tuhoaa heidät

        Isa (Jeesus as), tulee Al-Dajjalin aikaan ja Mahdin myös. Hän ilmestyy Fajr-rukouksen aikaan moskeijaan Damaskoksessa, Syyrian pääkaupungissa. Hän on keskipitkä, punakasvoinen ja hänen hiuksensa ovat kuin hän olisi juuri ottanut suihkun. Hän kutsuu ihmisiä takaisin Islamiin, mutta hän on myös sotilaallinen johtaja. Kirjan ihmiset palaavat islamiin ja omaisuus tulee olemaan superyltäkylläinen. Isa rikkoo ristin, tappaa sian, ja henkilökohtaisesti surmaa Al-Dajjalin Jerusalemin portilla. Hän pysyy maassa pitkän ajan sen jälkeen,

        Joidenkin perinnelähteiden mukaan Jeesus menee naimisiin, perustaa perheen ja kuolee. Hän saa hautapaikan Muhammedin vierestä.

        Savua ilmestyy jokapuolelle maata mikä aiheuttaa uskoville pienen flunssan tapaisen, kun taas uskottomiin se iskee kovemmin. Lopulta kylmä tuuli tulee ja tappaa kaikki uskovat jättäen vain uskottomat maahan, jotka todistavat Viimeisen Tunnin. Enkeli Israfil puhaltaa trumpettiin, ja kaikkien ihmisten ylösnousemus alkaa

        (Tässä vaiheessa ylösnousemus alkaa jolloin taivaat ja maat tuhotaan Allahin (swt) toimesta)

        "Isa (Jeesus as), tulee Al-Dajjalin aikaan ja Mahdin myös. Hän ilmestyy Fajr-rukouksen aikaan moskeijaan Damaskoksessa, Syyrian pääkaupungissa. Hän on keskipitkä, punakasvoinen ja hänen hiuksensa ovat kuin hän olisi juuri ottanut suihkun."

        Ei mitenkään epäkunnioituksella, mutta minusta tuo kuvaus kuulostaa palaneelta rasvatukkaiselta skandinaavilta.

    • UrbanNautzer

      Anonymous syyttää: Isisiä suojelee yhdysvaltalainen nettiyhtiö
      http://www.iltasanomat.fi/digi/art-1448851110977.html
      "nonymous syyttää yhdysvaltalaista CloudFlare-yhtiötä Isisin verkkosivustojen suojelusta.

      Hakkeriryhmä Anonymousin mukaan yhdysvaltalainen CloudFlare-yhtiö suojelee Isis-terroristijärjestöä tarjoamalla sen käyttöön verkkoteknologiaansa. CloudFlaren alaa on verkkosivustojen tukeminen nopeuttamalla niiden toimintaa ja suojelemalla niitä palvelunestohyökkäyksiltä.

      Hakkeriryhmittymän mukaan CloudFlare tietoisesti suojelee muiden asiakkaidensa ohessa myös Isisin verkkosivustoja Anonymousin tekemiltä verkkohyökkäyksiltä".
      --
      USA voisi hyvin lopettaa jenkkifirmojen kautta toimivat ISIS-sivut, mutta USA:n intresseille tämä ei sovi. CloudFlare on muiden jenkkipalvelujen kanssa NSA:n yhteistyökumppani. Kansallinen etuasema vaatii likaisia juttuja.

    • mitäodotetaanrajatkiinni

      Miten selitämme lapsillemme ja lapsenlapsillemme ? Suomesta on tullut kehitysmaa ja eläintarha. Lapsemme tulevat syyttämään aikanaan sukupolveamme. Suomi on pilattu. Vuosi 2015 jää historiaan.

      Suomi antoi luvan ja antoi kutsun kaikkeen maailmaan ....

      • Aleiccum

        Suomen monikulttuurinen lapsenlapsien yhteiskunta kiittää 2015 lukua joka toi isien geenit pohjan perukoille sekä Ismaelin kiihkeän luonteen ja uskon.

    • gsfghsfsfsfhsfsf

      http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=13157

      Kenraali Wesley Clark: Liittolaisemme rahoittivat ISIS:tä tuhotakseen Hizbollahin

      ISRAELIN ILMAVOIMAT TASOITTAVAT ISIS TERRORISTEILLEEN TIETÄ DAMASCUKSEEN JA LIBANONIIN.

      http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421630010324.html

      19.1.2015 5:47 Israel teki sunnuntaina helikopteri-iskun Syyriaan Hizbollah-järjestöä vastaan. Uutistoimisto Reutersin mukaan iskussa kuoli kuusi henkilöä.
      Libanonin Hizbollahia lähellä olevan lähteen mukaan iskussa kuoli järjestön edesmenneen johtajan, Imad Moughniyahin, parikymppinen poika Jihad.

      Lähteen mukaan kuolleiden joukossa oli myös Hizbollah-komentaja Mohammed Issa.

      http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421636739585.html

      19.1.2015 11:21 ISIS/ISIL-Terroristijärjestön varsinainen kohde on Libanonin Hizbollah, jonka se haluaisi kukistaa.
      Terroristijärjestö Isis on Telegraphin mukaan viime aikoina värvännyt ja harjoituttanut taistelijoita Syyrian ja Libanonin välisen rajan tuntumassa. Lounais-Syyriassa sijaitseva Qalamounin alue on sotilaallisesti tärkeä Syyrialle, mutta se saattaisi pahimmassa tapauksessa toimia myös rajanylityspaikkana terroristeille.

      http://www.magneettimedia.com/israel-auttaa-aari-islamistista-terroristijarjestoa-leviamaan-syyriassa/

      -Israelin tuoreet iskut Syyrian hallituksen puolella taistelevia Iranin Vallankumouskaartin ja Hizbollahin sotilaita vastaan osoittavat, että juutalaisvaltio tahtoo äärimmäisestä väkivallastaan tunnetun IS-terroristijärjestön voimistuvan.

      https://www.youtube.com/watch?v=QdwksvcSzLE al-Baghdadi, a Mossad agent named "Elliott Shimon" report

      -Published on Aug 7, 2014

      Abu Bakr al-Baghdadi, so-called ,” the head of ISIL (Islamic State in Iraq and the Levant) is not only an agent of Mossad, the Israeli named "Simon Elliott" or "Elliott Shimon.
      Publish Site American Veterans Today, a report in which he said that the leader of the "Daesh" Abu Bakr al-Baghdadi, is not only an agent of Mossad, the Israeli named "Simon Elliott" or "Elliott Shimon," was trained to head the organization Daesh in order to spread chaos in the Arab countries neighboring Israel.

      The report, published by the site, the "Abu Bakr al-Baghdadi," was born to Jewish parents and picked up Israeli intelligence services, to get highly trained to spy, and then been planted in one of the countries to assess the organization "Daesh", which was published chaos throughout the Arab world and the demolition of states, which increases the chances of Israel's control over the region.

      https://www.youtube.com/watch?v=TaH9LyYGjbk ISIS leader Abu Bakr Al Baghdadi is a Jewish Mossad Agent

      https://www.youtube.com/watch?v=7OF5Gr086kw Zionist Author Admits ISIS is Israeli Secret Intelligence Service

      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015011919047649_ul.shtml

      19.1.2015 klo 14.36 Iranilainen kenraali kuoli Israelin iskussa Syyriaan

      Iran vahvisti maanantaina, että sen vallankumouskaartiin kuulunut kenraali sai sunnuntaina surmansa Israelin ilmaiskussa Syyriaan.

      Iskussa kuoli myös kuusi Hizbollah-järjestön taistelijaa.

      Hizbollah kertoi sunnuntaina omalla televisiokanavallaan, että taistelijat olivat tiedusteluretkellä. Ilmaisku tehtiin lähellä Kuneitran kaupunkia Golanin kukkuloiden Syyrian puoleisessa osassa.

      Libanonilainen Hizbollah-järjestö tukee Syyrian hallintoa ja on lähettänyt taistelijoita maahan. Hizbollah kävi verisen sodan Israelia vastaan kesällä 2006

      http://svenska.yle.fi/artikel/2015/05/22/kontrollerar-nu-halften-av-syrien

      Turkiskt stöd för IS

      Den turkiska underrättelsetjänsten ska ha hjälpt till med att förse islamistiska rebeller i Syrien med vapen.

      Det kommer fram i hemliga dokument som nyhetsbyrån Reuters tagit del av. Turkiet vill få bort Syriens president Bashar al-Assad.

      Vapensmugglingen har hjälpt extremistgruppen IS eftersom flera rebeller senare anslutit sig till extremistorganisationen.

    • sdgsfhsfhsfhdfhdfhdh

      sfhsdhsdfhdfh fhdfhdhdfh srshsdhdhdfh

      • dotdashdotdash

        Tuollaista ääntä pitää kakkapartadaesh Guantanamon leirillä.

    • fghtg

      On selvää, että Isis on judeterroristijärjestö. Isiksen musut ovat wahhabeja, juutalaistaustaisia Saudien salafeja. Saudit ovat itsekin samoja. Piilojudemusut haluavat tuhota Hizbollahin, aidon islamilaisen vapaustaistelijaorganisaation, mikä on todellinen uhka IsIsraelille, ei suinkaan Isis.

      Isisläiset ovat harjoittaneet mm. kannibalismia, raiskanneet lapsia, grillanneet päitä, tyypillistä saatananpalvojien juttuja.

      The Woolwich terror attack exposes Saudi and Israeli collusion
      http://www.veteranstoday.com/2013/06/10/255399/

      http://www.veteranstoday.com/2015/12/21/isil-cia/

      Hadith-tekstissä on mielenkiintoinen kohta muslimien taistelusta juutalaisia ja piilojudemusuja vastaan. Muhametin mukaan kivet ja puutkin paljastavat juutalaisten olinpaikat sanoen "takanani on juutalainen, tapa se."

      Muhammad says that one day the very trees and stones will help Muslims to kill Jews

      He says it in both Sahih al-Bukhari and Sahih Muslim, Islam's two most canonical hadith collections:

      Sahih al-Bukhari, Volume 4, Book 56, Number 791:
      Narrated 'Abdullah bin 'Umar:

      I heard Allah's Apostle [Muhammad] saying, "The Jews will fight with you, and you will be given victory over them so that a stone will say, 'O Muslim! There is a Jew behind me; kill him!'

      http://quotingislam.blogspot.fi/2011/06/muhammad-says-that-one-day-very-trees.html

      Mielenkiintoista. Juutalaiset ovat saaneet vaihdossa valtion lainan maksuna! ! ! Argentiinan Patagonian ja judemafiosot ovat ostaneet laajoja Chilen Patagonian alueita, tarkoituksena niillä on perustaa toinen parasiittiterrorivaltio Palestiinan terrorisoimisen jälkeen. Chilen luolissa on myös Rockefeller base, luolasto mitä kaavaillaan ilmeisesti ydinsodan varalle pitkäaikaiseksi asuinpaikaksi tai tarkoitus rakentaa sellainen. Hiljattain kuoli oudosti eräs amerikkalainen, Tompkins, ei ilmeisesti ollut halunnut myydä omistamiaan luonnonpuistoja Chilessä juutalaismafiosoille, jotka jo ovat sijoittaneet sinne runsaasti ostamalla maata.

    • hjokffgivghkjcnkj

      Virallisen valheen mukaan Osama Bin Ladenin organisoima 19 hengen saudiryhmä suoritti 911 päivän terrori-iskut.

      Mutta todellisuudessa Usan ja Israelin neonconnat nämä illuminazionisti juulataiset räjäyttivät pilvenpiirtäjiä ja autopommeja Usassa.

      Seuraavina päivinä juulatainen nazionisti Dr. Philip Zack murhasi asiasta liian totuudenmukaisesti kirjoittaneita toimittajia ja poliitikkoja työpaikaltaan aselaboratoriosta varastamallaan pernarutolla.

      http://www.youtube.com/watch?hl=en&v=AoAwj5bRGTo 9/11 Finnish television. A car bomb exploded outside the State Department.
      ulkoministeriön autopommi ei mitenkään sovi yhteen virallisen selityksen kanssa.

      http://www.youtube.com/watch?v=PpOmdEfPnHs
      9/11: Car & Sewer Bombs?

      2001
      Toiset olivat varautuneet asbestipölyn varalle, toiset ei.
      Pari poliisia pitää huolen, ettei uteliaat pääse lähelle ja että heidän hengityssuojaimensa pysyy tiukasti kasvoilla, vaikka pitäisi sitten vastata uteliaan toimittajan kyselyihin, jolla ei ole hengityssuojainta.

      Taustalla käppäilee pari palomiestä, näillekään kukaan ei ole kertonut, että pöly sisältää huomattavan määrän terveydelle vaarallista asbestia.

      Sitten videon lopussa pari siviilin näköistä kaveria (tanssivat juutalaiset) toimittajan takana, pölynsuojat tiukasti kasvoilla, mistä he ovat tietäneet ottaa pölynsuojat mukaan.

      Onko tuo valkopaitainen poliisi (katso korvalehteä) ja nuo siviilit ju......
      Ja vielä:
      Toimittaja Ashleigh Banfield kysyy poliisilta "Tiedätkö mitään noista voimakkaista RÄJÄHDYKSISTÄ jotka kuulimme"
      Poliisi "En tiedä"
      Toimittaja "Olivatko ne AUTOPOMMEJA"
      Poliisi "Minulla ei ole ajatusta niistä, rouva"
      Toimittaja "Onko teille kerrottu, että meidän pitää poistua tästäkin paikasta"
      Poliisi "Ei...."
      Toimittaja "Etsivätkö ne lisää POMMEJA"
      Poliisi ".........
      Ja sama naisreportteri jatkaa hiukan kauempaa

      http://www.youtube.com/watch?v=BeGCusfqF8c&feature=related 9/11: Ashleigh Banfield reports secondary explosions

      Huomaa taustalla taas samat kaverit, pitkätukkainen ja laukkumies, tällä kertaa ilman pölysuojaimia, ja yrittävät peittää näkyväisyyden tapahtumapaikkaan.

      LAUK KUMIES NYÖKKÄÄ MERKIT.SEVÄSTI HIP PITUKKAISELLE.

      Siis näiden juulataisten selän takana tapahtuu vuosituhannen spektaakkelimaisin terrori-isku, mutta miehet eivät ole kiinnostuneita siitä, kaveruksia kiinnostaa enemmän kuvausryhmän työskentely, ja sen toiminnan häirintä.

      Kuvausryhmän jäsen joutuu työntämään miehet sivuun, ja naisreportteri on juuri näyttämässä jotain reunoilta palanutta paperia, ja selittämässä siitä jotain, kun yhteys katkeaa.

      Olisiko noilla kavereilla ollut jotain tekemistä tuohon häiriöön.

      Löytyykö samat, S I V A N ja P A U L. K U R Z B E R G, O D E D. E L L N E R, O M E R. M A R M A R I, ja Y A R O N. S H M U E L mo SS adin ag entit tästä videosta. Tanssivat is ra elin juulataiset, joiden -tehtävänä oli dokumentoida 911 tapahtumat.
      Kuka antoi heille tämän tehtävän?

      http://www.youtube.com/watch?v=tRfhUezbKLw&feature=related Five Dancing Israelis Arrested On 9/11

      New Yorkin poliisi on pidättänyt viisi is rae lilaista mo SS adin agenttia, jotka yrittivät räjäyttää AUTOPOMMILLA George Wassingtonin sillan.

      Aikaisemmin he olivat räjäyttäneen AUTOPOMMIN, jonka kyljessä oli ollut kuva lentokoneesta syöksymässä New Yorkiin. Myös yli 60 muuta juutalaista on pidätetty.

      Heidän pakettiautostaan löytyi RÄHTEITÄ, po rukka pidätettiin 71 päiväksi, mutta laskettiin sitten vähin äänin vapauteen, Usan ja Israelin välisen sopimuksen perusteella.

      http://www.youtube.com/watch?v=fgYtAs_PVHw
      The Mossad and 9 1

    • rgwg

      Näin se menee. Kirjoitusten mukaan yksisilmäinen Dajjal on joku illuminaatti joka 70 000 juutalaisen sotilaan turvin terrorisoi maata. Juutalaiset tunnustavat tämän perkeleen messiaakseen, olisiko Hitlerin inkarnaatio. Joidenkin hadithien mukaan dajjalilla on paisunut toinen silmä, mikä on Raamatun mukaan sokaistu miekalla ja toinen, oikea käsi surkaistunut. Lyhyt ja vääräsäärinen. Putin on ainakin lyhyt ja juutalainen.

      "Hän tulee kykenemään halkaisemaan ihmisen kahtia ja palauttamaan hänet jälleen elävien kirjoihin".

      Nythän on ollut ajoittain uutisia kokonaisten ruumiiden istuttamisesta uuteen päähän tai pään vaihtamisesta toiseen ruumiiseen. Tällaiset siirrot ovat kuulemma mahdollisia muutaman vuoden sisällä. Olen miettinyt, että kaapataanko lavastetuiksi onnettomuuksiksi naamioidut koneet joihinkin tukikohtiin ja matkustajia käytetään elin (ruumiin)siirtoharjoituksiin. Mitään taikavoimia näillä tuskin on.

      Kitab Al Fitan-hadith ennusti mustalippuisen Daeshin terrorin. Uskomatonta on, että näiden daesh-juutalaisten tapa valita feikkinimensäkin on kuvailtu kirjoituksessa.

      “If you see the black flags, then hold your ground and do not move your hands or your feet. A people will come forth who are weak and have no capability, their hearts are like blocks of iron. They are the people of the State (literally the people of Al Dawla), they do not keep a promise or a treaty. They call to the truth but they are not its people. Their names are (nicknames like Abu Mohammed) and their last names (are the names of town and cities, like Al Halabi) and their hair is loose like women’s hair

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14025305/kitab-al-fitan-hadith-ennusti-isiksen-valtaannousu

    • dssdffd

      Lainaus aloituksen virheellisestä tekstistä
      "Juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat sukulaisuskontoja."

      Nykyjuutalaisuus on babylonialaista talmudismia ja sillä ei ole mitään tekemistä kristinuskon tai islamin kanssa.

    • vgdfghfgjhfkhgk

      "He tietävät, että siitä tulee viimeinen sota" - ISIS:n kalifi julisti maailmanloppua
      http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/loppu baghdadi-44886
      "ISIS:n johtaja käsitteli jouluviestissään myös lopun aikoja.

      ISIS:n teologiassa uskotaan Mahdin ilmestymiseen viimeisinä päivinä johtamaan taistelua uskottomia vastaan. Syyrian Dabiqissa käytävän lopullisen taistelun jälkeen seuraavat viimeinen tunti, viimeinen hetki, ja tuomion päivä.

      Jihadistijärjestö haluaa edesauttaa tapahtumia ja he uskovat muun muassa orjuuden palauttamisen luovan siihen olosuhteita.

      ISIS:n "kalifi" Abu Bakr al-Baghdadin joulun alla julkistuttamassa harvinaisessa viestissä hän käsitteli myös aihetta.

      Hän julisti pitkään, etteivät kristityt ristiretkeilijät, "uskottomuuden kansat ja uskonnot" heidän rinnallaan ja juutalaiset heidän takanaan uskalla tulla sotimaan pientä mujahedin-taistelijoiden joukkoa vastaan.

      "He tietävät mikä heitä odottaa Dabiqissa ja tappion, hävityksen ja kurjuuden Ghoutassa (Damaskoksen luona). He tietävät että siitä tulee lopullinen sota, ja sen jälkeen - Allahin luvalla - ryöstämme heidät ja he eivät ryöstä meitä, ja islam johtaa maailmaa jälleen kerran Hetken, Tunnin luomiseen asti", al-Baghdadi sanoi".

    • Gbnjm

      Nosto.

    • ibkivjcjchchcgcgcvjvjv

      1. Usa hyökkää ryöstämään Irakin öljyn

      2. Usa asettaa Iraqin nukkehallituksen joka myy öljysopimukset
      alehintaan ulkomaisille öljy-yhtiöille

      3. Usa kokee jatkuvaa vastarintaa, poistuu maasta, mutta jättää 50.000 sotilasta ja Cian tukikohdan

      4. Kissinger luovuttaa West Qurna-2 öljykentän Venäjälle

      5. Syntyy ISIS, jonka johtajaksi paljastuu moSSadin agentti Simon Elliot

      6. ISIS lähetetään Syyriaan?? (öljyputki Irakista Välimerelle) perustamaan Caliphaattia??

      7. Usa ja ISrael tukee ja aseistaa ISIS-terroristeja

      8. Venäjä tulee mukaan uutena pelaajana pommittamaan ISIS teroja

      9. ISIS terot tapetaan, loput pakenee turvapaikanhakijoiksi Eurooppaan

      10. Usa tekee Suomen kanssa sopimuksen 32.000 ISIS teron vastaanottamisesta "turvapaikanhakijoina" (optio 10.000 teroa)

      11. Syyriaan tulee pikkuhiljaa rauha, Venäjä, ISrael ja Usa jakavat jälleenrakennusurakat, mukaan lukien öljyputken rakentaminen Irakin öljykentiltä Välimerelle. Euroopan hallitukset, hyväuskoisina, yhteistuumin rahoittavat osan hankkeista sadoilla miljoonilla euroilla

      12. WIN WIN, Usa/Israel/Venäjä koalitio sai öljyputken Välimerelle ja pääsivät eroon suuresta osaa Irakin vastarintataistelijoista, nurkassa istuu Eurooppa aasinlakki päässä ihmetellen Venäjä boikotteja ja muita kummallisuuksia.

      Raportti: Miehittäjät kaappaavat Irakin öljyvarat
      julkaistu 29.11.2005 klo 14:54, päivitetty 29.10.2008 klo 17:22
      (YLE24, Lähde: AP Graphics Bank)
      Yhdysvallat, Britannia sekä niissä toimivat öljy-yhtiöt ovat saamassa määräysvallan valtaosasta Irakin öljyvarannoista, kertoo öljyalaa seuraavien kansalaisjärjestöjen raportti Crude Designs: The Rip-Off of Iraq's Oil Wealth.

      Varapääministeri Ahmad Chalabi on järjestöjen tietojen mukaan hyväksymässä yhtiöiden esittämän mallin, joka olisi Irakille erittäin epäedullinen.

      Raportin mukaan Irak sitoutuisi sopimukseen, jossa yhtiöille taattaisiin 42 - 162 prosentin voittomarginaali, vaikka normaali tavoite on noin 12 prosenttia. Irak menettäisi jopa 164 miljardin dollarin öljytulot.

      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016092122352353_ul.shtml

      Trump haluaa Irakin öljyn: "Se ei ole varastamista vaan vahingonkorvaus"

      Näytteleekö Trump tyhmää, vai onko tosi, ettei kukaan ole kertonut tälle idiootille, että Irakin öljyt on jo moneen kertaan ryöstetty ja myytykin.

      Vai yrittääkö Trump "legitimoida" Irakin öljynryöstön jälkikäteen.

      https://m.youtube.com/watch?feature=youtu.be&v=yuC_4mGTs98

    • KOKaKOOMUS

      KUKA KUTSUI 36.000 ISIS TEROA SUOMEEN?

    • dfbhsfs

      Ne ei tiedä KUKA niitä oikeasti johtaa ja minkä takia.......mutta emme tiedä mekään, kuka MEITÄ oikeasti johtaa ja mihin johtaa.

    • Armstrongi

      Meni aika monimutkaiseksi

      • wefg

        Ja kaikki toistavat cabalin suunnitelemaa nimeä jumalattaren Isiksen halventamiseksi. Ihan sama kuin olisivat ottaneet nimekseen jeesus ja silleen.

    • dg3ydwe

      ISIS tekee toiminnallaan hallaa muslimiväestölle, muslimiväestöä vastaan viha laajenee. Heillä ei ole tulevaisuutta.

      • DFGGGG

        Jumalatar Isis on hyväntahtoinen. Eikä liity islamiin.

      • LaPerse
        DFGGGG kirjoitti:

        Jumalatar Isis on hyväntahtoinen. Eikä liity islamiin.

        Isis on Islamia puhtaimmillaan, vaikka sen jo tiedätkin.

        PS. Älkää katsoko YLE:FEM ruottinkanavan muslimiohjelmia, ne on propakandaa

    • thjjxufgufugicu
    • vasdadsvads

      Imaami Mahdin tulon läheisyys?

      Hei ovatko muut panneet merkille, että useita Imaami Mahdiin liittyviä kirjoituksia on vuoden 2011 syksystä lähtien toteutunut. Merkeistä suuri ja tärkein osa on jo esiintynyt.
      Pilvien läpi loistava valo, punainen taivas koko vuoden 2012, komeetta, myrskyt, onnettomuudet jne. Myös on Imaami Mahdin viholliset mm. Sufy Ani toiminut sen mukaan kuin hänestä on varoitus annettu.

      Harun Yahyan kirjassa mainitaan, että Mahdin henki on alkanut vaikuttaa jo nyt lainsäädäntötyöhön ja Suomessakin on SOTE uudistus ja Aktiivimalli ainakin omassa mielessäni herättäneet paljon toivoa. Ja muuallakin on tehty hienoja uusia lakeja.

      Pitää vain varoa vääriä Mahdeja sekä yhä vielä Sufy Ania ja muita Mahdin vihollisia.

      Ja vaikka Mahdin tulo saattaakin vielä viipyä niin ainakin on odotettavissa Mujaddid uudistajan saapumus. Kaiken kaikkiaan evankeliumin ja islamin eskatologian mukaan maailma kulkee pahempaan suuntaan, mutta on lohdullista tietää että aika ajoin Allah puuttuu peliin ja suo virvoitusta.

      Lopun aikojen merkkejähän on mm... ja niitä on hyvä tarkkailla aika ajoin...

      - Verenvuodatus, tappaminen lisääntyy. [1]
      - Uskonnollinen tieto häviää, uskonoppineet kuolevat. [2]
      - Ihmiset toivovat kuolemaa. [3]
      - Aurinko nousee lännestä. [4]
      - Orjatyttö synnyttää isännälleen. [5]
      - Ihmiset alkavat kilpailla toistensa kanssa korkeampien rakennusten rakentamisessa. [6]
      - Ilmestyy noin 30 valehtelijaa, joista kaikki niistä väittävät olevansa Allahin lähettiläs (rh). [7]
      - Kaksi suurta ryhmää taistelevat toisiaan vastaan, jolloin molemmilta puolilta tulee suuria määriä kuolonuhreja ja he seuraavat yhtä ja samaa uskonoppia. [8]
      - Rahaa on yltäkylläisesti. [9]
      - Maanjäristykset lisääntyvät. [10]
      - Aika kuluu nopeasti. [11]
      - Kärsimyksiä ilmaantuu. [12]
      - Muslimit taistelevat ihmisiä vastaan, joilla on litteät kasvot ja pienet silmät. [13]
      - Muslimit taistelevat ihmisiä vastaan, joiden kengissä on karvaa. [14]
      - Rehellisyys katoaa. [15]
      - Dajjal, Antikristus ilmestyy. [16]
      - Savupilvi ilmestyy. [17]

      Mutta vaikea mennä sanomaan, mitä näistä sitten on toteutunut tai miten kirjaimellisesti tai symbolisesti pitäisi tulkita se, että Allahin lähettiläs (rh) sanoi Bukharissa orjatytön synnyttävän isännälleen. Kärsimyksiä on, mutta on ollut niitä ennenkin.

      On hyvä tietää vähän missä nämä sanotaan... se ensimmäinen ja toka sanotaan

      `Abdullah kertoi:
      Profeetta (sallallahu 'alaihi wa sallam) sanoi: "Kun Tunti lähestyy, tulee olemaan Al-Harjin päivät ja uskonnollinen tieto otetaan pois (häviää, kun uskonoppineet kuolevat) ja yleinen tietämättömyys leviää."
      Abu Musa sanoi: "Al-Harj tarkoittaa etiopiaksi tappamista."
      (Bukhari, vol 9, kirja 88, Hadith 187)

      Pahalta tuntuu kun tämä tilanne on jo vähän, on paljon tietämättömyyttä, muslimeilla on tietämättömyyttä omasta uskosta... vaikka on myös niitä joilla on paljon tietoa... mutta siitä pitäisi onnistua levittämään tarkemmin muillekin!

    • palkkatappajat

      ISIS on Usan ja sen liittolaisten proxyarmeija

    • teromiekkari

      Orpo tilasi Suomeen 46.000 ISIS teroa, jotka ovat jo näyttäneet erikoistaitojaan moneen otteeseen.

      Tule sinäkin kannattamaan Orpoja Teroja Turkuun 18.8.2018

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1950
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1529
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      137
      1350
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1308
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1230
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      271
      1029
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      982
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      947
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      113
      917
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      48
      761
    Aihe