USA ja Venäjä jakavat Syyrian ilmatilan

Suurmaat tekevät nyt kumpikin tahollaan ilmaiskuja Syyriaan.

Yhdysvallat ja Venäjä ovat sopineet uusista neuvotteluista sotilaskoneiden lentoturmien välttämiseksi Syyriassa. Asiasta ilmoitti Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon, jonka mukaan neuvottelut alkavat todennäköisesti jo viikonloppuna.

Yhdysvallat ja Venäjä tekevät nyt kumpikin tahollaan ilmaiskuja Syyriaan. Suurvaltoja on varoitettu onnettomuuksien ja vahingossa tapahtuvien yhteenottojen vaarasta.

Pentagon huolestui aiemmin tällä viikolla, kun Venäjä ei lähettänyt heti vastauksia ehdotuksiin, jotka tehtiin ensimmäisissä neuvotteluissa Syyrian lentoturvallisuudesta. Loppuviikosta Venäjän vastaukset kuitenkin saatiin.

Venäjä aloitti aiemmin tässä kuussa ilmaiskut Syyriaan. Yhdysvallat on tehnyt niitä jo pitempään.


STT - AFP - Reuters
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

nyt harmittaa.

Suuravallathan ovat heidän mukaansa sodassa keskenään.
Nyt ne kuitenkin tekevät yhteistyötä Syyriassa ja Venäjä tukee myös Afganistanin hallintoa.

Ei pysy tiltut perässä.

Äänestä

Venäjä teki reilun tempun kun ei tuhoa Usan armeijaa eikä Natoa Syyriaan.

Äänestä
  • Venäjä ei kykene edes tuhoamaan Assadia vastaan taistelevia sissejä.

    USA:n armeija tai Nato eivät toimi Syyriassa. USA:n ilmavoimat jatkavat iskuja ISISTÄ vastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Syriaani kirjoitti:

Suurmaat tekevät nyt kumpikin tahollaan ilmaiskuja Syyriaan.

Yhdysvallat ja Venäjä ovat sopineet uusista neuvotteluista sotilaskoneiden lentoturmien välttämiseksi Syyriassa. Asiasta ilmoitti Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon, jonka mukaan neuvottelut alkavat todennäköisesti jo viikonloppuna.

Yhdysvallat ja Venäjä tekevät nyt kumpikin tahollaan ilmaiskuja Syyriaan. Suurvaltoja on varoitettu onnettomuuksien ja vahingossa tapahtuvien yhteenottojen vaarasta.

Pentagon huolestui aiemmin tällä viikolla, kun Venäjä ei lähettänyt heti vastauksia ehdotuksiin, jotka tehtiin ensimmäisissä neuvotteluissa Syyrian lentoturvallisuudesta. Loppuviikosta Venäjän vastaukset kuitenkin saatiin.

Venäjä aloitti aiemmin tässä kuussa ilmaiskut Syyriaan. Yhdysvallat on tehnyt niitä jo pitempään.


STT - AFP - Reuters

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu