Mielipidemittaus: Palestiinalaiset kannattavat uutta aseellista kansannousua
22.9.2015 15.00
Palestiinalaiseen tutkimuskeskuksen (Palestinian Center for Policy and Survey Research) tuoreen mielipidemittauksen mukaan 57% palestiinalaisista kannattaa paluuta aseelliseen intifadaan. Tämä on nousua kolme kuukautta sitten mitatusta 49 %:sta. Tutkimus toteutettiin 17-19.9.2015 Länsirannalla ja Gazassa.
65% vastanneista oli sitä mieltä, että presidentti Abbasin tulisi erota.
52 % Gazan asukkaista sanoi pyrkivänsä muuttamaan pois Gazasta muihin maihin, vastaavasti 24% Länsirannan asukkaista halusi muuttaa ulkomaille.
Gazassa vain 42% sanoi Hamas järjestön voittaneen vuoden 2014 sodan, kun vuosi sitten sitä mieltä oli 69% gazalaisista.
60% palestiinalaisista torjuu ja 37% hyväksyy Ranskan esityksen, jonka mukaan YK:n turvallisuusneuvoston tulisi vaatia Palestiinan valtion perustamista vuoden 1967 edeltäneiden aselepolinjojen mukaisesti.
Ainoastan 40% kannatti molemminpuolista kansallisen identiteetin tunnustamista - Israelin tunustamista juutalaisvaltiona ja Palestiinan valtion tunnustamista palestiinalaisvaltioksi. 58% vastusti.
50% uskoo Israelin aikovan tuhota Al Aqsan moskeijan ja kalliomoskeijan korvatakseen sen juutalaisten temppelillä.
80% vastanneista sanoi arabimaailman huomion olevan liikaa sen omissa konflikteissa, ja että Palestiina ei enää ole arabien tärkein asia.
58% vastaajista uskoo, että Israel ja sunniarabit ovat liittoutuneet Irania vastaan.
83% kannattaa ja 13% vastustaa arabien ja länsimaiden sotaa ISIS-järjestöä vastaan
Lähde: Palestinian Public Opinion Poll No (57) Press Release

Vastaukset 25
Vanhimmat
Jeesus Juutalaisten Kuninkaana on Tie ja Totuus ja Elämä Jumalan valtakuntaan, ja vastustajansa tahtovat tuhota Israelin juutalaisvaltion, kuten natsit aikanaan juutalaiset Euroopassa, ja myös Suomessa, jos silloin olisi Suomi ollut Saksan alaisuudessa.
Älä nyt hulluja puhu !!
Koskas juutalaiset on jeesuksen kuninkaakseen ottaneet ??
Voisitko pikkuisen valistaa tietämättömiä ennen kuin alat paskaa suoltamaan ?
Juutalaisten pyhät uuden liiton kirjoitukset, täyttä juutalaisuutta ja todistusta Jeesuksesta ja toki uusi liitto on juutalaisilla Jeesuksessa kun sitä verrataan siihen Mooseksen kautta saatuun temppelikäytäntöön nähden, ja sitä ei enää ole ollut kahteen vuosituhanteen.
vuonna 0 jKr, kun juutalaiset apostolit vastaanotti Jeesuksen, Paavali myöhemmin kuin yksitoista ensin valittua, ja monet farisealaisista myös tulivat Jeesukseen uskomaan kun helluntaina Pyhä Henki vuosi noin kaksi vuosituhatta sitten, ja 3 000 kastettiin vedessä Herran nimessä, ja kaikki juutalaisia.
Pari prosenttia juutalaisista pitää Jeesusta messiaana ja loput noin 98 % rikollisena tai muuten juutalaisten kannalta merkityksettömänä ihmisenä.
maailma on totaalisesti pahan alaisuudessa ja pedon merkki tulee vaikka samalla Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, mutta kuten Jeesus kantoi ristinsä, näin myös apostolinsa maailman vihan alla, ja näin myös me tämän maailma ruhtinaan alaisuudessa.
Raamatussa Johanneksen ilmoittamana kuinka maailma on pahan vallassa.
Johannes ei tiennyt mistään mitään.
ja tästä syystä toivon, että kaikki valheen ja murhan isän lapset voivat poistua Suomesta. Tämä on totuus Jumalassa, mutta kuten Jeesus ristiinnaulittiin Israelin Jerusalemissa kaksi vuosituhatta sitten ja antoi hyvän esimerkin rakkaudesta niitä kohtaan, jotka tahtoivat hänelle pahaa, ja rukoili pahantekijöiden puolesta, niin tahdon myös minä tehdä.
myös Israelin juutalaisten kohdalta voimme ymmärtää tapahtuneeksi, kun hylkäsivät Jeesuksen totuudellisena Messiaana, toki Herran valtakunta on taivaassa eikä maan päällä, siis vieläkään, mutta kohta alas laskeutuu kun Herran päivä koittaa, mahdollisesti ihan kymmenen vuoden kuluessa, mutta näemme tämän vasta kun alkavat tapahtua Ilmestyskirjassa kerrotut sinetit ja pasuuna ja vihan maljat ja mitä kaikkea näistä kerrotaan aika tarkkaankin, ja täsmällisesti on kerrottu kahdesta 3,5 vuoden ajasta tässä asiassa.
Kun Jumalan Hengen vuodatus tapahtuu lähitulevaisuudessa, niin siitä ajankohdasta kestää sen 7 vuotta Herran päivään eli Jeesuksen takaisintulemukseen, ja 3,5 vuoden kohdalla alkaa hävityksen kauhistus eli kumarrettava kuvapatsas pyhällä paikalla Jerusalemissa, ja pedon merkki kaupankäyntiin monissa maissa.
Jeesuksen vastustajista, että toimivat hyväksikäyttäen kaikkia mahdollisuuksia, mitä ns. vapaa maailma heille suo, ja valheen ja murhan isä sitä suo mielellään, sillä näin pääsee eroon Jeesuksen uskollisista ja rakkaista lapsistaan, jotka ristinsä kantavan, ja näin sitten Jeesuksen tullessa nähdään, miten ihan todellisuudessa on nämä asiat maailman luomisesta tai evoluutiosta ja Jeesuksesta tai Muhamedista tai kaikista muistakin asioista, kuten se Raamatussa on kerrottu ja ilmoitettu, ja viisaat ymmärrättä rakastaa ja kunnioitaa Jeesusta ja tyhmät ovat tästä vapaat, kuten natsit.
prosentit esitetyistä?
tutkitaan ja tehdään oikeita johtopäätöksiä ja samalla ymmärretään että myös vääriä johtopäätöksiä voidaan tehdä ihmisten keskuudessa.
Lässyn lässyn.
Tämäkö lässyn lässyn?
Lähde: Palestinian Public Opinion Poll No (57) Press Release
Nyt paleilla on meneillään rauhankampanja puukkoja käyttäen.
terrorilla,
kymmeniä vuosia...
Vai zionisteilla?
Linkistä tietoa, että paljonko myyräntyöhön menee sementtiä ja avustusvaroja.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13875326/tama-artikkeli-kannattaa-lukea
Linkki avautuu kun maalaat linkin ja hiiren oik. osuudella klikkaat - avaa.
zionistien terrorin tahdissa...
Ette kai vaan ole jeesuksemme tappajia hyysäämässä ?
Juutalaisilla ei ole mitään tekemistä ristinuskon kanssa, heillä on vain tooransa, jonka ohjeet ovat kaukana inhimmillisyydestä muita kansoja kohtaan.
Olemme SUOMALAISIA, emmekä mitään itämaisia sekopäitä.
Emme ole arabeja.
Jeesuksen juutalaisten johtomiesten tähden, sillä bisneksensä olivat vaarassa.
Israelin juutalaisten suurin ongelma tietysti islamilainen vihaideologia!
Islamin ideologiaan kuuluu alistaa juutalaiset ja kristityt Lähi-idässä ja kaikkialla, ja on siis täydellisesti totalitäärinen järjestelmä vaikka tietysti ottaa huomioon sen todellisen tilanteen kaikkialla, ja sharia voimassa vain siellä, missä islamilaiset valtaapitävät ovat hyvin yksiselitteisessä valta-asemassa, ja aina totalitäärisissä järjestelmissä näin toimitaan ja jopa demokratiaa ja vaaleja saatetaan käyttää ikäänkuin peitteennä puolustamaan huonoja tekoja ja arvoja yhteiskunnassa, ja tietysti tämä on se suurin ongelma aina kaikessa ihmisten järjestelmissä, että ihminen toimii Jumalan tahdon vastaisesti.