Narsisti saalistajana huippuluokkaa

Narsisti voi napata uhrikseen jonkun, jota oikeastaan muut eivät ole saaneet.
Eli narsistin uhri voi olla vaikeasti tavoitettava. Narsisti voi harjaantuneilla taidoillaan tavoittaa sänkykumppaniksi jonkun, joka ei antaudu suhteisiin yleisemmin. Jonkun, joka on ollut esim. naimisissa ja uskollinen todella pitkään. Jonkun, jota muut eivät ole saaneet vaikka ovat tavoitelleet. Jonkun, jota eivät muut todellakaan saa sänkyynsä ja isketyksi.
Vaikeasti tavoitettavan varteenotettavan henkilön iskeminen voi tulla narsistille haasteeksi ja hän usein onnistuu siinä. Varsinkin silloin, kun narsistilla on vielä ulkoisia avuja siihen.
20152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Narsisti on kaikkea muuta kuin hyvä "saalistaja".

On paljon ihmisiä jotka on olleet narsistin uhreina lapsina ja heitä ei edes kiinnosta muut kuin sellaiset, jotka on tulleet tutuksi lapsuudesta. Narsisti ei ole heille puoliso vaan isä/äiti -henkilö, jonka avulla he pystyvät elämään lapsuuttaan uudestaan.

Moni läheisriippuva tekee todella paljon ulkonäkönsä eteen (koska tietää ettei kelpaa kenellekään, jota aliajunnassa oleva narsistivanhempi muistuttaa jatkuvasti). Monelle heille ei edes kelpaa muu kuin toinen sairas. Tästä syystä saattaa näyttää, että narsistin lumovoima on ällistyttävä.

Todellisuudessa he ovat täysin onnettomia "saalistajia" jos he yrittävät "saalistaa" tasapainoista ihmistä.

Ps. Oli aika huvittavaa kun yksi henkilö toi esille olevansa täysin tasapainoinen ihminen, olleensa narsistin kanssa vuoden ja sen jälkeen pitänyt yhteyttä kuusi vuotta. Tämä henkilö ei ymmärtänyt (vaikka itse kirjoitti) että tasapainoinen ihminen ei vain yksinkertaisesti toimisi tuolla tavalla. Ihmiset ovat vain niin sokeita, mitä tulee omaan psyykkeeseen.

Äänestä
  • "Tämä henkilö ei ymmärtänyt (vaikka itse kirjoitti) että tasapainoinen ihminen ei vain yksinkertaisesti toimisi tuolla tavalla. Ihmiset ovat vain niin sokeita, mitä tulee omaan psyykkeeseen."
    :D :D Tasapainoisen synonyymi ei ole -ihminen jolla asiat hyvin.
    Käsittääkseni sama "uhri" kirjoitti, että on ollut tilapäisesti vaikeuksissa...
    Mutta jokainen lukee niinkuin haluaa ja ymmärtää niinkuin haluaa.
    Tällä nimimerkillä ghhggjjgghmv on todella kova ryntäämisen tarve... ;)
    Varmaan sama nimimerkki näkee todella paljon vaivaa palstalla saadakseen narsismiaiheen hävitetyksi kokonaan.

    Katselinpa aamupäivällä ohjelmaa, jossa oli haastateltavana paljon vihapostia saaneita julkkiksia...
    Yhtäkaikki he olivat huomanneet että vihakirjoittajilla tuntui olevan valtavasti aikaa, voimia ja tarmoa postin tekemiseen...
    Tuntuu, että tällä palstallakin on joku vihatrolli, joka vain jaksaa ja jaksaa.

    En jatka väittelyä energiasyöpön kanssa. Tyydyn vain toteamaan, että näkyy vihaa riittävän. Kehoitukset kääntyä ammattiauttajan puoleen menevät kuuroille korville.

    Olen vain surullinen, että jollakin on noin paha olla.

    Äänestä

  • "Todellisuudessa he ovat täysin onnettomia "saalistajia" jos he yrittävät "saalistaa" tasapainoista ihmistä. "
    Tähän voin sanoa sen verran, että varmaan tämän katkeran vihatrollin havaitsemat narsistit ovatkin hänen kuvaamiaan "onnettomia saalistajia".
    Minun narisisti-psykopaattini on komea adonis... Ja älyäkin riittää saalistamiseen.
    Jollekin lankeaa se huonompi narsisti ja joku saa etevämmän. Näinhän se menee laajemminkin ajatellen tässä elämässä. Jollakin on aina paremmin ja jollakin heikommin.
    En usko, että suosiosta nauttiva ihminen voisi tulla katkeraksi vihatrolliksi.

    Äänestä

  • "On paljon ihmisiä jotka on olleet narsistin uhreina lapsina ja heitä ei edes kiinnosta muut kuin sellaiset, jotka on tulleet tutuksi lapsuudesta. "
    Se kenelle nyt näytit vastaavan, ei suinkaan ole ollut narsistin uhri lapsena.
    "Narsisti ei ole heille puoliso vaan isä/äiti -henkilö, jonka avulla he pystyvät elämään lapsuuttaan uudestaan. "
    Minun pirtaani alamittaisella narsistilla ei ollut mitään asiaa lähellekään arvostamiani vanhempiani. Suhteeni narsistiin oli pelkästään seksuaalispohjainen suhde.
    Kirjoituksesi tuntuu täydeltä soopalta.
    Narsisti itse sensijaan kehittelee itselleen harhakuvaa itsestään suurena... Sitähän narsismi juuri on. Sairasta luuloa omasta suuruudesta.
    "Moni läheisriippuva tekee todella paljon ulkonäkönsä eteen (koska tietää ettei kelpaa kenellekään, "
    Miten minusta taas näyttää, että läheisriippuvat ovat usein niitä, jotka ovat unohtaneet sen oman ulkonäkönsä täysin... heillähän on myös kuitenkin se käsitys omasta suuruudesta... Kun on sitten ikäänkuin vertaa vailla, niin eihän siinä laittautua tarvitse enää.

    Äänestä

  • "Ps. Oli aika huvittavaa kun yksi henkilö toi esille olevansa täysin tasapainoinen ihminen, olleensa narsistin kanssa vuoden ja sen jälkeen pitänyt yhteyttä kuusi vuotta. Tämä henkilö ei ymmärtänyt (vaikka itse kirjoitti) että tasapainoinen ihminen ei vain yksinkertaisesti toimisi tuolla tavalla. Ihmiset ovat vain niin sokeita, mitä tulee omaan psyykkeeseen."
    Jos todella kuvittelet tuon kirjoittajan olleen epätasapainoinen ihminen, niin mitä huvittavaa on tuossa?
    Ettet vain nauttisi toisten vastoinkäymisistä??? Aijaijai sentään.

    Äänestä

  • Narsisti varmaan , niitä on palstalla

    Äänestä

  • "Jollekin lankeaa se huonompi narsisti ja joku saa etevämmän."

    Ettäkö ikäänkuin vertaillaan narsistejakin, kilpaillaan naristien tasosta, naurattaa, liekö taustalla jonknlaista ylpeyttäkin, että minun narsistini on/oli parempi/etevämpi, kun taas toisten osaksi on langennut huonompia naristeja...

    No joo, minua ny tämänkaltaiset jutut kyllä naurattaa, varsinkin jos tiedetään, että narsisti itse tavallaan pyrkii valitsemaan jollain tasolla omasta mielestään itseään alempana olevan...

    Että minäkin ny syyllistyn sanomaan että höpöhöpö juttuja mun mielestä nää tämmöset, vaikea uskoa, että uhrit jälkeenpäin vertailisivat narsistejaan tyyliin, minun etevämpi, parempi, huippuluokkaa, sinun narsistisi huonompi ja rivien välistä olin vielä huomaavinani samaa vertailua uhrienkin suhteen...

    Että paremmilla narsisteilla paremmat uhrit, huonommilla narsisteilla huonommat uhrit, ulkonäköä tässä ny käytettiin ilmeisesti kriteereinä siitä paremmuudesta, pakostakin tulee tästä aiheesta mieleen sen tuntemani tyypin jutut, joka perusteli käytöstään sillä, että "täytyyhän rumienkin naisten saada seksiä" ts. hän koki itsensä hyväntekijäksi...

    Äänestä

  • Tasapainoisen_ kirjoitti:

    "Tämä henkilö ei ymmärtänyt (vaikka itse kirjoitti) että tasapainoinen ihminen ei vain yksinkertaisesti toimisi tuolla tavalla. Ihmiset ovat vain niin sokeita, mitä tulee omaan psyykkeeseen."
    :D :D Tasapainoisen synonyymi ei ole -ihminen jolla asiat hyvin.
    Käsittääkseni sama "uhri" kirjoitti, että on ollut tilapäisesti vaikeuksissa...
    Mutta jokainen lukee niinkuin haluaa ja ymmärtää niinkuin haluaa.
    Tällä nimimerkillä ghhggjjgghmv on todella kova ryntäämisen tarve... ;)
    Varmaan sama nimimerkki näkee todella paljon vaivaa palstalla saadakseen narsismiaiheen hävitetyksi kokonaan.

    Katselinpa aamupäivällä ohjelmaa, jossa oli haastateltavana paljon vihapostia saaneita julkkiksia...
    Yhtäkaikki he olivat huomanneet että vihakirjoittajilla tuntui olevan valtavasti aikaa, voimia ja tarmoa postin tekemiseen...
    Tuntuu, että tällä palstallakin on joku vihatrolli, joka vain jaksaa ja jaksaa.

    En jatka väittelyä energiasyöpön kanssa. Tyydyn vain toteamaan, että näkyy vihaa riittävän. Kehoitukset kääntyä ammattiauttajan puoleen menevät kuuroille korville.

    Olen vain surullinen, että jollakin on noin paha olla.

    Siltäkö nyt tuntuu.....?

    Tokihan se jostain kertoo, jos on "arki hallussa."

    Äänestä

sekoaa kun hallinta menee.

Äänestä
  • takertuu ylpeyteensä.

    Äänestä

  • pitkäjänteinen, mikä herättää luottamusta.

    Äänestä

  • kaikki osoittautuu väärinkohteluksi.

    Äänestä

  • ihmeempää rohkeutta ole väärinkohteluttaa.

    Äänestä

  • se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.

    Äänestä

Sairasta, todella sairasta...

Äänestä
  • Loistaa ja kauas. Mikä ihmisen oikein ajaa tämmöiseen? Joku mielen häiriötila sen täytyy olla, ei kyse ole enää tavallisesta kilpailuvietistä. Kilpailla kaikilla tasoilla kilpailuissa, joissa tervejärkiset eivät ole mukana. Kuinka sairas pitää olla, että nauttii toisen satuttamisesta? Millainen ihminen esittää jotain roolia toisaalla, kierous ja ylitsevuotava hyvyys samassa henkilössä - mikä näistä on todellisuus?

    Äänestä

  • Niimpä.

    Narsisti vai SKITSOFREENIKKO, kas siinäpä pulma?

    Yhtä kaikki, pakkohoidonpiiriinhän tuollainen kuuluisi.
    Ja ennen hyvinä aikoina olisi sinne myös laitettukkin loppuiäksi.

    Äänestä

  • A.p: een kuvailema henkilö siis...

    Äänestä

On siinäkin meriitti...
Ajatelkaa, jos narskuparsku käyttäisi kaiken tuon tarmon johonkin järkevään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Narsisti_voi kirjoitti:

Narsisti voi napata uhrikseen jonkun, jota oikeastaan muut eivät ole saaneet.
Eli narsistin uhri voi olla vaikeasti tavoitettava. Narsisti voi harjaantuneilla taidoillaan tavoittaa sänkykumppaniksi jonkun, joka ei antaudu suhteisiin yleisemmin. Jonkun, joka on ollut esim. naimisissa ja uskollinen todella pitkään. Jonkun, jota muut eivät ole saaneet vaikka ovat tavoitelleet. Jonkun, jota eivät muut todellakaan saa sänkyynsä ja isketyksi.
Vaikeasti tavoitettavan varteenotettavan henkilön iskeminen voi tulla narsistille haasteeksi ja hän usein onnistuu siinä. Varsinkin silloin, kun narsistilla on vielä ulkoisia avuja siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu