Mari Leppänen ei enää päässyt julkisuuteen

tiedotusvälineet eivät Vaasan suviseurojen yhteydessä enää lainkaan huomanneet papitar Mari Leppästä?

Mari Leppänen lähestyi yhteensä yhdeksää (9) tiedotusvälinettä ilmaisten palavan halunsa antaa haastatteluja. Arvatkaa, mitä tiedotusvälineet hänelle vastasivat?

- Kiitos tarjouksesta. Olemme tekemässä juttuA lestadiolaisten suviseuroista. Siksi haastattelemme lestadiolaisia. Lestadiolaisuudesta erkaantuneista emme tässä vaiheessa ole kiinnostuneita.
16137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

kuin että Marilla on sievä vittu nyt. Sitten kun se vanhenee se on auton alle jääneen siilin näköinen eikä enää niin haluttava. Ja haisee sillille.

Äänestä

tään kauan jaksa kiinnnostaa, että jonkun papin sievä muija jättää Jumalan valtakunnan

Äänestä
  • Arvoisa "Maitoinen": Älä samaista SRK-eriseuran "Jumalan valtakuntaa" samaksi asiaksi kuin Jumalan valtakunta. Toki on myönnettävä, että todelliseen Jumalan valtakuntaan kuuluu myös SRK-eriseuran lestahellareita. Todellinen Jumalan valtakunta on globaali ja on paha harhaoppi, jos väitetään suurimman osan aikuisista ja ei-kehitysvammaisista uskovista olevan Suomen kansalaisia. Näinhän nimimerkki "Maitoinen" apunimimerkeillään opettaa, tässäkin ketjussa. "Maitoinen" onkin harhaoppinen ja häntä tulee karttaa.

    Äänestä

  • "Maitoinen", olet hävytön ja röyhkeä!

    Äänestä

Melperikö siellä herjaa ja pilkkaa hienoa naista ja virkapappia. Ei hänen ihmisyytensä ole sen parempi tai huonompi kuin muidenkaan ihmisten. Kohtelisitte kunnioittavasti, vaikka hän ehkä onkin median lempilapsi. Missään tapauksessa aloitus ja edellä olevat kommentit eivät ole vl-uskovaisen kirjoitusta. Musta sydän tuottaa tuollaisia hedelmiä.

Äänestä
  • Taitaa olla paremminkin "Maitoisen" tekosia. Sama MILK MAN on puolustanut myös hoitokokouksia ja muita VL-julmuuksia "siunauksellisina" juttuina. Jos nyt joku VL-hoitokokous-kiusattu teki itsarin tai menetti mielenterveytensä, ei sillä ole väliä kun touhu oli "valtaosin siunauksellista" kuten myös MILK MAN valehtelee palstalla.

    Äänestä

Mitään näyttöä ei VL-oppineilla ole siitä, että SRK-eriseuran lestahellareiden "Jumalan valtakunnan" jättäneet 100 % olisivat aina epäuskoisia. Toki "Jumalan valtakunnasta" erkaantuneet joissakin tapauksissa myös Jumalan valtakunnasta eroon ajautuvat. Ja Mari Leppäsen kohdalla naispappeus-harha tietysti on ongelma. Niinkuin myös on traagista, että sadat VL-papit ja kanttorit ovat toimineet ja toimivat hyvässä yhteistyössä ns. naispappien kanssa ja ovat tulleet ja tulevat osallisiksi ns. naispappeuden synnistä. Surullista!

Äänestä

Olemme varoittaneet kirjoittajasta nim. "maitoinen". Hän ei enää vaella yhteisessä rakkaudessa.

Äänestä
  • "Maitoinen" puolustaa lähes kaikkea VL-julmuutta mitä vain voi kuvitella. Hän on muutoinkin tyypillinen VL-hahmo "Siionissa": Että muka vain lestat ovat uskomassa ja matkalla taivaaseen. Traagista on, että seurakuntaopissa valtaosa VL-uskovista on samoilla linjoilla kuin tuo harhaoppinen "Maitoinen".

    Äänestä

Mitkä nää niin ja niin monta tiedotusvälinetä olivat? Siis ne, joita Marin väitetään lähestyneen ja jotka mukamas eivät kiinnostuneet Marin mielipiteistä. Onko antaa lähteitä tästä Mari-lobbaamisesta?

Äänestä

Tämä koko juttu on syntynyt aivan väärinkäsityksestä, ikäänkuin Mari olisi esiintymisentarpeessa. Oli kysymys ainoastaan suviseurojen yleisluonteisesta vaikuttavuudesta ympäristölle ja sen ihmisille!

Äänestä

julkisuudessa vaihtuvat nopeasti. Sama yksityiskohta ei yleisöä kauan jaksa kiinnostaa. Sitä vain toivoisi, että Mari Leppänenkin taas löytäisi Jumalan valtakunnan.

Äänestä

"" Sitä vain toivoisi, että Mari Leppänenkin taas löytäisi Jumalan valtakunnan. ""

On jo löytänyt ja on samassa Jumalan valtakunnassa kuin luultavasti sinäkin. Ei ole lähtenyt lapsuutensa uskosta mihinkään. Vai oletko sinä lähtenyt????

Äänestä
  • On tunnettua, että kylkeytyminen ei toimi, kun on kysymys tulosta ahtaan portin kautta sisälle sen jälkeen, kun on ensin itse lähtenyt kenties tämän ajan maailmallisen hengen tai aatteen viekottelemana ulos. Tiedän aika hyvin millainen tämä stadin nuorten maailma on, joka täällä on ehkä ns. hyvissä tai paremmissa kouluissa. Jos on vähänkin geeneissä taipumusta poliittisiin juttuihin, niihin kaikenlaiset virtaukset täällä saattavat viedä nuorta ihan kummallisiin ajatusmaailmoihin suhteessa esim. Pohjanmaan nuorten maailmaan. Eräs Helsingin rehtori tuli aikoinaan Pohjanmaalle rehtoriksi keskiasteelle ja hämmästyi pienen kaupungin eroa pääkaupungin aikaansa.
    Olihan se vanhalle miehelle selvästi rauhallisempi ympäristö ennen eläkkeelle pääsyä.

    Äänestä

jossakin armonaikansa vaiheessa vielä alkaisi miettimään uskonasioita.

Äänestä
  • Kyllä Sinä "Maitoinen" jaksatkin harhoissasi kylpeä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huomasitteko_että kirjoitti:

tiedotusvälineet eivät Vaasan suviseurojen yhteydessä enää lainkaan huomanneet papitar Mari Leppästä?

Mari Leppänen lähestyi yhteensä yhdeksää (9) tiedotusvälinettä ilmaisten palavan halunsa antaa haastatteluja. Arvatkaa, mitä tiedotusvälineet hänelle vastasivat?

- Kiitos tarjouksesta. Olemme tekemässä juttuA lestadiolaisten suviseuroista. Siksi haastattelemme lestadiolaisia. Lestadiolaisuudesta erkaantuneista emme tässä vaiheessa ole kiinnostuneita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu