Keskustassa kiirehditään perustulokokeilua voimaan

5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Keskustassa kiirehditään pe­rus­tu­lo­ko­kei­lua - voimaan jo ensi vuonna





6





0


JAA:




Share on facebook





Share on twitter





Share on whatsapp








Kotimaa 11.10.2015 10:51

Kirsi Turkki








Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska esittää, että hallitus aikaistaisi perustulokokeilua. Perustulokokeilu on hallitusohjelmassa sovittu toteutettavaksi vuoden 2017 alusta alkaen. Ovaska aloittaisi kokeilun jo ensi vuoden alussa.

Ovaskan mukaan parustulomallia on syytä aikaistaa, koska työttömänä on jo lähes puoli miljoonaa suomalaista. Nuorten ja pitkäaikaistyöttömyys pahenevat koko ajan. Lisäksi työttömyyserot Suomen eri osien välillä kärjistyvät.

Perustulo on sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps.) alueelle kuuluva asia. Kokeiluista hallituksessa vastaa kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.). Perustulo korvaisi silppuiseksi kuvatun sosiaaliturvan ja purkaisi kannustinloukkuja, jolloin töiden vastaanottamisesta tulisi kannattavampaa.

Perustulomallin käytännön selvitystyö alkaa ensi viikolla, kun hallitus julkistaa työryhmän, joka mallia alkaa selvittää. Valtioneuvoston kanslia on kilpailuttanut selvitystyön tekijät. Tarjolla oli useita tutkimuslaitoksia.

Vehviläinen: Ripeä aikataulu

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen arvioi, että hallituksessa on halukkuutta viedä perustulokokeilua ripeästi eteenpäin. Kokeilua on pidetty hyvänä tapana katsoa miten perustulo toimisi. Vehviläisen mukaan ei kuitenkaan ehkä ole realistista, että perustulokokeilu alkaisi vielä ensi vuoden alusta.

– Kannattaa kuitenkin kokeilla hyvin, eikä vain huitaisi, Vehviläinen painottaa.

Keskustan Ovaskan mielestä perustulomallia voitaisiin kokeilla esimerkiksi syrjäisellä, korkean työttömyyden seutukunnalla, teollisuuden rakennemuutoksen kohteeksi joutuneella paikkakunnalla ja suuren kaupungin asuinalueella, jossa on korkea työttömyys.

Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja olisi myös valmis nostamaan työttömyysturvan suojaosuutta, jotta yhä useammalla työttömällä olisi mahdollisuus ottaa vastaan edes lyhytaikaista työtä ilman pelkoa tukien menettämisestä. Nykyisin työttömyysturvan suojaosuus on 300 euroa. Keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila esitti äskettäin, että suojaosuus nostettaisiin 400-500 euroon.

Äänestä

Mitä tuo käytännössä sitten tarkoittaa. Saako kaikki työttömät ja pieneläkeläiset tietyn summan kuukaudessa?

Äänestä

"Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja olisi myös valmis nostamaan työttömyysturvan suojaosuutta, jotta yhä useammalla työttömällä olisi mahdollisuus ottaa vastaan edes lyhytaikaista työtä ilman pelkoa tukien menettämisestä. Nykyisin työttömyysturvan suojaosuus on 300 euroa. Keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila esitti äskettäin, että suojaosuus nostettaisiin 400-500 euroon."
Suojaosuuteen liittyvä paperisota ei vähene korottamalla suojaosuutta. Kela vaatii palkkatodistuksen ennen kuin se suostuu maksamaan työmarkkinatuen. Vielä hankalampaa voi olla sossun luukulla, joten onneksi toimeentulotuen perusosan maksatusta ollaan siirtämässä Kelaan vuoden 2017 alussa.
Alueellinen perustulokokeilu on ajan hukkaa ja lisää paperisotaa ja eriarvoisuutta. Perustulon on oltava niin suuri, että sillä saa maksetuksi perustarpeet asumista myöten, koska työpaikkoja ei tule mistään lisää lisätulojen hankkimiseksi etenkään korkean työttömyyden paikkakunnilla.

Äänestä
  • Miksi kaikkia asioita pitää kokeilla eikö tuota pystytä laskemaan.

    Väestöpohja tiedetään, samoin työttömien ja lasten määrä,
    miksi ekonomistit ja näiden asioiden parissa työskentelevät eivät vain laske vaikutuksia, nuo kokeilut on turhia.

    Äänestä

Perustulo olisi hyvä juttu kaikkien kannalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jo_ensivuonna kirjoitti:

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/keskustassa-kiirehditaan-perustulokokeilua-voimaan-jo-ensi-vuonna/709298/

--

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu