Tulin lukaisemaan mitä juttua täällä on, kun kuulin, että kovasti on päättäjiä moitittu. No sehän nyton normisettiä varsinkin tällaisella palstalla. Ja niinhän se on, että teki mitä tahansa, ei siihen olla tyytyväisiä. Selaillessani keskusteluja osui silmiini kohta: "...virat roikkuu täyttämättä...". Okei... viimeksi kun kävin täällä palstalla ennen kuntavaaleja, suurin valituksen aihe oli kaupungintalon liika työväki. Näköjään siitä ei enää valiteta, voisiko olla niin, että oltaisiin tyytyväisiä siihen, että hallituksessa eivät olekaan kaikkiin virkoihin heti myöntäneet täyttölupaa?
Oletteko tulleet ajatelleeksi, että suoraankin voi ottaa yhteyttä asiallisesti valtuutettuihin ja kertoa heille omat mielipiteensä, sillä saattaisi olla vaikutusta enemmän kuin yleisellä valtuuston mollaamisella tällä palstalla. Aika harvakseltaan nimittäin valtuutetut täällä käyvät.
Eräs vaikuttamisen muoto on kuntalaisaloite, hyvä vaikuttamisen muoto, jos johonkin haluatte muutosta. Jos aloitteen allekirjoittaa 2% äänioikeutetuista kuntalaisista, se on pakko ottaa käsittelyyn, Virtain tapauksessa riittää siis alle sata nimeä. Ja lautakunnille voi lähettää kirjeitä ym. Valittamisen sijaan voi siis ottaa reippaan asenteen ja alkaa ajaa omaa asiaansa ja näin tulla itse aktiiviseksi vaikuttajaksi.
Pääättäjät - pohjasakkaako?
valtuutettu
0
56
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs531605- 1741346
- 101295
- 761264
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli2841202- 161126
Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti96918Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää33913Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä56905- 347815