HIENOA SUSANNA TANNI, OLET IHANA!

Susanna Tanni on varmasti yksi Suomen vihatuimpia ihmisiä, ja syy on selvä: Susanna on yli nelikymppisenä äitinä nuorekas ja seksikäs kaunotar jonka kelpaa paljastaa vartalonsa maailman arvostetuimman eroottisen julkaisun kuvissa. Itseasiassa Playboy on niin korkeatasoinen ja perinteikäs brändi ettei sinne ihan helpolla päästä. Onhan se katkeraa monille jotka edustavat olemukseltaan selvästi vastakohtaa Susannalle, eli naiset jotka synnytettyään menettävät sen vähäisenkin viehätyksen ja seksuaalisuuden jota heissä on saattanut olla. heitä näkee tuolla kaupoissa huutamassa ja äksymässä kiukutteleville kakaroilleen ja ilme on sellainen että se kuivattaa kukkasetkin ruukkuunsa. Heidänkaltaiset tietysti vihaavat Susannaa julmasti vaikkeivat tuntisi koko naista ja samaan vihaajien laumaan kuuluu ne miehet jotka eivät hänenkaltaistaan voi ikinä saada. Eikä Susanna Tanni ole ainoa Suomessa. Samanlaista kuraa ovat saaneet niskaansa mm. Kata Kärkkäinen, Tanja karpela ja monet muut kansainvälisestikin tunnustetut kaunottaret. Se kun on niin, että Suomessa ei saa olla hyvännäköinen, tyylikäs, menestynyt ja varakas. Hoitamaton olemus, tuulipuku ja autona korkeintaan Volkkari, Kia tai muu halpa taviskippo ovat sallittuja.
790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä Susanna hyvän näköinen nainen on, tuskin sitä kukaan kiistää, ja varmasti kuulemme vielä monenlaisia asioita.
Mutta tuota, siitä Playboysta. Kysymyksessä oli siis omavaraisesti toimiva Portugalin versio lehdestä, jolla on yhteistä vain nimi. Tämän Portugali version levikki on 20000kpl ja että koko luokka tulee esiin on esim. Seiskan tai Aku Ankan levikki Suomessa n. 200000kpl.

Äänestä

On ehkä liioiteltua sanoa, yksi Suomen vihatuimpia ihmisiä. Harva edes tietää kuka on Susanna Tanni ja vielä harvempi osaa yhdistää mihinkään asiaan.

Äänestä

Onko Melamatti, jormajussi ja keppikaarlo nykyään Suskin uusia ystäviä ja läheisiä?

Äänestä

Luulen, että vihaan kuulu se että on perheen äiti jolla lapsia. Hyvävartaloisia yli nelikymppisiä on vaikka kuinka. Eivät vaan tule esille kun eivät paljastele itseään. Kasvoista Tannin ikä näkyy ja sille ei voi mitään. Voisi luulla melkein viisikymppiseksi. Eivät kaikki arvosta itsensä paljastelijaa.

Äänestä

Kaunis nainen ei häntä kukaan vihaa ihannoi kaikki.

Äänestä

Sopiihan se mummunkin kasvoihinkin enkelin kiharat.

Äänestä

Klapikansalle. Älä myös sinä ala terveellä itsetunnolla olevia ihmisiä haukkumaan. Ei tämä Tanni mikään kaunotar ole. Kaunottarelta vaaditaan myös kauniit kasvot. Ei riitä laiha olemus. Kärkkäisen olen tavannut joskus aikanaan luonnossa ja eipä tavallisesta poikennut. Monilla miehillä on taso jonka vaimokseen ottavat. Ei riitä, että riisuu itseään kaiken kansan nähtäväksi. Jo pelkästään suomessa on tuhansia siis nuoria kauniita naisia. Miehillä on valinnan varaa. Kyllä suomessa saa olla hyvänäköinen. Ihmisestä itsestään riippuu minkä kuvan antaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


klapikansaa kirjoitti:

Susanna Tanni on varmasti yksi Suomen vihatuimpia ihmisiä, ja syy on selvä: Susanna on yli nelikymppisenä äitinä nuorekas ja seksikäs kaunotar jonka kelpaa paljastaa vartalonsa maailman arvostetuimman eroottisen julkaisun kuvissa. Itseasiassa Playboy on niin korkeatasoinen ja perinteikäs brändi ettei sinne ihan helpolla päästä. Onhan se katkeraa monille jotka edustavat olemukseltaan selvästi vastakohtaa Susannalle, eli naiset jotka synnytettyään menettävät sen vähäisenkin viehätyksen ja seksuaalisuuden jota heissä on saattanut olla. heitä näkee tuolla kaupoissa huutamassa ja äksymässä kiukutteleville kakaroilleen ja ilme on sellainen että se kuivattaa kukkasetkin ruukkuunsa. Heidänkaltaiset tietysti vihaavat Susannaa julmasti vaikkeivat tuntisi koko naista ja samaan vihaajien laumaan kuuluu ne miehet jotka eivät hänenkaltaistaan voi ikinä saada. Eikä Susanna Tanni ole ainoa Suomessa. Samanlaista kuraa ovat saaneet niskaansa mm. Kata Kärkkäinen, Tanja karpela ja monet muut kansainvälisestikin tunnustetut kaunottaret. Se kun on niin, että Suomessa ei saa olla hyvännäköinen, tyylikäs, menestynyt ja varakas. Hoitamaton olemus, tuulipuku ja autona korkeintaan Volkkari, Kia tai muu halpa taviskippo ovat sallittuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu