Tämä on aivan mahdollista.
Sipilä haluaa 250000 somalia Suomeen!!!
SippiRahanSana
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Somalit ovat kaikkein pahamaineisimpia maailmalla,,Ruotsalaisetkin tietää sen,Suomessa tietoa vielä heikommin näistä.Eivät sopeudu yhteiskuntaan eivätkä työskentele,suoltavat vain jälkeläisiä ja ovat taakkana yhteiskunnallle.
Somaleja on Suomessa jo tarpeksi,ehdottomasti.
Mamut eivät ole ongelma kepulisteille, sillä keput eivät maksa veroja, vaan kuittaavat vastikkeettomia tukiaisia rökäletappiollisista harrastuksistaan. Sipilän kutsuvieraat jäävät oikeaa työtä tekevien kustannettavaksi.
Sipilä on tehnyt suuren luokan mokan ilmoittaessaan luovuttavansa kakkoskotinsa maahanmuuttajille. Tämä on otettu vastaan Suomen kutsuna Irakissa, Syyriassa, Afrikassa ja Euroopassa. Ilmoituksen hinnaksi tulee satoja milj. euroja vuodessa. Viisas ja kokenut poliitikko olisi jättänyt sen tekemättä.
Sipilä ajaa pakolaispolitiikallaan Suomen tuhoon kuten Merkel koko Euroopan. Heidät pitäisi saattaa henkilökohtaiseen vastuuseen tekemisistään. Kumpikaan ei toimi kansalaisten mandaateilla.
Samaa mieltä ollaan.Kukkahatutäti Merkel on kyllä yksi perkeleen riesa koko eu:lle.Merkel vie ja Sipilä vikisee.
Päätösvaltaisiin virkoihin hakeutuu aina scammerit. Toimivat rahasta ja puhuvat itse saatanan kiellellä paremmasta huomisesta. Maailmassa 7 miljardia ihmistä mistä voisi puolet hävittää. Eikä jäljelle jääneet voisi paria kyynneltä yhtään pahemmin. Ahneiden ihmisten peuhaamista kaikki poliittinen toiminta. Ei alkuunkaan olla tekemisissä paremman tulevaisuuden kanssa. Politiikkaa millä ollaan ihmisenrodun lopun kanssa tekemisissä. Tulee tapahtumaan jotain järkyttävää ja ihmisiä jää vielä puolet.
Tapasin tänään keskustassa tummahiuksisia maahanmuuttajia, vaikuttivat energisiltä ja hyväntuulisilta salskeilta miehiltä. Ajattelin että tuostapa saadaan hyviä työntekijöitä lakkoherkkien rupeloiden tilalle.
Saksalaisista suuri osa on tummahiuksisia.
Mitä.Onko keskustassa jo paljonkin tummahiuksisia maahanmuuttajia? No jo on puolue.Teillä on nyt siis tällähetkellä puoluessa lakkoherkkiä ruipeloita? Voi,voi.Vaihtakaa kiiressä ne musulmaaneihin ei se ainakaan huonommaksi menisi.
Tapasin tänään keskustassa (S-järvi) tummahiuksisia maahanmuuttajia, vaikuttivat energisiltä ja hyväntuulisilta salskeilta miehiltä. Ajattelin että tuostapa saadaan hyviä työntekijöitä lakkoherkkien (SAK)rupeloiden tilalle.
Ei vaan taida sopia muslimihipiälle työnteko ei edes Sonkajärvellä. Eat, fuck, sleep and repeat (syö, nai, nuku ja toista se) näkyy sopivan paremmin näille eläteille. Ja sossutäti on iloinen kun saa auttaa näitä "kurjia".