Kirje piereskelijälle
D I M P E X
Trading company for pharmaceutical products
Ihmisen kuten monien muidenkin nisäkkäiden suolistossa muodostuu pahanhajuista kaasua, jonka purkautuminen vieläpä tuottaa epämieluisan äänen. Lähimmiltä tuttaviltanne olemme kuulleet, että kuulutte niihin ihmisyksilöihin, joilla niitä tulee tavallista enemmän. Tämä on tuottanut teille itsellenne nolostuttavia ja ympäristöllenne epämiellyttäviä tilanteita, mutta meillä on nyt tarjota ratkaisu, Dimpex, hyödyllinen tuotteemme,, jolle olemme hakeneet patentin useimmissa sivistyneissä maissa, mm. Suomessa.
Dimpex on tarkoitettu asennettavaksi istumalihasten väliseen olevaan aukkoon. Se tekee kaasupurkaukset hajuttomiksi ja äänettömiksi. Voitte milloin vain antaa kaasun purkautua tekemättä itseänne epämiellyttäväksi. Samoin aparaattiimme on saatavilla lisävarusteena erikoinen soittolaite, jonka avulla voidaan jäljitellä urkujen soittoa, jousiorkesteria, Riki Sorsan soololaulua, soitella yksinomaan torvimusiikkia tai vaikkapa Nokia Tunea.
Dimpexin vaatimaton hinta on todellakin vain 60e ilman soittolaitetta ja 120e soittolaitteella (hinnat sitoumuksetta). Laitteen käyttökokemuksista toivomme kirjallisia lausuntoja. Erikoisesti toivomme lausunnoissa kiinnitettävän huomiota äkillisten kaasutusten eli paukkupierujen vaikutukseen soittolaitteen äänenvärin suhteen sekä jousiorkesterisoittolaitteen yhteydessä sävelkorkeuteen.
Aparaatillamme on täysi kuluttajansuojalain mukainen palautusoikeus (7 päivää ostopäivä mukaan lukien). Toivomme Teidän, mikäli päätätte pitää tilaamanne Dimpexin, suosittelevan sitä myös paukutteleville ystävillenne.
Toivomme tarjouksemme kiinnostavan Teitä ja jäämme odottamaan tilaustanne lähipäivinä.
Kunnioittaen Pierre Bois
Dimpex ltd.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.