Kummallinen ilmiö: jos joudun lukemaan tai kuuntelemaan historioita eurooppalaisista kuningashuoneista menneiltä ajoilta, niin vaivun tuossa tuokiossa omalaatuiseen horrokseen, kuin puoliuneen. Kun siis kunnia-arvoisten etunimien ja järjestysnumeroiden litania alkaa, niin tarina muuttuu kärpästen unnuttavaksi surinaksi korvissani, ja ajatus vaeltelee himmeille seuduille. Miksi ihmeessä? Oletteko kokeneet itse jotain samankaltaista?
Muutamaan tenttiin olen joutunut lukemaan Espanjan ja Brittein saarten historiaa, ja eihän siitä meinannut helkkari soikoon mitään tuolla!
Muutamaan tenttiin olen joutunut lukemaan Espanjan ja Brittein saarten historiaa, ja eihän siitä meinannut helkkari soikoon mitään tuolla!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Historian opetus on jämähtänyt jonnekin 50-luvulle! Ketään kiinnosta Brittien tai Ranskan tai Espanjan kuningashuoneiden ristiinnaimiset, sukurutsaukset ja yleinen perseily! Enemmän kiinnosti lukiossa juuri ns. tavallisten ihmisten elämä ennen vanhaan tai historian yleisemmät suuntalinjat toisin kuin lukea jonkun Kaarle Kääpiön toikkaroinnista keskiajalla!
Totta puhut! Kuninkaalliset eivät vain yksinkertaisesti tunnu tosissaan otettavilta, oikeasti historiaan vaikuttaneilta henkilöiltä. Jo näiden puuteroitujen peruukkipäiden pompöösit muotokuvat saavat torjuntaa aikaan. Vanhakantainen historiankäsitys etupäässä heihin kuitenkin keskittyy. Rahvas, kaikessa rujoudessaan, kiinnostaa huomattavasti enemmän kuin sukkahousuasuinen hoviväki.
Aika vähän ainakaan peruskoulussa ja lukiossa joutui enää 1970-80-l. vuosilukuja ja kuninkaiden järjestysnumeroita opettelemaan. Kyllä historianopetus ainakin silloin oli aivan järkevällä tolalla.
Avaaja on ilmeisesti käynyt koulunsa 1800-luvulla. Kannattaisi kirjoittaa muistelmat äkkiä!