Hän saa hyvät rahat ja kansa maksaa.
Kansanedustaja Sanna Lauslahti tiesi jo etukäteen eli vuonna 2014, että Suomeen on tulossa iso matukkakeitto.
Rahaa toisten ihmisten hädällä.
Sehän on kokoomuksen periaate ollut aina :D
Kansanedustaja Sanna Lauslahti tiesi jo etukäteen eli vuonna 2014, että Suomeen on tulossa iso matukkakeitto.
Rahaa toisten ihmisten hädällä.
Sehän on kokoomuksen periaate ollut aina :D
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jep. Luona OY:n hallituksen jäsen. Luona tekee isoa bisnesta pakolaisilla. Perustanut pikavauhtiajo liki 10 pakolaiskeskusta, asuttaen liki 2000 pakolaista. Kuukaudessa polkaissut käyntiin 30Me:n liikevaihdon ja ilmeisesti miljoonien voitto tulossa.
Luonan hallituksessa myös Ulpu Iivari sd, ja Kumpula-Natrin sd. mies Pasi Natri.
Kokoomuksen Sanna Lauslehto aktiivipoliitikko, kansanedustaja, Iivari taitaa jo jäähdytellä.
Miksi valittu poliitikkojaj yhtiön hallitukseen. Asiantuntemuksen, pakolaisten asuttaminen, takiako? Tuskin. Vaan siksi että heillä on yhteiskuntasuhteita, ja hyvin ne ovatkin toimineet. Sopimuksia valtion kanssa pakolaisbisneksestä syntty ku sieniä sateella.
Valtio on jopa itse pyytänyt Lounaa tutkimaan moduuliasumista pakolaisilla. Ekat moduulit , konit jo toimitettu yhden pakolaiskeskuksen maille.
Lounan hallituksen pj. on pappiskoulutettu, Hgin sosiaalipomo, Paavo Voutilainen ja hallituksen jäsenenä myös Paavon kaveri lestadiolainen Markus Oksa, joka omistaa ja johtaa Baronakonsernia, jonka tytär Luona on. Luonan nimi oli vielä hetki sitten Barona hoiva.
Nimenvaihdoksella yritetään ilmeisesti pitää matalampoaa profiilia ja häivyttää omistus suurelta yleisäölta ja vaikeuttaa tuleoskehityksen seuraamista, vertailua edellisten vuosien tulokseen. Odotettavissa on huima liikevaihdon kasvu ja tuloksen kasvu.
Olisi kiva tietää kuinka paljon Lounan hallituksen jäsenet saavat palkkiota vuodessa?
Kaikki matukustannukset ovat tietenkin salaisia vaikka ne kustannetaaan 100%:sti verovaroista. Toivotavasti äänestäjät muistavat Sanna Lauslahden ja muiden härskit matubisnekset kun taas valitaan "rehellisiä " ihmisiä hoitaman SUOMALAISTEN asioita!!!!
Lauslahti ja muut kusipäät helvettiin! Ja äkkiä.Nämähän vain lisäävät Katainen /Urpilainen syöksykierrettä Jyrkimmäksi.Saatana.