Annetaanpas Tampereen Helenan kertoa, kirkon touhuista !
Tampereen evankelis-luterilaiset seurakunnat avustavat ainoastaan muslimeja
eilen kello 09:57
Tuttuni juuri soitti itkien. Hän oli ollut juttelemassa diakonissan kanssa; tähän asti hän on yksinhuoltajana saanut pari kerta vuodessa ruokakauppaan pienen maksumääräyksen, mistä on ollut suuri apu.
Nyt diakonissa sanoi, että he avustavat tästä lähtien ainoastaan pakolaisia, eikä rahaa riitä enää kuulemma suomalaisille avun tarvitsijoille. Tuttuni yritti sanoa, että on myös avuntarvitsija, mutta diakonissa sanoi, että näin on päätetty.
Te jotka kuulutte (vielä) kirkkoon, miettikää asia uudelleen. Teidän kaikki kirkollisveronne menevät elintasopakolaisten (muslimien) hyysäämiseen.
WWW.EROAKIRKOSTA.FI
Näin siis Tampereella autetaan vähävaraisia tamperelaisperheita. Kehoitin tuttavaani muuttamaan nimensä Fatimaksi.
##########################################################################
https://www.google.fi/url?
Mussulmanni sota on jo pohjoismaissa alkanut, rajat ovat olleet liian pitkään auki taivaita myöten! Ei mene pitkään kun meillä on sama meno kuin Ruotsissakin ! Tämä Helenan uutinen lisää jälleen kirkosta eroamisia, itse erosin jo noin 10 vuotta sitten!
Tämä Suomikin on mennyt kummalliseksi, kun joka asiassa asetetaan kulkuroirat ennen maamme omaa kansaa!
Nyt olisi aika alkaa vaatimeen isommalla joukolla päättäjien päitä pölkyille !
EROTKAA KIRKOSTA !
Late Lapista. SSSS Ry!

Vastaukset 11
Vanhimmat
Sipilän, Soinin ja Orpo Petterin päät ensimmäisinä pölkylle !
Stubb??Missä?
Pöyristyttävääää!
Olen jo eronnut.
Tuntuu kuin kirkko olisi näinäpäivinä muuttunut SUUREKSI SAATANAKSI!
Erosin vuosi sitten!
Minä erosin kirkosta kun kuulin jotta siellä suojellaan Ruandalaista joukkomurhaajaa!
Late Lapista. SSSS Ry!
Ei niiden pidä priorisoida. Vastaanottokeskukset valtion rahoittamina on pakolaisia varten. Jos kirkolla on vastaanottokeskus, niin valtio sen kulut kustantaa. Ei se sieltä pois ole.
Eiköhän se olisi kuitenkin tärkeämpää erota lahkoista, kuten esim. hihhuleista ja hellareista ennen kuin ev.lut.kirkosta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1444284169588.html
Tärkeintä on erota vappaa-ajattelijoista, joita onneksi viime vuonna oli vain 1576, ja trendi aleneva.
Uutisista saamme kuulla jatkuvista lasten seksuaalisista pahoinpitelyistä. Vaparit suorastaan yllyttävät näihin tekoihin jakamalla pornolehtiä, joissa ihannoidaan irstailua. Kukaties he nyt pyrkivät jakamaan pornoa myös turvapaikan hakijoille saadakseen nämäkin nuoret miehet ylikiihottumaan.
Lisäksi heidän omalla prometeusleirillä raavaat miehet nakuilevat saunassa pikkutyttöjen kanssa. Tällaiseen toimintaan jaetaan vielä veronmaksajien rahoja.
Eikä vapareita ole pahemmin näkynyt köyhiä auttamassa, jos nyt ei ilmaisten pornolehtien jakelua siksi lasketa.
KANNATTAA EROTA LUTERILAISESTA KIRKOSTA JOKA YHDESSÄ PUNAISEN PUOLIKUURISTIN KANSSA TUO MAMUJA SUOMEEN JA RAKENTAA MOSKEIJOITA
http://www.eroakirkosta.fi/media/none/tiedote_10_2015.html?year=2015
Silti voi uskoa jos ei kuulu kirkkoon, ja jos menee maksamaan 200 euroa 40 vuotta papille, joka ylistää islamia sivutyönään, antaa rahaa tähän toimintaan 8000 euroa JONKA ANSAITSEMISEKSI ON VEROJA ENNEN TIENATTAVA NOIN 16 000 EUROA
On myös mahdollista liittyä katoliseen kirkkoon jolla ei ole veronkanto-oikeutta ja silloin voi perustella itselleen, että paavi Pius 12 puolusti suomalaisia laajasti talvisodassa ja sai koko eteläamerikan tukemaan Suomea ja puolalainen paavi wojtyla eli Johannes paavali 2 poisti kommunismin kaataen sen Puolassa joka oli itä-Saksan ja kommunistikremlin välissä ja katkaisi tietoyhteydet
JA MUISTAKAA TÄMÄ, EDUSKUNTA PUNTARIIN, AIKOVATKO HE TEHDÄ MITÄÄN SUOMALAISTEN HYVÄKSI,
TÄSTÄ LÄHTEE, ALLEKIRJOITA HETI VÄYRYSEN ADRESSI https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 LISÄÄ AIHEESTA http://www.paavovayrynen.fi/2015/07/16/tiedote-vayrynen-jatti-kansalaisaloitteen-tarkastettavaksi/
http://yle.fi/uutiset/vayrynen_haluaa_markat_frangit_ja_liirat_kayttoon_euron_rinnalle/8167855
Tein soittokierroksen tutuilleni ympäri Suomen. Osa heistä on opiskelijoita. Jokaisella paikkakunnalla seurakunta jakaa edelleenkin avustuksia kantasuomalaisille kuten ennenkin, myös Tampereella. Jotkut perheet olivat saaneet sen jokajouluisen kyselynkin seurakunnaltaan, minkälaista apua heillä olisi tarpeen jouluksi, esim, lasten urheiluvälineitä, leluja yms. Raha ruokaa varten on myös tulossa joulunalla, ei tosin suuri summa, mutta sama kuin ennenkin ettei ole ainakaan pienentynyt. Opiskelijatkin ovat saaneet srk:lta apua ihan samalla lailla kuin ennenkin.
Olisitte miettineet äänestäessänne eduskuntavaaleissa, että keille äänenne annatte.
Rasismikortilla PetosjytkyKokoomusKeput, ottivat yksinkertaisilta äänet pois, käyttääkseen niitä veropakolaiseliitin sota-, pakolais- ja ydinvoimabisneksiin.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3445183/tyottomia-kurittamalla-ei-tule-uusia-tyopaikkoja
Jokainen, joka antoi äänensä EK-sss-Veroparatiisihallitukselle, voisi nyt ainakin oppia läksynsä, mitä tarkoittaa jos äänestää äärioikeistoporvareita.
Uskonnottomat ymmärsivät jo siirtyä Vasemmalle, moni kirkkoon vielä kuuluvakin on jo mennyt perässä. Suomessa on erittäin hyvä, moderni ja oikeudenmukainen Vasemmisto, jota kannattaa äänestää, kaikissa tulevissa vaaleissa.