Taxfreepitsoja?

http://www.stara.fi/2015/10/13/kotipizzaa-myytiin-590-eurolla/

”Suomessa nousi eilen uutiseksi poliisin pyyntö ilmoittaa viranomaisille, jos Suomessa myydään pizzoja alle kuuden euron hinnalla. Poliisin mukaan sellainen ei nimittäin ole mahdollista, jos pizzoista maksetaan verot normaalisti.”

Kun nyt niin on käynyt, että touhuan kirjanpidon ja tilintarkastuksien parissa, niin kerronpa omaa näkemystä. Eli kaikissa isoissa kaupungeissahan törmää tavan takaa siihen, että myydään ”vitosen” pitsoja. Ihan päässä laskien tulee selväksi, että siihen hintaan kauppa ei kannata. Toki voi perustella myyntiä kampanjoinnilla: että hankitaan uusia asiakkaita. Mutta kun on pitsapaikkoja, joissa on periaatteessa aina se vitosen tarjous. Onko niistä tehty ilmoituksia? On!!! Kilpailevat pitsa- ja lounaspaikat ovat tehneet ilmoituksia asiasta. Lehdissä on myös ollut useita kirjoituksia aiheesta. Ei ole ollut yhtään tuntematon asia, että koko pitseriakanta Suomessa kaipaisi tarkan verosyynin. Ilmiselvää on, että sellaista syyniä ei ole aloitettukaan. Jos olisi, tietäisin edes yhden syynätyn pitserian. Isosta joukosta. Ehkä on syynätty Juvalta yksi ja Närpiöstä toinen. On mennyt minulta ohi ne. Niin! En sanonut, onko minulla tietoa, onko niissä pitserioissa puliveivattu. Asemani vuoksi on tarpeen sanoa loivasti. Mutta juurikin tietojeni mukaan sanon, että verotarkastusta pitserioissa ei tehtäisi turhaan.

”Poliisin pyyntö pizzojen polkumyynnistä otettiin eilen vastaan ristiriitaisesti, sillä monet pitivät sitä turhana ja perusteettomana. Poliisilla ei nimittäin ole tietenkään minkäänlaisia valtuuksia määritellä mihin hintaan pizzoja saa myydä”

Onkohan poliisi ollenkaan kiinnostunut pitsojen hinnoista tai niitä säätelemässä. Luultavasti konstaapelikin on mielissään, jos saa vitosella pitsan. Eli nyt halutaankin karsia pois SELLAINEN halpojen pitsojen kaupustelu, jossa firman kulurakenne ei ole lain edellyttämässä kunnossa. Sellainen, jossa tehdään rikoksia.
41116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Ei pizzan pyörittäjän tai burgerin paistajan tartte mersulla ajaa. Suomessa vissiin tarvii.

Äänestä
  • Tiän yhen vitosen pitsan kauppiaan, joka ajelee tuoreenpuoleisella isolla Bemarilla. Varmaan perintörahoilla hommattu?

    Äänestä

poliisin äly ei ehkä riitä näihin yrittämisen perusasioihin, mutta lopputulos on täysin sama, myytkö 100000 pitsaa 10 sentin katteella, vaiko 10000 pitsaa euron katteella. poliisin pitäisi pysyä niissä hommissa, jotka hallitsee. eli lähinnä nyt kahvin juonti aakkosasemalla ja mopopojille vittuilu.

Äänestä
  • ei edes riitä käsittämään 100000 pizzan tekemiseen kuluu huomattavasti enemmän yrittäjän resursseja kuin 10000 pizzan tekemiseen. Ei ole mikään ihme että talous on koko maassa kuralla kun kaltaisesi ääliöt äänestävät Kokoomusta vaikka eivät tajua asioista yhtään mitään.

    Äänestä

  • Ihan kadulta katsoen voi arvioida, paljonko joku pizzapaikka kannattaa. Liiketilan neliövuokra on helppo haarukoida ja siitä koko vuokra. Palkat ja raaka-ainekulut. Aineksia ei saa mistään "omituisen" halvalla. Ja minimipalkkasysteemi on Suomessa. Jossakin kohtaa on se hinta, millä jollakin liikepaikalla voi pizzaa myydä. Kannattavasti. Vitosen pizza voi olla kannattavaa myydä jossain metsän keskellä. Jos siellä joku sen suvaitsee ostaa.

    Äänestä

Minä myydä teil kolme euro pitsa te syödä kaiki pois.

Äänestä

Ja Tino Singh alkoi huutamaan RASISMISTA kun veronkiertäjiä otetaan tarkempaan syyniin...

Äänestä

Se on veromiehellä rankkaa kun joutuu jotain pizzeriaa syynäämään. Heittäytyvät siellä kielipuoliksi. Pari kolme säljänteriä alkaa komottaa oikein tuelta. Ja rasismikortti on esillä jo korttelia ennen kun veromies on edes perillä.

Onko niin, että selittävät ne pizzeriat pois sillä, että ovat vähäpätöisiä tapauksia. Että on olevinaan isompaakin tekemistä.

Perisuomalaiset pubit ei näytä olleen kovin "vähäpätöisiä". Niitä ehditään syynätä.

Äänestä

jos löydätte reilusti ylihinnoiteltuja tuotteita, ilmoittakaa myös poliisille. näissä voi olla jonkinlainen mafia vetämässä välistä. esim jos 86*54mm kokoinen ajokortti maksaa 50 eur, joku vetää välistä. tai jos 20 sivuinen passi maksaa 50 eur, sama homma. viidelläkympillä saa jo 400-sivuisen ammattikirjan rehellisillä markkinoilla.

Äänestä
  • Monopoliasemassa voi hinnoitella ihan miten huvittaa, kai se tiedät.

    Äänestä

Poliisi ei ymmärrä yrittämisestä yhtään mitään ja tuo pizzapaikkojen ratsaaminen on täysin naurettavaa touhua. Jos pizzeria myy pizzaa alta kuuden euron niin helvettiäkö se poliisille kuuluu?

Äänestä
  • Kuuluu juuri sen verran, että pizzaa ei voi myydä siihen hintaan jos verotkin meinaa maksaa. Vai onko hiekkaneekereillä siinäkin asiassa eri oikeudet?

    Äänestä

Läskipossut veti heti ihransa nenään kun pitsojen hintoihin meinataan puuttua. Vai onko kyseessä hyysäreiden raivo mamupitserioiden puolesta?

Äänestä
  • Mix plösöytymistä tarttis vielä tukee halvoilla pitsoilla?

    Äänestä

Onkohan suomalaiset jotenkin lopullisesti seonneet! On tää nyt niin outoa touhua. Ei mitään tärkeempääkään taida olla asialistalla.

Äänestä
  • varmistaa linnunradan ulkorajat ettei tänne valu mitään muukalaisia andromedasta.

    Äänestä

  • meidäntäytyy kirjoitti:

    varmistaa linnunradan ulkorajat ettei tänne valu mitään muukalaisia andromedasta.

    Jotakin porukkaa tänne näkyy kuiteskin valuvan. Ja aika hallitsemattomasti.

    Äänestä

  • jofbyumjrtyurt kirjoitti:

    Jotakin porukkaa tänne näkyy kuiteskin valuvan. Ja aika hallitsemattomasti.

    meidän pitää varmistaa rajat ettei tänne valu niitä andromedasta, tai kukaties jostain pallotähtikuviosta.
    https://www.youtube.com/watch?v=7pfOFCUjmEU
    Jodie Foster's mystical flight Contact

    Äänestä

Eikö sekin ole rasistista jakoa, jos mamupizzerioita EI tutkita samalla tarkkuudella kuin muita?

Äänestä

Pitsapaikan pyörittäminen saattaa olla myös elämäntapa,varsinkin jos kyse perheyhteisön pyörittämästä toiminnasta,itse pitsa saatetaan tehdä omakustannus-
hintaan,mutta siihen voi liittyä oheismyyntiä kuten virvokkeet ym,joilla tehdään
katetta,jotkut ihmiset ovat tyytyväisiä kun saavat touhuta pitkää päivää jollain
4-5e/h palkalla.Saatan olla hakoteilläkin.

Äänestä
  • Juh. meniskö rasismin piikkii, jos tekis mamupitseriasta ilmotuksen verosyistä?

    Äänestä

  • verotmaksuun kirjoitti:

    Juh. meniskö rasismin piikkii, jos tekis mamupitseriasta ilmotuksen verosyistä?

    Jos on tietoa veronkierrosta, niin kannattaa tehdä ilmoitus. Ja ihan riippumatta siitä, onko kohteena joku mamupitseria tai mikä tahansa. Ei kannata harjoittaa negatiivista tai positiivistakaan syrjintää. Joka tapauksessa perustuslaki takaa kansalaisille tasavertaisen aseman lain edessä. Voit siis suorastaan vaatia, että aiheellinen verovilppiepäily tutkitaan.

    Verovilpistelijät kun saadaan joukosta pois, liike-elämä tervehtyy. Veronkiertohan on vapaamatkustelua toisten selkänahalla.

    Äänestä

Kenelle pitäs raportoida Keskon ja S-Marketin sisäänheitto pitsoista? Nuorempana tuli syötyä suuri määrä noita kun ostat yhden pitsan, saat toisen ilmaiseksi ym tarjouspitsoja.
Onko verottaja tutkinut näiden suurien marketeiden tajoustuotteita. Niitä kun myydään niin halvalla, ettei niillä mitään katetta synny.
Siispä minne menen tekemään tästä tärkeästä asiasta ilmoituksen. Eikös nyt polliisi ole tahallaan ummistanut silmänsä kaikista tarjoustuotteista. Niitä pitäs tutkia samalla ja suuremallakin intohimolla kun mitä nyt tehdään parin pitsanpaistajan puulaakissa.

Ja tarkoittaako polliisi muutenkin että aina pitää syntyä katetta muuten on jotain vakavasti pielessä. Ja tällainen ihminen pitää ilmiantaa. Mutta mitä polliisi meinaa sitten tehdä näille henkilöille. Opettaa markkinointia ja pisnestaitoja ehkä?

Äänestä
  • Ei siinä ole laitonta, että myymälä käyttää nk. tuotekärkiä. Eli myydään vaikka marketista kahvipakettia halvalla, että houkutellaan mummoja kauppaan ja ostamaan muutakin. Saa myydä tappiollakin, jos tavara vaikka on muuttunut tai muuttumassa epäkurantiksi. Esim. tietotekniikassa tapahtuu usein, että uuden mallin tieltä dumpataan vanha mallisto pois vaikka väkisin. Eli halvalla. Jos tulee verot maksettua ja hoidettua muut velvollisuudet, niin missä se rikos on? Saa sitä omaansa myydä halvalla tai tappiolla.

    Ihan eri ilmiö on, jos joku esim. lounaspaikka myy kaiken ja kaiken aikaa kummallisen halvalla. Siinäkään ei se rikos ehkä ole lähtökohtaisesti se halvalla myyminen, vaan se, että halvalla myyminen mahdollistuu rikoksella. Veronkierrolla. Tai miksei käyttämällä taustaltaan laitonta raaka-ainetta. Tms. Vertailuna, että jos on mennyt ostamaan varastettua tavaraa, ostajakin voi saada tuomion, vaikka ei olisi ollut tietoinen tavaran alkuperästä. Oikeustapauksissa näkyy riittäneen, että hinta on ollut niin halpa, että ostajan olisi pitänyt epäillä.

    Äänestä

Tuplajuusto 2 euroa Mäkissä. Epäilyttävää.

Äänestä
  • Onkohan siellä ollut oikeasti asiantuntevaa tahoa tutkimassa,tuskin se taikina
    maksaa 1 euroa enempää ja lisukkeet korkeintaan 1e tekee 2e.Suhteessa 6e
    Pizza jossain perheyrityksessä valmistettuna ei äkkiseltään vaikuta miltään
    poikkeuksellisen alhaiselta,jos vertaa johonkin vaikka kotipizzaan,niin heilläkin
    taitaa tarjouspizzat lähtee tyyliin 6,90 ja siinä firmassa on kuitenkin enemmän
    välistävetäjiä.

    Äänestä

  • Se euron pikku hamppari nyt on pikkasen eri asia kuin pizza...

    Äänestä

  • entäs.kokoero kirjoitti:

    Se euron pikku hamppari nyt on pikkasen eri asia kuin pizza...

    Kyllä houkuttelutuotteita voi käyttää. Ei se ole kannattamatonta, jos bisneskokonaisuus muuten sen kestää. Ja kokonaisuudessa on järkeä. Ihan eri juttu sitten, jos firman KOKO bisnes on myydä viitospitsaa.

    Äänestä

  • joo ja macissa myydään myös euron hampurilaisia. joko ne on syötäväksi kelpaamattomista aineista tai veronkiertoa.
    miksei näitä vasikoida?

    Äänestä

Edellisen työpaikkani lähellä oli sellainen”villi” halpispizzeria. Just sellaisia viitosen pizzoja. Tuli käytyä. Kyllä siinä tuli ajateltua sitäkin, että raaka-aineet-plus-vuokrat-plus-palkat. Että kirjanpitoa voisi ulkopuolinenkin kurkata.
Veroasioitten takia en lopetellut käyntejä. Olisi ehkä pitänyt??!?

Äänestä
  • Eiköhän ollut justiinkin Turussa kun kävi käry. Kun joku ruokapaikka oli kerännyt raaka-aineitaan roskiksista. Eli sillä konstillahan saa hintoja alas.

    Äänestä

Mielestäni tosi hyvä, että virkavalta aktivoituu näissä. Samalla voisi käynnistää turvallisuusprojektin. Eli keittiöiden siisteys kuntoon.

Äänestä

Aikamoista valitusta tullut nyt, että miksi halpispitserioita äkkiä vainotaan. Kun on vaikeaa ja kun tehdään kovaa työtä.

Vähän kuulostaa siltä kuin että paalutettaisiin oikeutta vetää välistä. Ei kai voida ajatella, että verotarkastuksella vietäisiin yrittäjältä mitään sellaista mikä yrittäjälle lain mukaan kuuluu. Hyvinkin aihetta uskoa, että koetetaan peitellä laittomuuksia. Ei haluttaisi verotarkastajaa kun tiedetään, mitä silloin paljastuu.

Laillisesti puotiaan pyörittävä yrittäjä ei joudu pelkäämään verottajaa.

Äänestä
  • moni koira on älähtäny

    Äänestä

Olen käynyt alta kuude neuron pizzoja myyvissä kebuloissa ja käyn jatkossakin. En maksa yhtään sen enempää pizzasta eikä kiinnosta yhtään jos firma kiertää veroja. Tuen ihan mielelläni verovilppiä tässäkohtaa.

Äänestä

Otetaan vaikka kymmenen pitseriaa tehotarkastukseen ja katsotaan mitä löytyy.
Sittenhän asia on selvä ja tutkittu. Huhut loppuu.
Varmasti sopisi näille pitsayrittäjillekkin.

Äänestä
  • Ei ihan pääkadulta sentään. Mutta keskustan liepeiltä vaan peräkkäiset tai keskenään lähimmät kymmenen, enempi valikoimatta. Uskon, että verotarkastaja ei voi saada millään kostilla isompaa kärähdysprosenttia.

    Äänestä

Kai nyt vähäjärkisempikin tajuaa että mamupitseriat ei toimi laillisesti?
Valtavia jäävuorisalaattilasteja ja vehnäjauhosäkkejä haetaan Lidelistä.
Näitä näkee useinkin. Kovia poikia syömään. Iso perhe varmaan?
Ja kuitteja en ole saanut koskaan. Eikä ole tarjottukkaan vaikka laki vaatii.
Ym ym...

Äänestä

Olen kuitenkin kuullut, että Suomen jokin vääräuskoisten imaami on antanut luvan, ettei oikeauskoisten pitsaan tarvii sylkeä.

Äänestä

90 sentin saarioisten roiskeläppä' mikroon niin pystyy sen vitosella myymään yrittäjä kuin yrittäjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarkastuksia kirjoitti:

http://www.stara.fi/2015/10/13/kotipizzaa-myytiin-590-eurolla/

”Suomessa nousi eilen uutiseksi poliisin pyyntö ilmoittaa viranomaisille, jos Suomessa myydään pizzoja alle kuuden euron hinnalla. Poliisin mukaan sellainen ei nimittäin ole mahdollista, jos pizzoista maksetaan verot normaalisti.”

Kun nyt niin on käynyt, että touhuan kirjanpidon ja tilintarkastuksien parissa, niin kerronpa omaa näkemystä. Eli kaikissa isoissa kaupungeissahan törmää tavan takaa siihen, että myydään ”vitosen” pitsoja. Ihan päässä laskien tulee selväksi, että siihen hintaan kauppa ei kannata. Toki voi perustella myyntiä kampanjoinnilla: että hankitaan uusia asiakkaita. Mutta kun on pitsapaikkoja, joissa on periaatteessa aina se vitosen tarjous. Onko niistä tehty ilmoituksia? On!!! Kilpailevat pitsa- ja lounaspaikat ovat tehneet ilmoituksia asiasta. Lehdissä on myös ollut useita kirjoituksia aiheesta. Ei ole ollut yhtään tuntematon asia, että koko pitseriakanta Suomessa kaipaisi tarkan verosyynin. Ilmiselvää on, että sellaista syyniä ei ole aloitettukaan. Jos olisi, tietäisin edes yhden syynätyn pitserian. Isosta joukosta. Ehkä on syynätty Juvalta yksi ja Närpiöstä toinen. On mennyt minulta ohi ne. Niin! En sanonut, onko minulla tietoa, onko niissä pitserioissa puliveivattu. Asemani vuoksi on tarpeen sanoa loivasti. Mutta juurikin tietojeni mukaan sanon, että verotarkastusta pitserioissa ei tehtäisi turhaan.

”Poliisin pyyntö pizzojen polkumyynnistä otettiin eilen vastaan ristiriitaisesti, sillä monet pitivät sitä turhana ja perusteettomana. Poliisilla ei nimittäin ole tietenkään minkäänlaisia valtuuksia määritellä mihin hintaan pizzoja saa myydä”

Onkohan poliisi ollenkaan kiinnostunut pitsojen hinnoista tai niitä säätelemässä. Luultavasti konstaapelikin on mielissään, jos saa vitosella pitsan. Eli nyt halutaankin karsia pois SELLAINEN halpojen pitsojen kaupustelu, jossa firman kulurakenne ei ole lain edellyttämässä kunnossa. Sellainen, jossa tehdään rikoksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu