Voideltuihin suhtautuminen

"Ei kannata käydä herjaamaan Jumalan valittuja, kutsuttuja ja voideltuja ihmisiä. Älkää koskeko Minun voideltuihini, sanoo Herra. Jumala nimittäin kostaa ahdistuksella ja vielä kovemmilla rangaistuksilla kaikille niille, jotka käyvät Jumalan valittuja vastustamaan pilkaten heissä olevaa Jumalan Henkeä (voitelua)"

Joukossamme esiintyy ns. voideltuja joilla joillakin on ihan ok elämä mutta toisilla itseään voidelluiksi sanotuilla on esim. törkeitä avioeroja lasten ja vaimon hylkäämisiä ja nainteja. Miten voideltu voi olla moninainut? Miksi hän käyttäytyy näin ala-arvoisesti jos oikeesti on voideltu.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mit ihmettä??? Ei vielä yhtään teologista pohdintaa käsitteestä "voitelu"?????

Äänestä
  • Miten olisi edes mahdollista keskustella voitelusta, jos toisella ei näemmä ole oikeaa käsitystä edes asioista ?

    Vanhan testamentin ja vanhan liiton aikana oli ns. voideltuja profettoja ja tuomareita ja kuninkaita, eli voidellut olivat harvassa.

    Uuden liiton aikana jokainen uudestisyntynyt on ns. voideltu, eli se tarkoittaa sitä suomeksi, että ihmisessä on Jumalan Henki eli Pyhä Henki joka toimii hänessä !

    20 Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.
    21 En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta.
    22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
    23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.
    24 Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
    25 Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä.
    26 Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.
    27 Mutta te-teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
    28 Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan.
    29 Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on hänestä syntynyt.

    Tälläinen väärä "erityis voidellut" opetus on siis vallalla, mutta jos vähänkin Sanaa tutkisi, voisi sen nopeasti todeta vääräksi !

    Äänestä

  • ...tulihan se sieltä...

    Äänestä

Aina kannattaa voidella ennen kuin työntyy kakkoseen.

Äänestä

Eiköhän näin talvea vastaan ole parasta käyttää Mobil 1 öljyä kaikenlaiseen voiteluun.

Äänestä

Voitelen elimeni välillä ennen kuin masturboin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voideltuei kirjoitti:

"Ei kannata käydä herjaamaan Jumalan valittuja, kutsuttuja ja voideltuja ihmisiä. Älkää koskeko Minun voideltuihini, sanoo Herra. Jumala nimittäin kostaa ahdistuksella ja vielä kovemmilla rangaistuksilla kaikille niille, jotka käyvät Jumalan valittuja vastustamaan pilkaten heissä olevaa Jumalan Henkeä (voitelua)"

Joukossamme esiintyy ns. voideltuja joilla joillakin on ihan ok elämä mutta toisilla itseään voidelluiksi sanotuilla on esim. törkeitä avioeroja lasten ja vaimon hylkäämisiä ja nainteja. Miten voideltu voi olla moninainut? Miksi hän käyttäytyy näin ala-arvoisesti jos oikeesti on voideltu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu