Näyttää siltä,että vähitellen tapahtuva muutos huonompaan otetaan vastaan helpommin kuin nopea muutos parempaan.
Hyvinvointiyhteiskunnan alasajoa on Suomessa jatkunut yli kaksikymmentä vuotta. Samaa EU-vetoista talouskuria korostavaa politiikkaa jatketaan entistä päättäväisemmin ja läpi tuntuu edelleen menevän.(persuista huolimatta?)
John K.Galbraith totesi v.1977 teoksessaan Epävarmuuden aika:
"Valtiomiesten mieleen ensiksi tulleen ratkaisun mukaisesti vöitä oli kiristettävä,kärsimykset kannettava,kärsivällisyyttä osoitettava.
Tällainen reaktio on luonnollinen. Vain harvat uskovat kärsimyksen ja erityisesti toisten kokeman kärsimyksen olevan turhaa. Täytyyhän vastenmielisellä asialla olla myönteiset taloudelliset vaikutuksensa."
Kuulostaa ajankohtaiselta Sipilän hallituksen EU-Suomessa.
Vaikka EU-jäsenyyden ja euron tuomat kielteiset vaikutukset ovat monilta osin selkeästi nähtävisssä,ei Suomessa ole vielä muodostunut voimakasta oman rahan ja itsenäisyyden palauttamista ajavaa liikettä.(bää,bää....)
Itsenäistymisen ja/tai oman rahan kannattajia on enemmän kuin äänestäjiä millään eduskuntapuolueella,mutta äänestyspäätökset on tehty pääosin muilla perusteella.
Jyrkkäreunaiselta vaikuttava politiikan muutos pelottaa. Omaan rahaan siirtyminen tarkoittaisi siirtymistä Ruotsin ja Tanskan kanssa samaan asemaan. EU:sta eroaminen tarkoittaisi siirtymistä samanlaiseen asemaan kuin Norja tai Sveitsi.(ei kovin jyrkältä vaikuta?)
Tällaisia itsenäistä ajattelua ja toimintaa vaativia ratkaisuja helpompaa on alistuminen. Erään suuren lehden päätoimittajan sanoin: "Suomi on eurossa ja pysyy,jos euro pysyy".
Taloustieteilijöiden mukaan on olemassa ns.epäpyhä kolminaisuus,mikä merkitsee sitä,että yksikään valtio,jolla on oma raha,ei voi saada yhtä aikaa kolmea hyvää: 1. raha-autonomiaa,joka merkitsee peruskoron asettamisen vapautta, 2. vapaata pääomien liikkuvuutta, 3. vakaata valuutan arvoa. Yhdestä on aina luovuttava ,jos haluaa pitää kaksi muuta.
Esim. USA on luopunut vakaasta valuutan arvosta raha-autonomian ja pääomaliikkeiden vapauden hyväksi.
EU-Suomi on luopunut yhteiskuntakehityksen ohjaamisesta. Ohjakset ovat niin sanotuilla markkinoilla. Näkyvissä on kasvavia yhteiskunnallisia jännitteitä ja levottomampia aikoja.
Niin kaukaiselta kuin Suomen uudelleen itsenäistyminen nyt tuntuukin,se on kuitenkin vain ajan kysymys. Muutos on suomalaisten itsensä käsissä.
Antti Pesonen entinen itsenäisyyspuolueen pj.
Meidän on lopetettava alistuminen ja nostettava selkäranka housuista,koska nyt on pakko.

Vastaukset 4
Vanhimmat
devalvoidaan eli rosvotaan säästöt
Sisäinen devalvaatio on vielä tuhoisampaa.
Kaikki rahat menetetään devalvoinnissa. Niin säästöt kuin palkat. Ja tämä merkitsee ostovoiman loppumista. Sitten yritykset lopettavat ja työttömyys kasvaa. Mehän säästimme ja teimme työtä jotta voisimme ostaa omilla rahoillamme jotain tärkeää. Nyt EU on tuhonnut rahoistamme euron aikana n 70%. Ja Liikanen kehuu tätä hyväksi taloudeksi. Hänen olisi pitänyt lähteä eläkkeelle jo aikoja sitten.
EKPn touhut ovat täyttä hulluutta. Tämä hullu elvytys ja rahan polttaminen on jatkunut vieläkin kuten tiedämme. Ei edes Kreikan konkurssi muuttanut mitään. Eläköön sosialismi.
Luuleeko joku ,että tästä voidaan selvitä ilman joko sisäistä devalvaatioa tai oman rahan kelluttamista? Mitä helvettiä niillä säästöillä tehdään jos ei ole mitään ostettavaa? Jos rahaa on säästössä jollain? ,niin vaihtakaa toiseen valuuttaan jotta arvo säilyy.
Suomessa on sellainen tilanne ,että täällä ei ole vuosiin kertynyt mitään säästöjä suurimmalle osalle veronmaksajista. Suuri osa veronmaksajista elää kädestä suuhun ja lisää tuodaan elätettäviä syömään kuormasta ,jota ei ole.
Suomen talous on umpikujassa ja keskeisin syy on oman valuutan puuttuminen ja kansakunnan itsemääräämisoikeuden puuttuminen. Valuutta olisi tietenkin kelluva kuten Ruotsissa ja siellä ei kukaan valita devalvoitumista tai säästöjen menettämistä?
Me emme voi vaikuttaa omiin asioihimme mitenkään ja pakolaistulva on yksi esimerkki päätösvallan puuttumisesta. Poliitikot esittää pelkkää teatteria kansalle,mutta nyt on repliikit kuultu ja loppu häämöttää.