Uskon vahvasti näin, että ulkoministeri Soinin johdolla on aloitettu neuvottelut Lavrovin kanssa ja sopimusluonnos lähetetty Venäjän suurlähetystöön. Karjala palautetaan itsenäisyyden juhlavuonna 2017 ja itsenäisyyspäivän juhlat järjestetään Viipurissa.
Aiemmin Karjalan palautus ei ollut mahdollinen työvoimapulasta ja hallituksen vasemmistolaisten puolueiden vastustuksesta johtuen, mutta nyt Suomessa on paljon työvoimaa kiitos syyrialaisten sotapakolaisten. Lisäksi epäisänmaallinen vasemmisto on oppositiossa ja maassa on ensimmäistä kertaa aidosti suomenmielinen hallitus.
Putin voi alkuun hangoitella vastaan, mutta Suomen valtteina on Nato-kortti ja mahdollisuus lisätä talouspakotteita, joten neuvotteluasema on loistava.
Karjala palautetaan, näin sen näkisin.
Karjala palautetaan 2017
34
814
Vastaukset
- elamaonjuhlaa
Joskus luin jotain propagandaa, jota leviteltiin kaduilla. Ykkösjuttu oli se, että Venäjä on meille suuri uhka 2.Suomen menettämät alueet palautetaan takaisin sovussa ja voimme olla iloisia 3.Rankat ajat koittaa kuitenkin jossain vaiheessa ja kannattaa olla kristitty.
Oma mielipide: Suomi-neidon käsi on amputoitu ja hän vaikertaa tuskissaan, edelleen! Meidän täytyy pitää huolta tästä maasta ja auttaa Suomi-neitoa toipumaan. Äiti-Venäjä on maantieteellisesti aikojen saatossa lihonut liikaa ja kaipaa kunnon dieettiä, saapasmaa Italia kaipaa kunnon raikastin-spraypulloa. <3 - SSS-Isänmaa
Soini neuvottelee Lavrovin kanssa. Asia on käytännössä sovittu, näin uskon.
- tottuus
Kyllä on kaunis aamuauringon paisteessa tämä Viipurin kaupunki. Kaupungin vapauttajat ovat tehneet hyvää jälkeä sen kunnostamisessa. Uusia taloja on rakennettu ja lähiöitä kunnostettu. Suomalaiset jättivät kaupungin huonoon kuntoon lähtiessään vapauttajia karkuun. Oli suuri työ tehdä jälleen kaupungista kaunis. Turhaa suomalaisten on kuvitella saavansa Karelian ja Viipurin takaisin. Se ei käy toteen koskaan.
- SeAvarakatseinen
R Y S SÄT eivät näköjään tiedä, etta "kauneus on katsojan silmässä"!
Mistä sorttisen ikeen alta vapauttajat kaupungin tai paremminkin kaupunkilaiset "vapautettiin? Esim.vankeutta/orjutta/pakkovaltaa/mielivaltaa/tautia/kahletta....onhan niitä mahdollisuuksia. Viipurin kaupunkilaiset "vapautettiin" kodeistaan.
Piti kaikkien lähteä etsimään uutta kotia Vapaasta Suomenmaasta.
R YS S I E N hallinto unohti tarjota. NE Tyrkyttivät vaan vapautta, mikä pitää sisällään aivan jotan muuta, mitä suomalaiseen "vapauden käsitteeseen kuuluu.
Kaupungistaan "vapautetut" viipurilaiset eivät ehtineet laittaa R YS S IEN tuhoamaa/pommittamaa kaupunkia kuntoon. Ei SITÄ ehditty millään muutamassa päivässä tehdä "kauniiksi".
Piti LÄHTEÄ. Vapauttajat kun olivat uhanneet vapauttaa NE koteihinsa jäävät myös henkikullastaan. Vauttajiaan karkuun lähteniden kodit jaettiin sitten näille vapauttamistehtävässään epäonnistuneille ... venäläisille.
Kuinka monta kertaa tuo "EI koskaan" lie Viipurin kaupungissakin vannottu?
Mites kävi Viron, Latvian, Liettuan, Itä-Saksan; Valko-Venäjän , Ukrainan... - älyäläjätä
tottuus kirjoitti:
Kyllä on kaunis aamuauringon paisteessa tämä Viipurin kaupunki. Kaupungin vapauttajat ovat tehneet hyvää jälkeä sen kunnostamisessa. Uusia taloja on rakennettu ja lähiöitä kunnostettu. Suomalaiset jättivät kaupungin huonoon kuntoon lähtiessään vapauttajia karkuun. Oli suuri työ tehdä jälleen kaupungista kaunis. Turhaa suomalaisten on kuvitella saavansa Karelian ja Viipurin takaisin. Se ei käy toteen koskaan.
Nimimerkki "tottuus" on ilmeisesti niitä Hertta Kuusisen ja Stalinin kannattajia.
Puhut Neuvostoliitosta vapauttajana?
Mitä varten olet enää länsimaissa jossa vapautta ei
hyväksytä sillä olisit muuttanut jo Stalinin aikana
vapaaseen Neuvostoliittoon?
Olit varmaan ottanut muutaman liikaa Pyöreässä tornissa
kun katsoit niitä uusia turvekatto taloja Viipurissa?
Viipuri oli ennen talvisotaa Suomen toiseksi suurin kaupunki.
Viipurissa Suomen rautatien konepajassa otettiin käyttöön työkalu
puolella valmistetut kovametalli terät jo vuonna 1935 kun taas verstaalla
jossa olin töissä Helsingissä vuonna 1956 sait kovametalli palan
josta sait itse valmistaa oman terän.
Nyt on Viipurissa makkaran ja uistin tori kauppiaita joihin
Viipurin nykyinen teollisuus rajoittuu.
Viipuri ja sen ympäristö alueilla oli paljon teollisuus yrittäjiä.
Karjalan maakunnan kansa oli ahkeraa ja auttavaa kansaa.
Jos naapurin talo paloi niin uusi talo rakennettiin talkoo voimilla.
Mainittakoon myös että kesäaikana heinää pellolta tai kortta
järvestä talven varalle niittämään mentiin jo kello 3 aamulla.
- Sopii_minulle
Jään vuonna 2017 eläkkeelle ja voin lähteä töihin Karjalaan suunnittelemaan talojen ja muun infran remontteja. Puhun ja kirjoitan venäjää.
Pitäisi vaan löytää jostain remonttien maksaja.- SeAvarakatseinen
Suomessa talotehtaiden, keittiökalustefirmojen ja LVI- ja sähköurakoitsijoiden oppien mukaan SUUNNITTELU-työ onkin ilmaista.
Sinulla onkin laaja-alainen kokemus! Etkä tarvitse töistävi palkkaa? Eläke riittää?
Etsitkö remonttien maksajia Venäjänmaalta vai Suomesta.
Kai sentaan maltat odottaa jonkinsortin sopimusta Karjalan palauttamisesta?
Hallitsevilla R Y S S I L L Ä on nyt kiireitä toisaalla, kuten olen kirjoittanut nykyisestä tilanteesta Kremlissä. - Ei_sentään_ilmaista
SeAvarakatseinen kirjoitti:
Suomessa talotehtaiden, keittiökalustefirmojen ja LVI- ja sähköurakoitsijoiden oppien mukaan SUUNNITTELU-työ onkin ilmaista.
Sinulla onkin laaja-alainen kokemus! Etkä tarvitse töistävi palkkaa? Eläke riittää?
Etsitkö remonttien maksajia Venäjänmaalta vai Suomesta.
Kai sentaan maltat odottaa jonkinsortin sopimusta Karjalan palauttamisesta?
Hallitsevilla R Y S S I L L Ä on nyt kiireitä toisaalla, kuten olen kirjoittanut nykyisestä tilanteesta Kremlissä.Kukas sen suunnittelun maksaa Suomessa? Eikö sen maksaja ole tilaaja? Siis se, joka tarvikkeet ja työsuoritukset tilaa.
Vai ajattelitko, että paikalliset kolhoosit olisivat tilaajina?
Ai niin, työnatajahan maksaa verotkin. Markus Lehtipuu mainosti kovasti sitä teesiä.
- SSS-Isänmaa
Karjalassa on totuttu monikulttuurisuuteen jo NL:n ajoilta, siellä ei ole natsismia kuten muualla Suomessa. Karjalan palautus on jo varma ja uuden Suomen suurin vastaanottokeskus avataan Viipuriin. Myös Sortavalaan ja Käkisalmeen avataan VOK. Uskoisin näin. Soini käy neuvotteluja Lavrovin kanssa, sopimusluonnos on varmaankin jo lähetetty suurlähetystöön. Unelma on pian totta, uskoisin näin. Nato-kortti pelataan jos on tarvis.
- Sortavalaanko
Sinnekö vastaanottokeskukseen pitäisi muuttaa asumaan? Sitten ei tuu mittään koko hommasta.
- niin-mikä-ettei
jos venäjä lupaa suomen eläkkeen vero vapaasti suomenkin on melkein pakko olla verottamatta. taitaa vanhusten hoitokin olla parempi tasoista. suomessa kun alkavat tällä menolla pian nälkä vuodet.
- SSS-Isänmaa
Uskoisin että Karjalan palautus julkaistaan juuri ennen seuraavaa hallitus-galluppia. Näin uskon. Ja se tulee nostamaan hallituspuolueiden kannatusta räjähdysmäisesti. Lavrov tapasi juuri Soinin, joten mielestäni kyseessä on selvä juttu.
- SSS-Isänmaa
Palautus etenee, luulisin.
- Eskosein
Toivottavasti Viipurin linnassa todella liehuu siniristilippu Suomen 100-vuotispäivänä vuonna 2017. Se todella sykähdyttäisi!
- eräs_ulkomaalainen
Mistä persauki Suomi kustantaa Karjalan uudellen rakentamista.
Ei oo vara siihen.- karjalassakin
Pelkään pahoin että Suomessakin liehuu EU-lippu v, 2017,
Suomen lippu on poistettu käytöstä muinaisjäänteenä.
- Bror-Erik2432
Juu,kyllä Karjalasta varmaan palautettavaa löytyy.Kaivauksia suoritetaan ylenaikaa
ja sota-ajan valloittajasoturin luurankoa kuskataan kymmensotalla kotomaan
multiin.Kyllä Karjalasta palautettavaa löytyy :)- SeAvarakatseinen
Ylenaikaa siellä Itärajan takana kaivelevat ....
Valloittajasoturit tapettiin viimeisissä kahinoissa Ilomantsin korpiin.
Niitä ei paljon Neuvostoliitossa / Venäjällä muistella kun eivät suorittaneet heille annettua tehtävää.
Tuntemattomia sotilaita yhä vähemmän | Karjalan Sanomat
http://www.karjalansanomat.ru/uutinen/tuntemattomia-sotilaita-yhä-vähemmän
On Se varmaan outoa, tulla haudatuksi uudelleen, eikä PUNA-liput liehukaan?
Ja hautajaisloitsut ynnä sakramentit eivät olekaan kommunismin käsikirjasta.
Useimman "sankarin" kotomaan (Ukraina) multiin onkin pitkä matka.
- Kukko4
Kukko tietää,,,,, Karjalaa ei koskaan palauteta Suomelle ,, Ei kannata edes lunastaa,,, Karjalaisia 400.000 samanlainen sosiaalinen turva kuin meillekin ,,,, Infakstuurin korjaaminen ,,,,siltarummuista alotettava ,, Palauttamista ei voi edes Ajatellakaan,, vielä onkos meillä tonttipulaa,,,,
- SeAvarakatseinen
On, on tonttipulaa...
Helsingissä ja yleensä pääkaupunkiseudulla. ja mitä on myynnissä, tai vuokralle tarjolla, ovat älyttömissä hinnoissa.
Palautuksen jälkeen kun lyödaan matalaksi R Y S S I E N rakentamat slummit eli Viipurin eteläiset kaupunginosat Kelkkala, Talikkala, Kolikkoinmäki jne. saadaan kaavoittettua upeita uusia pientaloalueita vaikka Sommeen ja Uuraisiin saakka.
Tuonne kun siirtyvät Viipurista evakuotujen jälkeläiset sekä Turusta, Espoosta, Vantaalta, Porvoosta, Kotkasta, Haminasta ja Helsingistä, niin jopa on Suomenlanden rannikko siinä mallissa, kuin sen pitääkin olla.
- guilty-proven
Noh noh, turha sitä on enää tässä vaiheessa itkeä. Suomi on itse syyllinen, että menetti Karjalan.
- viipurin_leonidas
On totta että Karjalan menetys on omaa syytä. Ei olisi saanut perääntyä vaan olisi pitänyt taistella tarvittaessa kuolemaan asti kuten spartalaiset Thermopylaissa. Jos näin olisi tehty, olisi Suomella yhä Karjala tai ainakin voisimme olla ylpeitä kun olisimme olleet osapuolena nykyaikaisen sodankäynnin myyttisimmässä taistelussa, vaikka tappio olisi tullutkin.
Vaan pakoon luikittiin ja nyt ei ole Karjalaa eikä legendoja, on vain kurja maa täynnä ruikuttavia äijänkäppyröitä.
Jos sotaan kerran on pakko lähteä, pitäisi olla valmis taistelemaan viimeiseen hengenvetoon saakka.
- vaikeataon
Ei ainakaan vielä eilen palautunut.
- selväpeli
Mie en kaipaa mitään muuta kuin niitä kuuluisia Terijoen hiekkarantoja ja aurinkoa, joka siellä päin paistaa paremmin kuin muualla Suomessa. Ehtona lahjaksi ottamiselle asetan Terijoen hiekkojen puhdistamisen ja nykyisen väestön siirtämisen omaan maahansa.
Jos Karjala palautetaan miten käy alueen nykyisten asukkaiden?
- olemmesenvekaa
Niin tai herra ex-persu Soini o käynnistänyt moisen turhan 1500 km pitkän rajan poistamisen ja avaamisen. Helpottaisi kummasti kulkua.
- hyödytön
Täällä euroopassa on kuulkaas niin paljon näitä kateudesta vihreitä pieniä miehiä jotka jokeltaa venäjää, näitä venäjän elämänkoulun käyneitä uus-natseja ja pakolaisia, että ollaan menossa lähemmäs itäsaksalaista poliisidiktatuuria. Kaikki kapitalistit rikollisia, paitsi putinistit. Ettekö ole huomanneet? Valtio palkitsee ruhtinaallisesti palaavat Isis-terroristit ... ei tätä valtiota kohta ole.
- rämeikkö
Karjalan palautus ja edes sen ajattelu on mielisairautta!
- karjala.usko
No mites aloittajalla kekkerit meni Viipurissa. Veditkö pään täyteen Finlandiaa ja jatkoitko Stolitchnajalla kunnes iski Pyöreen tornin hämärä?
- ParjalanKalautus
"Karjala palautetaan 2017 "
Mikä parasta, palauttaminen kävi niin rauhallisesti, että en edes huomannut sitä tapahtuneen.
(22.5 .2018) - Kuis_silleen
Karjalassa kävin. Mutta ei se ole vielä palautunut. Rajalla tarkastivat passin ja viisumin, vieläpä mennen ja tullen. On nyt taittu odottaa jonkun lupauksia taas monta vuotta.
No, viisumi on vielä voimassa monta vuotta. - Käyn_tarkistamassa
Käyn tänään tarkistamassa Karjalassa, joko se on palautunut. Vieläkö on raja olemassa?
Palautus taitaa olla hieman myöhässä. Olisikohan sattunut joku sekaannus papereissa?- SeAravakasteinen
Puuta, josta valmistetaan tuo paperi, ei ole edes vielä istutettu.
- Ei_palautettu
Tulin juuri. Ei sitä Karjalaa ole vielä palautettu, raja on vielä välissä ja edelleen tarvitaan viisumi. Kävin kurkkaamassa tohtori Winterin huvilaa Tarulinnaa. Siellä huvila on edelleen Laatokan rannalla ja voi hyvin.
Huvilan ympäristöön on rakennettu laaja turistikeskus kaikkine vermeineen. Vierasvenesatama, oma varavoimakeskus, tukiasema dataliikenteelle. Oma käyttövesi ja viemäröinti. Lisänä kaikki muu näkyvä infra. Asfaltoidut tai laatoitetut tiet, majoitustilat varmaan sadoille vierailijoille.
Ravintolapalvelut, vartiointi ja opastus. Henkilöstöä näytti olevan melkoisesti. Joitain aktiviteetteja alueen ympärillä, lasten puisto, köysirata ja olihan siellä aitauksessa ainakin yksi peura näytillä. Vanhaa istutettua kasvillisuutta on vielä kuitenkin nähtävillä ja hyvässä hoidossa. Kauniit nurmikkokentät ympäröivät aluetta.
Tuli vähän sellainen vaikutelma, ettei sitä oltu ehkä tehty minua varten. Hintataso on melkoinen. Majoittuminen ja ruoka on arvossaan. Suomalaisia ei paikalla näkynyt ja muutenkin oli vähän majoittujia.
Taitaa paikka olla enemmänkin venäläisten parempiosaisten suosiossa.
Mutta Dacha Wintera voi hyvin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992