Äänestys ketä kiinnostaa kielto.

Kuinka moni pössyttelee laista piittaamatta ja toisaalta onko ketään joka on jättänyt lain takia polttamatta? Itse pajautan jos siltä tuntuu ja kannatan kannabiksen laillistamista.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

En usko että kukaan jättää lainsäädännön takia polttamatta. Itse en enää nykyään polta siksi että aikoinaan kyllästyin koko kannabikseen. Se siitä riippuvuudestakin siis. Alkaa haukotuttamaan pelkkä ajatuskin että pitäisi polttaa pilveä. Voidaan minun mielestä laillistaa. Ihmiset käyttää sitä aikansa ja sitten lopettavat. Jotkut polttavat läpi elämänsä. Alkoholi on paljon huolestuttavampi päihde.

Äänestä
  • Jos ette usko alkoholin vaaroihin niin menkääpä johonkin nuorison suosimaan yökerhoon aamu 2 aikaan. Ihmiset ovat ihan sekaisin ja riidanhaluisia. Ihme että siellä ei satu enemmän onnettomuuksia ja väkivaltaa ottaen huomioon kuinka sekaisin ne kaikki on.

    Äänestä

  • Olen kuullut myös että laitakaupungin lähipubin portsari olisi kommentoinut että huumeita käyttävät ovat yleensä kaikkein rauhallisimpia ja helpoimpia asiakkaita.

    Äänestä

Outo aloitus, en ymmärrä.

Äänestä
  • Aloittajan kysymys on hieman absurdi koska hän kysyy kannabista polttavilta että poltatteko laista piittaamatta ja samoin hän kysyy ei polttavilta että ettekö polta siksi että on laitonta. Tietysti jos joku matkustaa aina Amsterdamiin polttamaan ja ei polta laisinkaan Suomessa niin asiassa voisi olla järkeä.

    Emmekö voisi laillistaa kannabiksen vaikka Ahvenanmaalla. Marienhamina, eli pössysatama. Sinne voisi sitten laivat viedä turisteja polttamaan, tai miksei vaikka Silja Line tai Viking Line voisi järjestää kannabisristeilyitä, mutta maissa polttaminen olisi laitonta.

    Äänestä

  • aq23wrt kirjoitti:

    Aloittajan kysymys on hieman absurdi koska hän kysyy kannabista polttavilta että poltatteko laista piittaamatta ja samoin hän kysyy ei polttavilta että ettekö polta siksi että on laitonta. Tietysti jos joku matkustaa aina Amsterdamiin polttamaan ja ei polta laisinkaan Suomessa niin asiassa voisi olla järkeä.

    Emmekö voisi laillistaa kannabiksen vaikka Ahvenanmaalla. Marienhamina, eli pössysatama. Sinne voisi sitten laivat viedä turisteja polttamaan, tai miksei vaikka Silja Line tai Viking Line voisi järjestää kannabisristeilyitä, mutta maissa polttaminen olisi laitonta.

    hyvä idea mutta vain meno lippu ja narkit jää sinne saarelle!

    Äänestä

Sinällänsä kielto ei kiinnosta paskan vertaa. Se kuitenkin vituttaa, että kieltolain takia melkein kaikki myytävä kukka on jotain paskaa indicaa. Sativaa on vaikea löytää.

Äänestä
  • No mene sinne Amsterdamiin polttelemaan niitä lempilajikkeitasi. Ehkä olisi järkevää sallia pössypäille pienimuotoinen kotikasvatus. Se ainakin katkaisisi heidän yhteydenpitonsa mihinkään rikolliseen.

    Äänestä

poltot pieneen ja suureen tarpeeseen jne.
Tästä linkistä saat parhaan mahdollisen verkkokaupan ihan itelles!
Tor verkon kautta http://silkkitiehdg5mug.onion/rekisteroidy/pVbA
niin pääsee tilaamaan turvallisesti humehia ja vaikka mitä!

lataa ensin torproject.org
torselain
sitten vaan tillaamaan! Kaikkea kivvaa löytyy ja turvallisesti kotiin tulee nopeasti :)

Äänestä
  • tuolta tilaamalla ei seuraa kuin sata varma koti etsintä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


thckoitin kirjoitti:

Kuinka moni pössyttelee laista piittaamatta ja toisaalta onko ketään joka on jättänyt lain takia polttamatta? Itse pajautan jos siltä tuntuu ja kannatan kannabiksen laillistamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu