Syyrian armeija valmistautuu hyökkäämään Aleppossa

Nimettömänä pysyttelevät viranomaislähteet kertovat Venäjän tukevan maahyökkäystä ilmaiskuilla. Syyrian armeija saa tukea myös Iranin armeijalta ja Hizbollahilta.

Syyrian armeija ja sen liittolaiset ovat valmistautumassa maahyökkäykseen Aleppon alueella, kertovat uutistoimisto Reutersin haastattelemat nimettömät viranomaislähteet. Venäjän kerrotaan tukevan hyökkäystä ilmaiskuilla.

Hyökkäys on jatkoa viime viikolla alkaneille sotatoimille, jotka kohdistuivat kapinallisia vastaan Haman maakuntaan. Syyrian armeijan lisäksi maahyökkäykseen osallistuu Iranin sekä Hizbollahin joukkoja.

Paikallisviranomaisten mukaan Syyriaan on saapunut tuhansia Iranin armeijan sotilaita tukemaan Syyrian hallinnon joukkoja.

– Päätös käynnistää taistelu Alepposta on tehty. Ei ole enää salaisuus, että tuhansia iranilaisia on nyt Syyriassa ja heidän roolinsa on tärkeä, nimettömänä pysyttelevä viranomainen kertoo.

http://yle.fi/uutiset/reuters_syyrian_armeija_valmistautuu_hyokkaykseen_aleppossa/8379420
2199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Onnea ja menestystä näille sotureille! Toivottavasti Isis, al-Nusra ja muut terroristikapinalliset kokevat raskaita tappioita ja joutuvat perääntymään alueelta.

Mikäli nämä Suomeen rantautuneet aikuiset miehet olisivat oikeasti miehiä, he tuntisivat piston sydämessään ja häpeäisivät omaa pelkuruuttaan, koska eivät ole nyt tuolla Aleppon alueella veljiään ja siskojaan tukemassa (Syyrian arabiarmeijassa palvelee myös naisia).

Äänestä
  • Voi kun sai olla mukana taistelussa terroristeja vastaan toivottavasti kapinalliset murskataan viimeiseen mieheen

    Äänestä

  • Aleppoa pommitettu rajusti joitakin siviilejä kuollut

    Äänestä

  • Usa ja kumppanit sais oĺla kiitollisia,kun joku höykyttää terroristeja niiden
    puolesta.

    Äänestä

Sarkastinen tuo aloituksen otsikko "Syyrian armeija valmistautuu".

Äänestä
  • Taitaa Venäjä vaan pommittaa niitä maltillisia sotilaallisia rymittymiä, joita toinen suurvalta Amerikka aseistaa, isisiä vähemmän.

    Äänestä

  • näihänsemenee kirjoitti:

    Taitaa Venäjä vaan pommittaa niitä maltillisia sotilaallisia rymittymiä, joita toinen suurvalta Amerikka aseistaa, isisiä vähemmän.

    Eihän tuosta ole kauan kun Amerikka aseisti myös Isisiä.

    Äänestä

  • näihänsemenee kirjoitti:

    Taitaa Venäjä vaan pommittaa niitä maltillisia sotilaallisia rymittymiä, joita toinen suurvalta Amerikka aseistaa, isisiä vähemmän.

    "Maltillisia" LOL

    Äänestä

  • näihänsemenee kirjoitti:

    Taitaa Venäjä vaan pommittaa niitä maltillisia sotilaallisia rymittymiä, joita toinen suurvalta Amerikka aseistaa, isisiä vähemmän.

    Samoja sunniterroristeja ne kaikki Syyrian kapinalliset ovat. "Maltillinen" tarkoittaa sitä, että he ovat Saudi-Arabian ja USAn johdon kontrollissa. ISIS ei ole ja siksi se ei ole "maltillinen".

    Äänestä

  • Kuka heille sitte aseita ja huoltoa toimittaa jos he mainitisemasi?

    Äänestä

Myös Isis on maltillinen kapinallisryhmittymä.

Äänestä
  • Joo, ja al-Nusra samaten.

    Äänestä

Tuikakaa obman terroristit tulee !

Äänestä

Pitäisi laittaa keräys jossa voisi tukea Syyrian armeijaa auta Syyrian armeijaa kaikki apusi on tärkeää

Äänestä

http://www.liveleak.com/view?i=bf9_1444235169

Allah se on huimana koko ajan tappaa. Näin oikeasti hoidetaan sota terroristeja vastaan, toisin, kuin USA ja muut jotka tukee toimintaa.
Soinikin on liittynyt terroristeja tukevien puolelle.

Äänestä

Joko hyökkäys alkoi löytyykö videoita jo

Äänestä
  • Useita partalapsia kuollut eivät uhkaa enään eurooppalaisen turvallisuutta turkkiin turvaan osa terroristeja paennut

    Äänestä

Aleppoa pommitettu oikeaoppisesti kapinalliset saadaan saarroksiin huolto katkaisu turkkiin

Äänestä

Hyvä Syyrian armeija ja hyvä Venäjä.

Äänestä

Haluaisin pommittaa terroristeja.
Mielelläni osallistuisin kampanjaan, missä voi lahjoittaa keräykseen?

Äänestä

Hafez al-Assadin puhe vuodelta 1982, ajalta jolloin "Muslimiveljeskunnaksi" itseään nimittänyt äärisunnalainen terroristijärjestö yritti kaataa Syyrian hallituksen ja vainosi kovin ottein Syyrian kristittyjä, alawiittimuslimeja, shiiamuslimeja, druuseja, ismailiitteja ja kaikkia niitä sunnimuslimeita jotka eivät "veljeskunnan" veristä ideologiaa hyväksyneet:

https://www.youtube.com/watch?v=UqlhqI8c2To

Nämä sanat ovat ajankohtaisia myös vuonna 2016.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KohtaPaukkuu kirjoitti:

Nimettömänä pysyttelevät viranomaislähteet kertovat Venäjän tukevan maahyökkäystä ilmaiskuilla. Syyrian armeija saa tukea myös Iranin armeijalta ja Hizbollahilta.

Syyrian armeija ja sen liittolaiset ovat valmistautumassa maahyökkäykseen Aleppon alueella, kertovat uutistoimisto Reutersin haastattelemat nimettömät viranomaislähteet. Venäjän kerrotaan tukevan hyökkäystä ilmaiskuilla.

Hyökkäys on jatkoa viime viikolla alkaneille sotatoimille, jotka kohdistuivat kapinallisia vastaan Haman maakuntaan. Syyrian armeijan lisäksi maahyökkäykseen osallistuu Iranin sekä Hizbollahin joukkoja.

Paikallisviranomaisten mukaan Syyriaan on saapunut tuhansia Iranin armeijan sotilaita tukemaan Syyrian hallinnon joukkoja.

– Päätös käynnistää taistelu Alepposta on tehty. Ei ole enää salaisuus, että tuhansia iranilaisia on nyt Syyriassa ja heidän roolinsa on tärkeä, nimettömänä pysyttelevä viranomainen kertoo.

http://yle.fi/uutiset/reuters_syyrian_armeija_valmistautuu_hyokkaykseen_aleppossa/8379420

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu