Miksi?

Ainoakaan Pyhän Raamatun paikka ei ole antanut vihjettäkään siihen, että kaste olisi voinut kuulua muille kuin niille, jotka olivat evankeliumin kautta tulleet
uskoon.

Jumalan pelastussuunnitelma ja
ihmiskunnan valtiollisten ja hallinnollisten olojen
kehitys ovat kaksi eri asiaa, joiden suhteen on tehtävä valinta ja määrättävä niiden keskeinen johtoasema.

Kumpi merkitsee enemmän, Pyhä Raamattuko vai kirkon epäraamatulliset päätökset?

Luther oli ollut saman taistelun edessä ja valinnut Pyhän Raamatun.

Kysy itseltäsi:

Miksi kirkko vaatii vastasyntyneet pienet lapset, vauvat kasteltaviksi?

Onko kysymys vain ihmisten ottamisesta
järjestelmän orjuuteen heti heidän syntymänsä jälkeen?

Sinun on ratkaistava tämä kysymys omassa sydämessäsi.

Kun sinä olit vauva, pieni lapsi, sinut kirkon mukaan kastettiin. Kastettiinko sinut todella vai pirskoteltiinko tai valeltiinko päällesi vain vähän vettä?

Kaikki riippuu siitä, kumpaa näkökantaa uskot -

Jumalan Sanaa vai ihmisten traditioita?

Pidä ihmeessä mielessä Jeesuksen sanat oman aikansa uskonnollisille johtajille:

"Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne." Mark. 7:9.

Kirkollisveron kiltisti maksavat pysyvät
järjestelmän antaman väärän opetuksen vuoksi järjestelmässä aina kuolemaansa asti. Ja näin koko järjestelmä pysyy pystyssä. Kysymys on siis rahasta.

Jos kirkkojärjestelmä luopuisi lapsikastelusta, niin se romahtaisi, siksi kirkkojärjestelmä ei luovu lapsikastelurituaalista. Koska siis kirkkojärjestelmä saa jäsenensä yksinomaan lapsikastelun avulla, ymmärtää jokainen hyvin, että tuo järjestelmä seisoo tai kaatuu lapsikastelun mukana.

Jokaisen on helppo tehdä johtopäätöksensä siitä, koska lapsikastetelua kynsin ja hampain pidetään "kirkon pyhänä toimituksena", vaikka sitä ei puolla Raamattu eikä historia alkukristillisenä apostolisena tapana.

Valitettavaa "kirkollisessa
lapsikastelurituaalissa" on nimenomaan se, että lapsikastelun avulla komistuneet jäsentilastot ovat usein vain kääntymättömien vauvana
kasteltujen luetteloita, kun imeväisikäisiä on "valeltu vedellä", siis lue tarkasti: kasteltu.

Kirkon jäsenrekisteriin kuuluvia ei siis ole raamatullisesti kastettu, koska Raamatussa kaste merkitsee uskoon tulleille Kristuksen omaksi tunnustautumista siten sinetöiden ja vahvistaen opetuslapseutensa Jumalan ja ihmisten edessä.

Jeesuksen antamissa lähetyskäskyissä on selvä toimintaohje, Matt 28:19, Mark 16:15-16, jonka mukaisesti ensin tehdään opetuslapsia julistamalla evankeliumia, ja sitten heidät (ymmärtävässä iässä olevat uskoon tulleet opetuslapset) raamatullisesti kastetaan upottamalla veteen. Näin myös apostolit toimivat ja kastoivat vain ne ihmiset, jotka olivat ottaneet Sanan vastaan, Apt 2:40-41.

Kreikan kielen tuntijat ovat yksimielisiä siitä, että sana kastaa johtuu teonsanasta "baptidsoo", joka merkitsee upottaa. Upotuskasteessa tarvitaan runsaasti vettä. Tämä ilmeneekin Raamatun kastekertomuksista. Joh 3: 23, Apt 8: 38-39. Viimemainitun kirjoituksen sanonnat "astuivat veteen" ja "astuneet ylös vedestä" ei jätä tulkinnanvaraa siitä millaisesta kastetavasta oli kysymys Raamatun päivinä.

Mistä siis koko niin sanottu epäraamatullinen lapsikaste voi olla kotoisin, jos UT ei sitä ollenkaan tunne?

Tähän saamme vastauksen professori R. M. Petersenin teoksesta "Tanskan pakanuuden ajan historia", sivulta 336:

"Myös pakanuuden aikana oli useitten vanhempien kansanheimojen tapana heti syntymän jälkeen valaa lapsi vedellä eli kuten sitä nimitettiin kastella
sitä, jolla se ikäänkuin vihittiin elämälle, otettiin sukuunsa ja pyhitettiin paikkakunnan suojelusjumalille. Tähän rituaaliin liittyi myös nimenantaminen."

Islannin historian kirjoittaja, Jansson toteaa "Islannin kulta-aika"-teoksessa sivulla 365:

"Heti syntymän jälkeen valeltiin vettä lapsen ylitse ja sille annettiin nimi. Loitsurunoista selviää, että vanhimpana aikana lapsen isä valoi lasta vedellä ja antoi sille nimen."

Ja kun nyt tekee yhteenvedon kaikesta siitä, mitä lähinnä teologit ja papisto koettavat ohi Raamatun sisällyttää kasteeseen, ja lukee edellä olevat tiedemiesten lausunnot pakanallisista toimituksista, niin ei voi olla havaitsematta, mikä läheinen yhteys on lapsikastelulla ja pakanallisilla menoilla. Niissä on silmiinpistävä yhdenmukaisuus. Veden pirskotus/valelu/kasteluriitti vauvojen päälle on pakanallinen pakanoiden pakanariitti.

Kumpi saa nyt ratkaista suhteesi
kastekysymykseen, Raamattu vai ihmismielipiteet?

Muista, että Jumalaa tulee kuulla enemmän kuin ihmisiä! Näin sanoo Raamattu! "Tahtonsa mukaan HÄN synnytti meidät TOTUUDEN SANALLA!"
(Jaak.1:18, vrt. Gal. 3:9, 26, Joh. 3:16, Ef. 2:8, 1 Kor. 4:15) EIKÄ SIIS KASTEVEDELLÄ!

(Joh. 1:12,13) "MUTTA KAIKILLE, JOTKA OTTIVAT HÄNET VASTAAN, HÄN ANTOI OIKEUDEN TULLA JUMALAN LAPSIKSI, NIILLE, JOTKA USKOVAT HÄNEN NIMEENSÄ."

Vastoin epäraamatullista lapsikastelukäytäntöä on
ev.lut.kirkossa ollut toki Raamatun mukaista lapsikasteluopin epäraamatulliseksi osoittamistakin.

Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Aleksi Lehtonen korosti "Kirkon pyhät toimitukset"-kirjassaan (sivulla 93):

"Lapsikastetta ei missään Uuden Testamentin kohdassa mainita. Suoranaisia todistuksia siitä, että lapsikaste olisi ollut käytännössä
alkuseurakunnassa, puuttuu."

Rovasti (ev.lut.kirkossa) Urho Muroma toteaa "Herää Valvomaan" -lehdessä tammikuussa 1932:

"Helvettiä lapsikasteopilla täytetään! ... Raamatussa ei kerrota mitään lapsikasteesta; siis Raamattuun vedoten emme voi siitä asiasta sanoa mitään."

Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Erkki Kaila toteaa "Roomalaiskirje"-kirjassaan (sivulla 81):

"Kun muistamme, että alkukristillinen kaste tapahtui upottamalla, niin ymmärrämme, että se jo ulkonaisesti kuvasi kuolemista."

Piispa (ev.lut.kirkossa) E. Gulin toteaa teoksessaan "Raamatullinen Tietokirja" (osa II palsta 123):

"UT:n aikana kastamistapana oli upottaa
kastettava kokonaan virtaavaan veteen, mikä vertauskuvana ilmensi vanhan ihmisen hukuttamista ja uuden sijalle tulemista."

Kohdassa "KASTE" piispa Gulin korostaa:

"Uusi Testamentti ei missään erityisesti esitä kastetun lapsia. Voipa vielä Paavalin tulkita nimenomaan siten, ettei hän tunne lapsikasteen käyttöä."

Kirkkoisä Tertullianus tunnetaan mitä
kiivaimmaksi lapsikasteen vastustajaksi.

Jos lapsikastelu olisi ollut yleinen apostoleilta peritty kastekäytäntö, kuinka sitä vielä kaksisataa vuotta myöhemmin olisi vastustettu?

Raamatusta ei sitä löydy eikä Raamatulla voi puolustaa LAPSIKASTETTA!

Ja jos Luther ei sano saaneensa lapsikastetta Jumalalta, vaan paavilta! (Galatalaiskirjeen Selitys sivu 100), niin miksi vielä sinä tahtoisit eksyttää harhaisten ev.lut.piispojen
johdolla ihmisiä pakanalliseen lapsikasteluoppiin ja järjestelmään?

Tämä kysymys on oikeutettu! Kysymys tulee esittää Suomen ev.lut.papeille ja teologeille ja muille järjestelmän mukaisesti epäraamatullista lapsikastetelua käyttäville, koska he ovat hirvittävässä vastuussa Jumalan ja ihmisten edessä viimeisellä tuomiolla!
2137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kaste on yhdentekevä..

Äänestä

monta kertaa Raamatussa esiintyy sana raamattu?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kari kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu