Kerran, jo vuosia sitten, äidinisäni, uskovainen ja jumalaa pelkäävä kelpo mies, halusi päästä herätys - tms. kristilliseen kokoukseen (en tiedä korrektia termiä). Ateisti-isäni lähti mukaan, kyytimieheksi.
Tapahtuma oli jännittävä. Saarnaaja oli mahtimies, ja kokoustilassa vallitsi mystinen, hengellinen tunnelma. Mummoja ja pappoja lakosi kuin heinää, toiset puhuivat kielillä, toiset itkivät tai nauroivat liikutuksesta. Pyhä henki tms. otti myös ukkini valtaansa, ja pian hän vavisten kaatui isäni käsivarsille.
Isäni seisoi siinä, melkein tajuton, vanha mies käsivarsillaan hieman ymmällään, ja katseli ympärillään vellovaa ihmismassaa, joka vuoroin nousi, vuoroin laski, kuin suuren meren aallokko. Mutta vain isäni, tilaisuuden ainoa jumalaa pelkäämätön, jumalaa tuntematon mies, seisoi siinä selkä suorana ja tyynenä.
Minusta tuli sitten myöhemmin agnostikko. :)
Tarina on siis tosi, ja siinä on joitakin kiintoisia piirteitä. Saa kommentoida, olkaa hyvät, niin ateistit kuin uskovaiset.
Tapahtuma oli jännittävä. Saarnaaja oli mahtimies, ja kokoustilassa vallitsi mystinen, hengellinen tunnelma. Mummoja ja pappoja lakosi kuin heinää, toiset puhuivat kielillä, toiset itkivät tai nauroivat liikutuksesta. Pyhä henki tms. otti myös ukkini valtaansa, ja pian hän vavisten kaatui isäni käsivarsille.
Isäni seisoi siinä, melkein tajuton, vanha mies käsivarsillaan hieman ymmällään, ja katseli ympärillään vellovaa ihmismassaa, joka vuoroin nousi, vuoroin laski, kuin suuren meren aallokko. Mutta vain isäni, tilaisuuden ainoa jumalaa pelkäämätön, jumalaa tuntematon mies, seisoi siinä selkä suorana ja tyynenä.
Minusta tuli sitten myöhemmin agnostikko. :)
Tarina on siis tosi, ja siinä on joitakin kiintoisia piirteitä. Saa kommentoida, olkaa hyvät, niin ateistit kuin uskovaiset.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olisiko mielenkiintoisempaa keskustella jostain omista kokemuksistasi tai ajatuksistasi?
Niin no, itsehän en ollut tietysti paikalla tuolloin, jos sitä tarkoitat. Tarina on kyllä tosi... Hmmm, omia ajatuksia kyllä minulta löytyy paljonkin, mutta tälle palstalle sopivia varsinaisia tapauksia ei tule juuri nyt mieleen. Ja aika useinhan täällä keskustellaan jostain ihan muusta kuin omista kokemuksista/ ajatuksista...
Tai ehkä minä olen vain niin kaamean tylsä tyyppi, ettei elämässäni (=reaalimaailmassa ympärilläni) ole tapahtunut mitään todella jännittävää,
mullistavat asiat sattuvat useimmiten kuitenkin omien korvien välissä... :)
Mutta hyvät joulut sinullekin.
Aiempi kirjoittaja tarkoitti varmaankin sitä, että noita juttuja liikkuu vaikka kuinka paljon. Avauksesi oli aivan tyypillinen juttu mitä yleisesti kerrotaan. Hiukan "omakohtaisesti" kerrottuna.
Varmasti kertomani tarina ei ole mikään poikkeus sääntöön, tms., itsekin olen kuullut vastaavia juttuja. Vaan eihän siinäkään mitään pahaa ole sinänsä...
Mielenkiintoista on toisaalta se, että muutama vuosi myöhemmin isäni joutui vaikeaan tilanteeseen ihan "reaalimaailmassa" (ei siis mihinkään henkiseen "kilvoitteluun"), ja tuolloin hän pyysi tuttavaansa rukoilemaan puolestaan. Ilmeisesti häntä pelotti kovin ajatus rukoilla itse, kääntyä suoraan kasvottoman jumalan puoleen, sillä nykyään hän kokee tuon rukouspyynnön kovin noloksi.
Eli tarinan voi nähdä myös jossain määrin vertauskuvallisena: toisinajattelijat (ateistit) seisovat yksin, myös ihan konkreettisella tasolla. Ja sehän vaatii rohkeutta.
Mutta suokaa anteeksi, jos pälätän nk. itsestäänselvyyksiä. Joulupuuro lienee pehmentänyt pääni. ;)
Ei ateisti loppujenlopuksi ole yhtään enempää yksin kuin uskovainen. Uskovaiset ovat kyllä näennäisesti yhdessä ja voivat turvautua johonkin "korkeampaan". No tietysti, kun useampi ihminen rukoilee tietyn asian/ihmisen puolesta se voi jostakin tuntua, että hänestä välitetään ja ettei hän ole yksin asiansa kanssa. Tuo lähinnä on tunne kysymys.
Joo, kyllä moni holisti tai nistikin juttelee yksinään. Se että he KUVITTELEVAT juttelevansa jonkun kanssa ei muuta sitä seikkaa että he ovat yksinään.
Niin, se on vähän sama asia, kuin tuo uskonto homma. Se on sama millä sen pään sekoittaa, että pääsee kuvittelemaan juttelevansa jonkun kanssa.
"Uskovaiset ovat kyllä näennäisesti yhdessä ja voivat turvautua johonkin "korkeampaan". No tietysti, kun useampi ihminen rukoilee tietyn asian/ihmisen puolesta se voi jostakin tuntua, että hänestä välitetään ja ettei hän ole yksin asiansa kanssa. Tuo lähinnä on tunne kysymys."
Mutta ihminen onkin melko tunteellinen olento. Ja yleensähän uskovat korostavat, että on tärkeää tavata samanhenkisiä ihmisiä, ja "uskovien yhteys" tms. koetaan tärkeäksi puoleksi omassa uskossakin. Kovasti keskustelua herättänyt ja jyrkin sanoin tuomittu tapakristillisyys lienee ainakin osin seurausta halusta kuulua johonkin yhteisöön.
Uskonto on myös kulttuurisidonnainen asia. Esim. Saudi-Arabiassa islam näkyy arjessa huomattavasti enemmän kuin meillä kristinusko. Ja toisessa ääripäässä sitten ovat täysin sekulaarit valtiot, kuten Ranska ja yhä maallistuneempi Turkki.
Sitä paitsi, eihän uskovaiselle ole oleellista, onko hänen jumalastaan todisteita vai ei. Hän uskoo, ja hänen oma uskontonsa luo elämään mielekkyyden. Jumala on yksi maailmanselitysmalli.
"Ei ateisti loppujenlopuksi ole yhtään enempää yksin kuin uskovainen."
Ei niin, varsinaisesti, mutta kai ateistikin käy joskus samantapaisen "kilvoittelun" läpi kuin uskova? Mutta kun uskova ajautuu epäuskon ja uskon välimaastoon, hän voi aina mennä keskustelemaan oman uskontonsa papin/ uskon oppineen kanssa. Ateistilla tälläinen tuki lienee harvinaisempaa..?
Uskonto lienee siis mielestäsi ooppiumia kansalle? No jaa, olen kyllä kuullut monesti tämän vertauksen uskontojen ja päihteiden kesken, ja joidenkin fundamentalistiuskovien kohdalla(etenkin monoteististen uskontojen piirissä) se pitää melko hyvin paikkansa. Toisaalta esim. Intian köyhät pysyvät kurissa varmaankin pitkälti hindulaisen karma - opin avulla, sillä kukapa haluaisi huonontaa asemaansa seuraavassa elämässä rettelöimällä tässä nykyisessä? Tällöin päihteenä toimii usko paremmasta seuraavasta elämästä, jolloin yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo yms. jäävät toissijaisiksi
Mutta mikä lopulta on kuvitelmaa ja mikä ei?
Siitä on toki erilaisia mielipiteitä, varmaa tietoa sen sijaan ei.
"Mutta kun uskova ajautuu epäuskon ja uskon välimaastoon, hän voi aina mennä keskustelemaan oman uskontonsa papin/ uskon oppineen kanssa. Ateistilla tälläinen tuki lienee harvinaisempaa..?"
Miten ateisti edes tuollaista tukea tarvitsisi?
Jos kuuppa rupeaa himmenemään niin ihan tavalliset mielenterveyspalvelut on kaikkien käytettävissä :D
Jotenkin arvasin, että tuo (osin huumorilla höystetty) ajatus jostain ateistien "vertaistuesta" kirvoittaisi huvittuneita heittoja...
"Miten ateisti edes tuollaista tukea tarvitsisi?
Jos kuuppa rupeaa himmenemään niin ihan tavalliset mielenterveyspalvelut on kaikkien käytettävissä :D"
- Päivän ensimmäiset naurut:
Kuvittelin ateistin kallonkutistajan vastaanotolla tilittämässä, että on alkanut luulla harhoja, eli "ehkä hiukan jopa" uskoa jumalaan tms. Uskovainen lääkäri epäilisi jo kohta omaa järkeään... x)
"Uskonto lienee siis mielestäsi ooppiumia kansalle?" Tavallaan. Aluksi joku saattaa tuntea hyvää oloa. Koukuun jäätyään saattaa alkaa tuska. Pätee sekä uskonnossa, että noissa huumaavissa aineissa. Siinä mielessä kyllä.
Uskontohan on hallitsemista. On helpompi hallita ihmisryhmiä, kun tunnetaan miten he käyttäytyvät. Esim. Intian köyhät. Annteaan toivoa ja lupauksia paremmasta.
Kielillä puhumiset ja kaatuilut ovat kyllä lähtöisin ihan ihmisestä itsestään, tuloksena hurmio- tai transsitilasta, jonka hypnoottisesti ja manipuloivasti saarnaava saarnaaja saa aikaan.