Hienoa kun Venäjä arvostaa Perussuomalaisten eu sk

eptisyyttä. Kaikki muut eduskuntapuolueeet tekevät töitä jotta Suomelta saataisiin loppukin itsemäisyys pois ja Brysselin elätit sanelisivat nykyistäkin enemmän miten Suomi osavaltiossa pitää elää. Kyllä on suomalaisena hienoa kun meillä on edes yksi isänmaallinen puolue joka haluaa Suomen pysyvän itsenäisenä. Harmi kun Perussuomalaiset eivät kivunneet viime vaaleissa aivan ykköseksi joten perussuomalaisuus ei konaan toteudu nykyisessä hallituksessa euro ja eu intoilijoiden joukossa. Mutta mikä tahansa muu puolue olisi Perussuomalaisten tilalla tässä hallituksessa niin köyhiltä suomalaisilta leikattaisiin enemmän ja nykyistä nopeammin toteutuisi sdp Lipposen, kepu Olli Rehnin ym toive saada Suomen tavallinen kansa (miljoonia ihmisiä) Brysselin orjuuteen tekemään työtä saksalaisten pankkien pelastamiseksi/ tukipakettien ikuiseen jakeluun Kreikkaan suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä sdp ja vasemmistoliitto osasivat leikata avuttomien vanhusten hoidostakin 500 tuhatta euroa kun olivat kuuden puolueen sateenkaarihallituksessa jonne menivät takit käännettyinä. Siellä olivat myös vihreät leikkaamassa. Moni hoitaja joutui silloin työttömäksi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nouseevieläpsjasuomi kirjoitti:

eptisyyttä. Kaikki muut eduskuntapuolueeet tekevät töitä jotta Suomelta saataisiin loppukin itsemäisyys pois ja Brysselin elätit sanelisivat nykyistäkin enemmän miten Suomi osavaltiossa pitää elää. Kyllä on suomalaisena hienoa kun meillä on edes yksi isänmaallinen puolue joka haluaa Suomen pysyvän itsenäisenä. Harmi kun Perussuomalaiset eivät kivunneet viime vaaleissa aivan ykköseksi joten perussuomalaisuus ei konaan toteudu nykyisessä hallituksessa euro ja eu intoilijoiden joukossa. Mutta mikä tahansa muu puolue olisi Perussuomalaisten tilalla tässä hallituksessa niin köyhiltä suomalaisilta leikattaisiin enemmän ja nykyistä nopeammin toteutuisi sdp Lipposen, kepu Olli Rehnin ym toive saada Suomen tavallinen kansa (miljoonia ihmisiä) Brysselin orjuuteen tekemään työtä saksalaisten pankkien pelastamiseksi/ tukipakettien ikuiseen jakeluun Kreikkaan suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu