Helsinki ja Espoo, naapurikaupungit Etelä-Suomessa.
Helsinki kehittää pyöräilyä helpottavaa tieverkostoa niin, että siellä olisi turvallista ja helppo ajaa polkupyörällä. Risteyksien liittymät on tehty suurimmaksi osaksi niin, että niistä voi ajaa pyörällä pelkäämättä sen rikkoutuvan. Uusia baanojakin suunnitellaan.
Viimeisin polkupyöräilijöille suunnattu uutinen oli tämän päivän Hesarissa. Helsingissä kehitetään “tappajasepelin” korvaavaa liukkauden estomateriaalia pyöräilyväylille.
Hyvä uutinenhan se tietty on, vaikka suurin osa meistä jo tietää, että ei tappajasepeliä ole, vaan joillakin pyöräilijöillä on vain huonolaatuiset päällysrenkaat pyörissään.
Hyvät renkaat eivät hajoa hiekoitussepelillä ajettaessa.
Espoon kaupungin uusimmat liikenneratkaisut osoittavat aivan muuta.
Uudet liittymäreunat on tehty hyvin jyrkiksi ja keskikorokekin siten, että useimmat pyöräilijät kiertävät sen ulkokautta vähentääkseen “tönksejä“. Sekö oli kaupungin suunnittelijan tarkoituskin.
Vaikeuttaakseen pyöräilyä suunnittelija on laitattanut liittymiin toiselle puoliskolle väylän jyrkkää viisteen lisäksi terävän särmän, jonka tarkoitus on ilmiselvästi rikkoa pyörän kumit, jos siellä puolella pyöräillään.
Onhan siihen tiehen merkattu valkoisella viivoituksella, missä kulkee jalankulkijat ja missä pyöräilijät, mutta kuka niitä viivoituksia noudattaa, ei ainakaan suurin osa jalankulkijoista.
Tietenkään näistä pyörät rikkovista särmistä kulkuväylällä ei ole mitään varoitusta. Ehkä suunnittelijan mielestä riittää, kun sanotaan jälkeen päin, että mitäs ajoit siellä.
Kaiken huipuksi näitä liittymäratkaisuja on myös tieosuuksilla joissa on 423 liikennemerkki, joka käsittääkseni määrää pp:n ajamaan väylän oikeaa puoliskoa.
Liittymä ratkaisut on kuitenkin tarkoitettu liikennemerkin 424 väylälle, jossa on pyöräily ja jalankulku on erotettu. Se viiste osuus on ajotien reunan puolella ja teräväkulmainen pyörän rikkoja kulma on sillä kauemmalla puoliskolla.
Ulointa laitaa oikealla ajava pyöräilijä joutuu siis oikein ajaessaan ylittämään tuon liittymä noiden terävien kulmien yli. Toivottavasti pyöräilijät havaitsevat syksyn pimeydessäkin nuo suunnittelijan tekemät ansat.
Onkohan tällainen suunnittelu osoitus suunnittelija tietämättömyydestä vai asennevammasta?
Kaksi kaupunkia kaksi tapaa auttaa pyöräilijöitä.
37
151
Vastaukset
- Ei_asennevamma
Ihan samaa mieltä Espoon söhellyksistä. Tarkoitus on selvästi vähentää nyt jo vähäistä pyöräilyä. Suunnitettelija itse ei pyöräile...
Vastaus kysymykseesi on, ettei suunnittelija tee mitään tietämättömyydestä. Hän tekee kuten kaupunki ohjaa ja kuten hän luulee olevan hyvä. "Näinhän meillä aina on tehty".
> Hyvät renkaat eivät hajoa hiekoitussepelillä ajettaessa.
Tästä olen eri mieltä. Itsellä on nyt mennyt kahtena talvena peräkkäin Schwalben Marathon Plussasta hiekoituskivi sisään. Kahdeksan milliä muovitäytettä ei riitä teräväksi murskatun kiven pysäyttämiseen, kun se jää sopivaan paikkaan kumiin kiinni.- 37män
Huono säkä. Minulla ei ole mennyt "hyvistä" läpi, vaikka ajelen läpi vuoden ja aika paljon.
- UncleBen
37män, onko tällainen koroke mielestäsi paha? Tällaista korotusta on kymmenkunta kritisoinut, mutta minusta tällaisella ei ole juurikaan vaikutusta maastopyörällä. Tosin pidän luonnollisena muutenkin aina tilanteen muuttuessa, niinkuin risteykseen saapuminen on etuajo-oikeutetullakin, että löysään vauhtia näkyvyyden mukaan. Ajoradalla ajettaessa se harvemmin on tarpeen pyörälläkään, koska silloin on paremmin etäisyyttä muihin ja kaikki osalliset näkevät toisensa paremmin.
http://tinyurl.com/q5ze7dm- trollisetä
Älkää ruokkiko narsistitrollia.
- 37män
Koetin etsiä Google-näytettä noista uusista tekeleistä, mutta kuvat ovat sen verran vanhoja, ettei ne vielä näy.
Ei tuo Saukonpaadenranta näytä ollenkaan pahalta.
Pääsen kyllä noista mainitsemistani Espoon uutuuksista yli ja isommistakin tuolla maastossa, mutta varoa niissä täytyy omien ranteiden ja selän lisäksi pyörän takia.
Liikkeellä on myös paljon tavallisia pyöräilijöitä, joiden renkaat eivät ole ihan täynnä ilmaa ja sellaisen renkaan, joka usein on myös pistosuojaamaton, korokkeen terävä särmä rikkoo helposti.
Voisiko pyöräilijä vaatia rikkoutuneesta renkaasta korvausta kaupungilta. Muistaakseni jokunen vuosi sitten joku Bemarikuski vaati korvausta pakoputken korjauksesta liian korkean hidastimen takia.
En tiedä menikö vaatimus läpi.
Itselläni on kokemusta pyörän rikkoutumisesta, kun Lauttasaaressa oli väylän asfalttia oli poistettu, enkä sitä terävää särmää iltapimeässä pyörän valoista huolimatta huomannut. Uusi takavanne töineen maksoi toistasataa.
Eikä siellä tietysti ollut mitään varoituksia tietyöstä.
Palaan vielä alkuun.
Miksi pitää tehdä tarkoituksella huonoa, kun hyvääkin voisi tehdä?
- UncleBen
Tällaisella hemmotellaan helsinkiläisiä. Tämä on jo ”vähän” ikävänpuoleinen, heh-heh...
http://aijaa.com/NItzT7
Sattui sopivasti suojatie kuvaan pp-tiellä. Se ei tarkoita, että vain suojatiellä täytyy jalankulkijaa väistää, mutta suojatielle pyritään keräämään ylittäjät ettei niitä olisi joka paikassa ja jo s-tietä lähestyttäessä niihin pitää erityisesti varautua. Ylittäjiä voi ja saa olla muuallakin.
Huomasin vasta tuon ”Ulointa laitaa oikealla ajava pyöräilijä joutuu siis oikein ajaessaan ylittämään tuon liittymä noiden terävien kulmien yli.” En yritäkään ajaa tuota ulompaa puolta tuollaisessa kohdassa, kun koko väylä on yhdistettyä ja tienpitäjä on tehnyt luiskan ”vasemmalle” puolelle, niin siinä kohtaa ajan sitä. Tietysti ensin tarkistaen ettei takanatuleva ole samaan aikaan jo ryysäämässä vasemmalta puolen ohi.- trollisetä
.Älkää ruokkiko narsistitrollia.
- 37män
Hei Uncle.
Oikeastaan odotin, että kaivat jostain lakipykäliä ja kerrot, että näin täytyykin tientekijän tehdä, jotta jalankulkijat ja autoilijat välttyvät pyöräterrorismilta.
" En yritäkään ajaa tuota ulompaa puolta... " Vau, eikös kl-väylä ole liikennetie ja siellä ajoneuvon tulee käyttää keskiviivan (oletetun tai olevan) oikeaa puolta. Hehe.
No joo, kyllähän me tiedetään, että kun autoilija AB - ABCDE kortillinen kävelee tai ajaa pp:llä kvl:llä, niin hän lähes aina täysin unohtaa liikennesäännöt, ja käyttäytyy sen mukaisesti. - UncleBen
37män kirjoitti:
Hei Uncle.
Oikeastaan odotin, että kaivat jostain lakipykäliä ja kerrot, että näin täytyykin tientekijän tehdä, jotta jalankulkijat ja autoilijat välttyvät pyöräterrorismilta.
" En yritäkään ajaa tuota ulompaa puolta... " Vau, eikös kl-väylä ole liikennetie ja siellä ajoneuvon tulee käyttää keskiviivan (oletetun tai olevan) oikeaa puolta. Hehe.
No joo, kyllähän me tiedetään, että kun autoilija AB - ABCDE kortillinen kävelee tai ajaa pp:llä kvl:llä, niin hän lähes aina täysin unohtaa liikennesäännöt, ja käyttäytyy sen mukaisesti.37män, vois improvisoiden ajatella niin, että jonkin puron yli on kapea silta, jossa tilaa 1 1-ajoneuvokaistalle, mutta ei erillisille jalkakäytäville ja, joka ei ilmeisesti tule kestämään lisääntyvää liikennettä vaan vaatisi kokonaan uuden ja leveämmän rakentamisen – 100 miljoonaa euroa. Hätäkorjauksena rakennetaan vanhan sillan viereen hyvin kapea kevytsilta vain jalankulkijoille – vain miljoona euroa ja vanhalle sillalle painorajoitus, joten raskas autoliikenne kiertää paikan jostain muualta. Tekohengitetään paikkaa seuraavaksi 50 vuodeksi ”pikkurahalla”. Ajoradan oikea reuna päättyy tuohon jalankulkusiltaan, jota ennen ajoneuvot siirtyvät vasemmalle sillalle puron yli.
Yhdistetyn oikea reuna päättyy vastaavasti pyöräilijöiltä jalkakäytävän korkeaan ”normireunaan” ( ”jalankulkusillalle” ) ja pp-tie jatkuu luiskalla vasemmalla jatkeena yli ( ”sillalla” ).
”jalankulkijat ja autoilijat välttyvät pyöräterrorismilta” ja ”lähes aina täysin unohtaa liikennesäännöt, ja käyttäytyy sen mukaisesti”. Tuosta esittäisin pienen toiveen. Kun 1-pp näkee 2-pp:n ajavan vaikka punaisia päin aiheuttaen autolle vihreillä hätäjarrutuksen ja selviytyy siitä tilanteesta, niin 1-pp:n viereen pysähtyneelle 2-pp:lle ei sanottaisikaan ”stna, olet kova jätkä, ihailen sua” vaan ”voisitko ystävällisesti lopettaa noi temput, koska vaarannat mun henkeni”.
Tällä kertaa ei yhtään pykälää vaikka nätisti toivoitkin niitä, heh-heh... - 37män
UncleBen kirjoitti:
37män, vois improvisoiden ajatella niin, että jonkin puron yli on kapea silta, jossa tilaa 1 1-ajoneuvokaistalle, mutta ei erillisille jalkakäytäville ja, joka ei ilmeisesti tule kestämään lisääntyvää liikennettä vaan vaatisi kokonaan uuden ja leveämmän rakentamisen – 100 miljoonaa euroa. Hätäkorjauksena rakennetaan vanhan sillan viereen hyvin kapea kevytsilta vain jalankulkijoille – vain miljoona euroa ja vanhalle sillalle painorajoitus, joten raskas autoliikenne kiertää paikan jostain muualta. Tekohengitetään paikkaa seuraavaksi 50 vuodeksi ”pikkurahalla”. Ajoradan oikea reuna päättyy tuohon jalankulkusiltaan, jota ennen ajoneuvot siirtyvät vasemmalle sillalle puron yli.
Yhdistetyn oikea reuna päättyy vastaavasti pyöräilijöiltä jalkakäytävän korkeaan ”normireunaan” ( ”jalankulkusillalle” ) ja pp-tie jatkuu luiskalla vasemmalla jatkeena yli ( ”sillalla” ).
”jalankulkijat ja autoilijat välttyvät pyöräterrorismilta” ja ”lähes aina täysin unohtaa liikennesäännöt, ja käyttäytyy sen mukaisesti”. Tuosta esittäisin pienen toiveen. Kun 1-pp näkee 2-pp:n ajavan vaikka punaisia päin aiheuttaen autolle vihreillä hätäjarrutuksen ja selviytyy siitä tilanteesta, niin 1-pp:n viereen pysähtyneelle 2-pp:lle ei sanottaisikaan ”stna, olet kova jätkä, ihailen sua” vaan ”voisitko ystävällisesti lopettaa noi temput, koska vaarannat mun henkeni”.
Tällä kertaa ei yhtään pykälää vaikka nätisti toivoitkin niitä, heh-heh...Tervehdys.
”stna, olet kova jätkä, ihailen sua” . Tosta saa ihailija varmaan hymyilevän kiitoksen
ja lauseesta,
”voisitko ystävällisesti lopettaa noi temput, koska vaarannat mun henkeni”.
Voi neuvoja antava saada turpiinsa.
Testasitko tuolla alkuosalla palstalaisten älykkyyttä?
Ainakin minulla hilseet pöllysivät ja piti pari kertaa lukea läpi ymmärtääkseni mitä tarkoitit. No, ymmärsinhän minä omalla tavallani.
Halvallakin voi saada käyttökelpoista, jos on älliä ja isollakin rahalla saadaan sutta ja sekundaa, jos sitä älliä ei ole.
Kuin meidän keskustelumme täytteeksi Espoo kertoi Länsiväylän-lehden Lyhyesti osiossa, että Espooseen rakennetaan tämän vuoden aikana 30 kilometriä uusia kl-väyliä ja suunnitteilla on lisääkin. Hyviäkin ne ovat ja hyvän näköisiä, mutta purnasinkin vain pienestä asiasta, piittaamattomuudesta pyöräilijöitä kohtaan noissa uusissa liittymissä.
Tuossa lyhyesti jutussa kerrottiin myös suunnitteilla olevasta 11,2 km kl-väylästä välille Leppävaara- Kauklahti. Hieno juttu, sillä monet haluavat ajella Espoon Rantaraittia ympäri, mutta tuon välin joutuu sooloilemaan kuka mistäkin. Siitä tulee kai sitten tuollainen 50 - 60 km kuntoilukohde, jolta voi ohimennen ihailla yhtä Suomen parhaista osista. - UncleBen
37män kirjoitti:
Tervehdys.
”stna, olet kova jätkä, ihailen sua” . Tosta saa ihailija varmaan hymyilevän kiitoksen
ja lauseesta,
”voisitko ystävällisesti lopettaa noi temput, koska vaarannat mun henkeni”.
Voi neuvoja antava saada turpiinsa.
Testasitko tuolla alkuosalla palstalaisten älykkyyttä?
Ainakin minulla hilseet pöllysivät ja piti pari kertaa lukea läpi ymmärtääkseni mitä tarkoitit. No, ymmärsinhän minä omalla tavallani.
Halvallakin voi saada käyttökelpoista, jos on älliä ja isollakin rahalla saadaan sutta ja sekundaa, jos sitä älliä ei ole.
Kuin meidän keskustelumme täytteeksi Espoo kertoi Länsiväylän-lehden Lyhyesti osiossa, että Espooseen rakennetaan tämän vuoden aikana 30 kilometriä uusia kl-väyliä ja suunnitteilla on lisääkin. Hyviäkin ne ovat ja hyvän näköisiä, mutta purnasinkin vain pienestä asiasta, piittaamattomuudesta pyöräilijöitä kohtaan noissa uusissa liittymissä.
Tuossa lyhyesti jutussa kerrottiin myös suunnitteilla olevasta 11,2 km kl-väylästä välille Leppävaara- Kauklahti. Hieno juttu, sillä monet haluavat ajella Espoon Rantaraittia ympäri, mutta tuon välin joutuu sooloilemaan kuka mistäkin. Siitä tulee kai sitten tuollainen 50 - 60 km kuntoilukohde, jolta voi ohimennen ihailla yhtä Suomen parhaista osista.37män, Espoo on minulle sellainen mystinen seutu tuossa Hki kupeessa, joten noista väylistä huono sanoa.
Tuo siltavertaus, niin meillehän tuo oikean, ulomman reunan jatkaminen pyörällä luiskalle ei ole käytännössä ongelma, mutta pp:ssäkin on laajakirjoista käyttäjää niinkuin jalankulkijoissa ja autoilijoissakin, niin ehkä jollekin se voisi selkeyttää tilannetta. Vaikea kuvailla, enkä saanut tähän hätään valokuvaa tilanteesta. Onko sinulla helpommin ymmärrettävä kuvaus? Joskus aikoinaan jossain päin Suomea näin tällaisen pienen joen ylityksen tehdyn 2lla sillalla ( vaikutti ensin kummalliselta ) ja se oli ihan hyvä ratkaisu ettei ahdeta samalle kapealle sillalle kaikkia hakkaamaan pesäpallomailoilla toisiaan. Siitä jäi sanomatta, että jos luiska on niin kapea ettei samaan aikaan mahduta, niin vastaantulevan ajolinja reunassa ei muutu, joten päästetään sekin ensin.
”Voi neuvoja antava saada turpiinsa.” En nyt saa mieleen tapausta, jossa 2 pp:tä hakkaisivat toisiaan. Johtunee siitä, että useat pp:t kokevat solidaarisuutta toisiaan kohtaan. Vääränlaistakin solidaarisuutta, kun ummistavat silmät noilta tempuilta. En usko, että esim. Tukholmankatu ja valtatie 8 tapahtumat ovat hetken mielijohteita autoilijoilta vaan kehittyneet vuosien mittaan kielteiseksi suhtautumiseksi nähtyään tarpeeksi joidenkin pyöräilijöiden tekeminä näitä ”temppuja” tai joutuneet jopa niiden kohteiksi.
Keskusteluyhteys näistä ”tempuista” jää keskisormeen ja haistatteluun, jk-pp-autot ”kouluttavat” toisiaan liikenteessä välillä tosi vaarallisesti ja kuolettavastikin, joidenkin lehtien uutisointi tapahtumista lietsoo vastakkainasettelua, poliisilla ei ole aikaa hoitaa ”temppuja” kuin vasta osuman jälkeen, keskustelupalstat pursuaa pelkkää ylimielistä suunsoittoa, riitelyä ja uhkailua kaikilta puolilta jne. ( katsoin juuri pyöräilypalstaa, niin onhan tympäsevää suunsoittoa ja vastaanväittelyä pp keskenäänkin ). Tällainen iljettävä aggressiivisuus, jota LIIKENNE EI KAIPAA YHTÄÄN, on tullut n. 2000 alusta eikä näytä laantumisen merkkejä. En väitä tietenkään, että kaikki tekevät näin, mutta kaikissa osapuolissa on ryhmiä.
Pyöräilijöiden osalta ”temppujen” vähentämiseksi voisi olla tehokkainta, että toinen pp sanoo niistä. Ne vaaralliset muiden ryhmien tekemät ”koulutussessiot” voivat kohdistua pp, joka hyvinkin tunnollisesti on ajanut koko ikänsä. Esim. vt 8 en usko, että autoilija on ajatellut, että ”onhan vielä pitkä-pitkä ja tylsä matka Vaasaan. Ei ole huoltsikaakaan tässä lähellä, että saisi edes kahvia. Jaaha, tuollahan on pp. Ajanpa ajankuluksi ja piristykseksi sen päälle” vaan ”taas tuolla on 1 noista prkl pp, jotka suhaa miten sattuu vaarantaen tilanteita ja muita kulkijoita. Nyt on hyvää aikaa kouluttaa sitä ajamalla päin”. Aggressio on kehittynyt vuosien mittaan joidenkin muiden pp tekemistä ”tempuista” huipentuen tässä tekoon. Minä pidän syyttäjän lailla autoilijaa syypäänä vaikka käräjät vapauttikin hänet.
Tästä liikenteen aggressiivisuudesta pitää päästä eroon. Vai mitä? - 37män
Hei Ben
Tästä näyttää tulleenkin meidän palsta. Trollikin on mennyt lomalle.
Tuo "turpiin" sana olikin vain vertauskuvallinen, kun en muuta keksinyt sillä kertaa.
Olen sitä mieltä, että niin kapea väylää ei olekaan, että yhteisymmärryksellä ja sovulla ei vastaantulijat joudu vaikeuksiin. Jopa tuolla metsäpoluillakin ovat kohtaamiset onnistuneet. Yllätykset on sitten eri asia jopa ihan laatuväylillä.
Eilen Helsingissä ajellessani kohtasin Lauttasaaressa metrotyö takia kapealla mutkaisella väylällä vastaan tulevan vasenta laitaansa juoksevan ulkoilijamiehen.
Huomasin hänet onneksi vilaukselta pensaiden välistä ja siinä jyrkässä mutkassa me sitten nökötettiin vastakkain oho sanoin. Tuollainen on pyöräilijälle ns. yllätys, josta voi tulla vahinkokin.
Espoolaiset väylän suunnittelijat voisivat tehdä opinmatkan naapurikaupunkiin ja katsella, miten klv:n tieliittymien luiskat pitäisi tehdä. Vaikkapa aseman edustalla.
Siellä ajellessa tuli mieleen se Herttoniemen hyppyrimäen ikävän päätöksen saanut vaijeri juttu.
Sekin oli tehty virkamiespäätöksellä sillä silmällä, että ettepähän ainakaan laske tuosta.
Nyt me tiedetään, että niin ei saisi asioita tehdä, ei edes virkamiespäätöksellä. Saman viestin haluaisin kertoa myös Espoon tiesuunnittelijoille.
Pyöriä ja mahdollisesti ihmisiäkin vahingoittavat yllätysesteet eivät ole oikea tapa kasvattaa liikennekulttuuria.
- UncleBen
Moikka 37män. ”Tästä näyttää tulleenkin meidän palsta.” Tuosta pari sanaa. Etenkin S24:ssä, mutta myös muualla näkyy, että ihmisten ”keskustelu” on muuttunut vain kiivaaksi vastaan väittämiseksi ja ilman perusteluja. Kavereille ehkä puhutaan normisti, mutta muille sormetellaan, intetään vastaan, solvataan ja haistatellaan, jopa kotona vanhemmille. Kuulemma peruskoulussa opetetaan nykyään väittelyä, jolla voi olla osuutta asiaan ettei keskustelemista enää tunneta.
Niin, oliskohan trollilla jo taisteluväsymystä?
Tarkoitit kait näitä Hki aseman edustan luiskia http://tinyurl.com/nvhxu3y . Ihan mallikelpoiset luiskat. Muuten siinä ympäristössä ei pidä ihmetellä, että jalankulkijoita kävelee pyörätien poikki ja pitkin, kun merkintä on vain erisuuntaisilla mukulakivillä tai hiuksenhienolla asvaltin värierolla http://tinyurl.com/psuavgt http://tinyurl.com/pqyom7w http://tinyurl.com/puyyksw Ehkä sillä yritetään viestittää, että liikuhan pp hyvin-hyvin varovasti tässä vilkkaassa jk-kohdassa ( jota varoitusta pp ei tietenkään ymmärrä ). Ja turpiinsaamisesta puheenollen tuolla aseman seudulla voi pp hyvinkin joutua vastaanottavaksi uhotessaan jk:lle.
Tuo ”väärällä” puolella vastaan tullut jk. Näkyvyys heikkeni pensaiden takia=nopeus pois. Tuli mieleen ettei jk ole juuri sen paremmin turvassa yhdistetyn oikealla puolellakaan. Olin fillarilla pp-tiellä oikeaa puolta ja kaarre vasempaan, jossa hyvin matala pensaikko välissä eli hyvä näkyvyys. Nuori nainen ajoi vastaan ja jotenkin aavistin, että nyt tulee vaikeuksia, kun katsoi väärään suuntaan. Pysäytin ja nainen tuli vauhdilla kaarteen pitkäksi ja suoraan jarruttamatta päin minua. Ei kuolonuhreja. Oli hyvä etten ollut jk ilman pyörää vaan se oli suojanani ja tsäkä ettei kaaduttu vilkkaalle ajoradalle vieressä, kuten pp Mäkelänkadulla bussin alle ja siihen kuoli.
Herttoniemen mäkitragedia oli kaamea. Tietääkseni sinne on joskus 60-70-luvulla laitettu ensin matala aitaus ja kieltomerkit mennä alueelle, jotka eivät riittäneet vaan ajettiin fillareillakin alas ja loukkaantumisia tuli yhtenään. Sitten lippusiimatut vaijerit ja varoitustaulu niistä mäen yläpäähän. Kaikki paikalliset nuoret tiesivät kuvion eikä se ole mikään Kamppi, johon tullaan muista kaupunginosista riehumaan. Valaistus oli silloin poissa ja tytöt olivat nauttineet runsaasti muutakin kuin kansalaisluottamusta ja 1 tyttö myöhästyi matalaksi menossa. En lähtisi syyttämään virkamiehiä vaan yksilön kuuluu käyttää omaa pollaa ja ottaa vastuuta toimistaan – jopa nuorenkin.
Teit aikanaan aloituksen Mechelininkadun 9 v tytön turmasta. Kuorma-auton kuljettajaa syytetään vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1445832613893.html
Hesarissa vekkulin näköinen ”pyöräkatukuva” tuolta Mechelinkadulta v 1939, jolloin Helsingissä oli murto-murto-murto-osa autoista mitä nykyään niinkuin näkyy jopa 1 kuorma-auto, sekin pysäköitynä, ja polkupyörä oli lähes kaikilla. Silloin pyörän piti väistää risteyksissä kaikkia moottoriajoneuvoja ja jokaisen jalkakäytävän jatkeena oli suojatie yli ilman liikennemerkkejä ja maalauksia niinkuin kuvan tyhjyydestä näkee http://www.hs.fi/kaupunki/a1445917707547
Valmistelussa on sääntömuutoksia, joista yksisuuntaisella autojen ajosuuntaa vastaan, pyöräkatu, ei kypäräpakkoa ja sakkorangaistusta eikä nopeusrajoitusta ovat hyviä juttuja, mutta tämä ei ole:
”Tällä hetkellä pyörätieltä ajoradalle tulevan pyöräilijän on väistettävä suoraan ajavia autoja pyörätien jatkeella, jos autoilijalla ei ole kärkikolmiota. Valmisteilla oleva lakimuutos antaisi pyöräilijälle etuajo-oikeuden kaikissa tilanteissa, joissa katuun on merkitty pyörätien jatke.”
Perustelu on huono: ”Jos ajan pyörällä pyörätietä ja tulen kadunylitykseen, en voi päätellä ylityspaikan merkinnöistä, pitääkö minun väistää perussäännön mukaan vai onko paikalla kärkikolmio autoilijalle.” http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/nain-pyoraily-muuttuu-mietinnassa-oikeus-ajaa-yksisuuntaisilla-kaduilla-autoilijoita-vastaan/2157379
Veikkaan, että jalankulkijaturmat vähenee, mutta pp-raatoja tulee lisää, kun kaikilla pp:llä ei ole harkintaa ja tilanne-/tilannenopeustajua vaan päässä kuumottaa vain ”minäajanensin”. Nykyinen sääntö on ehdottomasti parempi. No, lystiähän siitä tulee, kun pp-teillä ruuhkat vähenee, heh.- UncleBen
Lisäys tuohon, että perustelu on huono. Autoilla on aivan sama tilanne joka risteyksessä.
- 37män
UncleBen kirjoitti:
Lisäys tuohon, että perustelu on huono. Autoilla on aivan sama tilanne joka risteyksessä.
Tervehdys Ben-setä
Uskoisin, että useimmilla ketjun aloittajilla on halu saada vastaus aloitteeseen.
Otsikko ja sitä seuraava teksti ovat siis tärkeitä. Niiden muoto ja tyyli tietysti vaikuttavat minkälaisia vastauksia saa ja ketkä ylipäätään vastaavat.
Härskillä jutulla saa härskejä vastauksia jos niin haluaa.
Nuo nettikuvat aseman edustalta ovat kait ajalta 2006 -2009. Hyvännäköisiähän ne liittymät olivat silloinkin, mutta nyt toki paljon parempia.
Saman ikäisiä ovat myös Espoosta otetut kuvat.
Vertailun vuoksi voisit kuitenkin ajella autolla Espoossa vaikka Olarinkadun päästä päähän tai Matinkylästä Iivisniemen suuntaan menevän uuden sillan yli ja katsella teiden vierustan klv-liitymiä.
Eron Espoolaisen ja Helsinkiläisen tiesuunnittelussa huomaa helposti.
Liittymällä voi olla myös jalankulkijoiden turvallisuuteen vaikutusta, koska hyvässä liittymässä pp. voi keskittyä muihin liikkujiin liittymän “tönksien” varomisen sijasta.
Siihen Herttoniemen hyppyrimäen vaijerijuttuun vielä sen verran, että jos sellainen vaijeri hyväksytään, niin silloin vaijereita voitaisiin virittä myös jalkakäytäville sopiville korkeuksille, niin että jos jalkakäytävällä ajava pyöräilijä ei kerkiä ajoissa kumartua, niin menettää päänsä. Sitten siinä verilammikon ympärillä keräännytään ja yhteen ääneen sanottaisiin, mitäs ajoit jalkakäytävällä.
“”Tuo ”väärällä” puolella vastaan ”” Eihän jalankulkija koskaan ole väärällä puolella, niinhän se laki sanoo, mutta kyllä ne voisivat käyttää vähän järkeäkin yhteisillä teillä liikkuessaan. Metsät, pellot ja pientareet ovat sitten eri juttu.
Lisäisin tähänkin, että suurin osa siellä käyttäytyy ihan hyvin tai oikein, mutta ainahan porukkaan mahtuu erilailla ajattelevia.
”Teit aikanaan aloituksen ” Autoilijana sanoisin, että tultaessa sivutieltä päätielle, tuollainen karsina voisi olla hyvä paikka odottaa päätielle pääsemistä eikä tarvitsisi suututtaa suojatienkäyttäjiä suojatien päällä norkoilemalla. Se seuraava auto voisi siten odottaa vuoroaan suojatien takana, jos malttaa.
”oikeus-ajaa-yksisuuntaisilla-kaduilla-autoilijoita-vastaan/2157379” Sehän on niin, että silloin autoilijaa ajaa harvemmin takaa päin pyöräilijän yli.
Ainakin sitä voisi kokeille siellä missä pyörätie on laitettu jalkakäytävän laitaan aivan ajotien viereen. Vastaan ajettaessa pyöräilijä näkisi paremmin onko pysäköidystä autosta henkilöitä ja kenties ulos tulemassa. Ovi olisi jokitapauksessa vaarattomampi kuin takaapäin autoa lähestyttäessä.
On muuten mielenkiintoista nähdä, mitä uutta viisaat saavat aikaan tuon lain kanssa. - vielätrollijatkaa
"Niin, oliskohan trollilla jo taisteluväsymystä?"
Ei näköjään. - UncleBen
vielätrollijatkaa kirjoitti:
"Niin, oliskohan trollilla jo taisteluväsymystä?"
Ei näköjään.Joo, luulis jo jep-jeppiä itseään tympivän, mutta toisaalta on kliffa todeta, että ainakin joku lukee tarkkaan mitä kirjoitan, kun ei ole kaikkiin kirjoittamiini laittanut erittäin nasevia ja monipuolisia vastauksiaan, heh...
Siis valikoi.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13857665/otsalamppu-hyvaksytaan-mutta-missa-uusi-lakikohta#comment-81420192 - eisemuutu
UncleBen kirjoitti:
Joo, luulis jo jep-jeppiä itseään tympivän, mutta toisaalta on kliffa todeta, että ainakin joku lukee tarkkaan mitä kirjoitan, kun ei ole kaikkiin kirjoittamiini laittanut erittäin nasevia ja monipuolisia vastauksiaan, heh...
Siis valikoi.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13857665/otsalamppu-hyvaksytaan-mutta-missa-uusi-lakikohta#comment-81420192Paska on paskaa vaikka sitä kuinka tonkisi.
- UncleBen
Moikka 37män.
Tuo yksisuuntaista väärään suuntaan saisi olla vain kadun vasenta puolta eli pp suunnasta oikeaa puolta. Ei keskellä eikä vasemmalla. Jos ei sitä määritellä, niin kukin pp tulkitsee omalla tavallaan ja taas saadaan uusi kiistelykohde. Tulee muuten autojen kaistanvaihdoissa oikealle julmetun vaarallisia, kun autojonojen välistä pimeästä pakun takaa tuleekin vastaan fillari rinta rottingilla ”minäajanensin”. Taskuparkkiin vasemmalle peruuttajallekin tulee entisten vaikeuksien lisäksi myös pysäköityjen ja peruuttajan välistä ahtaassa tilassa edestä ”väärään” suuntaan ajava pp ”minäajanensin”. Ei ole aivan ongelmaton asia. Yllätys sellaiselle autoilijalle, jonka kotikaupungissa ei ole yksisuuntaisia.
Tuosta on pp:lle iso hyöty ainakin sellaisissa kaupungeissa, joissa paljon yksisuuntaisia kuten tietääkseni Hki ja Jyväskylä. Espoossa ei taida kovinkaan paljon?
On julmetusti aikaa, kun olen Espoossa ajanut eikä ole tiedossa nytkään tarvetta. Ota kuvia ja lataa tuonne jakopalveluun ja linkiksi kopsaa tuloksen alin rivi http://www.aijaa.com/
”väärällä puolella vastaan” Kundit ei vielä 2-kymppisinä tiedä kumpi on vasen ja oikea, niin kuolleena syntynyt ajatus. Lapsilta sitä nyt ei missään tapauksissa voi edellyttääkään ja kaikkia niitä liikkuu tuolla yhteisillä väylillä humalaisten, huononäköisten, sokeiden, tietämättömien ulkomaalaisten ja vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottuneiden jne. lisäksi. Ongelma on sekin, että jos laissa jk olisi määrätty käyttämään oikeaa puolta, niin vasemman puolen käytöstä oikeus ( ehkä ) tulkitsee itse aiheutetuksi osumaksi pp kanssa ja vakuutusyhtiö kieltäytyy ( ehkä ) eläkkeestä. Näillä palstoilla voi jk:lle asian esittää kauniina pyyntönä, joten pidä yllä kirjoittelua siitä.
”Autoilijana sanoisin, että tultaessa sivutieltä päätielle, tuollainen karsina voisi olla hyvä paikka odottaa päätielle pääsemistä eikä tarvitsisi suututtaa suojatienkäyttäjiä suojatien päällä norkoilemalla. Se seuraava auto voisi siten odottaa vuoroaan suojatien takana, jos malttaa.” Luulisin, että rakentamisen vastustus on tullut nenäänsä kaivelevilta pyöräilijöiltä, jotka eivät ole tajunneet sen tuomia etuja itselleen vaan laskevat vain vuosittaisia lisämetrejä. Ja, jos siitä tehtäisiin oikein rakennusmääräys lakiin, niin tiedäthän, että pari kansanedustajaa pöyristelee, yliopistot lakkoon, dosentit antaa kielteisiä lausuntoja ja kaiveltaisiin yhdenvertaisuus- ja perustuslakia jne. jne.
”pyöräilijä ei kerkiä ajoissa kumartua, niin menettää päänsä”. Nykyisillä pyöräilijöiden ala-arvoisesti hoitamilla yhteiskuntasuhteilla jk-kansa kerääntyisi taputtamaan ja hurraamaan. 1-tyisautot ja bussitkin pysähtyisivät kadulla ja liittyisivät taputtajiin. Se korvaisi kulttuuripuutteen mikä on ollut monta sataa vuotta, kun Autotalon vieressä Fredrikinkadun ja Eteläisen rautatiekadun kulmassa ollut hirttopaikka lopetettiin ja urbaani city-ihminen menetti rattoisan kulttuuriviihdykkeen. Nyt puuhastellaan sen sijaan jotain naurettavaa tanssitaloa.
Pp valoratsioita tällä viikolla Hki. Ainakin alkuviikosta vain huomautuksilla, mutta onko niistä huomautuksista mitään hyötyä, kun aina vaan yhtä heikkoa valojen käyttöä joka vuosi teemaviikolla. Hki valaistuilla kaduilla ehkä 10% valoilla kuten bongasin taannoin. Näköjään pp-vaihtuvuus tai kuolleisuus on hirveä, kun on niin paljon uusia ja tietämättömiä pp:tä tai ne samat tyypit osaavat aina uudestaan sanoa polizeille ”Älä hlvetissä. Pitääx tosiaan olla valo? Emmä tiennykään.” Rikemaksu 40 eur.
”Härskillä jutulla saa härskejä vastauksia jos niin haluaa.” Toki-toki.
”Liittymällä voi olla myös jalankulkijoiden turvallisuuteen vaikutusta, koska hyvässä liittymässä pp. voi keskittyä muihin liikkujiin liittymän “tönksien” varomisen sijasta.” Se on tärkeä pointti, mutta luiska ei saisi olla liian hyvä eikä liian huono. Ennakoidaankohan Espoossa lainuudistusta sillä ainoalla keinolla, jolla saadaan hiukan hiljentämään entisajan silmitöntä vaahtosuupielissäraivoa ajaa ekana jatkeelle?
Taisit joskus sanoa kolaripaikalta paenneista. Nyt melkein viikottain saa lukea auton ja jk pp vähäisistä ja vakavammistakin osumista paenneista. Vois karkeasti sanoa, että ennen ehkä 2000-lukua ei juuri koskaan paettu paikalta, paitsi etsintäkuulutetut ja rattikset tms. Nyt sitten kiinnijääneissä on ”tavallisia” isiä ja äitejä, jotka ovat muuten niin mukavia. Moraali on tänä päivänä syvältä ja selkään puukotus valtaa vaan enemmän alaa.- trollisetä
!Älkää ruokkiko narsistitrollia.
- 37män
Tervehdys Sinulle UncleBen & muut lukijat.
Tuo http://www.hs.fi/kaupunki/a1445917707547 kuvasi kertoo oikeastaan ainakin yhden asian. Autot ovat ryöstäneet polkupyöräilijöiltä tiet ja ilman korvausta. Nyt autoilijat itkee, kun pyöräilijät otat tulossa takaisin. Hehe.
Kuntoilevana hyötypyöräilijänä sanoisin, että kaikki lisämetrit ovat vain hyväksi, kunhan niitä on vain kohtuullisesti. Tuollaiset laajennetut risteykset ovat siis vain hyväksi.
Kerran kesällä, kun olin tulossa pyörälenkiltä kotiin ja huomasin, että kilsoja olisi tullut vain 77 km, jatkoin matkaa ja ajoin kodin ympärillä vielä pienen lenkin, jotta sain mittariin 82 km. On paljon raflaavampaa sanoa yli kuin vähän alle. Voisihan sen tietty valehdellakin, mutta kun niin rehellinen, ettei itsellekään osaa valehdella.
Rohkeasti sanottu "Nyt puuhastellaan sen sijaan jotain naurettavaa tanssitaloa." Kulttuuriasiat ovat joillekin yhtä tärkeitä, kuin Sinulle päivittäinen ruoka-annos.
Muistanet, että tykkään ajella pimeillä metsäteillä monien muiden ohella.
Siellä on hyvä olla kahdet valot, pyörässä ja kypärässä.
Sillä kypärävalolla näkee heijastimien laatueron.
Mielestäni parhaiten näkyvät heijastinnauhat.
Ne taskusta ylös nostetut langan päässä roikkuvat killuttimet näkyvät huonosti. Ne ovat kai vaatteiden poimuissa tai vartalon väärällä puolella.
Kypärävaloa käyttäville sanoisin, että vastaantulijaa ei saa häikäistä, vaan suunnata valo ohi tai maahan, kun ohittaa. Kypärävalosta taas kävelijä saa kiittää pyöräilijää, koska sillä huonokin heijasti tai vaalea naama näkyy pimeydessä.
Valoitta ajava pyöräilijä on torvi, jos luulee, että kyllähän minä vielä näen ihan hyvin ajaa. Näkee, mutta ei näy ja esim. tuolla baanalla usein jonossa ajettaessa vastaan tuleva valoton putkahtaa aika yllättäen toisen takana ajavan eteen. Kuinka sitten autoilija voi hänet risteystä lähestyessään havaita, siellä kun on näkemistä haittavia heijastavia valoja monin verroin enemmän.
Hyvä jos poliisi puuttuu asiaan.
Autoilijan kannalta pyörän takavalo hyvä juttu, koska se näkyy sivussakin olevalta pyörätieltä autoilijalle ja seuraavassa risteyksessä sen voi jopa muistaa.
Kävin muuten ajelemassa autolla tuolla uusilla Espoon teillä ja totesin, että autosta katsoen ne kl-liittymät ovat p-run hyvän näköisiä, eivätkä heilauttaneet autoa ohiajettaessa laisinkaan.
Turhaa pyöräilijät valittavat ja kiertävät keskikorokkeita ajotien kautta. Se pitäisi lailla kiertää. Torvet pyöräilijät eivät ymmärrä, miten hienoja pyöräväyliä pyörällä koskaan ajamatonkin osaa suunnitella.
Noiden tönksien pitäisi tietysti maalaisjärjen mukaan olla siellä autojen kulkuväylillä ainakin kärkikolmioiden ja mustien kännyjen edessä. Sieltähän ne väistämisvelvoitteiset kaahottajat ovat liittymään tulossa.
- UncleBen
Hesarin kuvassa olevista pyöräilijöistä osa hankki auton tai mp:n 50-luvulla, kun siihen asti oli autojen tuonti pannassa ulkomaankaupan vaihtotaseen takia. 60-luvulla jo lähes kaikki nuo pp:t ajoivat autolla ja olivat kokonaan hylänneet pp:nsä. Vain lapset ja luuserit ajoivat enää pp:llä.
70-ja 80-luvuilla energiakriisin takia pp:t nousivatkin kohisten arvostetuiksi. Ja nyt ovat tai ovat kovaa vauhtia tulossa liikenteen vihatuin ryhmä. Jokaisen pp:n pitäisi kysyä itseltään, että miksi.
”Autot ovat ryöstäneet polkupyöräilijöiltä tiet ja ilman korvausta.” Huh-huh, jollekin voi jäädä väärä käsitys vaikka heititkin vitsinä. V 2014 autoliikenne maksoi suoria veroja valtiolle 7,9 miljardia euroa ( 7.900.000.000 ), kun koko budjetti oli muistaakseni 54 miljardia euroa. http://www.aut.fi/tilastot/verotus_ja_hintakehitys/valtion_verotulot_tieliikenteesta Tieliikenteeseen palaa tuosta summasta 0,6 miljardia eur uusien teiden rakentamiseen ja vanhojen teiden korjaukseen ja ylläpitoon.
Koko autoilun tuotossa tuossa summassa ei vielä ole mukana autoalan satojentuhansien työntekijöiden palkkavero ja käteen jäävän palkan kuluttamisen tuotot, huoltamoiden/korjaamojen kiinteistövero, pysäköintimaksut ( Hki keskusta parkkipaikka 4eur/t 80% käyttöasteella on 10.000 eur tuotto/vuosi ), pysäköintivirhemaksut ( 1 parkkipirkko Hki tuottaa 125.000 eur/vuosi ) jne. jne., en varmaan tähän muista kaikkea. Nämä kaikki maksaa autoilija. Paljonko pyöräilijä?
Autoilun rajoittamisella ja lopettamisella saattaa monelta ( pyöräilijältäkin ) kaventua asumistuki, palkkatuki, toimeentulotuki ja tuki-ja-lisä-ja-tuki-ja-lisä. Osallistuinkin jo tukien lopettamiseen luopumalla omasta autosta tällä hetkellä tarpeettomana.
”naurettavaa tanssitaloa” tarkoitti tähän taloustilanteeseen sopimattomasta rahareiästä. Kulttuuria kuuluu edistää silloin, kun on hyvä aika. Nyt on aika panna kaikki panokset asioihin, joista on tuottoa tai/ja uusia työpaikkoja - ei huvituksiin. Toki onhan iät ja ajat kansalle kaikkialla tarjottu sirkushuveja, jotta unohtaisivat oikeat ongelmat.
Moitit espoolaista pp-suunnittelua. Minä voin kehua sitä. Tässä on täydellinen risteys Espoosta. Vasemmalta ja oikealta kääntyvillä on odotusalue pp:n ja jk väistämiseen. Vasemmalla kaikki näköesteet pp ja auton välillä poistettu. Kuvan suunnasta tulevilla odotusalueet suojatien/jatkeen takana, s-tie ja jatke on aina vapaa. Pp-tiestä on kolmiossa lisäkilpi. Auton vaiheittainen risteyksen ylitys käytännössä poistaa kevytonnettomuudet. Tämä on täydellinen. Ai niin, ei olekaan: pp:llä on julmetun rasittavat 1,2 metriä enemmän kuljettavaa
http://tinyurl.com/o624ypb
”kahdet valot, pyörässä ja kypärässä.” Se on varmaan paras muoto. ”takavalo hyvä juttu” just niinkuin perustelitkin. Tuossa tilanteessa kypärävaloKIN on loistava. Pysäköityjen autojen vieressä ajavasta autosta ei välttämättä näe samaan suuntaan pyöräilijästä viereisellä kelvillä minkäänlaista valoa ilman kypärävaloa ja samaten oikealle tai vasemmalle kääntyvä auto ei näe pysäköityjen autojen läpi kelvillä vastaantulevaa pp-ajovaloa, mutta näkee kypärävalon pysäköityjen yli. Joo, ne ”taskuheijastimet” jää usein käden tai kassin tms. taakse ja usein vain 1, joka näkyy vain yhteen suuntaan. Heijastinnauha on parempi. Monilla pp ja jk on väärä käsitys omasta näkymisestä. Umpipimeällä lähestyvän auton valossa pystyy jk vaikka lukemaan lehteä, mutta autoon tuota jk ei näy ollenkaan ilman heijastinta.
”mustien kännyjen edessä” Heh. Stop-merkissä oli tosiaan joskus musta käsi, mutta nykyään sekin varmaan olisi rasistinen. Mielensäpahoittajat ovatkin jo nostaneet äläkän tietyömerkin mustista työmiehistä.
Tuosta tönks ennen suojatietä. Joku kertoi tapahtumasta, että jk oli seisomassa jalkakäytävällä jo silloin, kun auto oli vielä kaukana ja olisi ehtinyt vaikka konttaamalla yli eikä autoilija olettanut hänen ylittävän. Joutui hidastamaan tönksin takia ja jk luuli, että pysähtyy hänen takia ja lähti yli. Oli liukas keli, mutta sai auton nipin-napin pysähtymään ettei tullut osumaa. Tönks voi aiheuttaa tällaistakin, mutta varmaan harvinaista – ei ole tapahtunut minulle.
”Voisiko pyöräilijä vaatia rikkoutuneesta renkaasta korvausta kaupungilta. Muistaakseni jokunen vuosi sitten joku Bemarikuski vaati korvausta pakoputken korjauksesta liian korkean hidastimen takia. En tiedä menikö vaatimus läpi.” Mukulakivikadulla oli kadun poikki putkityö, joka valmistui ja varoitusmerkit poistettiin, mutta mukulakiviä ei oltukaan vielä asetettu takaisin paikalleen ja pimeällä ja märällä en autolla huomannut syvää poikkimonttua. Molemmat eturenkaat ajokelvottomiksi enkä saanut Stadilta korvausta. Tietääkseni Annankadun pakoputki ei myöskään saanut.
Viikolla käännyin fillarilla pimeällä kapealle kelville ja keskellä näkyi punainen kirkas valo. Ensimmäinen ajatus, että onpa hyvin näkyvä takavalo. Fiuuuuu... Se tulikin vastaan. Aaha.- 37män
"veroja valtiolle 7,9 miljardia euroa ( 7.900.000.000 ), kun koko budjetti oli muistaakseni 54 miljardia euroa." Tuossa on siis nettotuotot, mutta kun siitä vähennetään autoilun aiheuttamat kulut ja satojen ihmisten kuolemat ja tuhansien loukkaantumiset ja jokaista ajettua km kohti 0,20 € terveyden hoitoa lisääntynyt huonokuntoisen autoilijan läskikustannus, niin päästään lähemmäksi totuutta ja kun vertailuun otetaan pyöräilyn tuottama terveyskulujen säästö n. 0,20 € jokaista ajettua km kohden, niin voidaan lähestytään asiaa myös toiselta kantilta. Onkohan autoilu sittenkään niin tuottoisaa, kuin annat laskelmallasi ymmärtää? Eikä autojen pysäköinti ja muut tuotot ole pelkästään autoilijoiden maksamaa. Kyllä niiden kuluihin osaa ottaa koko yhteiskunta olipa asukkaalla autoa tai ei ja lopuksi saanen korjata veroasian. Verot kerätään korvamerkitsemätöminä yhteiskunnan pohjattomaan säkkiin, josta ne jaetaan eteenpäin kaikkien hyväksi...toivottavasti.
Loppukaneetti: Teet niin tai näin, niin aina on hyviä ja huonoja puolia esitettävänä.
Jostain kummasta syystä kulttuurin eri lajit kehittyvät juuri lamojen aikana.
Kaipa ihmisillä on silloin enemmän tarvetta ja aikaa.
En muuten ole koskaan moittinut Espoolaista pp-tiesuunnittelua, päin vastoin arvosteluni kohdistuu ainoastaan pieneen osaan suunnittelua ja toteutusta eli niihin liittymätönkseihin.
Meinasin muuten jäädä tänään auton alle suoja -/jatketiellä. Sen ja kärkikolmion eteen oli pysähtynyt h-auto, jonka viereistä kaistaa tuli toinen ha pysähtymättä suojatielle, jossa minäkin olin pyörineni. No, pysähtyihän se parinkymmenen sentin päähän jalastani. Kun näytin ilmeilläni, että ei noin saisi tehdä, niin aukeni ikkuna ja sen sijaan, että kuljettaja olisi pyytänyt anteeksi töppäystään, minua opastettiin menemään h.tiin häiritsemästä autoliikennettä.
Taisinhan minäkin sitten sanoa jotain liikennesääntöjen opettelusta.
Näitä kultaisia yhteiskunnan hyväntekijöitä näyttää riittävän. Onneksi useimmat heistä rakastavat kultaista lehmäänsä ja kukkaroaan, niin että jarruttavat ajoissa.
" Fiuuuuu... Se tulikin vastaan. Aaha." Meitä on niin moneksi eikös juu. - UncleBen
37män kirjoitti:
"veroja valtiolle 7,9 miljardia euroa ( 7.900.000.000 ), kun koko budjetti oli muistaakseni 54 miljardia euroa." Tuossa on siis nettotuotot, mutta kun siitä vähennetään autoilun aiheuttamat kulut ja satojen ihmisten kuolemat ja tuhansien loukkaantumiset ja jokaista ajettua km kohti 0,20 € terveyden hoitoa lisääntynyt huonokuntoisen autoilijan läskikustannus, niin päästään lähemmäksi totuutta ja kun vertailuun otetaan pyöräilyn tuottama terveyskulujen säästö n. 0,20 € jokaista ajettua km kohden, niin voidaan lähestytään asiaa myös toiselta kantilta. Onkohan autoilu sittenkään niin tuottoisaa, kuin annat laskelmallasi ymmärtää? Eikä autojen pysäköinti ja muut tuotot ole pelkästään autoilijoiden maksamaa. Kyllä niiden kuluihin osaa ottaa koko yhteiskunta olipa asukkaalla autoa tai ei ja lopuksi saanen korjata veroasian. Verot kerätään korvamerkitsemätöminä yhteiskunnan pohjattomaan säkkiin, josta ne jaetaan eteenpäin kaikkien hyväksi...toivottavasti.
Loppukaneetti: Teet niin tai näin, niin aina on hyviä ja huonoja puolia esitettävänä.
Jostain kummasta syystä kulttuurin eri lajit kehittyvät juuri lamojen aikana.
Kaipa ihmisillä on silloin enemmän tarvetta ja aikaa.
En muuten ole koskaan moittinut Espoolaista pp-tiesuunnittelua, päin vastoin arvosteluni kohdistuu ainoastaan pieneen osaan suunnittelua ja toteutusta eli niihin liittymätönkseihin.
Meinasin muuten jäädä tänään auton alle suoja -/jatketiellä. Sen ja kärkikolmion eteen oli pysähtynyt h-auto, jonka viereistä kaistaa tuli toinen ha pysähtymättä suojatielle, jossa minäkin olin pyörineni. No, pysähtyihän se parinkymmenen sentin päähän jalastani. Kun näytin ilmeilläni, että ei noin saisi tehdä, niin aukeni ikkuna ja sen sijaan, että kuljettaja olisi pyytänyt anteeksi töppäystään, minua opastettiin menemään h.tiin häiritsemästä autoliikennettä.
Taisinhan minäkin sitten sanoa jotain liikennesääntöjen opettelusta.
Näitä kultaisia yhteiskunnan hyväntekijöitä näyttää riittävän. Onneksi useimmat heistä rakastavat kultaista lehmäänsä ja kukkaroaan, niin että jarruttavat ajoissa.
" Fiuuuuu... Se tulikin vastaan. Aaha." Meitä on niin moneksi eikös juu.Laitoit 2 tarkkaa lukua, niin kerrotko lähteet niihin
”jokaista ajettua km kohti 0,20 € terveyden hoitoa lisääntynyt huonokuntoisen autoilijan läskikustannus” ja ”pyöräilyn tuottama terveyskulujen säästö n. 0,20 € jokaista ajettua km kohden,” - Trollisetä
,Älkää ruokkiko narsistitrollia.
- Trollisetä
UncleBen kirjoitti:
Laitoit 2 tarkkaa lukua, niin kerrotko lähteet niihin
”jokaista ajettua km kohti 0,20 € terveyden hoitoa lisääntynyt huonokuntoisen autoilijan läskikustannus” ja ”pyöräilyn tuottama terveyskulujen säästö n. 0,20 € jokaista ajettua km kohden,”*Älkää ruokkiko narsistitrollia.
- 37män
UncleBen kirjoitti:
Laitoit 2 tarkkaa lukua, niin kerrotko lähteet niihin
”jokaista ajettua km kohti 0,20 € terveyden hoitoa lisääntynyt huonokuntoisen autoilijan läskikustannus” ja ”pyöräilyn tuottama terveyskulujen säästö n. 0,20 € jokaista ajettua km kohden,”Se taisi olla Salermon Mark, joka jossain esitelmässään tai haastattelussa asian ilmaisi.
Pitääkö se paikkaansa ?
Vaikea sanoa, mutta tosiasia on, että mm. aktiivinen kuntopyöräily vähentää yhteiskunnalle hyvin kalliita aikuisiän sairauksia esim. sydän ja verisuoni sairaudet.
Voi olla, että autoilun aiheuttamat kulut ovat jo 30C/km, kun otetaan huomioon liikenteen aiheuttamat saastesairaudet. Katsoitko uutisista Pariisin saastepilviä? Niistä aiheutuu mm. astmaa ym . hengitystiesairauksia.
En silti ole autoilun vastustaja, koska itsekin ajelen.
- UncleBen
Tästä aiheesta voisi kirjoittaa kirjan, joten on pakko tiivistää vain muutamaan otsikkoon ja pariin asiaan.
Tiivistelmänä: Pyöräilyä perustellaan sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyllä ja tavoitteena sillä on elämää pidentävä vaikutuksensa, mutta yhteiskunnan ja kansantalouden kannalta kaikkein parhain yksilö on se, joka on työssä koko työikänsä ja maksaa veronsa Suomeen, käyttää alkoholia kohtuullista enemmän muttei liian aikaisin tappavasti, tupakoi, autoilee, viettää lomansa Suomessa ja kuolee heti eläkkeelle jäätyään. Kaikki toimenpiteet, jotka pidentävät elämää YLI ELÄKEIÄN ovat yksilön itsensä kannalta myönteisiä, mutta yhteiskunnan, kansantalouden ja muiden ihmisten eläkkeiden ja toimeentulon kannalta kielteisiä.
Huumeet ja liiallinen alkoholi ovat kielteisiä, koska ne voivat tappaa kertakäytöllä ennen eläkkeelle jäämistä. Tupakointi vaatii vuosikymmeniä ennen vaikutustaan, yleensä 55 . Lihavuuttakin voi puolustaa sillä, että se tuottaa arvonlisäveroa ja pyörittää osaltaan suomalaista maataloutta, mutta nuoren tai nuorehkon ihmisen ylenmääräinen lihavuus voi olla tappava huomattavastikin ennen eläkeikää. Iltalehden henkilöiden kohdalla tarvitaan toimenpiteitä, joka voisi olla pyöräily. Siitä on VARMASTI yhteiskunnallista ja yksilölle hyötyä, koska muuten he todennäköisesti sairastuvat ennenaikaisesti ja tuskin tulevat olemaan työelämässä tuottavia yksilöitä tavoitteeseen eli eläkeikään asti http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015110320604136_uu.shtml
Olen aina ihaillut sitä taidokasta manipulointia saatavien ”säästöjen” laskelmissa, esim. jonkin tien korjaamisessa. Tehdään kustannusarvio ja hyötylaskenta. Pelkistä korjaamisista saadaan laskennallisesti miljoonien, joskus kymmenien miljoonien ”säästöt”. Samaa menetelmää on käytetty pyöräilyn etujen laskennassa.
On 3 asiaa, joita ei julkisuudessa jostain syystä haluta tuoda esiin. Katsotaan pyöräilyä, tupakointia ja autoilua, koska niillä on paljon yhtenevyyksiä.
1) Pidempi elämä aiheuttaa suurempia terveydenhoitokustannuksia. Yleinen väittämä on, että tupakointi aiheuttaa suuria terveydenhoitokustannuksia http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015101220511908_uu.shtml Tupakoivien ja tupakoimattomien väliltä on tietoa, että tupakoimattomien terveydenhoitokustannukset ovat pidemmän elämänsä takia 25% suuremmat ( ehditty kohdata enemmän ei-tappavia sairauksia ) kuin tupakoivien ( verrataan koko elämän aikaisia kustannuksia ) vaikka julkisuudessa muuta väitetään. Suomessa on laskettu, että tupakoimattomien elämä verrattuna tupakoiviin on keskimäärin 8 v pidempi. Australiassa hetki sitten julkaistu tutkimus sai tulokseksi 10 vuotta. Pyöräilyllä tuskin saadaan 8 v lisää elämää ja sen tutkiminen on vaikeaa, koska siinä on paljon muuttujia ja myös ennenaikainen kuolemanriski kasvaa. Oletetaan nyt kuitenkin, että se lisää jonkin verran elinikää, joten sekin on kalliimpaa kuin pyöräilemättömien elämä. Tappavat sairaudet tappavat pyöräilijänkin, mutta ne ovat erilaisia ja kohdataan myöhemmin. Vanhaselta ”lipsahti” tämä pidemmän elämän aiheuttama fakta http://www.iltalehti.fi/terveys/200810068379693_tr.shtml
2) Arvioin Suomessa olevan 800.000 tupakoitsijaa. Joidenkin piirien tavoitteena on, että Suomessa tupakointi loppuu lailla v 2030. Otetaan tuo luku 800.000 tupakoinnin lopettavaa TAI 800.000 ihmistä luopuvat autoilusta ja siirtyvät pp ja saavat pidennettyä yhden vuoden elämäänsä on *keskimääräinen eläke 1.500e *12 = 14.400.000.000 = 14,4 miljardia eläkekulua joka lisävuosi. Se ei ole valtion tappio vaan se koskee jokaista eläkkeensaajaa pienentämällä tuolla summalla vuosikymmenten aikana kerättyä ja jaettavaa yhteistä eläkepottia. Toisin sanoen työntekijän ja työnantajien eläkemaksuja täytyy todella rankasti korottaa, jotta pystytään pitämään nykyisentasoiset eläkkeet tai jokaisen henkilökohtaisia eläkkeitä täytyy rajusti pienentää. Seurauksena molemmat keinot pienentävät ostovoimaa, joka taas on valtion tappio ja vie Suomea taas lähemmäs suon reunaa. 14,4 miljardin summan valtavuuden ymmärtää paremmin, kun vertaa: Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin 24 kunnan sairaalayhtymän käyttökustannukset ovat 1,9 miljardia/vuosi. Valtion budjetti 54 miljardia.
3) Autoilun verotulo lakkaa 800.000:n ihmisen osalta. Sitä voi vertailla autoilun tuottamaan 7,9 miljardin tuloon. Tupakointi tuotti valtiolle 785 miljoonaa euroa v 2015.
Kaikesta löytyy aina kielteisiä puolia, mutta ( kumma kyllä ) tiivistelmän ja kohtien 1 ja 2 asioita ei tuoda koskaan esiin - ei Salermonkaan powerpointeissa.- trollisetä
,!Älkää ruokkiko narsistitrollia.
- unohdetaanvelat
Poliisi voi toimittaa varastetuksi ilmoitetun filtsun Petsamoon lahjaksi, ennenkuin täällä alkaa ennen näkemätön polkupyörä-ale.
- 37män
Hupsista. Onneksi et kirjoittanut kirjaa, se kun poikkeisi alkuperäisestä viestistä aika paljon.
Ei eläkkeitä makseta verovaroista, vaan työtätekevien ja tehneiden maksamista eläkerahastoista, joiden tuotto on monin verroin suurempi kuin mm. valtion velan otto, noin niin kuin hatusta tempaisten. Eläkevarat eivät siis suinkaan ole loppumassa, jos niitä ei varasteta muuhun yhteiskunnalliseen käyttöön.
Kuuskytluvulta asti kerätyissä eläkepoteissa on siis varaa pieniin notkahduksiin, vaikka poliitikot niiden hupenemisella pelottelevatkin
"Tupakointi maksaa yhteiskunnalle tuplasti enemmän, kuin mitä tupakkavero tuo." Kertoo tuo linkkisi Iltasanomien terveysosiossa.
Joidenkin sairauksien hoito tupakoiville on niin kallista, hankalaa ja toivotonta, että, niistä hoidoista suunnitellaan luopumista, mutta siihenkin saattaa tulla stoppi perustuslain kautta, se kun olisi eriarvoisuuteen asettamista.
Alkoholiakin jotkut muutkin Sinun lisäksesi sanovat kohtuullisesti käytettynä terveelliseksi, mutta totuus on kai, ihan kohtuullinen käyttö ei ole kai kovin vaarallista, mutta sen terveellisyydestä on kai aika vähän todisteita, paitsi tietysti jos uskoo yhtä lääkäriä, joka sanoi, että onhan kännissä toki kivampi sairastaa.
"Pidempi elämä aiheuttaa suurempia terveydenhoitokustannuksia"
Ei välttämättä.. Jos pitkään eläjä on terve loppuun asti, niin terveysmenot ovat huomattavasti pienemmät kuin huonoon kuntoon itsensä saattaneet, jotka kuitenkin voivat elää kitkuttaa vaikka kuinka vanhoiksi terveydenhoitokuluja tuottaen.
Terveysmenomme ovat noin 1/3 valtion budjetista, eli noin parikymmentä miljardia niin kuin tietänet.
Kyllä kannattaa miettiä keinoja niiden pienentämiseksi ennemminkin kuin niiden suurentamiseksi.
Siis eläköön kevytliikenne ja kevytliikunta eri muodoissaan. Se tulee jatkumaan, vaikka kaikki autot poistettaisiin maailmasta.- UncleBen
”Kirjani” oli vastaus yhteen lauseeseesi eli Salermon esitykseen ”pyöräilyn tuottama terveyskulujen säästö n. 0,20 € jokaista ajettua km kohden,”. Kirjoitin oikaisut noihin väärinkäsityksiisi, mutta antaa sen nyt olla.:)
- 37män
Joo, ja tämähän alkoikin poiketa aika paljon alkuperäisviestistä.
- trollisetä
UncleBen kirjoitti:
”Kirjani” oli vastaus yhteen lauseeseesi eli Salermon esitykseen ”pyöräilyn tuottama terveyskulujen säästö n. 0,20 € jokaista ajettua km kohden,”. Kirjoitin oikaisut noihin väärinkäsityksiisi, mutta antaa sen nyt olla.:)
!.Älkää ruokkiko narsistitrollia.
- UncleBen
trollisetä kirjoitti:
!.Älkää ruokkiko narsistitrollia.
Huh-huh, ehdin jo pelätä, että ystävälleni trollisedälle on tapahtunut jotain pahaa...
Vuorokauden myöhässä. - trollisetä
UncleBen kirjoitti:
Huh-huh, ehdin jo pelätä, että ystävälleni trollisedälle on tapahtunut jotain pahaa...
Vuorokauden myöhässä..,!Älkää ruokkiko narsistitrollia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72508- 1181756
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill381475Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221408Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1671299- 1461250
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1521241- 521188
- 591127
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.481014