Nazima luetteli puheessaan lukuisia suomalaisia yksittäistapauksia liittyen rasismiin, kuten iskut vastaanottokeskuksiin. Nazima ei kuitenkaan luetellut ainuttakaan yksittäistapausta ulkomaalaisten tekemiin raiskauksiin, pahoinpitelyihin tai perusteettomiin turvapaikkahakemuksiin liittyen. Niissä ei ole siis mitään pahaa.
Nazima luetteli suomalaisia yksittäistapauksia
erertertert
145638
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 145
Vanhimmat
islamistina semmosta tee että omiaan haukkuisi.
On se ihanaa alkaa parjaamaan yhteiskunnan jäseniä , vittuilu ja valitus onnistuu .
Lähtisi kotiinsa jakamaan neuvojaan, siellähän ne osaa elää rauhassa
Nazima on sen luokan rasisti, että jos hän olisi kotimaassaan politiikko, hän katkaisuttaisi valkoisen rodun päitä jo pelkästä punaisia päin kävelemisestä.
Naziman nimi viittaa erääseen 1930-luvun saksalaiseen porukkaan, että jos hän olisi nazisaksassa politiikko, hän katkaisuttaisi apinarodun päitä jo pelkästä punaisia päin kävelemisestä ja saisi mitallin tästä.
Naziman nuzzima.
Se on muuten NASHIMA eikä Nazima! Nimi viittaa Venäjän Nashi-nuoriin.
Suomi on sivistysvaltio, rasismi kitketään suomesta, myös palstalla rääkyvät rasistiräkänokat pistetään kuriin.
höpsis sinulle
Nimen omaan Suomi on sivistysvaltio...siksi islam ei sovi tänne...eivät ole sivistystä nähneetkaan. Emme halua tänne brutaaleja kivikautisia tapoja.
Rasismia ei voi enää kitkeä Suomesta. Se on tullut jäädäkseen. Sen ovat tuoneet mamut ja matut ja mokut ja sen jalansijan ovat vahvistaneet suvakit. Rasismi on jo juurtunut yhtä syvälle yhteiskuntaan kuin sienirihmasto istuu maaperässä. Sitten kun viimein näet itiöemän, rihmastot ovat jo kaikkialla ja juurineen hävittäminen on käynyt mahdottomaksi. Tästä saamme kiittää mamuja, matuja, mokuja ja suvakkeja. Kiitos kaunis! Olette rasismin kylväjiä.
Meille voi muuten vapaasti tulla laittamaan kuriin. Meillä on täällä mailaa ja kirvestä ja talikkoa varattu valmiiksi odottamaan, jos sattuisi tulemaan mamuja pahantekoon. Kyllä niillä muutaman suvakin hoitelee siinä ohimennen.
Ei täällä onneksi kovin monta islamistia ole.
Johan menee puheet överiksi. Pidetääs nyt jotakin krotia sentään näissä komenteissa.
En minäkään ole innoissani täsä mamujen EU vaeluksesta, mutta jotakin rajaa sentään mitä suustaan päästää. Lähinnä olen peloissani mitä tästä kaikesta seuraa.
Sipilä ja sen hallitus on kaikkeen syypäitä. Miettisivät hekin mitä viestiä maailmalle lähettävät. Sipilä käy vielä hännystelemässä Merkkeliä.
Ihan tarpeeksi ja kyllä Suomi on vielä sivistysvaltio, mutta muslimien lisääntyessä ei enää voi puhua sivistyksetä.....
Joskus sanonta oli että " paras kommunisti on kuollut kommunisti " silloinhan määrä olisi kohtuullinen , vai olisiko
Rahoituslaitos tuki
Henkilökohtainen laina
PROFESSIONAL VALMIS
INDUSTRIAL LOAN
Kaupallinen laina
Laina liiketoiminta CREATION
Henkilökohtainen laina PROJECT
Lainan
Tarjoamme lainoja yksityishenkilöille ja elinkeinoelämän järjestöjen
Vaihtelevat € 1000 enintään € 4000000 tarjoamme henkilökohtaisia lainoja, velkajärjestelyihin lainat,
riskipääomaa, yrityslainojen, opintolaina, asuntolainat tai "lainoja jostain syystä.
Kiitos yhteyttä sähköpostitse
[email protected]
sdcafcvqe
Ihan totta,muutama tuhat islamistia vasta suomessa.Lisää tarvitaan.
En tarvi lainojasi. Rahaa riittää.
Suomi on ollut sivistysvaltio jo pitkään ja nyt siitä meinataan tehdä vajakkisuvakkien mamuhyysäreiden avulla sivistymättömien apinalaumojen villielukoiden maa , realismi kitketään suomesta näiden sairaiden vajakkien mielipuolisien kommenttien avulla, palstalla rääkyvät vihervassarimamuhyyssäriräkänokat pistää kuriin "ampumalla aamunkoitteessa"!"!!
yhbnvcgxzr . Sinun kaltaiset viherpunikit raakataan suomesta pois kovalla kädellä. Kiväärin kuulaa kalloon teikäläisille persilmille. Häpeä saatanan viherpunikki runkkari jos osaat.
Alle miljoona ei ole vielä monta! V.2040 miljoona täynnä,mutta eihän tämä maakaan ole Suomi enää,joten,who cares..
Razmyar ei elä tässä todellisessa maailmassa. Suomen pohjaton lihapata on sumentanut tämänkin edustajan pään.
suomessa on todennäköisesti 99% enemmän maahanmuuttajien tekemiä rikoksia kun rasistisia rikoksia joten onko aika irvokasta pitää tällaisia puheita rikosten uhreille?
Se että maahanmuuttajat huumaa ja raiskaa lapsiamme, on aina yksittäistapaus, joka tulee unohtaa ja vaieta.
http://www.patriootti.com/kolme-maahanmuuttajaa-huumasi-ja-raiskasi-suomalaislapsia/
Kun taas se, että joku yhteiskunnan kaltoin kohtelema ja hylkäämä syrjäytynyt suomalainen pukeutuu mielenosoituksellisesti lakanaan, tekemättä pahaa kärpäsellekkään, on kammottava rikos, joka pitää muistaa ikuisesti ja nazimankin kailottaa vielä vanhainkodissa.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1443407534921
Saatana jotain tolkkua!!!!!
Tietääkö kukaan miten lenkkeilijätytön murhanneen Ramin Azimin oikeusjuttu etenee. Ensimmäisestä käsittelystä on jo kulunut pitkä aika ja luulisi,että oikeuskäsittely jo alkaisi.
Tästäkin asiasta on vaiettu, suojaväri toimii. Eiköhän tuosta jotain vahingonkorvausta azimille ja suvulle anneta, onhan tuo törkeetä rasismia azimia kohtaa hänhän vain pikkusen nussi väkisin ja poltti SUOMALAISEN tytön, eihän siinä ole suvakkihuorienkaan mielestä mitään väärää.
Tämä henkilö on jokatapauksessa aivan jäävi sanomaan, että pakolaisia pitäisi ottaa lisää elätätteväksemme. Näyttää myös tuomitsevan suomalaisten enemmistön rasisteina. Miten kukaan on voinutkaan äänestää tämän kaltaisen henkilön eduskuntaan ja millä edellytyksellä
pitää olla arjalainen, joka päättää maahanmuutosta.
Kuka prkle tuotakin pässiä poliitikkoa on mennyt äänestämään, kun se tuolla tyhjäntoimittajien kultapossukerhossa kukkoilee? Jokainen tuota äänestänyt ansaitsisi sakinhivutuksen.
Tehkää parannus seuraavissa vaaleissa!
Ei tarvitse, riittää että on täyspäinen.
Näin ei tässäkään tapauksessa ole.
Rassima on saanut mielettömästi ilmaista vaalimainosta Ylessä - suomalaisten pakkoverorahoilla.
Herkkäuskoiset uskoo mihin vaan kun tarpeeksi aivopestään viherpunkkiYlen ja hyysärimedian toimesta, vrt. kommunismi-propaganda.
Saksastako meinaisit sellaiset hakea vai? Natsien rotuoppien mukaan suomalaiset eivät ole arjalaisia...
Eivät ennen talvisotaa. Sen jälkeen "melkein arjalaisia" kuulemma. Isäni sanoi, ettei melkein ole mukana, paitsi Venäjällä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015101420517312_uu.shtml
Eikä tässä: Vaaralliset suomalaisvangit karkasi suomessa ollesaan kaupassa.
Huomatkaa suomenruotsalainen ÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅ-nimessä sitä kaksikielistä rikkautta eli pakkorujotsia.
Nyt äkkiä läskit suomalaisrasistit vaatteet päälle siellä, penis ulos peräsuolesta ja töihin: etsimään eksyneet rosvoset, homostella ehditte sittenkin,homorasisit!
hieman kiinnostaisi onko yhdellekkään teolle varmistunut rasistinen motiivi vai maahanmuuton vastustaminen?
realistinen motiivi!!!!
Katselin ohjelman alkua. Yksikään lapsi ei ole kommunisti syntyessään, se on vanhemmista kiinni miten lapsensa kasvattaa. lällää, lää ja muuta sylki suustaan.
Tuota argumenttia voi käyttää maailman tappiin asti, miten lapsista tulee porvareita.
yksittäistapauksia: http://yle.fi/uutiset/maahanmuuttajien_korkeaan_raiskaustilastoon_ei_loydy_yhta_patevaa_syyta/7877771
pahoin pelkään että rasismi lisääntyy suomessa ja sitä pitäisi välttää loppuun asti mutta erimieltä olevien väittäminen rasistiksi ei vähennä vaan lisää rasismia suomessa?
Sen kummemmin rautalangasta vääntämättä: rasismi on realismia!
Ne on ite rasisteja, jotka toisia rasismista syyttää.
pelle edustajat lipovat siirappisesti nasimaa
Demut etupäässä...
Kuka olla tämä Nazima, ollako han ulkomalanen?
Turhake. Yhden asian edustaja.
Tekee päivätyötään näkemällä rasismia kaikkialla, siis Suomessa, ei Afganistanissa, Irakissa, Iranista jne.
No eikö se nyt nimestä jo käy ilmi että savunahka mikä savunahka.
Samaa mieltä.
oikeen vituttaa kun "kansan"edustaja puhuu yhteisistä harrastuksista ym. maahanmuuttajien kanssa ei köyhillä suomalaisilla ole varaa maksaa lapsille mitään kalliita harrastuksia kun maahanmuuttajien lapset pääsee ilmaiseksi?
Sehän pääsi rikkaaseen ruotsinkieliseen sukuun. Sieltähän sitä rasismia kumpuaa. Ruotsinkieliset ei voi sietää suomenkielisiä.
Talibaanipaska Nussima Rassima helvettiin.
Ainakin pois Suomesta.
Saaatanan ääri-islam-afganistan-paska tulee palauttaa omaan maahansa !!!
Aikoinaan pyrkiessään eduskuntaan eka kerran Nasima sanoi että jos hän pääsee eduskuntaan hän ajaa vain mamujen etuja. Huomattu on.
Nazizma Rasisma VITTUUN SUOMESTA VAIKKA VÄKISIN!
kamelin perseestä se on tullut kun villielukkaneekeri on ensin nussinu kamelia...
Tällä palstalla huutelevat rasistit hiljennetään kun Suoi24.fi pakotetaan sulkemaan palvelunsa. Sen tekee joko viranoimainen oma-aloitteisesti tai Suomi24.fi viranomaisen käskyllä. Sananvapaus pois suomimielisiltä rasisteilta.
todennäköisesti siirtyvät mv lehden keskusteluihin ja sama touhu jatkuu...
Älä rasistihuora uikuta.
Sut pitäisi viedä saunan taakse.......jonne joutaa kaikki suvakkipaskakasat.....
Suomimielisiltä ? Islaminmielinenkö itse olet ? Eiköhän olisi viisainta jos pakkaisitte kimssunne pakolaistenne kanssa ja muuttaisitte sinne islamimielisiin maihin. Saisitte siellä huutaa sitä allahia alinomaan. Mikä estää.
Mainitsiko tämä Fatima, vai mikä se nyt oli, myös Tapanilan raiskauksista.
Ja Malminkartanon raiskauksesta ja kaikista mamujen tekemistä raiskauksista ja rikoksista. Juuri se seikka, että ovat täällä maahanmuuttajana tai turvapaikanhakijana ja silti tekevät rikoksen, saa ihmiset suuttumaan tilanteeseen.
Ja erittäin suuri huomioitava asia on, että Suomen somaliyhteisö ei ole näitä raiskauksia tuominnut (koska ei ole vaan halunnut, koska katsoo olevansa Suomen lain yläpuolella), kertoo, että eivät kelpaa Suomen asumaan.
Tietääkö joku ,mitä ansioita tuolla Nazimalla on .En ole seurannut hänen elämäänsä.
Perkeleen suuri nenä sillä on. Oikein raatelunokka.
Jaa niin en tiedä onko se mikään ansio...
Nasuma haluaa, että suomalaisia lapsia ja naisia raiskataan ja hakataan.
Nassima nussima laukoo mitä itressinsä vaatii no mutta miksei suomalais juntti poliitikot sitten totea yskittäsitapauksista meidän puolesta, joten ei ihmekkään ett mamu jyrää meitin kun meidän poliitikot on ihan pellejä. täst kaikest ei kyl mitää hyvää seuraa.
Tottakai Nassu haluaa suomalaisille kaikkea mahdollista pahaa - sillä tavallahan muslimit AINA palkitsevat pelastajansa ja ruokkijansa, se kuuluu islamin ihanuuteen.
pedofiiliuskonto sallii tämän kaiken vääräuskoisen allahin nimissä...(kristinusko on vanhempi kuin tämä sekopääkahelien huuhaauskonto)!!
Luetteliko se tänkin kaksittastapauksen?
"klo 20 aikaan tyttäreni oli tulossa kotiin Pohjois-Hervannan koulun kohdalla.
Häntä oli lähtenyt seuraamaan ulkomaalaistaustainen mies.
Jonkin matkaa tytärtäni seurattuaan mies oli tavoittanut hänet ja käynyt kiinni.
Kouraisi takapuolesta ja piti kiinni tytön toisesta kädestä.
Tyttö hätääntyi ja purskahti itkuun.
Tämän jälkeen mies oli oli suukotellut otsaan ja toistellut "I'm sorry, I'm sorry" ja poistunut paikalta.
Tyttö oli lähtenyt kotia kohti Etelä-Hervantaan ja saanut puhelimitse kiinni kaverinsa.
Teekkarinkadun K-kaupan kohdalla kaveri oli tullut autolla äitinsä kanssa ja poiminut tytön kyytiin.
Tyttö keskustellut poliisin kanssa ja antanut tämän tyypin tuntomerkit.
Kuulimme myös että tuossa noin klo 21 aikaan Teekkarinkadulla oli käynyt samoin."
Mitä sanoisitte tällä tytölle ja hänen läheisilleen?!
Käskettekö heidän olla suvaitsevaisia ja sietää monikulttuurista käytöstä eikä porata turhista?
Entä suomalaisten lasten ja naisten oikeus koskemattomuuteen?
Miksei suomalaisten oikeuksen loukkauksista kukaan ole huolissaan?
Juurikin oksettavaa näiden "tulijoiden" kulttuurin kaamea suhtautuminen naisiin ja lapsiin, nimenoman seksuaalisessa ja tasa-arvon puitteissa. Ei kiitos !
Natzima ämmä filmaa, vetää muslimiteatteria. SDP- Hyysäriämmien käsikirjoittamaa mamutus-tarinaa.
Ja media antaa tälle Afganistan - kuvatukselle ilmaista mainosta, ja YlenAnto oksettavaa mainosaikaa.
Tämän ämmän Afganistan-kaveri raiskasi ja poltti elävänä 17v suomalaistytön.
Jos Nuzzimalle tehtäisiin sama, olisiko se sitä rasismia ???
: http://markusjansson.blogspot.co.id/2015/05/kulttuurimarxismi-mika-se-on-ja-miksi.html
Afgaani-Nassu unohti kertoa harkitusti taas Tapanilan asemalla viime viikolla kuuro- ja näkövammaisen naisen raiskauksen suorittajana tietysti maahantunkeutunut karvaranne Irakista!
Afgaani-Nassua suitsutti 199 eripuolueiden kansanedustajaa ei edes takinkääntäjä-persujen edustajat puhuneet elintsosurffareiden suorittamista murhista, raiskauksista ja ryöstöistä. Kaikki vaan oli niin auvoista Eduskunnassa.
Natzima voisi opetella suomen kielen ennen kun menee hakemaan "kansanedustajaksi". Ei mitään asiaa tuollaisella tuolla eduskunnassa.
Kaikkien ajan tuhlausta, kun nyt ei edes ole kysymys ihmisoikeuksista tai rasismista, vaan laeista ja uskonnoista.
Islamista ja kehitysmaista ja kansallisesta turvallisuudesta on kysymys.
Tulipahan selväksi taas, se että hyysärit ja suvaitsevaiset saavat ilmaista mielipiteensä ja kriittisesti pakolaisiiin suhtautuvien pitää olla hiljaa eikä julkisuuteen saa kuulua tai näkyä heidän mielipide kirjoituksiaan. Että silleen.
Mitäs jos pantaisiin kansanäänestys pystyyn! Olisi 2 vaihtoehtoa 1. Olen maahanmuuttokriitikko (näitä nimitetään näköjään yleistäen ihan kaikkia rasisteiksi)
2. Haluan lisää pakolaisia Suomeen.
Kumpihan puoli voittaisi? Voisikohan tuota oikein ehdotella sinne päättäjien suuntaan niin saataisiin osviittaa heillekin mitä kansa ajattelee ja miten haluaa päättäjien toimivan! Veikatkaapa miten olisi prosentit!
Englannissakin äänestellään kohta EU:sta eroamisesta niin miksei em tällaista voisi järjestää Suomessa? Olisi rehellinen ja demokraattinen peli ja ei jäisi jossiteltavaa kenellekään.
Mikseivät suomalaismiehet ja isät suojele lapsiaan?
Mikä estää suomalaismiehiä järjestämästä "lenkkeily"porukkaa joka valvoo ettei lapsia ja naisia ahdistella?
eikö vapaassa yhteiskunnassa kaikkien pitäisi saada kulkea rauhassa ilman uhkaa tai pelkoa varsinkin lapsien?
Naapureiden lenkkipartio valvoo vastaanottokeskusta Halikossa
http://areena.yle.fi/1-2449130
Onko Halikossa enemmän MIEHIÄ kun muualla Suomessa?
tuosta on lyhytmatka lain omiin käsiin ottamiselle?
Mikäs laki kieltää miehiä yhdessä lenkkeilemästä?
Kemissä on kuulemma myös omavalvonta käytössä kaduilla. On se kumma, että Suomessa pitää alkaa pelätä ulkomailta tullutta uhkaa ja viranomaiset eivät tee mitään asian eteen - eivät ainakaan tarpeeksi.
No ei kiellä mikään laki myöskään lenkeilijöitä auttamasta hätään joutunutta ihmistäkään. Että silleen.
no ei kiellä ei mutta joukossa tyhmyys tunnetusti tiivistyy ja lähtee helposti lapasesta mikä ei ole kenenkään etu?
Ei hyvänen aika Suomessa mitään rasismia ole. Ollaanhan me erimieltä omien kansalaistemmekin suhteen ja toivotetaan monesti kanssaihmisiä hornan tuuttiin. Eri mieltä tietääkseni vielä Suomessa voi olla myös näistä kutsumattomista vieraista, joita saapuu Afrikasta ja Irakista ymm.
Rasismista puhuttaisiin vasta sitten, jos Suomessa olisi vaikka junissa ja linja-autoissa mamuille eri osastot tai vaunut ja tummilla eri koulut jne.
Suomessa kyllä käytetään heppoisin perustein rasismi -sanaa ja leimataan vähänkin erimieltä olevia kansalaisia rasisteiksi. Vaaka on kallistumassa monta kertaa aivan toiseen suuntaan ja mamut käytännössä harjoittaa rasismia kantaväestöä kohtaan. Nasimalla keitää kyllä helposti yli ja hän panee kaiken kärhämän aina kantaväestön syyksi, kun asialla sitävastoin on aina kaksi puolta.
Henkilökohtaisesti ajatellen ihmistä ei voi väkisin kääntää suosiolliseksi sellaista asiaa kohtaan, jota kohtaan hän tuntee vastenmielisyyttä.
Toimisiko ennaltaehkäisevänä keinona?
Tarkoitatko että yksi lenkeilijä saa vain auttaa hätään joutunutta. Eiköhän se ole lähtenyt hyysäreiltä lapasesta koko mamutus ? Että silleen.
Kyllä lenkkeilijä saa auttaa hätään joutunutta kuten kuka hyvänsä ohikulkija . Suomen laki jopa velvoittaa auttamaan hädänalaiseksi joutunutta.
pelaamasta pesäpalloa yhdessä? Sekin on hyvä laji ja jos tulee "tilanteita", niin onneksi sattui olemaan maila mukana...
Kumpiahan yksittäistapauksia on viime kuukausilta enemmän: maahanmuuttajien vastustukseen tähtääviä överiksi menneitä tekoja vai maahanmuuttajien kärhämiä, tappeluita, raiskauksia, ahdisteluja...???
Veikkaan jotain - en kerro.
Olihan se mm hirveen rasistinen teko niiltä mopopojilta kun ajelivat jossain turvapaikkakeskuksen pihamaan poikki ja pihalla oli muutamia pakolaisia. Koko poliisivoimat oli vissiin valjastettu tähän hirveän rikoksen tutkintaan!
Mutta kun mopopojat rälläilee kesäöisin lähes joka taajamassa asukkaita häiriten ja joku soittaa 112:een riittää kun käy jossain vaiheessa isolla "koppiautolla" näkyvästi hiljaa jurraamassa kylätaajaman läpi ja kumma kyllä kylä onkin hiljainen!
Tyytyväisenä ajellaan yöasemalle kahville ja raporttiin ylpeästi kuinka kylä rauhoitettiin!
Pieni paussihan siihen mopoiluun tulee mutta jatkuu sitten entistä kiivaampana! Kylän valvontakameroitakaan ei suostuta tai viitsitä tutkia vaikka ajellaan kielletyillä alueilla joissa on valvontakamerat!
Älkää mitään puhuko, kyllä on pieniä ongelmia teillä.
Todellinen ongelma nykyäänkin onkin: ALLE KUUDEN EURON PIZZAT !!!
Maahanmuutto se pientä on, poliisilla enemmän tekemistä näiden plättyjen tekijöiden kanssa.
Suomen Poliisin ykköskohteita ovat nyt:
-Liian halvat pizzat
-Mopopoikien rasistinen kaasuttelu
-Vuosia sitten keksitty tarina somalitytön tönäisystä (ei ainoatakaan silminnäkijää/turvakameran kuvaa)
Laittakaa viestiä Nazimalle. Sanokaa mitä ajattelette hänen puheestaan. Kertokaa mistä olisi pitänyt puhua.
[email protected]
Laitoin hänelle viestiä, mutta se ei mennyt perille. Tuli paluupostissa tällainen ilmoitus:
delivery to the following recipient failed permanently
(Toimitus tälle vastaanottajalle epäonnistui lopullisesti)
Poliisilaitokselta vahvistetaan tieto, jonka mukaan tutkinnan alla on useita turvapaikanhakijoiden tekemiä rikoksia!
Poliisilla on tutkinnassa lukuisia rikoksia, joissa Suomeen tulleet turvapaikanhakijat ovat epäiltyinä. Asiasta uutisoi MTV Uutiset.
Yksistään Helsingin poliisille on lyhyen ajan sisällä tullut rikostutkintaan pahoinpitelyitä, näpistyksiä, laittomia uhkauksia, taskuvarkauksia ja seksuaalista häirintää, joka on kohdistunut tyttöihin.
Näitä kyseisiä rikoksia on nyt alkanut ilmetä kasvavassa määrin.
Uhkakuvia pitäisi ymmärtää paremmin. Tämä on ollut sinisilmäistä ja käsittämättömän huolestuttavaa, nimetön poliisilähde kertoo MTV Uutisille.
Poliisilähteet tunnustavat, että vain murto-osa turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista on tullut pintaan.
Lähes kaikissa tapauksissa rikoksista epäillään Suomeen turvapaikanhakijoina tulleita irakilaismiehiä.
nazima,mikä paska lieneekin voisi hieman verrata,mikä ero on vaikkapa valkoisen lakanan päälleen vedolla ja itse mutta auto pommin räjäytyksellä.Pienenä pelkäsin aaveita,nykyisin tummia itsensä räjäyttelijöitä.
Nussima Rassiman Afganistan-terroristi-maanmies raiskaios ja poltti eläväna 17v. suomalaistytön.
Tällaiset talebaani-terroristit on karkoitettava takaisin Afganistaniin, tappamaan ja lässyttämään monikulttuuripaskaansa omaan maahansa.
Kauankohan Nussima saisi Afganistanissa lässyttää???
Saaatanan Yle, kun tuo näitä paskiaisia julkisuuteen ja jakaa näille ilmaista vaalimainosaikaa.
Naimazan on yksi 200sta. Tulee aina puolustamaan islamia ja noita ihmisiä, vaikka olisivat syyllistyneet mihin kauheuksiin.
Miettikääpä niitä hetkiä, kun noita on islamistiedustajia on eduskunnassa 10...30...50...100.
Miten lähellä se päivä onkaan ? Ja mitä siitä mahtaa seurata...
Tuskin tuo Nazimakaan haluaa sitä hetkeä nähä,että liian suuri määrä muslimia Suomeen rantautuu. Siinä kävis niin,että tämä Nazima joutuis uudelle pakomatkalle.
Ei hän ole eläny koranin lakien mukaan suomessa, sen kummemmin kun hänen isänsä omassa maassaan josta pakoon lähti.
Islami on uskonto, jota sen kannattajat joutuvat pkoilemaan,tämä on fakta.
Mehän sen tiedämme, että siinä vaiheessa "halal teurstus" puukolla kurkku poikki koskis metä kaikkia,myös suvakkeja.
päätöksiä? D
Minusta Naziman nyt olis pitänyt muistaa maamiehensä Afkanistanilaisen tekemä
polttomurha, johon liittyi myös raiskaus kuinkas muuten. Sitä vain hymistellään tuomosia asioita ja vika löytyy ana muualta,ei meistä.
varmaan provosoitiin tekoonsa eli on syytön. Niinhän täälläkin jotkut hyysärit selittää matujen tekosia.
Natsimaman kannattaisi olla ihan hiljaa vaan ja muistella mitä maamiehensä teki keväällä. En kehtaisi turpaani aukoa vastaavassa tilanteessa ja puhua RASISMISTA, ikäänkuin se olisi tämän maan suurimpia ongelmia.
Niin, muistatkos afgaanirouva, mitä se Ramin Azimi taannoin teki? Muistatko?!!!!!
Onkos tämä se afgaani-Nassu joka paneskeli Jungerin kanssa päästäkseen demaripiireihin sisään reiden kautta?!
Just se.
pantiin virkaansa?
Niinkin kai voidaan tässä tapauksessa sanoa, heh heh :-DDD
Nasima sanoi myös että kaikki (rasistinen) mitä suomalaiset sanovat ja tekevät luo (huonoa) Suomikuvaa ulkomailla.
Hänen milestään Suomen olis parempi olla tunnettu marimekkokuosisista lakanoista kuin valkoisista, ilmeinen viittaus KKK:hon.
Mihin unohtui Nasimalta Finlaysonin positiivista palautetta ulkomaita myöten saaneet Tom of Finland lakanat? T. of F. postimerkitkin olisi voinut mainita.
Mutta kas, Nasima ei sanonut mitään siitä että kaikki mitä pakolaiset sanovat ja tekevät, tai jättävät tekemättä Suomessa luo kuvaa pakolaisista, eikä se kuva ole masiritteleva, pahempi kuin suomalaisten itsestää loma kuva.
Tullaan tänne ja haukutaan ruoka - sama ruoka mitä suomalaiset koululaiset syövät koulussa ja vanhukset vanhainkodeissa.
Tehdään omaisuuteen ja ihmisiin kohdistuvia rikoksia...
Voisi tasapuolisuuden nimissä Nasima opettaa myös pakolaisia. Ja heidän lähtomaitaan elämään ihmiisksi niin ei tarvitsisi pakoon lähteä omasta koti-/synnyinmaasta.
Se on jännä että ei kestä olla omassa maassa sodan ja/tai vainon takia, lähtee pakolaiseksi ja opettaa, mestaroi sitten kohdemaassa paikallisia ihmisiä siitä miten käyttäydytään ja ollaan ihmisiksi, ja kohdellaan kanssaihmistä hyvin.
Tässä muslimipaskojen "sisvistystä."
https://www.youtube.com/watch?v=SgKMI1wV0ps
teatteriesityksestä eduskunnassa on kirjoitettu hyvin tuolla: http://yrjoperskeles.blogspot.co.uk/2015/10/ohjattua-itseruoskintaa.html
Nussima Rassima ei ole paennut yhtään mistään.
Nussima Rassiman suku löhöili kauan Venäjällä, Moskovassa, kunnes Nussiman isältä loppui duuni ja palkka, ISUKKI SAI POTKUT, jolloin koko tämä Nussima-Rassima Suku muka ”pakeni” loisimaan Suomeen .
Nussiman isukki kuului riistävään yläluokkaan Afganistanissa.
Miksi ämmä ei mennyt ääri-RKP:hen Suomessa,vaan leikkii nyt muka vasemmistoämmää, Wahlroos-Donner- Luihu Li Andersson ”sosialistien” tyyliin.
Nämä nussima rassimat ovat säälittäviä muslimipaskoja.
Ja PUOLUE missä Nasima on ruikuttamassa,, kokee olevansa Suomalaisten ASIALLA.
Ruvekkaa ny EDUSKUNNASSA töihin jos meinaatta jotakin ehtiä tehdä ennenkuin TAAS alkaa teidän PIITKÄ istuntoloma,, saataaaanaan loisijat ja laiskat omaneduntavoittelijat..
Valitetaan,, että on kiire,, mutta kun vuodessa on neljä kuukautta vaapaata ja torstai on viikon viimeinen istuntopäivä,, niin kyllä duunari pesee teidät työnteolla mennen tullen.
Nyt joku kokkariressukka valittaa palkasta,, kai typsyllä on varaedustaja,, ei muuta ku lähtö vain, siinä näkee puolueen arvot.
"Nussiman isukki kuului riistävään yläluokkaan Afganistanissa."
Niinpä, noi on just niitä asioita, joista tiedon liiallisen leviämisen takia lehtien kommentointiosastoja ei avata tiettyjen uutisten ja lööppien kohdalla, poissa silmistä poissa mielestä nääs.
Millä tavalla tuo Nasiman isä elättää itseään ja perhettään Suomessa, osaako joku kertoa.
Onpa tasokasta keskustelua. Suomalaisten tekemiä rikoksia mainittu, joten väännellään henkilön nimeä ja kitistään, mistä kaikesta hänen olisi pitänyt tämän sijaan puhua. Kyllä niistä suomalaisten rikoksistakin saa puhua, sori nyt vain. Vaikka miten yritätte rikollisia hyysätä.
Jävlig kjärring hva tror hun er !!!
Pelldeg til landet du kommer fra ,kritiserer finnene hvor kommer du fra??
Bare holdt kjeffen og väre glad du får bo i et fritt land !!
Der du kommer fra tror ikke du får snakke så fritt som i Finland så hvorfor kritiserer du mennisker som har tatt deg imot og gitt deg fri levesett. merra
Nazima on itse rasisti koska ei hyväksy eriäviä mielipiteitä eikä ole täten suvaitsevainen niin kuin sanotaan.
Se saa vain lisää vihaa aikaan kun tulee tänne arvostelemaan suomalaisa. Näin tekee jokainen ulkomailta tullut joka meitä haukkuu.
Tämä Nazima tulisi lähettää kotiin sinne omiensa joukkoon. Ikuinen maahantulokielto tälle musliminaiselle. Kyllä tämä muslimihuora tulisi heittää helvettiin Suomesta.
Vaarallinen eukko.
Taitaa kuulua juuri näihin hihhulivihreisiin, jotka ovat muutenkin ihan seinähullua porukkaa. Jotain saatanan oksettavaa monikulttuurista unelmaa pitäis nyt sitten kaikkien elää!
VOI PYHÄ PERSEENREIKÄ SENTÄÄN!
Ei ole epäilystäkään, että Nazimahuora tulisi heittää rajan toiselle puolelle.
Itse olen äärioikeistolainen, joka ei siedä sitä, että suomalaiset tulisi käännyttää muka unelmaa eläviksi suvaitsevaiseksi. Tämä suvakkihihhuli tulisi nyt pikakäännyttää Suomesta välittömästi!
Aina saa ihmetellä tämän eukon aivopieruja, kun katsoo Eduskunnankyselytuntia telkusta.
Ei kannata kattoo. Muutenkin mediaa pitäis boikotoida esim. lopettamalla lehtitilaukset.
Hän ei ehkä näe niitä niin pahana.
Pianhan nuo on kaikki lueteltu. Alastonna kun kulkevat tulijatkin.
Nazima on oikeassa luetellessaan suomalaisten tekemiä rikoksia mm. kivien ja polttopullojen viskelyä kohti SPR:n puolueettomia ja suojamerkin suojaamia tyäntekijöitä ja pakolaisia. Jokainen hyökkäys on rikos ja Nazimalla on oikeus luetella ne herättääkseen suomalaiset vastustamaan isänmaallisia rasisteja joita pitääkin vastustaa ja vihata. Hyvä Nazima! Näihin väkivalta rikoksiin SPR:ää vastaan syyllistyneet riehujat tulee tuomita ankarimman mukaan maksimaalisin pitkiin vankeustuomioihin ilman mahdollisuutta vapautua koskaan.
Entäs mamujen tekemät rasistiset rikokset? Palkittava mitaleilla vai?
Pitää oikein vihata? Vihapuhetta havaittu. Teidät tulee tuomita elinkautiseen vähintään. Muilla vangeilla on oikeus vankeusaikananne raiskata teitä niin paljon kuin huvittaa. Tuomiosta ei voi valittaa.
Sinutkin saatanan suvakkipaskaläjä tulis hirttää kansalaistorilla kaikkien nähden!
Oot sen luokan isänmaanpetturi, että hengissä siitä et voi selvitä.
SIEG HEIL!
Heil itsellesi!
Osaatteko lukea? Ette osaa, tai sitten tuo on huumorin ala-laji, jota en ymmärrä. Kirjoitukseni oli v**tuilua nazimaoikeassa nimimerkille, ei dfgkjhkhj:lle. Meneekö liian vaikeaksi? Siinä tapauksessa tervetuloa hirttäjäisiin, olen se jätkä, kellä naru kaulassa (et varmaan olisi tajunnut, ellen olisi kertonut).
Etkö sinä huomaa mitkä viestit ovat punavihervassarisuvakkien False Flag - viestejä?
Entäs suomi-virkamiesten tekemät rasistiset rikokset? Palkittava mitaleilla vai?
Pieksää pokaalilla päähän niin,että sahanpurut lentellee!PEKELEEN SAATAN TÄINNUSSIJAT VEROTTAJ SAATANAN PERKELEE HILLOKALUT!
Suomi kieltääntyi 50 miljoonan sijoitusrahoista Kiinasta
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015101920536611_uu.shtml
Kiitos verottajalle, osaamattomuudestanne.
lukekaa: http://jormajaakkola.fi/Valtiopetokset Suomessa
http://www.smh.com.au/world/german-antiislam-pegida-protest-swells-on-fears-about-refugee-influx-20151019-gkdatc.html
Saksaan vaan, siellä paratiisi odottaa...
Nussima Nazima on hirtettävä julkisesti!
SIEG HEIL SIEG HEIL SIEG HEIL SIEG HEIL SIEG HEIL SIEG HEIL!
Taistelen yhden ja ainoan todellisen kansakunnan puolesta!
Kaikki rikolliset mamut ja muut mamuhyysäripellet vedettävä hirteen roikkumaan.
Angela Merkel, Francois Hollande ja muut Euroopan petturit.
Uusi kansallissosialistinen aikakausi voi alkaa! SIEG HEIL!
OLLI IMMOSESTA SUOMEN FÜHRER!!!
Punavihervassarisuvakin False Flag - viesti....
Haaveilen vahvasta kansakunnasta, joka tuhoaa tämän inhottavan kuplan monikulttuurisuuden. Yhdessä taistelemme tämän yhden todellisen kansakunnan puolesta!
NYT ON VELJET KORKEA AIKA NOUSTA MONIKULTTUURISUUTTA VASTAAN!
SUOMI SUOMALAISILLE!
Valitettavasti tuon voinee saavuttaa vain yhdellä tavalla.
Nussima Nazima muslimihuora on vedettävä hirteen kansalaistorilla kaikkien nähden.
Muslimineekeripaskianen tämä on. Kuka helvetti hän luulee olevansa?!
kuunjumala vai?
Saa moni vihersuvakkihörhökin katsoa mihin heidän maallinen vaelluksensa täällä lopulta päättyy.
Ei olisi yhtään pahitteeksi hirttää muutamasata vihersuvakkia julkisesti.
Punavihervassarisuvakin False Flag - viesti...
Nazima,kerro sille nuorelle irakilaiselle miehelle joka illan uutisissa valitti kun irakiin jäi vaimo ja 3 pientä lasta..voi vittu mikä pelkuri.itse lähti ja jätti lapsensa. Käske sen raukan nopeasti lähteä pitämään huolta perheestään.
Mikäs rangaistus rintamakarkureille olikaan?
http://i.imgur.com/HIxr929.jpg
Tämä pätee kaikkiin pettureihin.
Mikä ittu siinä on kun Somalitaustainen raiskaa tilastojen valossa 17 todennäköisemmin mutta tastä ei saa puhua. Joka hiton raiskaus sairas ja estotoimenpiteisiin ryhdyttävä!
Nazima vois painuu sinne mistä on tullutkin. En ymmärrä mitä se valittaa aina. Nyt ollaan suomessa, eikä tänne tarvia mamujen tulla itkemään Good bye