Julkisessa keskustelussa on aika ajoin esitetty väitteitä, että vanhoillislestadiolaisuudessa painostettaisiin uskomaan ja pysymään liikkeen piirissä. Monet vanhoillislestadiolaiset eivät kuitenkaan tunnista uskonyhteisöään tällaisista väitteistä. Ymmärtääkseen vanhoillislestadiolaisten kristittyjen ajattelua ja toimintaa liikeen ulkopuolisen tulee ensin ymmärtää, mitä liikkeen jäsenet itse ajattelevat uskostaan ja uskonyhteisöstään.
Vanhoillislestadiolaisuuden opetuksen perustana on uskonpuhdistuksen periaate, jonka mukaan ihminen pelastuu ”yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen ansion tähden”. Ihminen ei voi omilla teoillaan tai tekemättä jättämisillään ansaita Jumalan armoa ja iankaikkista elämää.
Raamattu korostaa, että usko on kokonaan Jumalan lahja. Kukaan ei myöskään voi uskoa toisen puolesta tai pakottaa tai painostaa ketään uskomaan. Jumala edellyttää omakohtaista sydämen uskoa, sillä ”sydämen usko tuo vanhurskauden” (Room. 10:10).
Vanhoillislestadiolaiset ottavat vakavasti maamme lainsäädännön turvaaman uskonnonvapauden. Jokaisella on vapaus uskoa tai olla uskomatta. Uskosta luopumisen ei pidä merkitä esimerkiksi perhe- ja sukusiteiden katkeamista. On tärkeää, että uskostaan luopunut saa edelleen tuntea olevansa arvostettu ja rakastettu, tasavertainen ja -arvoinen muiden kanssa. Eri tavalla uskovan hyljeksiminen tai syrjiminen on vastoin Jeesuksen opetusta.
Raamatun mukaan uskosta luopuminen tarkoittaa kuitenkin ”Hengen siteiden” katkeamista. Raamatun mukaan Pyhä Henki kokoaa Jumalan lapset maan päällä yhdeksi Jumalan seurakunnaksi (Ef. 4:1–16). Uskonpuhdistaja Martti Luther toteaa Isossa katekismuksessaan, että Jumalan seurakunnan jäsenillä on ”yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys” (IK II, 51).
Vanhoillislestadiolaiset eivät miellä itseään niinkään vanhoillislestadiolaisiksi, vaan ennen kaikkea Jumalan lapsiksi, jotka Jumalan armosta ovat saaneet uskoa syntinsä anteeksi ja varjeltua Jumalan seurakunnan elävinä jäseninä. Puhutaan seurakunnan elävistä jäsenistä, koska – kuten kirkkomme tunnustuskirjat opettavat – ”tässä elämässä myös teeskentelijöitä ja jumalattomia on sekoittunut tosiuskovien ja pyhien joukkoon” (CA VIII, 1).
Jumalan lasten rukouksena ja toiveena on, että mahdollisimman moni saisi kokea sitä iloa, rauhaa ja vanhurskautta, jotka Pyhä Henki antaa uskon kautta Jumalan valtakunnassa (Room. 14:17). Tästä valtakunnasta on pois suljettu kaikki pakottaminen, painostaminen ja vaatimukset. Lähtökohtana on rakastaa jokaista lähimmäistä niin kuin itseään.
Jumalan valtakunta on armon ja anteeksiantamuksen valtakunta. Sen kautta Jumala välittää ihmeellistä armoaan ja rakkauttaan syntiinlangennutta ihmiskuntaa kohtaan. Jumalan valtakunnan ulkopuolelle joutuneille se kuuluu kutsuna: ”Jumalan valtakunta on lähestynyt: tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.” Evankeliumi siirtää pimeydestä valoon, Jumalan rakkaan Pojan valtakuntaan (Kol. 1:13).

Vastaukset 7
Vanhimmat
JUSTIINSA TUOLLEEN. USKOTAAN VAIN VAPAASTI, SANOKOON "MAAILMA" MITÄ TAHTOO ! EIVÄT HUOMAA, ETTÄ ITSE TUOMITSEVAT, VAIKKA USKOVIA SYYTETÄÄN¨; TUOMITSETTE ! EDUSKUNNASSAKIN PUHUTTU SANANVAPAUDESTA ! KUN EI LOUKKAA KETÄÄN SANOMISILLAAN, SAA USKOA OMAKOHTAISESTI ! YHTÄ "RASISMIAHAN" SE ON TUOKIN KUN USEIN "HAUKUTAAN" USKOVAISIA ! AJATTELISIVAT ENSIN, MITÄ TEKEVÄT ! VAPAASTI VAAN JATKETAAN LOPPUUN ASTI ! HYVÄ NÄIN. TAIVAAN ISÄN VARJELUSTA KUMMINKIN KAIKILLE ! SITÄ NÄINÄ AIKOINA TARVITAANKIN, KAIKKIALLA !!
>>Vanhoillislestadiolaisuuden opetuksen perustana on uskonpuhdistuksen periaate, jonka mukaan ihminen pelastuu ”yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen ansion tähden”. Ihminen ei voi omilla teoillaan tai tekemättä jättämisillään ansaita Jumalan armoa ja iankaikkista elämää. ** Ei ole aivan Raamatun mukainen.
Raamatun mukaan pelastava usko on usko Lupaus, Jeesukseksi Kristukseksi ja lähteä seuraamaan Häntä.
Teiltä myös uupuu uskon teot; Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. Jaakob 2,17.
Uskonne on siis kuollut, laiskuuttanne tai tietämättömyyttänne.
Missä se korostaa.
Miten oli Ristin ryövärin.
Hän pelastui suun tunnustuksella. Sen se vaatii.
Uskonratkaisu on ihmisen kädessä, pitää tehdä parannus, kuten Paavali teki.
>>Jumala edellyttää omakohtaista sydämen uskoa, sillä ”sydämen usko tuo vanhurskauden” (Room. 10:10). Kuten varmaan tiedät, valehtelu ja oman edun tavoittelu on leimallista teille.
Kuten nytki, JÄTIT POIS PUOLET JAKEESTA; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Teillähän ei ole tunnustettavaa Kristus uskoa.
Tässä näkee koko SRK;N pelleilyn, otetaan vaikka kolme kirjainta, ne riittää pelastukseen.
Mm SRK. tuntuuko tutulta.
>>Vanhoillislestadiolaiset ottavat vakavasti maamme lainsäädännön turvaaman uskonnonvapauden. ** Se on totta. Amen.
Se vain unohtuu perheenkin osalta, on jyviä ja lusteita.
Lusteita vihataan ja ei yleensä tehvehditä.
>>Eri tavalla uskovan hyljeksiminen tai syrjiminen on vastoin Jeesuksen opetusta. ** Kukaan ei riko tätä ohjetta Suomessa enemmän kun SRK ja Jehovan Todistajat.
Luther oli siinä oikeassa, ja sitä edustaa Suomessa useita kirkkoja, josta EvLut kirkolla on sisällä vain toinen jalka.
Kai sinä tiedät ettei Efeson kirje ollut yleinen vaan ongelmien ratkaisu Efeson ongelmiin.
Kirje on täynnä Efeson persoonallista hengen elämää, lestadiolaisia en sieltä tunnista.
Lehtikö Lestadiolaisuus Efesosta liikkeelle?
Jokainen kristitty tietää, että synnit on sovitettu, mutta tietää myös sen, ettei sillä saa Iankaikkisuutta.
Kristitty saa sen uskomalla Jeesuksen Messiaaksi, ja kastattamalla itsensä Häneen.
>>Jumalan lasten rukouksena ja toiveena on, että mahdollisimman moni saisi kokea sitä iloa, rauhaa ja vanhurskautta, jotka Pyhä Henki antaa uskon kautta Jumalan valtakunnassa (Room. 14:17). ** Voe sinnuu.
Et uskaltanut laittaa tekstiä; Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa.
Jumalan Valtakunta on nyt lähellä ja kun se tulee sitä johtaa Jumala, eikä lestadiolainen ja siellä ei enää ole nälkää, ei sairautta yms. Se on Jerusalemissa.
Oletkohan hieman juonut, koska näin väärennät Sanaa.
Teillä sitä vastoin naidaan omia lapsiakin, varastetaan sekä sairasteta, ja vielä syödäänkin?
Hi sentään.
>>Tästä valtakunnasta on pois suljettu kaikki pakottaminen, painostaminen ja vaatimukset. Lähtökohtana on rakastaa jokaista lähimmäistä niin kuin itseään.** Älä viitsi.
Lestadiolainen penkkiläinen pelkää enemmän lahkoaan, mitä Jumalaa.
Jopa mielisairauteen asti.
>>”Jumalan valtakunta on lähestynyt: tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.” Evankeliumi siirtää pimeydestä valoon, Jumalan rakkaan Pojan valtakuntaan (Kol. 1:13).** siinä on hyvä ohje teille.
Kes.
pelle tämä Kesitas
Jätit sitteen kokonaan huomioitamatta ihmisen sosiaalisen tarpeen. Ei ole ihan yksinkertaista jättää yhteisöä jonka juuret on syvällä lapsuudessa. Itse olen kokenut läpi elämän vl-yhteisössä syrjintää. Välillä usko on lähes olematon ja välillä saan oikein sellaisia uskonpuuskia. Kai minulla joku tukholman syndrooma sitten on, että siedän syrjintää vaikka olisi vapaa väylä poistua yhteisöstä.
minen on vapaaehtoista
Joo - eihän yksikään vl-vanhempi ole koskaan pakottanut lapsiaan lähtemään vl-seuroihin.
Ei yksikään.
Eihän ketään seuroihin yms. väkisin raahata jos toisen jalat ei toimi. En ole ainakaan nähnyt, että ketään kannetaan seuroihin. MUTTA jos ei mene. Saa vanhemmilta 100% monenlaisia "keskusteluja" miksi itse kukin sitten niinä nimittää. Toiset kokee painostamisena, toiset hoitakokouksina yms. TOTTAKAI kun vanhempi miettii, että lapsen tien / elämän päässä on iankaikkinen kadotus....
Vähän sama asia kun lapsi on sairas ja saanut lääkkeen lääkäriltä niin katsot, että hän ottaa ja toivot, että lääke parantaa hänet:)