Että silleen

Mistä saa puhua? SANAVAPAUSVIIKKO, YLE Teema omistaa viikon 19.–25.10. poliittisille pilapiirroksille, rohkeille bloggaajille ja muille sananvapauden mittareille.

http://yle.fi/aihe/tapahtuma/2015/09/11/sananvapausviikko
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Yle järjestää ensimmäisen kaikille avoimen Yle Forum -tilaisuuden, joka aloittaa vuosittain järjestettävien tapahtumien sarjan. Ensimmäisen Yle Forumin aiheena on sananvapaus Suomessa. Se järjestetään Helsingin yliopiston juhlasalissa ja nähdään Teemalla suorana lähetyksenä. Päävieraana on tanskalainen Flemming Rose."

Yrittävät varmaan viikon ajan miettiä keinoja miten sananvapaus, jota harjoitamme kritisoidessamme asioita, saataisiin jotenkin tukahdutettua.

Äänestä

Jospa sitten mennään kaikki joukolla sinne ottamaan osaa keskusteluun, se kun on "kaikille avoin" !

Diktaruureissa toimitaan niin että valtion propagandaviraston alaisen median kautta juntta tekee tiettäväksi lakien upo-uusia "tulkintoja" eli juntan määräämiä pakkokäytäntöjä. Aikoinaan itä-naapurissa se media oli, ironisesti, sanomalehti Pravda (suomeksi Totuus). Nyt meillä se media on YLE. En ole ikinä uskonut näkeväni tätä päivää.

Merkillepantavaa on kuinka hiirenhiljaa suurin osa ministereistä ja kansaedustajista ovat olleet. Osan heistä juntta on pelotellut hiljaiseksi, suurin osa ei kommentoi peläten syytettä maanpetosrikoksesta:

"Rikoslaki, 12 luku, Maanpetosrikoksista,1 § Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen: Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla
1) saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi,
2) irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai
3) muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta
tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi."
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001

Ylin valtionjohto on syyllistynyt Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamiseen moninkertaisesti. Pelkästään toteutumisen vaara riittää tuomioon. Tällä hetkellä Suomessa piileksii arviolta 13 pataljoonan verran miehitysjoukkoja joista ei ole mitään muuta tieto kuin summittainen arvio lukumäärästä. Näiden joukkojen tämän hetken tulivoimasta ei ole vielä tietoa mutta pari rekka-autoa tai pieni paatti pystyy varustamaan heidät ns hampaitaan myöten.

Kysymys on ainoastaan siitä miten oikeus toteuu kun nämä luopiot ovat vielä vallankahvassa kiinni. Haluaako poliisijohto tai sotilasjohto samat syytteet vai ottavatko ohjat käteensä.

Äänestä
  • Tiistaina 20.10 klo 10 Helsingin yliopiston juhlasalissa. Kaikki mukaan!

    Äänestä

"Rikoslaki, 12 luku, Maanpetosrikoksista,1 § Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen: Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla

1) saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi,

2) irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai

3) muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta

Mutta koska tämä ei tapahdu aivan välittömästi, vaan muutaman kymmenen vuoden ajanjaksolla, niin asia ei ole ajankohtainen näille nykyisille päättäjille. He ovat kai eläkkeellä jossain veroparatiisissa silloin kun ongelma on todellinen koko euroopalle. Muut kärsivät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turhapaikka kirjoitti:

Mistä saa puhua? SANAVAPAUSVIIKKO, YLE Teema omistaa viikon 19.–25.10. poliittisille pilapiirroksille, rohkeille bloggaajille ja muille sananvapauden mittareille.

http://yle.fi/aihe/tapahtuma/2015/09/11/sananvapausviikko

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu