Kuten tiedettyä saa kirkko vuosittain yli miljardin kustannuksiin joiden luulisi kaiken järjen mukaan pienenevän samaa tahtia kuin jäseniä poistuu. Mutta kummasti tämä ei ole tilanne. Ei riitä että kirkolla on verotusoikeus jonain kummallisena historiallisena jäänteenä, mutta sille on koplattu osuus myös yhteisöverosta. Joka kerätään niiltäkin jotka kirkkoon eivät kuulu. Kaiken lisäksi kirkko ei ole tilivelvollinen rahoistaan, vaan saa käyttää miten ne mielii. Esimerkkejä heikosta talouden pidosta on kirkon pöhöttyneelle johdolleen hankkimat etuudet, verovarojen käyttö kirkon omiin TV- ja radiotuotantoihin ja ravaaminen pornomessuille, koska parisuhdeneuvontaa ei vaan voi muualla tehdä. Samalla vedotaan että kirkko tekee tärkeää yhteiskunnallista työtä iltapäiväkerhojen ja hautaustoimen osalta. Mutta nyt kun hallitus on rajoittamassa muutenkin oikeuksia iltapäiväkerhojen käyttöön on tämä perustelu jotenkin puutteellinen. Hautauspalvelut kirkko puolestaan on monopolisoinut täysin EU-säädösten vastaisesti itselleen. Hautauspalvelut tulisikin vapauttaa kuten on useissa muissa länsimaissa asian laita. Mutta todellisuudessa kirkko ei tätä halua, muutenhan siltä menisi tulonlähde josta se voi vetää kiskurihintoja vailla kilpailua.
Olisiko aika siis kypsä luopua kirkon erityisasemasta yhteiskunnassa kuten on tehty jo Ranskassa ja Yhdysvalloissa? Olisiko aika poistaa kirkolta verotusoikeus ja pakottaa se tilittämään menonsa ja jakaa sen tuki noiden menojen mukaan? Eikö tämä olisi yhdenvertaisuuden kannalta perusteltua?
Olisiko aika siis kypsä luopua kirkon erityisasemasta yhteiskunnassa kuten on tehty jo Ranskassa ja Yhdysvalloissa? Olisiko aika poistaa kirkolta verotusoikeus ja pakottaa se tilittämään menonsa ja jakaa sen tuki noiden menojen mukaan? Eikö tämä olisi yhdenvertaisuuden kannalta perusteltua?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aloittaja on vaparien "suuri taistelija" netissä. Hienoa kun sinun kauttasi saa hyvän käsityksen vaparien "perusteluisten" tasosta (valehtelu) ja toiminta-tavoista (trollaus). Kohta muut vaparit rientävät reddingtonin tueksi.
Mikähän mahtaa aloituksessa olla valettaja ja trollausta?
Upea avaus olen täysin samaa mieltä silmäni avautui ja tänä vuonna eroan kirkosta,on todella törkeää toimintaa kirkolta.
Surkea avaus. En pidä valehtelusta ja trollauksesta. En aio olla siinä mukana, enkä aio vapaa-ajattelijoita myöskään enää tukea. Silmäni avautuivat ja tänä vuonna eroan vapaa-ajattelijoista. Viimeinen jäsenmaksuni. Aion testamentata omaisuuteni muille yhdistyksille, joissa olen jäsenenä. Vapareiden toiminta on mennyt todella ala-arvoiseksi.