Jossitellaan....

Jos EU: ta ei olisi perustettu , Euroopassa olisi toimiva raja valvonta eikä nyt olisi pakolais katastrofi päällä. Jos Neuvostoliitto ei olisi hajonnu , ei Suomessa olisi valtavaa venäläis väestöä. Ja vielä että Sipiläkin saisi pitää talonsa itsellään.
650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Valtamedia ja Suomen poliittinen sekä taloudellinen eliitti huijasi kansan äänestämään eu jäsenyyden puolesta räikeillä valheilla.

Äänestä
  • Jos edustajamme haluaisivat niin voisimme erota EU,sta, tarvitaan vain hallituksen/eduskunnan päätös,
    eroilmoitus EU,lle ja kahden vuoden kuluttua olemme vapaat EU,n määräysvallasta,
    omaan rahaan voidaan siirtyä ilmoitusluontoisena asiana niinkuin siihen mentiinkiin.

    EU-liitosta ei käsitelty perustuslain mukaisesti, meillä ei ole sitovia kansanäänestyksiä joten eduskunta teki päätöksen ilman perustuslain vaatimaa käsittelyä.
    __________________________________
    http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198419-kansanaanestys-eusta-eroamisesta-suomeen-2017

    Valtiollisesta itsenäisyydestä luovuttiin, kun Suomi liitettiin Euroopan unioniin v. 1994 eduskunnan 2/3 enemmistöllä tekemällä päätöksellä. Perustuslain muutos olisi vaatinut 5/6 enemmistöä eduskunnassa. Neuvoa-antaneen kansanäänestyksen tulos, jossa 56,9 prosenttia äänestäneistä kannatti EU-liitosta, ei oikeuttanut eduskuntaa luovuttamaan perustuslain mukaan eduskunnalle kuluvaa lainsäädäntövaltaa eikä Suomen kansalle kuuluvaa ylintä valtaa Euroopan unionille. Ne kuitenkin luovutettiin samalla kuin valtiollinen itsenäisyyskin. Itsenäisyyden menettämisen osoittaa jo se, että EU:n lainsäädäntö on jäsenmaiden lakien yläpuolella.

    EU-liitos, markan vaihtaminen euroksi ilman Suomessa säädettyä lakia ja Lissabonin sopimuksen (EU:n perustuslain) hyväksyminen täyttävät valtiopetokset tunnusmerkit. Oikeudellista käsittelyä tai ratkaisua näihin ei kuitenkaan ole näkyvissä ennen kuin valta vaihtuu Suomessa perusteellisesti. Nythän ylin perustuslain tulkitsija Suomessa on eduskunta. Puolueista riippumattoman perustuslakituomioistuimen tarve on ilmeinen.

    EU ei ole sellainen, jota suomalaisille luvattiin ennen v. 1994 neuvoa-antanutta kansanäänestystä. On huomattava sekin, että v. 1976 jälkeen syntyneet eivät ole saaneet äänestää EU:sta ollenkaan.
    _____________
    Osallistukaa aloitteesees jossa perustuslakituomioistuinta vaaditaan.

    Äänestä

Ehkäpä tämä kansainvaellus on ollutkin EU:n tavoite?

Äänestä

Salakuljetajat veti europolia 6-0 Myöähäistä enään kun paskat on jo housuissa !

Äänestä

jossittelu on täysin turhaa ja vähä-älyistä

Äänestä
  • Lopetetaan jossittelu ja vaaditaan ero EU,sta, näin alkuun kansalaisaloitteen avulla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Geggo1 kirjoitti:

Jos EU: ta ei olisi perustettu , Euroopassa olisi toimiva raja valvonta eikä nyt olisi pakolais katastrofi päällä. Jos Neuvostoliitto ei olisi hajonnu , ei Suomessa olisi valtavaa venäläis väestöä. Ja vielä että Sipiläkin saisi pitää talonsa itsellään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu