Amerikan yhdysvallat ja myös Britannia on kiistämättä syyllinen pakolaisten tulvimiseen Eurooppaan. Kaikki maat joista pakoon on jouduttu lähtemään,on
valtarakenteita heiluteltu USA:n toimesta perusteellisesti. Britannia on myötäillyt
toimintaa omaa oksaa sahaillen. Toisen maailmansodan jälkeen etelä ja väliamerikan vallankumouksiin jenkit menivät innolla mukaan,kaataen vaaleilla valittuja hallituksia nostaen sotilasjuntat valtaan. Tämä toiminta on jatkunut näihin päiviin asti. Unohtamatta kaukoidän pitkää sotaa tämä demokratian ja ihmisoikeuksien sanansaattaja jättämällä Iraq Saddamin kukistamisen jälkeen hajaannuksen tilaan.
Tämä taas loi oivan kasvualustan sisällis-sodille tuohon maanosaan lähi-idässä.
Me täällä Pohjolan perukoilla maksamme nyt kovaa hintaa näistä sotaseikkailuista.
valtarakenteita heiluteltu USA:n toimesta perusteellisesti. Britannia on myötäillyt
toimintaa omaa oksaa sahaillen. Toisen maailmansodan jälkeen etelä ja väliamerikan vallankumouksiin jenkit menivät innolla mukaan,kaataen vaaleilla valittuja hallituksia nostaen sotilasjuntat valtaan. Tämä toiminta on jatkunut näihin päiviin asti. Unohtamatta kaukoidän pitkää sotaa tämä demokratian ja ihmisoikeuksien sanansaattaja jättämällä Iraq Saddamin kukistamisen jälkeen hajaannuksen tilaan.
Tämä taas loi oivan kasvualustan sisällis-sodille tuohon maanosaan lähi-idässä.
Me täällä Pohjolan perukoilla maksamme nyt kovaa hintaa näistä sotaseikkailuista.
Vastaukset 25
Vanhimmat
53 % syyrialaisista pakenee assadia, vain 23 % ISIS:ä, loput mahdottomiksi käyneitä elinolosuhteita. Jos venäjä aloittaa offensiivin myös Irakissa eurooppa tulee hukkumaan pakolaisiin.
Venäjä tukee yksinvaltiasdikatuureja kuten Irania ja Syyriaa.
Elvital lisää hiustesi kuohkeutta jopa 72,6%
Kerropa Fuck, kuka on Iranian styranki?
Assadin Syyria on Arabinationalismin viimeinen linnake. Sen piti sortua yhtä nopeasti kuin Iraq ja Libya, mutta niin ei käynyt. USA:n ja Israelin juoni alkoi
pitkittymään ja tulemaan yhä enemmän läpinäkyvmmäksi. Tässä vaiheessa
mukaan otettiin ISIS toimittamalla yhä enemmän aseita heille, joka puolestaan
lupasi Syyrian sodan jälkeen hyökätä Libanoniin, ja ajaa sieltä hisbollah joukot
ulos.Venäjä oli pakotettu tulemaan väliin hävittäjillään ja saamaan aikaa kunniallinen tapa Assadille vetäytyä Syyrian johdosta,ja estämään verilöyly
Libanonissa mitä Israelilaiset olivat jo odotellet!
Asiantiimoilta jenkkien puheille pyrkineet nukut torjuttiin tylysti?
Tarkoitat,että neukut torjuttiin.....vai?
Golanin kukkuloille on väsätty kuulemma katsomoita hisbollah:in juoksukilpailuta varten.
Lännen paskapuheita.Venäjä tukee maita jossa on vaaleilla valittu hallinto,ei USAN järjestämä nukkehallinto.Siksi Venäjä tukee Assadia ja USA yrittää suistaa Syyrian sekasortoon.Uusin villitys jenkeillä on pommittaa Syyrian energiahuoltoa,sähköjakelua jne.
Miksi juutaliset pakenivat natsisaksasta ?? oliko USA;n syy ???
Ankela Merkel on samaa poppoota Yhdysvaltojen ja Britannian rinnalla.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=13157
Kenraali Wesley Clark: Liittolaisemme rahoittivat ISIS:tä tuhotakseen Hizbollahin
ISRAELIN ILMAVOIMAT TASOITTAVAT ISIS TERRORISTEILLEEN TIETÄ DAMASCUKSEEN JA LIBANONIIN.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421630010324.html
19.1.2015 5:47 Israel teki sunnuntaina helikopteri-iskun Syyriaan Hizbollah-järjestöä vastaan. Uutistoimisto Reutersin mukaan iskussa kuoli kuusi henkilöä.
Libanonin Hizbollahia lähellä olevan lähteen mukaan iskussa kuoli järjestön edesmenneen johtajan, Imad Moughniyahin, parikymppinen poika Jihad.
Lähteen mukaan kuolleiden joukossa oli myös Hizbollah-komentaja Mohammed Issa.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421636739585.html
19.1.2015 11:21 ISIS/ISIL-Terroristijärjestön varsinainen kohde on Libanonin Hizbollah, jonka se haluaisi kukistaa.
Terroristijärjestö Isis on Telegraphin mukaan viime aikoina värvännyt ja harjoituttanut taistelijoita Syyrian ja Libanonin välisen rajan tuntumassa. Lounais-Syyriassa sijaitseva Qalamounin alue on sotilaallisesti tärkeä Syyrialle, mutta se saattaisi pahimmassa tapauksessa toimia myös rajanylityspaikkana terroristeille.
http://www.magneettimedia.com/israel-auttaa-aari-islamistista-terroristijarjestoa-leviamaan-syyriassa/
-Israelin tuoreet iskut Syyrian hallituksen puolella taistelevia Iranin Vallankumouskaartin ja Hizbollahin sotilaita vastaan osoittavat, että juutalaisvaltio tahtoo äärimmäisestä väkivallastaan tunnetun IS-terroristijärjestön voimistuvan.
https://www.youtube.com/watch?v=QdwksvcSzLE al-Baghdadi, a Mossad agent named "Elliott Shimon" report
-Published on Aug 7, 2014
Abu Bakr al-Baghdadi, so-called ,” the head of ISIL (Islamic State in Iraq and the Levant) is not only an agent of Mossad, the Israeli named "Simon Elliott" or "Elliott Shimon.
Publish Site American Veterans Today, a report in which he said that the leader of the "Daesh" Abu Bakr al-Baghdadi, is not only an agent of Mossad, the Israeli named "Simon Elliott" or "Elliott Shimon," was trained to head the organization Daesh in order to spread chaos in the Arab countries neighboring Israel.
The report, published by the site, the "Abu Bakr al-Baghdadi," was born to Jewish parents and picked up Israeli intelligence services, to get highly trained to spy, and then been planted in one of the countries to assess the organization "Daesh", which was published chaos throughout the Arab world and the demolition of states, which increases the chances of Israel's control over the region.
https://www.youtube.com/watch?v=TaH9LyYGjbk ISIS leader Abu Bakr Al Baghdadi is a Jewish Mossad Agent
https://www.youtube.com/watch?v=7OF5Gr086kw Zionist Author Admits ISIS is Israeli Secret Intelligence Service
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015011919047649_ul.shtml
19.1.2015 klo 14.36 Iranilainen kenraali kuoli Israelin iskussa Syyriaan
Iran vahvisti maanantaina, että sen vallankumouskaartiin kuulunut kenraali sai sunnuntaina surmansa Israelin ilmaiskussa Syyriaan.
Iskussa kuoli myös kuusi Hizbollah-järjestön taistelijaa.
Hizbollah kertoi sunnuntaina omalla televisiokanavallaan, että taistelijat olivat tiedusteluretkellä. Ilmaisku tehtiin lähellä Kuneitran kaupunkia Golanin kukkuloiden Syyrian puoleisessa osassa.
Libanonilainen Hizbollah-järjestö tukee Syyrian hallintoa ja on lähettänyt taistelijoita maahan. Hizbollah kävi verisen sodan Israelia vastaan kesällä 2006
http://svenska.yle.fi/artikel/2015/05/22/kontrollerar-nu-halften-av-syrien
Turkiskt stöd för IS
Den turkiska underrättelsetjänsten ska ha hjälpt till med att förse islamistiska rebeller i Syrien med vapen.
Det kommer fram i hemliga dokument som nyhetsbyrån Reuters tagit del av. Turkiet vill få bort Syriens president Bashar al-Assad.
Vapensmugglingen har hjälpt extremistgruppen IS eftersom flera rebeller senare anslutit sig till extremistorganisationen.
Se on nykyajan siirtomaapolitiikkaa.
Joo Galileassa nähdään.
Kaikkeen on syyllinen VENÄJÄ.
Do you really want to know how the war in Ukraine and Syria started, Can you tell truth from lies in mass media? RTD’s Miguel Francis-Santiago delves deep to try to understand the intricacies of information war. He meets media experts and puts together the Mosaic of Facts, showing how public opinion is manipulated, not just over the Ukrainian Crisis but throughout the world. Watch this it will shock you, and make sure to share it and share it again and again http://youtu.be/bkD8VFOz
Haluatko todella tietää miten sota Ukrainassa ja Syyriassa alkoi,voitko kertoa totuuden massamedian valheista? Uutistoimisto RTD:n toimittaja Miguel Francis-Santiago pureutuu syvälle informaatiosodan syövereihin.Hän tapaa tiedotusvälineiden asiantuntijoita ja osoittaa kuinka yleinen mielipide on manipuloitu ei vain Ukrainan kriisissä,vaan kaikkialla maailmassa.Tämän katsominen saattaa järkyttää.
Jokainen voi tehdä omat johtopäätökset. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta sodista puhuttaessa totuus on ensimmäisten uhrien joukossa.
Länsi ja sen media koreilee uhratun totuuden vaatteissa.
Venäjä kaatoi Sipilän hallituksen.
Se on maailman mahtaviiman valtion etuoikeus. Eurooppalaiset saavat syyttää itseään hännystelystä.
Venäjä rakentaa neuvotteluyhteyksiä sodan eri osapuoliin:
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1446526243502?jako=fcb2b1c96a50a6966a05e2bc49bf3a95&ref=fb-share
Se venäläiskoneen alasampuminen Siinailla oli viimeinen virhe.
Eikä pelkästään pakolaisuuteen, vaan myös terrorismin uhkan kasvamiseen, kun Isis valitsee mahdollisia kohteita iskeä takaisin pommittaviin maihin.
Valtamedia ei tietyistä syistä kerro totuutta Syyriassa riehuviden terroristien taustavoimista. Yleisesti tunnettu tosiasia on,että USA:n hallinto on avoimesti tunnustanut tukevansa sotilaallisesti Syyriassa taistelevia ns. maltillisia FSA-terroristeja, jotka pyrkivät kaatamaan Syyrian valtion virallisen hallinnon ja presidentti Assadin. USA tahtoo vahvistaa hallintaansa Lähi-idässä ja Euraasiassa. Venäjä aloitti ISIS-vastaiset pommitukset Syyriassa kansainvälisen lain sallimalla tavalla Syyrian valtion virallisen yhteistyösopimuksen puitteissa. Venäjän ja Syyrian taistelukoneiden ja Syyrian maavoimien menestyksellisten taistelutoimien seurauksena USA:n suoraan ja välikäsien tukemat terroristijoukot ovat joutuneet alakynteen,joista kertovat sotilaalliset raportit:
Syyrian armeijan ilmavoimat ovat tuhonneet 323 terroristien kohdetta ja armeijan joukot jatkavat menestyksellisiä operaatioitaan terroristeja vastaan Daraassa, Sweidan,Damaskoksen maaseudulla,Homsissa,Aleppossa ja Lattakiassa.
Army spokesman: Syrian Air Force destroys 323 terrorist targets
14 November، 2015
A military spokesman for the Syrian Arab Army said army units are continuing their operations against the terrorist organizations and have made significant successes in several directions in the provinces of Daraa, Sweida, Damascus Countryside, Homs, Aleppo, and Lattakia.
In a statement issued on Saturday, the spokesman said that army units waged intense battles in several areas in Daraa and its countryside, establishing control over areas north of Sheikh Miskeen and between Sheikh Miskeen and Qarfa, in addition to thwarting a terrorist group’s attempt to infiltrate in the direction of military points in Dael village, killing many terrorists and destroying their weapons and equipment.
Also in Daraa, two bases for Jabhat al-Nusra terrorist organization, a workshop for manufacturing explosive devices, several vehicles and a car loaded with munitions were destroyed in Daraa al-Balad area in Daraa city, in addition to 3 machinegun-equipped vehicles on the road between Daraa and Khirbet Ghazaleh.
Taisteluraportit 16.11.2015 ja 17.11.2015
Syyrian armeija etenee useilla alueilla Damaskoksen maaseudulla tuhoten terroristien linnoituksia ja luolia sekä nitistäen useita terroristeja ja haavoittaen muita Marj al-Sultanin kylässä.
Douman alueella armeijan iskut kohdistuivat terroristijärjestö Jaish al-Islamin linnnoituksiin tuhoten kranaatinheitinasemia,aseita ja ammuksia sekä nitistäen joukon terroristeja.Terroristit nimeltään Khaled Ghazi, Younis Younis, Hisham al-Sofi, Samir al-Tabakh ja Mohamed al-Habosh tunnistettiin nitistettyjen joukosta.
Army advances in several areas of Damascus Countryside
Army units concentrated its operations on the axis of Marj al-Sultan Military Airport inside Eastren al-Ghouta, establishing control over al-Rahba and the farms surrounding it in Damascus Countryside, according to sources on the ground.
The operations ended up with destroying fortified positions and dens of terrorist organizations and the killing of many of their members and injuring others in Marj al-Sultan village.
The sources also added that army units targeted dens of Jaish al-Islam in Douma area, destroying mortar launch-pad, weapons and ammunition in Alyia Farms and killing a number of terrorists in al-Hajaryia Farms and al- Quwatli Street in Douma city.
Khaled Ghazi, Younis Younis, Hisham al-Sofi, Samir al-Tabakh and Mohamed al-Habosh were identified among the dead terrorists.
BY LEITH FADEL ON NOVEMBER 17, 2015 FEATURED
Maanantaina Syyrian armeijan 105.brigaati yhdessä Dmaskoksen kansalliskaartin ja Palestiinan vapausarmeijan sotilaiden kanssa tekivät voimakkaan hyökkäyksen terroristijärjestö Jaysh Al-Islamin puolustusasemiin Al -Ruhba kylässä surmaten useita vihollistaistelijoina ja tuhoten neljä 23 mm:llä ilmatorjuntakonekiväärillä varustettua panssaroitua ajoneuvoa.
On Monday morning, the Syrian Arab Army’s 105th Brigade – in coordination with the National Defense Forces (NDF) of Damascus City and the Palestine Liberation Army (PLA) – carried out a powerful assault on Jaysh Al-Islam’s defensive positions at the village of Al-Ruhba, killing several enemy combatants, while also destroying four armored vehicles that were reportedly mounted with 23mm anti-aircraft machine guns.
USA joka sytytti lähi-idän ja lietsoi Arabikevään liekkeihin, viettää tänään kiitospäivää. Maailma saa kiittää Amerikkaa siitä, että tänään ollaan lähempänä maailmansotaa,joka pienimuotoisena raivoaa nyt Syyriassa. Eurooppa on sekasortoisessa tilassa pakolaisten kanssa. Terrorismi on saannut ihmiset pelkäämään ja rasismi nostaa päätään. Jos joku ohjailee tätä kehitystä , niin kuka? Kenen etu on sota?Kolmas maailmansota tulee olemaan hybridisota, jossa ei ole voittajia niinkuin taistelussa joka voitettiin, mutta sota hävittiin.Amerikkalaiset eivät ole joutuneet taistelemaan omalla mantereellaan, sitten oman sisällissodan jälkeen.Lähi-idän liekit presidentti Obama pystyisi sammuttamaan, jos todellista tahtoa vain olisi.
- Kuningas Ass Had olen minä!
- Haa, minä tykkään, että sinä olet yksi tyränki.
- Haa, en mikään tyränki vaan Assyyrian kuninkas! Haa, kuinka olet noin musta?
- Minä olen USA:n resitentti!
- Haa, sinun pitää lanketa minun jalkojeni juureen.
- En minä vaan pikkukaverini Vladimir
- Sinä tai sinun henkesi!
(kuoro) Katsokaatte nyt tuota murijaanikuningasta kuinka sen pitää nuoleskella
Ass Hadia, ja lankeemaan hänen etehensä polovillensa
(lopun kaikki muistavat:)
Vldimir: -Emme ole tulleet viekkauvvella tai vääryyvellä lentelemmään maittenne ilmatilohin, ja siirtelemmään rajoja vaan pilottimme tekkeevät navikointivirheitä ja äitivenäjän miehet korjaileevat historiallisia vääryyksiä.)