Nasan Kepler-teleskooppi löysi jotain outoa: "Tämä näyttää kyllä joltain, jota vieras sivilisaatio saattaisi rakentaa"
Nasan Kepler-avaruusteleskooppi on löytänyt Joutsenen ja Lyyran tähdistöjen välistä tähden, jota kiertää toistaiseksi tunnistamattomia kohteita.

– Emme ole koskaan nähneet mitään tämän tähden kaltaista. Se on todella outo. Luulimme ensin sen olevan vaurioitunutta dataa tai teleskoopin liikettä, mutta kaikki ne on tarkistettu, Yalen yliopiston tutkijatohtori Tabetha Boyajian kertoo The Atlanticin mukaan.
Kepler laukaistiin omalle aurinkoa kiertävälle radalleen vuonna 2009. Nasan avaruusohjelman tehtävä on ollut löytää maan kaltaisia planeettoja. Teleskoopin tarkoituksena on havainnoida tarkkailemiensa tähtien valoa siltä varalta, että ne ajoittain himmenisivät. Tämä tarkoittaisi sitä, että tähteä kiertävä planeetta peittäisi ajoittain varjollaan tähdestä tulevaa valoa.
Ensimmäinen toista tähteä kiertävä planeetta löydettiin jo vuonna 1995 ja sittemmin eksoplaneettoja on löydetty lukuisia.
Nyt tutkijat ovat kiinnittäneet huomionsa KIC 8462852 -nimellä kutsuttuun tähteen, josta tulevassa valossa on ollut outoja poikkeamia. Kepler havainnoi samaan aikaan 150 000 tähteä, eikä minkään toisen tähden kohdalla ole havaittu vastaavaa.
Jokin suuri kohteiden rykelmä näyttää kiertävän kyseistä tähteä tiiviissä muodostelmassa.
Se ei olisi kummallista, mikäli kyseessä olisi nuori tähti, sillä sellaisia kiertää tavanomaisesti sekalaista kivimassaa ennen kuin painovoima kokoaa ne planeetoiksi.
Nyt kyseessä on kuitenkin iäkäs tähti, jonka ympärillä tällaista ei pitäisi tapahtua.
Kyse on tuskin myöskään valtaisasta kosmisesta törmäyksestä, sillä sellaisen todistaminen näin lyhyessä ajassa, jonka Kepler on tehtäväänsä suorittanut, olisi äärimmäisen epätodennäköistä.
Tutkijoiden mukaan ainoalta luonnolliselta selitykseltä vaikuttaisi se mahdollisuus, että tähteä kiertää komeettojen rykelmä.
Toisaalta tähtitieteilijä Jason Wright Penn Staten yliopistosta nostaa esiin vielä villimmän ajatuksen.
– Avaruusolentojen pitäisi olla kaikista viimeisin hypoteesi jota harkitaan, mutta tämä näyttää kyllä joltain, jota vieras sivilisaatio saattaisi rakentaa, hän toteaa The Atlanticin haastattelussa.
Maan ulkopuolista elämää etsivä SETI-järjestö on jo pitkään ollut sitä mieltä, että vieras sivilisaatio saattaisi löytyä juuri etsimällä muita tähtiä mahdollisesti kiertäviä valtavia rakennelmia.
Toistaiseksi kyse on vielä pelkästään spekulaatioista.
Seuraava askel olisi kohdistaa antennit kohti kyseistä tähteä ja tutkia, tuleeko sieltä päin keinotekoisia radioaaltoja, jotka voisivat olla merkki älyllisestä elämästä.
Lähteet: The Atlantic, Discovery, iflscience.com
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/u...a1c3d294cf3b42

Vastaukset 11
Vanhimmat
Sivilisaatio joka kykenee keräämään tähtensä kaiken energian talteen suurilla aurinkokeräimillä aurinkokuntansa ulkolaidoilla. Ei mahdoton ajatus mitenkään. Sellainen sivilisaatio on teknologisesti huimasti edellä ihmiskuntaa ja kykenevä todennäköisesti myös tähtienvälisiin lentoihin. Mahdollisuuteen ei pidä suhtautua kevyesti. Jos me näemme epäsuorasti täältä asti sellaisen sivilisaation olemassaolon niin varmaa on, että hekin näkevät teleskoopeillaan maapallon ja pystyvät toteamaan tämän eläväksi planeetaksi. Mitä me aiomme tehdä sille, että saatamme katsoa vierasta sivilisaatiota joka pystyy lentämään tänne halutessaan?
Dysonin kehää ovat rakentamassa tähdelleen että aurinkoenergia ei turhaan säteile harakoille. Ei ole mikään pikkuinen rakennusprojekti semmoinen. Ei ihan hetkessä valmiskaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Dysonin_kehä
Täysin toivotonta mielikuvahypetystä taas evolutionisteilta; ei liene Luoja muualle luonut elämää kuin Maan pinnalle.
Siis: EI LIENE
Miksei "luoja" ole muualle elämää rakentanut ? Jos kerran on elämää täälläkin se on silloin mahdollista
Jos ja kun avaruusolennot ovat kymmeniä tuhansia vuosia edellä ihmiskunnan kehitystä, niin tuskin ne mitään radiosignaaleita lähettävät. Heillä on paljon kehittyneemmät viestintävälineet.
eihän se sitä tarkoita , etteikö voisi alkeellisempaa signaalitekniikkaa käyttää, kuten ihmiskuntakin vaikka sähkötystä maan päällä.
Mutta koko asialla ei mitään merkitystä, koska ulkopuoliset sivilisaatiot ovat epätieteellistä mielikuvitustarinaa - sille ei ole järkiperusteita.
Elämä alkoi ja kehittyi evoluution myötä maassa. Niin on käynyt muuallakin maailmankaikkeudessa. Muuallakin on takuuvarmasti älyllistä elämää, sen löytyminen on vain ajankysymys. Kaikki muu on kreationistista harhaluuloa. Kristinusko pitäisi kieltää lailla.
Tuo uskontosi on täyttä soopaa; mitään todisteita elämän abiogeneesistä ei ole! Vain Jumala voi elämä antaa ; elämä EI OLE mikään aineen ominaisuus energiaa "vuosimiljoonia" = hurlumheitä!!!
Kaikessa näemme nerokkaan suunnittelun jäljet; sokeiden luonnonvoimien seurauksena ei hienoja biologisia systeemejä synny!!
Te hihhulit olette aivan sekaisin.
Katson mieluummin star warsit uudestaan, kuin kuuntelen nasan avaruussatuja.