Ylenannon uutisissa haastateltiin Libanonista laivalla tulevia loisia ja siinä nuori mies kertoi, että lähtevät pois jotteivat joutuisi armeijaan. Kyse oli Syyrialaisista loisista. Että näin.
Rintamakarkuri kertoi totuuden
6
94
Vastaukset
- EttäsKehtasivat
Meitä 70-Luvulla INT:tiin joutuvia houkuteltiin Keski-Euroopassa välttelemään asepalvelusta ja jäämään pilveä polttelemaan Jenkkien sotilaskarkureitten seuraksi. Minkähän valtion agentteja nekin houkuttelijat lie olleet ? YK:n tulisi rangaistuksen uhalla määrätä nuoret miehet kaikkialla puolustamaan naisia ja lapsiansa eikä ensimmäisinä livetä karkumatkoille.
Aivan oikein pojat tekivät. En minäkään haluaisi liittyä armeijaan, joka tappaa ja pommittaa oman maan kansalaisia, siviileitä ja sotilaita erottelematta.
- kulttuuririkastui
Niinpä Isiksen jätkät ovat samaa kansaa
Käpykaartilaiset kaikki Suomeen ! Ruotsikin varmaan otti suomalaisia käpykaartilaisia maahansa Toisen maailmansodan aikaan
- eläke-ukko
Suomessa ei ole ollut edes sodan uhkaa. Silti meillä on näitä sivareita ja muita paskahousu aseistakieltäytyjiä. Oikeasti he eivät halua mitä ilmeisemmin sotia.
Se on täysin hyväksyttävää. Miksei siis jossain muuallakin voisi olla näitä nuoria aseistakieltäytyjiä. Aiemmin he tarttuivat "mullahin" opetuksen mukaan aseisiin päästäkseen paratiisiin. Nyt on löytynyt maa nimeltä Suomi jossa on paratiisi jonne pääsee ilman kuolemista. Talvella vaan täällä paratiisissa on kylmä.
Se toinen paikkahan se taisikin olla se helvetin kuumapaikka.- Ennakointämän
Arvasin nykyisen tilanteen ja ajattelin etten riskeeraa henkeä tai tapa ketään tulevan Suomen takia. Kävin sivarin, mutta onneksi sinunlaisiasi on monta jotka suojelevat meitä Miehiä joille tappaminen/kuoleminen ei nykyaikaisen Suomen puolesta maistu.
- 12-1
Sivarit sallitaan vain rauhan aikana. Jatkosodan aikana kieltäytyjät ja karkurit teloitettiin.
Jos epäilet, niin selaa Suomen sotasurmat tiedostoa. Kuolinkuntana Nuijamaa. Nimiä 253, joista usean kymmenen nimen kohdalla lukee: teloitettu.
http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011591
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581011Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85912
- 61896
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11770Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t266766Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75717Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61712Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä342711