SAK:n Lylyn vastahakoinen suhtautuminen kaikkeen työntekijän ansioitulojen heikennykseen saa vastuulliset ihmiset miettimään henkilökohtaista osallistumista. Eläkeläiset osallistuvat, työttömät osallistuvat, opiskelijat osallituvat. Kyllä työntekijöidenkin pitää osallistua. SAK on sitä vastaan. SAK tukee SDP:n hallituksen vastaista toimintaa, mikä on yksi syy vastustaa hallituksen pyrkimyksiä. Toinen syy on SAK:n itsepäisyys ja itsekkyys säästöjä kohtaan.
Lyly ei osannut TV-haastattelussa perustella kunnolla, miksi eläkeläisten, opiskelijoiden, työttömien ja työssäkäyvien, jotka eivät kuulu liittoon pitää osallistua ay-jäsenmaksujen 200 miljoonan verovähennyksiin. Lyly ei osannut päättää kummasta olisi parempi luopua lasten etuuksien pienentämisestä vai ay-jäsenmaksun verovähennyksestä. Hän ei löytänyt yhtään saavutettua etua, josta voisi antaa periksi. Loppuhuipentumana hän ei ole valmis myöskään säästämään omasta 170.000 euron vuosiansiostaan, josta isopalkkaiset johtajat ovat jo tinkimässä ja kansanedustajatkin etsivät keinoa siihen.
SAK vastustaa hallitusta tukien SDP:tä. Me, jotka olemme hallituspuolueissa ja SAK:n jäseniä olemme ristiriidassa. Harkitsen eroa. Lylyn kommentit innoittavat löytää keinon osallistua säätöihin. Jotta perimmäinen tarkoitus saavutetaan, että yritysten kilpailukyky paranee, niin palkkoja on laskettava. Jos vaan maksaa vapaaehtoisesti lisää veroja tai lahjoittaa rahaa yliopistolle ei paranna yritysten kilpailukykyä. On paikalisesti sovittava yrityksessä säästöistä, kun SAK ei siihen kykene. STTK ja Akava olisivat valmiita. Löytyykö sieltä sopiva liitto? YTK eli työttömyyskassa maksaisi Lylyn mukaan vain kolmanneksen koko ay-jäsenmaksusta. Ehkä se olisikin paras. Ei tarvitse tukea hallituksen/minun puolueeni vastustajaa ja laittomia lakkoja. Työpaikkojen puolesta!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Voisitko sä EK/SSS-trolliarmeijan Etelärannasta kirjoittava trolli jo lopettaa sen massapostituksesi. Jokainen huomaa että palkollisena kirjoitat nettifoorumit täyteen roskaasi. Ei se valhe muutu todeksi, vaikka sitä kuinka toistaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13883639/onko-sak-tyontekijoiden-etujarjesto-vai-mika
Jos SAK ei ala olemaan kunnolla, niin saa mennä. Ay-jäsenmaksun verovähennysoikeus tarkoittaa sitä, että keskimäärin jokainen suomalainen maksaa 40 euroa ay-liikkeen SAK:n ym. palkkoja ja niin poispäin. Nelihenkinen perhe maksaa keskimäärin 160 euroa vuodessa ay-kustannuksia, esim. tuki rahallisesti sitä, kun AKT:n Piirainen mobilisoi Suomen pysäyttämisen joitakin viikkoja sitten. Ei käy. Ei käy sekään, että SAK tyrannisoi Suomen jaloilleen nostoa estämällä oikeudenmukaisten tapojen käytön palkkasäästöissä. Nyt on annettava alennusta. Ei tarttee olla pöljä ja itsepäinen kuin pässi. Hallitus on oikealla tiellä. SAK on väärässä.